Hyppää sisältöön

Kuntoutuskoulu luottaa liikunnan perusasioihin

Eurajokelaisen Minna Aron kehittelemä toimintamalli mahdollistaa yksilöille kivuttomamman ja laadukkaamman elämän. Uusi malli nojaa vahvasti terveysliikuntasuosituksiin. 

Eurajoella Kaharin nuoriso- ja kulttuuritalolla on kohta jo kolmen vuoden ajan kokoontunut innokkaiden liikkujien Kuntoutuskoulu. Kahdessa ryhmässä on yhteensä 30 hyvin erilaista terveysliikunnasta kiinnostunutta henkilöä. 

Kuntoutuskoulu on fysioterapeutti Minna Aron kehittämä toimintamalli, joka perustuu olemassa oleviin terveysliikuntasuosituksiin.  
– Malli on kehitetty toimiessani Satakunnan sairaanhoitopiirin terveysliikuntaryhmien ohjaajana. Tämän työn aloitin vuonna 2011. Silloinen esimieheni innostui asiasta ja toimi hyvänä sparraajana. Mallin takana on siten myös lääketieteellinen näkökulma, Aro kertoo. 

Kuntoutuskoulun ohjaaja Minna Aro

Vuonna 2015 Aro päätti lähteä kokeilemaan mallin toimivuutta myös muualla. Yhteistyökumppaniksi löytyivät Eurajoen kunta ja Eurajoen Lätkä. 
– Aloitin työikäisille suunnatun Kuntoutuskouluryhmän kanssa. Nyt noin vuoden ajan sen rinnalla on kokoontunut myös eläkeläisille tarkoitettu Kuntoutuskoulu. Molemmat ryhmät ovat täynnä, Aro iloitsee. 

Liikunnan lääkkeenomainen käyttö 

Kuntoutuskoulu perustuu lukujärjestykseen ja viikoittain vaihtuvaan ohjelmaan, jossa vuorottelevat lihaskunto, HIIT, asento- ja liikehallinta, venyttely, kehonhallinta sekä fysioterapeuttisen omahoidon perusteet. 

Lisäksi osallistujalla on mahdollisuus toteuttaa 21 minuutin omatreeniä, jonka tarkoitus on haastaa astumaan askel kohti parempaa terveyttä nauttimalla liikuntaa lääkkeeksi päivittäin. 
– Liikunnan lääkkeenomainen käyttö edellyttää jatkuvaa annostusta, jota tulisi lisätä riittävin väliajoin. Liikuntalääkkeen määrää tulisi sopivalla nopeudella myös nostaa, Aro korostaa. 

Aron mukaan julkinen terveydenhuolto ei juuri tarjoa asiakkailleen fysioterapiamahdollisuutta. Sitä pitää jokaisen osata vaatia ja hakea itse. 
– Kuntoutuskoulu on yksi vastaus kysyntään. Haaveenani onkin saada toimintaa laajennettua usealle paikkakunnalle Satakunnassa. 

Suloinen sekametelisoppa 

Kuntoutuskoululaisten joukko on Aron mukaan ihana sekametelisoppa. Se on myös ryhmien erityisyys. Vaikka joukossa on muun muassa selkä-, olkapää- ja lonkkavaivaisia, pystyvät kaikki toteuttamaan liikuntaa samassa ryhmässä. 
– Jokainen osallistuja saa yksilöllistä ohjausta. Tätä mallia voi pitää eräänlaisena ryhmämuotoisena fysioterapiana, Aro toteaa. 

Osallistujien ikähaarukka on laaja. Nuorin osallistuja on 23-vuotias ja vanhin 79 vuotta. Ryhmiin ovat tervetulleita kaikki. Ainoa vaatimus on, että henkilö pääsee omatoimisesti lattialle ja sieltä ylös. 
– Uskon, että ryhmäläisiä yhdistää ymmärrys siitä, että oman terveyden eteen pitää tehdä asioita myös itse. Liikunnan tulee lisäksi olla jatkuvaa, ei vain kuuriluontoisesti nautittua. 

Vahva fysioterapeuttinen ote 

Kuntokoulussa panostetaan liikunnan laadukkuuteen. Kaikki, mitä tehdään, tehdään oikein ja valvotusti. Uusia liikuntatrendejä tulee ilmoille jatkuvasti, mutta Aron mukaan tärkeintä on keskittyä perusasioihin. 
– Täällä opettelemme ihan ensimmäiseksi seisomaan, istumaan ja kävelemään oikein. Sen jälkeen lähdetään hallitusti kohentamaan lihaskuntoa, Aro painottaa. 

Kaksi naista jumppaavat peilin edessä

Tulokset ovat olleet erittäin kannustavia. 
– Epäonnistuneen lonkkaleikkauksen läpikäynyt itkevä eläkeläinen on tänään toimintakykyinen ihminen. Edistysaskeleet ovat olleet hurjia. 

Aron mukaan monet muutkin eläkeläisryhmässä käyneet liikkujat ovat nyt rautaisessa kunnossa. 
– He menevät monen työssäkäyvän ohi, jos puhutaan kuntotasosta. Se on ollut erittäin hienoa nähdä. 

Kuntoutuskoulun vahvuuksiin kuuluvat muun muassa vahva vertaistuki, innostava jumppailmapiiri ja ammattitaitoinen ohjaus. 
– Puhun tunneilla paljon. Haluan selvittää ihmisille, mistä mikäkin asia johtuu ja miksi teemme kyseisiä liikkeitä. Ohjauksessa on koko ajan mukana vahva fysioterapeuttinen ote. Tämä on yhdistelmä liikeharjoittelua ja terveysluentoa, Aro kuvailee. 

Liikunta ja liikkuminen ovat Arolle suuri intohimo, jota hän on opiskellut runsaasti. Tulevaisuudessa siintää toive siitä, että intohimosta voisi tulla myös pysyvä ammatti. 

Toimiva yhteistyö näkyy myös liikkujalle 

Kuntoutuskoulun yhteistyökumppaneina ovat toimineet Eurajoen kunta, urheiluseura Eurajoen Lätkä Ry ja raumalainen urheiluvälinekauppa Pyörä-Nurmi. 

Eurajoen Lätkä valikoitui Kuntoutuskoulun yhdistyskumppaniksi erityisesti seuran taloudenhoitaja Sari Seikkulan henkilökohtaisesta kiinnostuksesta ja innosta uutta toimintamallia kohtaan. 

Erityisesti Seikkulaa miellytti ajatus siitä, että ryhmien käytössä on fysioterapeutin asiantuntemus. 
– Minna tuo itse omalla tekemisellään meille ryhmäläisille tietoon sen, miten liikunta toimii lääkkeenä. Itseään pitää kuunnella, vain sillä tavoin tuloksiakin tulee pienin askelin. 

Seikkula näkee tulevaisuuden visiona mallin, jota voisi laajentaa myös nuorille. Tässä toiminnassa Eurajoen Lätkä toimisi mielellään pilottiseurana. 

Välineet suoraan kaupan hyllyltä 

Raumalainen urheiluvälinekauppa Pyörä-Nurmi on ollut Kuntoutuskoulun yhteistyökumppani alusta alkaen. 
– Me olemme tarjonneet kuntoutuskoululaisille asiantuntemustamme ja välineitä laajalla valikoimalla. Kaikesta on tehty asiakkaille mahdollisimman helppoa myös välinehankintojen suhteen, sanoo urheiluvälinemyyjä Hannu Lehtinen

Tarkoitus on, että Pyörä-Nurmen hyllyiltä löytyy aina kaikki tarvittava, jotta välineitä ei tarvitse lähteä hankkimaan esimerkiksi netistä. 
– Kehittelemme yhteistyötämme jatkuvasti. Kuuntelemme Minnaa herkällä korvalla ja pyrimme vastaamaan hänen toiveisiinsa. 

Kirjoittaja: 
Anu Elo, toimittaja 

Kuvat: 
Kuva 1. Kuntoutuskoulun ohjaaja, fysioterapeutti Minna Aro. 
Kuva 2. Lääkäri Kaisa Laineen ja fysioterapeutti Minna Aron yhteinen treeni on jatkunut vuodesta 2012. 

Lisätietoa Kuntoutuskoulusta: 
Facebook-ryhmä 

Terveysliikuntauutiset-teemalehti 

Joulukuussa 2019 ilmestyvän Terveysliikuntauutiset-teemalehden aiheena on elintapaohjaus järjestökentässä. Lehti on suunnattu erityisesti SOSTEn jäsenjärjestöille elintapaohjauksen edistämiseksi. Kirjoittajina toimii sekä järjestöjen että sairaanhoitopiirien ja UKK-instituutin toimijoita.  

12.12.2019 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan