Hyppää sisältöön

Työmatkaliikunnan edistämisellä vaikutuksia motivaatioon, mutta ei käyttäytymiseen

Tamperelainen työmatkakävelyn ja -pyöräilyn edistämistä monitieteellisesti tarkasteleva tutkimus oli ensimmäinen laatuaan sekä Suomessa että kansainvälisesti. 

Kävely- ja pyöräilyväylien parannustyöt ja työpaikkakohtaiset edistämistoimet vaikuttivat myönteisesti työntekijöiden aikomukseen, halukkuuteen ja tilaisuuksiin kävellä taipyöräillä työmatkoja. Työntekijät eivät kuitenkaan alkaneet kävellä tai pyöräillä työmatkojaan aiempaa enemmän. 

– Käyttäytymisen muutosta koskeva tutkimustulos saattoi johtua ainakin osittain edistämistoimien lyhyestä kestosta, pohtii Hatanpään ja Hervannan alueilla toteutetun tutkimuksen vastuututkija Minna Aittasalo UKK-instituutista. 

Suomalaiset liikkuvat suosituksiin nähden liian vähän, joten työmatkojen kulkeminen osittain tai kokonaan jalan tai pyöräillen on helppo tapa lisätä liikkumista. Lisäksi kävely ja pyöräily auttavat ilmastotavoitteisiin pääsemisessä. Kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi tarvitaan kuitenkin esimerkiksi terveyden, liikenteen ja ympäristön toimijoiden valtakunnallista ja paikallista yhteistyötä. 

– Aiemman tutkimustiedon perusteella tiedetään, että yksilön kulkutapavalintoihin vaikuttavat fyysisen ympäristön lisäksi myös sosiaaliset ja yksilölliset tekijät, Aittasalo toteaa. 

Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa selvitettiin kävely- ja pyöräilyväylien parannustöiden ennen–jälkeen-vaikutuksia työmatkakävelyyn ja -pyöräilyyn sekä väylien laatuun. Toisessa vaiheessa käynnistettiin organisaatioon, työyhteisöön ja yksilöön kohdistuvat toimet työmatkakävelyn ja -pyöräilyn edistämiseksi. 

Tutkimuksessa tuotetut materiaalit: 

Maksuton Viisaan liikkumisen työpaikka -työkalu ja muut aineistot työmatkakävelyn ja -pyöräilyn edistämiseen työpaikalla: ukkinstituutti.fi/viksu 

Alkuperäisjulkaisu: 

Aittasalo M, Tiilikainen J, Tokola K, Suni J, Sievänen H, Vähä-Ypyä H, Vasankari T,Seimelä T, Metsäpuro P, Foster C, Titze S. Socio-ecological natural experiment with randomized controlled trial to promote active commuting to work: process evaluation, behavioral impacts, and changes in the use and quality of walking and cycling paths. Int J Environ Res Public Health 2019;16:1661. 

Lue lisää: 

Tiedote 4.6.2019: Työmatkakävelyn ja -pyöräilyn edistäminen vaikutti motivaatioon, mutta ei käyttäytymiseen 

Työmatkakävelyn ja -pyöräilyn edistäminen Tampereella (KÄPY) -tutkimus UKK-instituutin tutkimushakemistossa 

4.6.2019 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan