Nuoret aikuiset toivovat tukea erityisesti mielenterveyden, stressinhallinnan, unen ja palautumisen kysymyksiin, selvisi laajasta kyselystä Satakunnassa. Kysely antoi äänen 16–29-vuotiaille nuorille aikuisille, jotka kertoivat mihin hyvinvoinnin teemoihin he kaipaisivat tukea, mikä olisi tuelle paras muoto ja mitkä olivat suurimmat haasteet muutoksen toteuttamiselle.
Satakunnassa pyritään kehittämään elintapaohjausta vastaamaan paremmin nuorten aikuisten tarpeita. Elintavat ovat alueella keskiössä siksi, että Terve Suomi -tutkimuksen, tilastoraporttien ja THL:n tilastojen valossa Satakunnassa sairastavuus on keskimääräistä suurempaa ja liikkuminen vähäistä. Lisäksi ylipaino ja lihavuus ovat yleisiä haasteita. Esimerkiksi alueen varusmiehillä on Puolustusvoimien tilastojen mukaan korkea BMI ja huono yleiskunto.
“Halusimme kysyä nuorilta aikuisilta itseltään, millaista tukea he hyvinvointinsa tueksi tarvitsevat. Vastaukset osoittivat, että pienilläkin arjen valinnoilla on merkitystä ja että kasvokkain saatu tuki koetaan tärkeäksi. Kysely luo vahvan perustan toimintamallille, joka lähtee nuorten omista tarpeista ja arjesta”, kertovat Kristiina Välimäki ja Miia Pere, hankekoordinaattorit, Satakunnan hyvinvointialue.
Maaliskuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 207 nuorta aikuista Satakunnasta. Kysely oli osa Vaikuttavaa elintapaohjausta -hanketta, ja sen toteutti Satakunnan hyvinvointialue.
Tukea kaivataan mielenterveyteen – kärjessä myös uni ja palautuminen
Nuoret kaipasivat tukea erityisesti mielenterveyden ja stressinhallinnan kysymyksiin, sekä toisaalta uneen ja palautumiseen. Mielenterveyden kysymykset nousivat erityisesti 16–19-vuotiaiden vastauksissa esiin. Myös ravitsemukseen, kuten arjen helppoihin aterioihin, toivottiin vinkkejä ja ohjeita. Tärkeäksi teemaksi vastauksista nousi myös liikunta ja arkiaktiivisuus.
Suurimpia esteitä muutosten tekemiseen olivat kyselyn mukaan kiire ja kuormitus. Koulun kerrottiin vievän paljon aikaa, ja vastaajat kokivat stressiä ja uupumusta. Myös mielenterveyden haasteet kuormittivat nuoria. Muutosten tekemistä vaikeuttivat myös esimerkiksi oman motivaation puute tai vaikea rahatilanne. Lisäksi moni vastaajista kaipasi lisää tietoa, ohjausta ja tukea aiheen äärellä.
Pienet askeleet, joustavat ratkaisut
Lähes kolme neljäsosaa vastaajista oli motivoitunut vaikuttamaan omaan hyvinvointiinsa juuri nyt, mutta he kaipaisivat siihen tukea. Vastauksista nousi esiin, että selkeät, pienet tavoitteet tukisivat muutostyötä. Moni nuori toivoi ohjaukseen myös joustavuutta ja aikatauluttomuutta. Vastaajat toivoivat tukea mieluiten henkilökohtaisesti – yli 30 % vastaajista kaipasi kasvokkain tapahtuvaa yksilövalmennusta. Toisaalta sovellukset, digipalvelut ja chatit mainittiin myös toimivina menetelminä.
Kysely oli osa Vaikuttavaa elintapaohjausta ja omahoitoa Etelä-Pohjanmaalla, Lapissa ja Satakunnassa -hanketta. Se toteutettiin osana Satakunnan hyvinvointialueen hankekokonaisuutta. Hankkeessa kehitetään alueelle ratkaisukeskeinen ja asiakaslähtöinen toimintamalli nuorten aikuisten elintapaohjaukseen. Hanketta koordinoi UKK-instituutti. Hanke saa rahoituksen Terveydeksi- ja Suomi liikkeelle -ohjelmista.
Lisätietoa
Minna Westergård, projektipäällikkö
minna.westergard(at)sata.fi
050 440 5180
Miia Pere, hankekoordinaattori
miia.pere(at)sata.fi
044 707 3929
Kristiina Välimäki, hankekoordinaattori
kristiina.valimaki(at)sata.fi
044 707 3927
Hankkeesta:
Noora Hautasuo, hankepäällikkö
noora.hautasuo(at)ukkinstituutti.fi
050 349 8726