Hyppää sisältöön

Ohjaustaitojen itsearviointi

Ohjaajan uran varrella on välillä hyvä pysähtyä pohtimaan omia vahvuuksiaan ohjaajana. Samalla voi miettiä myös, missä osa-alueissa olisi vielä kehittymisen varaa. Ohjaajana kukaan ei ole koskaan täysin valmis, täydellinen, vaan aina voi oppia jotain uutta joko ohjauksen sisältöihin tai ohjaajana toimimiseen liittyen.

Opiskelemalla ja lukemalla voi oppia ohjaamisen perusteita, toisten ohjaajien työtä seuraamalla voi oppia ohjaukseen liittyviä käytäntöjä ja toimintatapoja (sekä hyviä että huonoja), mutta ohjaamaan oppii vain itse ohjaamalla.

Pohdi tämänhetkisiä valmiuksiasi toimia liikuntaryhmien ohjaajana.

  • Missä seuraavan kuvion osa-alueissa olet hyvä? Mitkä ovat vahvuuksiasi?
  • Missä sinulla on vielä kehittämisen varaa?
Tikkataulua muistuttava kooste ohjaustaitojen kokonaisuudesta. Kuvion kehille merkitään omat taidot, sisältö myös sivulla olevassa pdf-tiedostosta.

Kuvio: Ohjaustaitojen itsearviointityökalu.

Tutustu Minä liikuntaryhmien ohjaajana -itsearviointityökaluun.

Ohjaajan valmiuksien osa-alueet

  • Harjoitussisällöt
  • Ohjaajan ominaisuudet
  • Ohjaustaidot
  • Kohderyhmän tunteminen

Valitse kunkin osa-alueen jokaiseen lohkoon tämänhetkiseen tilanteeseesi sopiva numero:

  1. runsaasti kehittämisen varaa
  2. kehittämisen varaa
  3. hyvät taidot
  4. erinomaiset taidot

Voit tehdä arvioinnin uudestaan vaikka muutaman kuukauden kuluttua ja verrata uutta arviota aikaisempaan.

Halutessasi voit myös pyytää taustaorganisaatiosi kokeneemman ohjaajan arviota ohjaustaidoistasi. Oman arvion ja toiselta ohjaajalta saadun palautteen avulla omien vahvuuksien ja kehityskohteiden tunnistaminen voi olla helpompaa kuin pelkän itsearvioinnin avulla.

Päivitetty: 28.10.2020

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan