Hyppää sisältöön

Professori Ilkka Vuori on kuollut – UKK-instituutin ensimmäinen johtaja oli terveysliikunnan pioneeri

UKK-instituutin ensimmäinen johtaja, professori Ilkka Vuori kuoli 21.10.2022 Tampereella. Vuori työskenteli UKK-instituutin johtajana vuosina 1981–2001.

Vuonna 1937 syntynyt Vuori opiskeli lääkäriksi Turun yliopistossa. Hän erikoistui kliiniseen fysiologiaan ja liikuntalääketieteeseen ja väitteli tohtoriksi vuonna 1973 rasittavien fyysisten suoritusten sydämelle aiheuttamasta kuormituksesta.

Vuori toimi ennen UKK-instituuttiin tuloaan muun muassa Turun Urheilututkimusaseman vastaavana lääkärinä, Kansaneläkelaitoksen kuntoutustutkimuslaitoksen tutkimusjohtajana sekä kansanterveystieteen professorina Jyväskylän ja Turun yliopistoissa. Tammikuussa 1981 hänet kutsuttiin UKK-instituutin ensimmäiseksi johtajaksi.

Ilkka Vuoren aikana UKK-instituutista kehittyi kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu terveyden edistämisen ja terveysliikunnan tutkimuslaitos. Instituutti otti kansainvälisestikin katsottuna etulinjassa tutkimuksen kohteeksi liikunnan ja terveyden. 1990-luvulla terveyden edistämisen ja elintapojen terveysvaikutusten tutkimuksen rinnalle tulivat koti- ja vapaa-ajan tapaturmien tutkimus, liikuntatapaturmien ehkäisy ja terveyskuntotestistön kehittäminen.

Vuori itse oli sekä Suomessa että kansainvälisesti arvostettu pioneeri liikunnan ja terveyden alueella. UKK-instituutin ensimmäisillä Valtakunnallisilla Terveysliikuntapäivillä 3.9.1990 hänen määrittelemänsä terveysliikunnan käsite on juurtunut suomalaiseen ammattikieleen. Myös sitä vastaava englanninkielinen termi Health-enhancing physical activity, ja sen lyhenne HEPA, ovat juurtuneet tiedeyhteisön arkikäyttöön.

Vuori toimi aktiivisesti kansainvälisissä tehtävissä. Hän oli eurooppalaisen Promotion of Health-Enhancing Physical Activity (HEPA) -verkoston johtaja vuosina 1996–2001. Hänellä oli myös lukuisia kansainvälisiä luottamustehtäviä kuten Maailman terveysjärjestö WHO:n terveysliikunnan asiantuntija ja European Association of Cardiovaskular Rehabilitation hallituksen puheenjohtaja. Kotimaassa hän oli muun muassa Liikuntatieteellisen Seuran, Suomen Ladun, Suomen Liikunta ja Urheilun, Suomen Urheilulääkäriyhdistyksen hallituksissa ja Voimaa vanhuuteen -ohjelman strategiaryhmässä puheenjohtajana tai jäsenenä.

Vuori julkaisi yli 400 tieteellistä artikkelia sekä lukuisia kirjoja ja kirjoitti ammattilehtiin ja suurelle yleisölle. Emeritusvuosinaan hän kirjoitti muun muassa liikkumisen merkityksestä ikäihmisille. Hänen kotikirjastostaan ilmestyi lähes vuosittain uusi kansantajuinen terveysliikuntajulkaisu. Vuori kertoi vuonna 1992 UKK-instituutin henkilöstölehden haastattelussa kokevansa kirjoittamisen erityisen palkitsevana työnä:

”Se mikä jää vain jonkun aivoihin, jää käyttämättä yleiseksi hyödyksi. Tieto on välitettävä puhuttuna ja kirjoitettuna eteenpäin. Tämä pätee erityisesti UKK-instituutissa, joka tekee soveltavaa, käytäntöä palvelemaan tarkoitettua tutkimusta.”

UKK-instituutti ottaa osaa läheisten suruun.

Ilkka Vuoren muotokuva. Maalari Alexandre Bakharev 2001.
Professori Ilkka Vuoren muotokuva.
Alexandre Bakharevin öljyvärimaalaus vuodelta 2001.
Muotokuva sijaitsee UKK-instituutin auditoriossa.

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan