Hyppää sisältöön

Minimi-tutkimus

Matalin kestävyyskuntoon ja kardiometaboliseen terveyteen vaikuttava intensiteetti vähän liikkuvilla aikuisilla: satunnaistettu kontrolloitu tutkimus eli Minimi-tutkimus selvittää harjoitustehon vaikutusta kuntoon ja terveysmuuttujiin.

Tampereen UKK-instituutin ja Turun Paavo Nurmi -keskuksen tutkimuksessa tutkitaan harjoitustehon vaikutusta kestävyyskunnon sekä sydän- ja verisuoniterveyden muutoksiin. Tutkimukseen rekrytoitiin vähän liikkuvia perusterveitä 30–50-vuotiaita miehiä ja naisia.  

Tutkimuksessa oli kaksi kuuden viikon harjoitusjaksoa, joiden aikana harjoitusryhmien tutkittavat harjoittelivat ohjatusti polkupyöräergometreillä. Harjoitusjaksoa ennen ja niiden jälkeen osallistujille tehtiin kestävyyskuntoon sekä sydän- ja verisuoniterveyteen liittyviä testejä. Lisäksi tutkimuksen aikana seurattiin liikkumisen määrää liikemittarilla.  

Tutkimuksen osallistujat olivat perusterveitä miehiä ja naisia, jotka eivät harrastaneet säännöllistä liikuntaa ja kokivat kestävyyskuntonsa heikoksi. Poissulkukriteereitä olivat perussairauksien lisäksi yli 35 m2 painoindeksi ja yli 160/100 mmHg lepoverenpaine. Tutkimuksen mittaukset ja harjoittelu toteutettiin Tampereella UKK-instituutin tiloissa ja Turussa Paavo Nurmi -keskuksen tiloissa.  

Mittaukset ja harjoittelu 

Tutkimukseen liittyivät seuraavat kestävyyskunto- ja laboratoriomittaukset

  • suora maksimaalisen hapenottokyvyn testi polkupyöräergometrillä, jonka perusteella arvioitiin kestävyyskuntoa (VO2max ja ventilaatiokynnykset) ja määritettiin harjoitusten yksilölliset tehot.  
  • paastoverinäytteet (veren rasva- ja sokeriarvot), kehonkoostumuksen, verenpaineen ja leposykkeen mittaukset sekä tutkimukseen liittyvät taustatietokyselyt 

Tutkimuksen seuranta- ja harjoitusjaksot 

  • Tutkimus alkoi kahden viikon seurantajaksolla, jolloin jatkettiin omien tottumusten mukaista liikkumista. 
  • Seurantajakson jälkeen tutkittavat arvottiin neljään eritehoista harjoittelua toteuttavaan harjoitusryhmään sekä omia liikkumistottumuksiaan jatkavaan kontrolliryhmään. Tämän jälkeen toteutettiin kaksi kuuden viikon harjoitusjaksoa. 
  • Tutkimuksen harjoitukset tehtiin valvotusti polkupyöräergometrillä.  
  • Harjoituksia toteutettiin kolmesti viikossa ja ne olivat kestoltaan 30–50 minuuttia.   

Tutkimuksen aineistonkeruu ja aikataulu 

Tutkimusryhmässä on mukana tutkijoita Tampereen UKK-instituutista, Tampereen Urheilulääkäriasemalta, Jyväskylän yliopistosta ja Turun Paavo Nurmi -keskuksesta. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin helmi-kesäkuun 2026 aikana.  Tutkimus on tulosten analysointi- ja raportointivaiheessa.

Lisätiedot

Olli-Pekka Nuuttila
p. 050 594 6170 
olli-pekka.nuuttila(a)ukkinstituutti.fi 

Päivitetty: 2.11.2026

Oliko tämä sivu hyödyllinen?

Takaisin sivun yläreunaan