Jo pienetkin muutokset kestävyyskunnossa voivat vaikuttaa sydän- ja verisuonisairauksien riskiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan maksimaalisen hapenkulutuksen paraneminen pienensi sydän- ja verisuonisairauksien riskiä ja niihin liittyvää kuolleisuutta, kun taas heikkeneminen lisäsi riskiä. Tulokset korostavat kestävyyskunnon merkitystä sydän- ja verisuoniterveyden edistämisessä.
Kestävyyskunnon on useissa aiemmissa tutkimuksissa havaittu olevan itsenäisesti yhteydessä sydän- ja verisuoniterveyteen. Tuoreessa UK Biopankin aineistoon perustuvassa tutkimuksessa tarkasteltiin, miten kestävyyskunnon muutokset usean vuoden aikana liittyvät sydän- ja verisuonisairastavuuteen ja -kuolleisuuteen.
Pienellä muutoksella suuri vaikutus sydän- ja verisuonitautien riskiin
Jo 1 ml/kg/min vuositason muutos maksimaalisessa hapenkulutuksessa pienensi sydän- ja verisuonisairauksien riskiä 15 % ja näihin liittyvää kuolleisuutta 34 %. Vastaavasti maksimaalisen hapenkulutuksen heikkeneminen 1 ml/kg/min oli yhteydessä 33 % suurempaan sydän- ja verisuonisairauksien riskiin. Tämä korostaa myös kunnon ylläpidon merkitystä.
Kunnon ja riskien muutosten välillä vallitsi käytännössä lineaarinen annos–vaste-suhde niin positiiviseen kuin negatiiviseen suuntaan, ilman selkeää kynnystasoa.
Yhteyksillä useita mahdollisia vaikutusmekanismeja
Tutkijat arvioivat yhteyksien taustalla olevan useita mahdollisia tekijöitä, joita ei kuitenkaan suoraan mitattu tutkimuksessa. Kestävyyskunnon paraneminen johtaa yleisesti ottaen myönteisiin muutoksiin sydän- ja verenkiertoelimistössä, autonomisen hermoston säätelyssä, lihasten oksidatiivisessa kapasiteetissa sekä elimistön systeemisessä tulehdustilassa.
Kaikki nämä tekijät liittyvät keskeisesti valtimonkovettumataudin ja sydämen vajaatoiminnan kehittymiseen. Mielenkiintoista on, että kuntomuutosten yhteys säilyi itsenäisesti merkittävänä riippumatta fyysisen aktiivisuuden määrästä, joten näiden vaikutusmekanismit ovat osin erilaisia.
Pitkittäisseurannasta tukea riskien tunnistamiseen
Jo varsin pienellä parannuksella kestävyyskunnossa voi olla merkittävä vaikutus sydän- ja verisuonisairauksien riskiin sekä niihin liittyvään kuolleisuuteen. Useissa tutkimuksissa yhden metabolisen ekvivalentin (3,5 ml/kg/min) muutosta on pidetty kliinisen merkittävyyden rajana, mutta tämän tutkimuksen perusteella jo pienemmätkin muutokset voivat olla merkittäviä.
Tutkijoiden mukaan kestävyyskunnon pitkittäisestä seurannasta voikin olla hyötyä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä ja riskin arvioinnissa. Kaikkinensa tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että kestävyyskunnon ylläpitäminen tai parantaminen on tärkeä ja muokattavissa oleva tekijä sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyssä koko väestön tasolla.
Näin tutkittiin
Tutkimuksessa hyödynnettiin UK Biobankin aineistoa. Analyyseissä oli mukana 11 530 iältään 40–73-vuotiasta aikuista, joiden kestävyyskuntoa oli mitattu noin neljän vuoden välein ei-maksimaalisella polkupyöräergometritestillä. Maksimaalinen hapenkulutus arvioitiin kehonpainoon suhteutettuna ja muutos kestävyyskunnossa vakioitiin seurantajakson pituuteen.
Sydän- ja verisuonisairastavuutta ja kuolleisuutta seurattiin noin 14 vuoden ajan. Jakson aikana todettiin 921 sydän- ja verisuonisairautta sekä 119 sydän- ja verisuonitautiperäistä kuolemaa. Tilastoanalyysit vakioitiin demografisten, sosioekonomisten, elämäntapaan liittyvien, kliinisten ja geneettisten taustatekijöiden suhteen, ja niihin sisällytettiin lisäksi lähtötilanteen kestävyyskunto, jotta kunnon muutoksen vaikutus ajan kuluessa voitiin erottaa lähtötason kuntotason vaikutuksesta.
Lähde: López-Bueno R, Andersen LL, Polo-López A, Joensuu L, Suso-Martí L, Núñez-Cortés R, Calatayud J. Longitudinal changes of cardiorespiratory fitness are associated with cardiovascular disease and mortality: evidence from the UK Biobank. Eur J Prev Cardiol. 2026 Aug 17:zwag383. doi: 10.1093/eurjpc/zwag383. Epub ahead of print
Referoija: Olli-Pekka Nuuttila, LitT, liikuntafysiologi