Hyppää sisältöön

Liikkumisen suositukset raskaana oleville ja synnyttäneille ovat uudistuneet

Tiedote 18.2.2021

Oman kehon kuunteleminen ja omien voimavarojen ottaminen huomioon painottuvat raskaana olevien ja synnyttäneiden liikkumisen suosituksissa.

Kohderyhmän uudistettu suositus mukailee 18–64-vuotiaiden liikkumisen suositusta, jonka UKK-instituutti julkaisi lokakuussa 2019.

– Poikkeuksena on rasittava liikkuminen, jota ei ole lainkaan raskaana olevien suosituksessa. Rasittavaa liikkumista voi toki jatkaa raskausaikana oman voinnin mukaan, mutta jos sellaista ei ole kertynyt ennen raskautta, reipas ja kevyt liikkuminen riittävät, selventää erikoistutkija Minna Aittasalo UKK-instituutista.

Liikkuminen muun muassa parantaa odottavan äidin fyysistä kuntoa ja auttaa selviytymään raskausajan fyysisestä rasituksesta. Se myös nopeuttaa synnytyksen jälkeistä palautumista sekä ehkäisee liiallista painonnousua ja pienentää riskiä sairastua raskausdiabetekseen.

– Suosituksessa korostetaan, että kaikenlainen säännöllinen liikkuminen on hyväksi odottavalle äidille eikä siitä ole haittaa vauvalle, Aittasalo jatkaa.

Suositus ottaa kantaa myös pitkäkestoisen paikallaanolon tauottamiseen ja tuo esiin liikkumismuotoja, joita raskausaikana kannattaa välttää. Tällaisia ovat esimerkiksi liikuntalajit, joissa on iskuja tai putoamisvaara.

– Synnyttäneiden suosituksessa on sen sijaan huomioitu liikkumisen aloittamisen ajankohta, imetyksen ja liikkumisen yhteys, lantionpohjalihasten harjoittelu ja juoksuharrastukseen palaamista koskevat kohdat, Aittasalo kertoo.

Lisäksi suosituksissa nostetaan esille palauttava uni, koska sen voimalla jaksetaan sekä liikkua että hoitaa arjen askareita, kuten hoitaa vauvaa. Unen terveyshyödyistä mainitaan lisäksi mm. mielialan koheneminen.

Suositus saatavissa kahdeksalla kielellä

Uudistetuista suosituksista on tuotettu muun suositusperheen tapaan lehtiset, jotka helpottavat ammattilaisia liikkumisasian puheeksi ottamisessa. Lehtiset on käännetty ruotsiksi, englanniksi, arabiaksi, kurdiksi, persiaksi, somaliksi ja venäjäksi.

– Ruotsin käännökset on yhteistyön merkeissä tehty Folkhälsanin kanssa, Minna Aittasalo iloitsee.

– Lisäksi lehtisiä ovat niiden kehittämisvaiheessa kommentoineet mm. neuvolassa työskentelevät ammattilaiset ja tuoreet äidit, Aittasalo summaa.

Liikkumisen suositusten laatimisessa on hyödynnetty muun muassa yhdysvaltalaista näytönastekatsausta ja WHO:n liikkumisen suositusta sekä erillisiä tieteellisiä julkaisuja raskaana olevien ja synnyttäneiden liikkumisesta.

Viikoittainen liikkumisen suositus

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

dosentti, terveystieteiden tohtori, fysioterapeutti Minna Aittasalo, UKK-instituutti
046 922 2094, minna.aittasalo(a)ukkinstituutti.fi

hallinto- ja kehitysjohtaja, liikuntatieteiden maisteri, Anne-Mari Jussila, UKK-instituutti
044 2882 123, anne-mari.jussila(a)ukkinstituutti.fi

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan