Hyppää sisältöön

Viisaan liikkumisen työkalun kehittämishanke

Developing a tool for smartly commuting workplace

Sähköisen työkalun kehittäminen työntekijöiden viisaan liikkumisen edistämiseen ja kestävien kulkumuotojen käyttöön työmatkoilla.

Vaikuttavuus

Hankkeessa kehitetyn Viksu-työkalun avulla viisasta työmatkaliikkumista voidaan edistää työpaikoilla helposti ja suunnitelmallisesti. Viisaan liikkumisen työkalussa on valikko edistämistoimia, joita voi käyttää viisaan työmatkaliikkumisen suunnittelun pohjana. Työkalun avulla työpaikat voivat lisäksi arvioida ja raportoida suunnitelman toteutumista, edistämistoimien kustannuksia sekä vaikutuksia.

Tausta

Viisas työmatkaliikkuminen, kuten kävely, pyöräily, julkinen liikenne ja kimppakyydit, on hyväksi liikenteelle, ympäristölle ja henkilöstön terveydelle. Suomalaisilla työpaikoilla edistetään viisasta työmatkaliikkumista kuitenkin melko vähän. Suurimpia esteitä ovat resurssien ja osaamisen puute.

Tavoite

Tavoitteena oli kehittää sähköinen työkalu, jonka avulla työpaikat voivat suunnitelmallisesti edistää työntekijöiden viisasta liikkumista ilman ylimääräisiä resursseja ja erityistä osaamista.

Asetelma

Viisaan liikkumisen VIKSU-työkalua testattiin toukokuussa 2017 ja se valmistui marraskuussa 2017.

Vastaava tutkija

Minna Aittasalo

Yhteistyössä

Työkalun käyttöä edistettiin Liikenneviraston, Trafi:n, Motiva Oy:n, Pyöräilykuntien verkoston ja KKI-ohjelman (nyk. Liikkuva aikuinen -ohjelma) kautta.

Rahoitus

Trafi, KKI-ohjelma, Tampereen kaupunki

Alkamisvuosi

2017

Päättymisvuosi:

2017

Eettisen toimikunnan käsittely

Ei tarvetta eettiselle käsittelylle

Julkaisut

Viksusti liikkuen töihin

Viisaan työmatkaliikkumisen edistäminen – toimiiko yhteistyö?

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan