Hyppää sisältöön

UKK-instituutti jo 40 vuotta terveysliikunnan asialla

Tiedote 21.9.2020 

Urho Kekkosen Kuntoinstituuttisäätiö, tuttavallisemmin UKK-instituutti, on saavuttanut 40 vuoden iän. Säätiön virallinen perustamispäivä on 10.4.1980. Toimintaa määrittelevässä ensimmäisessä asiakirjassa todettiin, että UKK-instituutti edistää kuntoliikunnan käyttöä väestön hyvinvoinnin ja kansanterveyden edistämisessä. 

– Myöhemmin terminologiaa on tarkennettu ja meistä on tullut terveysliikunnan tutkimus- ja asiantuntijakeskus. Työmme keskittyy nykyään väestön fyysiseen aktiivisuuden ja kunnon mittaamiseen sekä terveyttä edistävän liikkumisen ja liikuntaturvallisuuden edistämiseen, kertoo UKK-instituutin hallinto- ja kehitysjohtaja Anne-Mari Jussila

– Olemme tuottaneet tutkimustietoa ja jalkauttaneet sitä monilla tavoilla sekä kansalaisten että sote- ja liikunta-alan ammattilaisten käyttöön näinä neljänä vuosikymmenenä. Tunnetuin tuotteemme on ilman muuta liikkumisen suositukset, jotka on juuri päivitetty viimeisen vuoden aikana, Jussila toteaa. 

Presidentti Kekkosen syntymäpäivälahja 

Säätiön ensimmäiseksi viralliseksi tehtäväksi määriteltiin aikoinaan tasavallan presidentin Urho Kaleva Kekkosen 80-vuotislahjaksi tarkoitetun onnittelukeräyksen toteutus kesällä 1980. Säätiön keräämä syntymäpäiväadressi luovutettiin presidentti Kekkoselle 3.9.1980. Heti seuraavana päivänä UKK-instituutin rakentamiselle asetettiin erillinen työryhmä ja valtioneuvosto teki periaatepäätöksen osallistumisesta UKK-instituutin rakentamiseen sekä ylläpitokustannuksiin. Konkreettiset toiminnot suunniteltiin aloitettavan vuonna 1983. 

– Voidaan siis todeta, että perustamisemme oli presidentti Kekkosen yksi syntymäpäivälahja, Jussila tiivistää. 

– UKK-instituutin uuden rakennuksen virallisia vihkiäisiä vietettiin Tampereen Kaupissa kesällä 1984, vaikka instituutin sijoituspaikasta käytiin aikoinaan kova vääntöä erityisesti Helsingin ja Jyväskylän välillä, Jussila taustoittaa. 

Tervetuloa juhlaluennolle 24.9. Sampolaan tai verkkoon 

– Juhlimme olemassaoloamme jopa hieman tylsästi työn merkeissä, Jussila kertoo. 

UKK-instituutti järjestää maksuttoman juhlaluennon yhteistyössä Tampereen Työväen opiston kanssa torstaina 24.9.2020 klo 17.00−18.00 teemalla Uudistuneet liikkumisen suositukset. Luennon pitää instituutin johtaja Tommi Vasankari

– Luentoa voi tulla seuraamaan Sampolan auditorioon tai katsoa sen verkkolähetyksen kautta. 
– Myöhemmin syksyllä järjestämme perinteiset Terveysliikuntapäivät, nekin jo 30. kertaa. Toteutamme tapahtuman ensimmäistä kertaa verkkoseminaarina poikkeuksellisen koronatilanteen takia. Loppusyksystä avaamme myös uudet verkkosivumme. 
– Henkilökunnan kesken juhlimme instituuttia marraskuun aikana, Jussila päättää. 

Lisätiedot ja haastattelut 

UKK-instituutin historiikki, joka teetettiin säätiön 30-vuotisjuhliin vuonna 2010 
Urho Kekkosen Kuntoinstituuttisäätiö 30 vuotta – UKK-instituutin matka terveyden ja liikunnan sillanrakentajaksi (pdf) 

Haastattelut ja haastattelupyynnöt 
Anne-Mari Jussila 
044 288 2123 
anne-mari.jussila(a)ukkinstituutti.fi 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan