Hyppää sisältöön

ABC+-liikuntaryhmät aktiiviseen ja vireään ikääntymiseen

ABC+-liikuntaohjelma toi yhteen yli 70 ikäihmistä Tampereella keväällä 2025, kun UKK-instituutti pilotoi harjoitusohjelmaa osana kansainvälistä Active Ageing for Falls Prevention -hanketta. Pilottiryhmät kokosivat yhteen vähän liikkuneita osallistujia, ja ohjelman vaikutuksia arvioitiin sekä toimintakykytesteillä että osallistujien kokemuksilla.

Liikuntaryhmiin haettiin erityisesti henkilöitä, joilla oli pidempi tauko liikunnan harrastamisesta tai jotka eivät olleet aiemmin harrastaneet liikuntaa. Ryhmät oli suunnattu pääasiassa yli 65-vuotiaille, ja pienet liikkumisrajoitteet eivät estäneet osallistumista. Suositut ABC+-liikuntaryhmät toteutettiin Tampereella yhteistyössä UKK-instituutin, paikallisten kuntokeskusten ja Tampereen kaupungin kanssa.

Kuudessa pilottiryhmässä liikkui yhteensä 90 osallistujaa. Ryhmät kokoontuivat Tampereen keskustassa, Hervannassa, Lielahdessa ja Nekalassa. Yli 70 ikäihmistä pysyi mukana koko 12 viikon mittaisen pilotin ajan. Liikuntaryhmät harjoittelivat kahdesti viikossa kolmen kuukauden ajan.

Liikuntaryhmissä harjoiteltiin lihasvoimaa ja tasapainoa, ja ohjaus mukautettiin osallistujien toimintakyvyn tasoon sekä mahdollisiin liikerajoituksiin. Ensimmäisellä viikolla toteutettiin toimintakykytestit, joiden pohjalta harjoittelu eteni ABC+-liikuntaohjelman mukaisesti. Viimeisillä kerroilla testit toistettiin, jotta saatiin tietoa harjoittelun vaikutuksista.

Pilottiryhmät innostivat ikäihmisiä liikkumaan

ABC+-liikuntaryhmien pilotoinnin tavoitteena oli kerätä palautetta ja kehitysideoita sekä ohjaajilta että osallistujilta ohjelman soveltuvuudesta ikäihmisten liikuntaharjoitteluun.

Monet osallistujat kertoivat, että ryhmätoiminta lisäsi heidän hyvinvointiaan ja innosti liikkumaan aiempaa enemmän. Harjoittelun rinnalle oli otettu mukaan esimerkiksi kuntosaliharjoittelua, pyöräilyä, puistojumppaa, kävelylenkkejä maastossa, tasapainoharjoittelua ja uintia. Osallistujien mukaan liikunnan lisääminen paransi sekä elämänlaatua että fyysistä toimintakykyä.

Ohjaus sai kiitosta – jatkoa toivottiin

Osallistujat antoivat runsaasti palautetta liikuntaryhmistä, ja kokonaisuutena palaute oli myönteistä. Erityisesti ohjauksen laatua kiitettiin, ja moni toivoi ohjelmalle jatkoa. Lähes kaikki kertoivat haluavansa osallistua uudelleen vastaavaan ryhmään.

Palautteen mukaan liikkeiden vaikeustaso koettiin pääosin sopivaksi. Osa osallistujista toivoi pidempiä alku- ja loppuverryttelyjä, ja jotkut kokivat, että ohjelma olisi voinut olla haastavampikin. Toisaalta ohjaajat tarjosivat tarvittaessa helpompia vaihtoehtoja liikkeisiin, mikä mahdollisti osallistumisen erilaisista lähtökohdista.

Suurin osa osallistujista ei kokenut fyysisiä vaivoja tai kipua harjoitusohjelman aikana. Osaavien ohjaajien ammattitaidon ansiosta liikkeitä mukautettiin myös niille osallistujille, joilla oli liikuntarajoitteita tai pitkäaikaissairauksia.

Active Ageing -hanke 

Active Ageing for Falls Prevention on hanke, jossa UKK-instituutti toimii yhteistyökumppanina. Hankkeen tarkoituksena on ehkäistä iäkkäiden kaatumisia edistämällä iäkkään väestön fyysistä aktiivisuutta ja aktiivista osallistumista liikuntaharrastuksiin. Hankkeen tavoitteena on myös lisätä liikuntaa tarjoavien toimijoiden keskinäistä yhteistyötä sekä osaamista kaatumisia ehkäisevän liikuntaharjoittelun toteuttamisessa.   

Osana hanketta pilotoidaan tutkittuun tietoon pohjaavaa ABC+-liikuntaohjelmaa ja sen koulutuspakettia liikunta-alan ammattilaisille iäkkäiden liikunnan ohjaamiseen. Hanketta toteutetaan vuosina 2024–2025 Euroopan unionin Erasmus+ -rahoituksella Italiassa, Ranskassa, Sloveniassa, Tanskassa ja Suomessa. 

Lue lisää Active Ageing -hankkeesta

Active Ageing -hankkeen tietosuojaseloste

Kuva: Katja Sivén

Active Ageing -hankkeen logo valkoisella taustalla.

Euroopan unionin logo ja teksti: Euroopan unionin osarahoittama.

Päivitetty: 4.8.2025

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan