Hyppää sisältöön

Naishoitajien selkäkipu väheni ja elämänlaatu parani selkäneuvonnan ja pilatesharjoittelun yhdistelmällä kahden vuoden seurantatutkimuksessa

Selkäneuvonta yhdistettynä viikoittaisiin pilatesharjoituksiin vähensi naishoitajien selkäkipua puolen vuoden intervention aikana 31 prosenttiyksikköä kontrolliryhmään verrattuna, selviää UKK-instituutin satunnaistetusta kontrolloidusta seurantatutkimuksesta. Intervention vaikutus selkäkipuun oli havaittavissa vielä kahden vuoden seurantamittauksissa. Vastaavasti neuvonnan ja harjoitteiden yhdistelmä oli kustannusvaikuttava keino parantaa hoitotyötä tekevien naisten elämänlaatua ja vähentää selkäkivusta aiheutuvia sairauspoissaoloja. Yhdistelmäryhmän sairauspoissaoloista aiheutuneet kustannukset olivat kahden vuoden aikana 92 prosenttia kontrolliryhmää pienemmät.

Kustannussäästöä sairauspoissaolojen vähenemisestä

Tutkimuksen mukaan yhdistetyllä neuvonta- ja pilatesryhmällä selkäkipu väheni intervention aikana 41 prosenttiyksikköä lähtötilanteeseen verrattuna.

– Yksilön kannalta kivun pysyminen alhaisella tasolla myös puolen vuoden intervention jälkeen on merkittävä tulos, sillä kahden vuoden seurantamittauksessa yhdistelmäryhmällä selkäkipu oli edelleen 29 prosenttiyksikköä lähtötilannetta alhaisempi, kertoo UKK-instituutin tutkija Päivi Kolu.

Lisäksi selkäkivusta aiheutuneet sairauspoissaolot olivat kahden vuoden seuranta-aikana yhdistelmäryhmällä 92 % kontrolliryhmää pienemmät.

– Ergonomiaohjaus ja selkää tukevien lihasten vahvistaminen on tutkimuksen mukaan tehokas keino ehkäistä sairauspoissaoloja, jotka aikaansaavat kustannussäästöä sekä työnantajalle että yhteiskunnalle, Kolu toteaa.

Selkäneuvonnan ja pilatesharjoittelun yhdistelmä paransi elämänlaatua

Tutkimuksen mukaan yhdistelmäryhmässä selkäkivun väheneminen vaikutti myönteisesti myös koettuun elämänlaatuun, ja yhdistelmäryhmä oli ainoa, jolla elämänlaatu parani kahden vuoden aikana.

–  Hoitohenkilöstöllä on työn fyysisen kuormittavuuden takia moninkertainen riski sairastua selkäkipuun normaaliväestöön verrattuna, kertoo liikuntalääketieteen professori ja UKK-instituutin erikoislääkäri Jari Parkkari.

– Selkäkipu heikentää elämänlaatua ja työkykyä, jotka molemmat lisäävät sairauspoissaolojen riskiä, Parkkari jatkaa.

– Hoitoalalla vallitsevan työvoimapulan takia selkäneuvonnan ja kerran viikossa tehtävän pilatesharjoittelun yhdistelmää tulisi hyödyntää jatkossa laajemminkin terveydenhuollon työntekijöiden selkäkivun ehkäisemiseksi ja työkyvyn ylläpitämiseksi, summaa Parkkari.

UKK-instituutin 6 kuukauden mittaiseen selkäkipututkimukseen osallistui 219 naishoitajaa, joista 156 (71 %) osallistui 2-vuotisseurantaan. Tutkittavat olivat 30–55-vuotiaita naisia, jotka kärsivät ajoittaisesta selkäkivusta ja joilla kivun voimakkuus oli vähintään 2 (asteikolla 0–10). Tutkimus oli satunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus, jossa tutkittavat arvottiin neljään ryhmään (pilatesharjoittelu, selkäneuvonta, edellisten yhdistelmä ja vertailuryhmä). Rahoittajina tutkimuksessa olivat Kansaneläkelaitos ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

Tutustu tutkimusartikkeliin:

Kolu P, Suni JH, Tokola K, Raitanen J, Rinne M, Taulaniemi A, Husu P, Kankaanpää M, Parkkari J. Neuromuscular exercise and counseling for treating recurrent low back pain in female healthcare workers-Findings from a 24-month follow-up study of a randomized controlled trial. Scand J Med Sci Sports. 2023 Jul 19. doi: 10.1111/sms.14451. Epub ahead of print. PMID: 37466018.

Lisätietoja:
tutkija Päivi Kolu
UKK-instituutti
paivi.kolu(a)ukkinstituutti.fi
puh. 050 564 4220

liikuntalääketieteen professori, erikoislääkäri Jari Parkkari
UKK-instituutti, Jyväskylän yliopisto
jari.p.parkkari(a)jyu.fi 
puh. 050 536 3662

Lue lisää naishoitajien selkäkivun ehkäisytutkimuksesta

Kuva: Canva

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan