KunnonKartta-tutkimus käynnistyy Rovaniemen seudulla. UKK-instituutin väestötutkimukseen on kutsuttu satunnaisotannalla yli 2 000 aikuista. Tutkimus selvittää työikäisten ja ikääntyneiden liikkumista, fyysistä kuntoa ja toimintakykyä.
UKK-instituutin KunnonKartta-väestötutkimus toteutetaan nyt kolmatta kertaa. Tutkimus tuottaa uutta tietoa muun muassa aikuisten liikkumisesta, paikallaanolosta, unesta, fyysisestä kunnosta ja kehonkoostumuksesta sekä niiden muutoksista.
Mittauksia viiden viikon ajan
Tutkimusmittaukset toteutetaan Keltakankaan liikuntahallissa (Keltakangas 1, Rovaniemi). Mittaukset ovat käynnissä viiden viikon ajan 21.4.–20.5. Aamupäivien mittausajat on suunnattu pääasiassa työikäisille ja iltapäivien ajat ikäihmisille.
Mittausten lisäksi osallistujat täyttävät kyselyn, jonka avulla selvitetään terveyttä, toimintakykyä, hyvinvointia, elämänlaatua, elintapoja, terveyspalveluiden käyttöä sekä liikkumiseen vaikuttavia tekijöitä. Työikäisiltä osallistujilta otetaan myös verinäyte, josta analysoidaan muun muassa veren rasva- ja sokeriarvoja.
– Tutkimuskäynnillä saamme monipuolista mittaustietoa osallistujien fyysisestä kunnosta ja liikkumiskyvystä. Viikon liikemittarimittauksen avulla muodostuu kokonaiskuva aikuisten liikkumisesta, paikallaanolosta ja unesta, kertoo UKK-instituutin johtava tutkija Pauliina Husu.
Henkilökohtainen palaute jokaiselle osallistujalle
Jokainen tutkimukseen osallistuva saa omista tuloksistaan henkilökohtaisen palautekoosteen. Se sisältää tietoa fyysisestä kunnosta sekä liikemittarin mittaamasta liikkumisesta, paikallaanolosta ja unesta. Kuntotuloksia verrataan oman ikäryhmän viitearvoihin, ja työikäiset saavat lisäksi yhteenvedon veriarvoistaan.
Osa valtakunnallista ja eurooppalaista seurantaa
KunnonKartta-tutkimus toteutetaan Suomessa seitsemällä seutukunnalla neljän vuoden välein. Väestötutkimus tuottaa sekä seurantatietoa aiemmin mukana olleista osallistujista että uutta tietoa aiempaa laajemmasta osallistujajoukosta.
– Uusi tiedonkeruu kertoo, miten aikuisten fyysinen toimintakyky on muuttunut verrattuna aiempiin tutkimusvuosiin. Muutosta voidaan seurata muun muassa UKK-instituutin kehittämän mitatun fyysisen toimintakyvyn indeksin avulla, sanoo UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.
Työikäisten aikuisten liikkumista, paikallaanoloa ja unta mitataan vastaavalla menetelmällä myös kuudessa muussa Euroopan maassa osana EU-rahoitteista hanketta.
– Kansainvälinen yhteistyö mahdollistaa arvokkaan vertailun eri maiden välillä ja tuottaa uutta tietoa liikkumisen ja paikallaanolon yhteyksistä terveyteen, Vasankari lisää.
KunnonKartta-väestötutkimuksen rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Kansainvälinen yhteistyö saa tukea EU:n Joint Action Prevent Cancer and NCDs -projektista.
Lisätietoja tutkimuksesta
johtaja, professori Tommi Vasankari, UKK-instituutti
johtava tutkija, dosentti Pauliina Husu, UKK-instituutti
KunnonKartta-väestötutkimus
Kuva: UKK-instituutti / Teemu Keskinen