Hyppää sisältöön

Koti- ja lähiympäristön turvallisuus

Suurin osa iäkkäiden kaatumisista tapahtuu kotona aktiiviseen päiväaikaan päivittäisten toimintojen yhteydessä. Turvallinen kotiympäristö vähentää kaatumisen riskiä ja siksi on tärkeä kiinnittää huomiota oman tai läheisen kodin mahdollisiin vaaranpaikkoihin. Kodin vaaranpaikkojen kartoittamisella ja niihin puuttumalla, kaatumisia voidaan vähentää.

Kodin vaaranpaikat

Alla olevaan kuvaan on merkitty tavallisimpia kodin vaaranpaikkoja. Kuvasta löydät myös vinkkejä, miten oman tai läheisen kodin turvallisuutta voi parantaa yksinkertaisilla keinoilla. 

Saat lisätietoa vaaranpaikoista viemällä hiiren kursorin punaisen kirjan kohdalle. 

Kuva pohjautuu KAAOS-tutkimukseen (2014), sovellettu.

Näin parannat kodin turvallisuutta

Kaiteet ja kahvat 

Asenna tukikaiteita kylpyhuoneeseen, eteiseen, portaikkoihin sekä pitkien käytävien varrelle.

Tukevat huonekalut 

Varmista, että kalusteet ovat oikean korkuisia ja pysyvät paikallaan, jos niistä otetaan tukea.

Tavarat sopivalla korkeudella

Tarkista, kuinka korkealla ovat hyllyt sekä käyttöastiat ja muut tavarat. Varmista, ettei sinun tarvitse kurotella tai kiivetä jakkaralle, kun tarvitset jotain tavaraa. Muuta korkeutta, jos on tarpeen.

Kuivat lattiat 

Käytä liukuestemattoa. Kuivaa lattiapinnat heti suihkun jälkeen tai jos niillä on kosteutta.

Matalat kynnykset 

Suosi matalia kynnyksiä. Jos et voi poistaa korkeita kynnyksiä, merkitse ne huomiovärillä.

Avoimet kulkureitit

Varmista, että kulkureiteillä ei ole kalusteita ja että reiteillä mahtuu liikkumaan myös apuvälineen kanssa. Poista kulkureiteiltä irtotavarat ja johdot, joihin voi kompastua tai joihin apuväline voi tarttua.

Riittävä valaistus 

Huolehdi siitä, että valoa on tarpeeksi myös yöaikaan. Vältä valaisimia, jotka häikäisevät.

Turvalliset matot

Varmista, että matot eivät pääse liukumaan ja ettei niiden reunoihin ole vaaraa kompastua. Käytä tarvittaessa liukuesteitä mattojen alla.

Apuväline tukena

Väytä apuvälinettä tarpeen mukaan. Varmista, että apuväline on säädetty sinulle sopivaksi. Pidä se lähettyvilläsi.

Kodin turvallisuuden tarkistuslista

Lataa maksuton työkalu kotiympäristön turvallisuuden parantamiseen. Sen avulla voidaan tunnistaa kodin vaaranpaikkoja ja arvioida, millaiset muutokset edistävät turvallista liikkumista arjessa. Tarkistuslista tukee kaatumisten ehkäisyä ja tarjoaa välineen liikkumisen puheeksiottoon.

Tarkistuslista on osa KaatumisSeula‑kokonaisuutta. Materiaali pohjautuu KAAOS‑tutkimukseen (2014).

Kaatumiseen johtaneet syyt tulee selvittää 

Jos iäkäs henkilö kaatuu kotonaan, tulee kaatumiseen johtaneita syitä miettiä huolellisesti. Kaatumisen taustalta on usein löydettävissä erilaisia vaaratekijöitä. Vaaratekijät voivat olla sisäisiä eli henkilöstä johtuvia, kuten huono tasapaino tai huimaus. Syynä voi myös olla ulkoinen tekijä, kuten liukas lattia. Lisäksi kaatumisten taustalla voi olla erilaisia käyttäytymis- ja tilannetekijöistä johtuvia vaaratekijöitä, kuten kiirehtimistä tai turhien riskien ottamista. 

Mitä iäkkäämpi henkilö on, sitä todennäköisemmin kaatuminen johtuu ennen kaikkea sisäisistä vaaratekijöistä, vaikka kaatuminen olisikin tapahtunut esimerkiksi kompastumalla maton kulmaan. Paremman liikkumiskyvyn omaava olisi pystynyt reagoimaan tilanteeseen joko nostamalla jalkaa korkeammalle tai horjahtaessaan pysymään pystyssä. Niinpä, mitä enemmän toimintakyvyssä on ongelmia, sitä huolellisemmin tulee myös kiinnittää huomiota kodin vaaranpaikkojen kartoittamiseen ja niiden korjaamiseen. 

Tarkistuslista kaatumisten vaaratekijöistä

Tarkistuslista, johon on koottu kaatumisten vaaratekijöitä, joihin voi itse vaikuttaa, kuvituskuva.

Maksuton työkalu kodin vaaranpaikkojen kartoittamiseen on KaatumisSeula®-työkalujen Tarkistuslista. Listalla on esitelty sellaisia kaatumisten vaaratekijöitä, joihin voi itse vaikuttaa. 

Listan voi käydä läpi yksin tai yhdessä läheisen tai terveydenhuoltoalan ammattilaisen kanssa. Vastausten perusteella voi yhdessä miettiä, mihin vaaratekijöihin tulee puuttua ja sitä kautta parantaa arjen turvallisuutta. 

Hyvä liikkumis- ja toimintakyky on edellytys turvalliselle arjelle 

Riittävä lihasvoima ja hyvä tasapaino- ja liikkumiskyky mahdollistavat hyvän liikkumiskyvyn. Hyvä liikkumiskyky ja turvallinen, liikkumista tukeva kotiympäristö taas parantavat selviytymistä päivittäisistä kodin askareista ja tukevat siten itsenäistä ja turvallista arkea. 

Parhaiten lihasvoima ja tasapaino säilyvät, kun niitä käyttää ja harjoittaa mahdollisimman usein. Parhaiten se onnistuu säännöllisellä liikuntaharjoittelulla. Monipuolinen liikuntaharjoittelu on myös tehokkain yksittäinen keino ehkäistä kaatumisia. Vähäinenkin säännöllinen liikkuminen on hyväksi toimintakyvylle ja terveydelle. Paikallaanolon eli istumisen ja makaamisen tauottaminen ja liikuskelun lisääminen päivärutiineihin aktivoi lihaksia ja pitää yllä liikkumiskykyä. 

Jos liikunnan harrastamisesta on jo aikaa, tulee liikunta aloittaa maltilla ja turvallisesti. Hyviä ohjeita liikunnan aloittamiseen löytyy KaatumisSeula®-työkalujen liikuntaohjeesta. Alkuun pääsemisen jälkeen, tavoitteeksi voi asettaa yli 65-vuotiaiden viikoittaisen liikkumisen suosituksen

Sähköinen kaatumisvaaran itsearviointi

Oletko kaatunut? Huolestuttaako kaatuminen? Mietitkö omaa kaatumisvaaraasi? 

Täytä sähköinen kaatumisvaaran itsearviointi. Saat arvion kaatumisvaarastasi sekä palautteen ja suosituksia jatkotoimenpiteistä. 

Päivitetty: 17.4.2026

Oliko tämä sivu hyödyllinen?

Takaisin sivun yläreunaan