Hyppää sisältöön

Suomen malli mittaa kaupunkien kestävän liikkumisen toimien yhdistettyjä hyötyjä hyvinvoinnille ja vähähiilisyydelle

UKK-instituutti oli yhdessä Kausal Oy:n kanssa mukana VTT:n koordinoimassa hankkeessa ”Kaupunkien ilmastoneutraaliuden ja hyvinvoinnin vahvistaminen kestävän liikenteen ja liikkumisen keinoin”. Hankkeen tavoitteena oli tukea kaupunkiseutuja toteuttamaan liikenteellisiä ilmastotoimia, jotka samalla edistävät kaupunkilaisten terveyttä. Toimista tuotettiin tutkimustietoon perustuva ratkaisuportfolio. Sen jälkeen ratkaisujen terveyshyötyjä arvioitiin soveltuvin osin karkean laskentamallin avulla. Lisäksi kehitettiin viisivaiheinen työkalu, jonka avulla kaupungit voivat arvioida ja kehittää kykyään toteuttaa ilmastotoimia.

Fiksut julkisen liikenteen lippujärjestelmät, työmatkapyörät, vetovoimainen pyöräväylien verkosto ja kävelylle omistetut katualueet, kaupunkipyörät ja ilmastoneutraalin liikkumisen lähettiläät ovat esimerkkejä konkreettisista toimenpiteistä, joilla kaupungit voivat edistää samanaikaisesti ilmastonmuutoksen hillintää ja kaupunkilaisten hyvinvointia. Yhdistettyjä hyötyjä arvioitiin selvityshankkeessa, jossa kehitettiin Suomen malli mittaamaan vähähiilisen kaupunkikehityksen toimien yhteisvaikutuksia ja hyötyjä.

Työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministeriön, kuuden kaupungin ja asiantuntijakonsortion yhteistyössä toteutetun selvityshankkeen tavoitteena oli muodostaa tutkimukseen nojautuen kuva siitä, miten kestävän liikenteen ja liikkumisen keinoin voidaan tehostaa ilmastoneutraaliuden saavuttamista ja samalla kasvattaa asukkaiden saamia terveyshyötyjä kaupunkiseuduilla.

Hankkeessa koottiin vaikuttavimmat ratkaisut sisältävä toimenpideportfolio, jonka pohjalta luotiin karkean tason laskentamalli ratkaisujen terveydellisten hyötyjen arvioimiseksi. Malli antaa kaupungeille mahdollisuuden tarkastella ilmastoratkaisujen terveydellisten oheishyötyjen suuruusluokkia ja auttaa tunnistamaan potentiaalisimmat ratkaisut.

Ratkaisujen toteutusta tukemaan hankkeessa kehitettiin viisivaiheinen työkalu, joka tukee kunnan avaintoimijoiden työtä ja edistää muutosta kohti ilmastoystävällistä ja kuntalaisten terveyttä tukevaa liikkumista​.

”Selvityksemme osoitti, että kestävän liikenteen ja terveyden edistämisen toimien välillä on monimutkaisia vuorovaikutussuhteita. Ilmasto- ja terveysvaikutusten maksimoimiseksi olennaista on selvittää, kuinka erilaisten toimenpiteiden vaikutukset ilmenevät ja keihin vaikutukset kohdistuvat”, sanoo VTT:n johtava tutkija Anu Tuominen.

Selvityksessä kunnan avaintoimijoille luotu toimenpiteiden kokonaisuus ja sitä täydentävät laskentamalli ja toimien toteutuksen työkalu vahvistavat suomalaisten kaupunkien asemaa ilmastotoimien ja niiden terveyshyötyjen edelläkävijöinä EU-tasolla. Siksi hankkeessa tehtyä työtä voidaan kutsua Suomen malliksi.

Hankkeen käynnistivät työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö. Hankkeessa mukana olivat Espoo, Helsinki, Lahti, Lappeenranta, Tampere ja Turku. Nämä ilmastopolitiikan edelläkävijäkaupungit kehittivät jo vuonna 2023 yhteistyössä EU:n ja valtion kanssa älykkäitä ratkaisuja ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi osana EU:n Horisontti Eurooppa -puiteohjelman Ilmastomissiota. Nyt toteutettu hanke jatkoi työtä ratkaisujen käytännön toteuttamiseksi ja tietämyksen vahvistamiseksi, erityisesti asukkaiden liikkumisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta.

Selvityksen laati monialainen asiantuntijakonsortio, johon kuuluivat VTT, UKK-instituutti sekä Kausal Oy. Hanke toteutettiin EU:n Horisontti Eurooppa -puiteohjelmaan kuuluvaan Driving Urban Transitions (DUT) -kumppanuuteen kytkeytyen. Työ- ja elinkeinoministeriö toteutti hankkeen osana kaupunkipolitiikan tietopohjan vahvistamista.

Lue myös

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan