Hyppää sisältöön

Ikäihmisten liikuntaneuvonta – tukea ryhmästä

Ikäihmiset hyötyvät liikuntaneuvonnasta, ja erityisesti vähän liikkuvat tai liikunnan syystä tai toisesta jättäneet tarvitsevat tukea ja kannustusta liikkumisen lisäämiseen. Ikäinstituutti on koonnut kannustavia esimerkkejä ryhmämuotoisesta liikkumaan ohjauksesta ja liikuntaneuvonnasta eri puolilta Suomea. 

Lihasvoimaa ja liikkumissuunnitelmia Janakkalassa 

Janakkalassa kokeiltiin ryhmämuotoista liikuntaneuvontaa ikäihmisille Ikäinstituutin valmiin materiaalin pohjalta. Kuntoutuksen järjestämästä ryhmästä tiedotettiin kirjaston ja kauppojen ilmoitustauluilla sekä paikallislehdessä. Ilmoittautuneita tuli kymmenen henkilöä, mikä olikin sopiva ryhmäkoko. Kolmen kerran kurssi koostui kahden tunnin tapaamisista, joissa keskusteltiin muun muassa omista liikuntatoiveista sekä liikunnan ja ravitsemuksen tärkeydestä. Kotitehtävänä oli liikuntapäiväkirjan täyttäminen. 

Liikuntaneuvontaa ikäihmisille -ohjausoppaan kansikuva

Osallistujat oivalsivat, kuinka tärkeää on treenata jalkojen lihasvoimaa ja tasapainoa, sillä ne ovat liikkumiskyvyn kulmakivi. Kahden ensimmäisen kerran jälkeen oli kahden kuukauden omatoiminen jakso, jolle kukin teki oman liikkumissuunnitelmansa. Kolmannella kerralla kokoonnuttiin yhteen vaihtamaan kokemuksia ja saamaan lisäkannustusta. 

Hilkka ja Esko lähtivät mukaan ryhmään etsimään uutta kipinää liikuntaan. Eskolta liikunta oli jäänyt joksikin aikaa taka-alalle ja Hilkka halusi löytää polville nivelystävällistä liikuntaa. Ilmapiiri ryhmässä oli avoin ja kurssilaisista sai voimaa: ”Kivat liikuntakuvat innostivat keskustelemaan omista toiveista ja suunnitelmista”. Motivaatiota lisäsi liikkumiskyvyn testaus ryhmän alussa ja lopussa. Lisäksi muilta ryhmäläisiltä sai ideoita ja vinkkejä. 

”Saimme arkeemme uuden yhteisen harrastuksen, kun lähdimme ryhmän innoittamana kuntosalille. Henkilökohtainen harjoitusohjelma ja opastus laitteiden käyttöön auttoivat alkuun. Kotonakin olen lisännyt kuminauhajumppaa”, sanoo Hilkka ja kannustaa lähipiiriäkin liikkumaan. 

Tietoa ja testejä Rantasalmella 

Valokuvien käyttöopas -tiedoston kansikuva

Rantasalmella terveyskeskuksen fysioterapeutti jalkautui eri järjestöihin. Kertaluontoisissa tilaisuuksissa oli tarjolla tietoa voima- ja tasapainoharjoittelun merkityksestä. Valmiin materiaalin pohjalta oli helppo pitää infotilaisuus, ja pienilläkin resursseilla tavoitettiin iso joukko ikäihmisiä. 

Ryhmissä kokeiltiin tuolilta ylösnousu -testiä ja SPPB-testiä sovellettuna. Keskustelua ja kysymyksiä tuli paljon, ja ryhmäläiset saivat mukaansa helpot kotijumppaohjeet sekä tietoa paikallisista liikuntaryhmistä. Tilaisuuksissa kerrottiin myös mahdollisuudesta osallistua yksilölliseen liikuntaneuvontaan terveyskeskuksen fysioterapiaan. 

Kotitehtäviä ja kuntosalikäyntejä Loimaalla 

Loimaalla käynnistyi Liikkuva minä -opintopiiri, joka on 14 tapaamisen kokonaisuus. Kunnan liikunnanohjaaja teki yhteistyötä eläkeläisjärjestöjen ja kyläyhdistyksen kanssa: kävi kertomassa kurssista eläkeläisjärjestöissä, tiedotti siitä Martoille, diakoneille sekä vei esitteitä nuorisotilaan, jossa kokoontui bingokerho. Moni innostuikin lähtemään kurssille, kun se järjestettiin omalla kylätalolla. Myös ilmoitus paikallislehdessä tuotti tulosta, kun ikäihmisten lapset kannustivat vanhempiaan osallistumaan. Kaksi ryhmää saatiin käyntiin, molemmissa kahdeksan ikäihmistä, iältään 75–82-vuotiaita. 

Ryhmillä oli kokoontumisia kerran viikossa. Jokaisella kerralla keskusteltiin annetusta aiheesta ja tehtiin osallistujan työkirjan mukaisia pohdintatehtäviä. Lisäksi tietenkin jumpattiin, sään salliessa myös ulkona: nostettiin jalkoja hiekkalaatikon reunalle, kiipeiltiin sauvojen avulla rinnettä ylös pihakumpareella sekä kerättiin käpyjä maasta tamppaustelineessä olevaan koriin. Aina ei tarvita niin ihmeellisiä laitteita. 

Liikuntaneuvontaa ikäihmisille -ohjausoppaat

Onnistumisen kokemukset kannustivat ikäihmisiä jatkamaan. Kotitehtäväksi tuli aluksi kymmenen tuolilta ylösnousua aamupäivällä ja toiset kymmenen iltapäivällä. Kotijumppaan kannustettiin myös jumppakuminauhalla, jonka jokainen sai mukaansa. Ryhmäläiset ovat olleet tiiviisti mukana ja kiinnostusta on erityisesti voima- ja tasapainoharjoitteluun sekä ravintoasioihin. 

Kurssin aikana käytiin myös tutustumassa kuntosaleihin, joissa oli ollut tuttujakin jumppaamassa. Kynnys lähteä salille madaltui positiivisen kokemuksen jälkeen. Liikunnanohjaaja toivoo, että toiminta voisi jatkua vertaisohjaajavetoisesti, kun ryhmä on päässyt jo niin hyvään alkuun. 

Kirjoittaja: 
Minna Säpyskä-Nordberg, suunnittelija, Ikäinstituutti/Voimaa vanhuuteen -ohjelma 

Juttu pohjautuu osittain Ikäinstituutin Voimasanomissa 2019 ilmestyneeseen artikkeliin Liikuntaneuvonnalla liikkeelle. 

Kuvat: 
Kuva 1. Liikuntaneuvontaa ikäihmisille ryhmässä -kansio. 
– sisällys: Opas ohjaustyöhön, Kunnon eväät -jumppakortit, liikuntaneuvontavalokuvat + valokuvien käyttöopas sekä muistitikku, jossa PowerPoint-diat 1, 3 ja 7 tapaamiskerran kokoontumisille. 
Kuva 2. Liikuntaneuvontaa ikäihmisille -valokuvien käyttöopas. 
Kuva 3. Liikkuva minä -opintopiiri -kansio. 
– sisällys: Ohjaajan opas, Osallistujan työkirja, Kunnon eväät -jumppakortit ja muistitikku, jossa PowerPoint-diat. 

Terveysliikuntauutiset-teemalehti 

Joulukuussa 2019 ilmestyvän Terveysliikuntauutiset-teemalehden aiheena on elintapaohjaus järjestökentässä. Lehti on suunnattu erityisesti SOSTEn jäsenjärjestöille elintapaohjauksen edistämiseksi. Kirjoittajina toimii sekä järjestöjen että sairaanhoitopiirien ja UKK-instituutin toimijoita. 

26.11.2019 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan