Näin totesi ystäväni uupuneena hiihtolenkin jälkeen ja aika monta kertaa sitä ennen juoksulenkin päätteeksi. Lenkille lähdettiin tarkan aikataulun mukaan, reitti oli aina sama eikä vauhtiinkaan voinut tehdä muutoksia ehdotuksista huolimatta. Joskus kun kokeiltiin jotain muuta, homma tuntui liian rankalta ja seuraavalla kerralla päädyttiin tuttuun konseptiin. Ja aina säännöllisin välein ystäväni havahtui, että on se kumma juttu, kun kunto ei vaan nouse, vaikka mitä yrittää tehdä…
Toinen kaverini kertoi, ettei enää lähde naapurinsa kanssa kävelylenkille, kun koko ajan on kiire takaisin: ruoka on uunissa, pitää vielä ehtiä kauppaan tai vieraita on tulossa. Lenkki ohjelmoitiin etukäteen, jotta tiedettiin tarkkaan, kuinka kauan siihen kului. Aikaa metsäpolulle poikkeamiselle ei ollut. Kiirettä siis piti, vaikka ei ollut lapsia tai muutakaan perhettä aikatauluja rajoittamassa.
Kolmas kaverini hehkutti puhelimessa, että on juuri tulossa crossfitistä, jonka alussa ja lopussa oli 25 leuanvetoa, 50 punnerrusta ja monia muita yli viisikymppiselle naiselle ekstriimiltä kuulostavia sarjoja. Ja voi että kuinka oli kamalaa, mutta niin hyödyllistä, kun aina löytyy joku pikkulihas, joka tulee kipeäksi.
Liikkuminen = suoritus = liikunta-annos
Tähänkö on tultu? Liikkuminen on suorittamista, jota mitataan kerroissa, minuuteissa, askelissa, kilometreissä, energiankulutuksessa, kunnossa tai jopa lihasten kipeytymisessä. Pääasia on, että päivittäinen tai viikoittainen liikunta-annos, millä sitä sitten mitataankin, tulee suoritettua.
Terveyden edistämisen ammattilaisten kuulee joskus puhuvan jopa liikuntaneuvonnan yhteydessä liikunnan annostelusta. Termin käyttö juontunee englanninkielisestä sanasta ”dose”, jota käytetään tarkasteltaessa liikkumisen annos-vastetta suhteessa erilaisiin terveyden ja kunnon osoittimiin. Tavallisimmin annos-vastetta tarkastellaan liikuntakertojen, kestojen ja rasittavuuden kautta.
Annostelu-sana kuulostaa kuitenkin kummalliselta, jos liikkumisen ensisijaiset tavoitteet eivät liity terveyteen tai kuntoon, vaan ihan johonkin muuhun, kuten virkistykseen, jaksamiseen tai mielialaan. Sitä paitsi liikuntakäyttäytymiseen kuuluu kertojen, kestojen ja rasittavuuden lisäksi paljon muutakin, kuten se, miten, missä ja kenen kanssa liikumme.
Ei niin, etteivätkö terveys ja kunto olisi täysin hyväksyttäviä ja tärkeitä liikkumisen motiiveja. Tosiasia kuitenkin on, että säännöllisen liikkumisen vaikutukset niihin näkyvät vasta pidemmällä aikavälillä eikä kaikilla ole kiinnostusta tai halua pitkäjänteiseen harjoitusvaikutusten seuraamiseen. Ei edes kaikilla niillä, joille liikkuminen on tärkeä osa elämää. Siitä huolimatta, että nykyisin on tarjolla lukuisia mobiilisovelluksia, joita voi käyttää apuna oman liikkumisensa ja terveytensä tarkkailemisessa ja tavoitteiden asettamisessa. Puhumattakaan tulevaisuuden ihon alle asetettavista elintapasiruista…
Pehmeät liikkumismotiivit ovat yksilöllisiä
Virkistyminen, jaksaminen, parempi mieli, oma rauha tai yhdessäolo ovat sen sijaan palkintoja, jotka saadaan melkein heti, kun on lähdetty liikkeelle. Ne ovat seurausta myös sellaisesta liikkumisesta, joka tapahtuu samalla, kun teemme jotain muuta kiinnostavaa tai tarpeellista, kuten valokuvaaminen luonnossa, lapsen opettaminen pyöräilemään tai käynti ruokakaupassa.
Tällaiset pehmeät liikkumismotiivit ovat ehkä jääneet nykyisin enemmän taka-alalle, kun päivittäisiin toimiin liittyvä liikkuminen on vähentynyt ja vapaa-ajan liikunnan harrastaminen on lisääntynyt ja saanut enemmän huomiota monipuolisine trendilajeineen. Pehmeisiin liikkumismotiiveihin liittyy kuitenkin valtavasti edistämispotentiaalia etenkin nyt, kun jaloittelu ja kaikenlainen muu kevyt liikkuminen on entistä paremmin mielletty istumisen ja muun paikallaanolon tarpeelliseksi vastapainoksi.
Liikkuminen voi olla vaikka vaihtelua ja virkistystä.
Minna Aittasalo
Pehmeät liikkumismotiivit haastavat meitä liikkumisen edistämisen ammattilaisia ottamaan entistä enemmän huomioon ihmisten yksilölliset liikkumisen lähtökohdat. Olemme monesti osittain ehkä koulutuksemme ja toisaalta oman liikuntasuuntautuneisuutemme vuoksi tottuneet arvottamaan liikkumista liikaa terveys- ja kuntohyötyjen kannalta. Meidän voi olla vaikea pitää ”oikeana liikuntana” sellaista, joka ei ole viikoittaisia suorituskertoja ja -kestoa, vaan vaihtelua ja virkistystä.
Tässä on meille monelle kehittämisen paikka! Ammattilaisten laajentunut näkökulma heijastuu varmasti pikku hiljaa myös siihen, miten ihmiset yleensä mieltävät liikkumisen. Ehkä tulevaisuudessa ei kuule ainakaan niin monen sanovan, että ”Olipas kamalaa, mutta tulipas tehtyä”.
Minna Aittasalo
erikoistutkija, terveystieteiden tohtori. UKK-instituutti
terveysliikunnan edistämisen dosentti
29.3.2016