Rinteissä koettu ilo ja vauhdin hurma houkuttelevat laskijoita laskettelukeskuksiin. Vuosittain miljoona suomalaista käy laskettelemassa. Laskettelu sopiikin hyvin talviliikunnaksi niille, jotka nauttivat vauhdista. Laskettelu harjoittaa tehokkaasti tasapainoa ja koordinaatiota sekä lihaskuntoa, kestävyyskuntoon sillä ei ole erityisen suurta vaikutusta. Lajiin kuuluvat nopeat käännökset ja jarrutukset ovat lihaksille, luille ja nivelille hyödyllisiä etenkin kasvuiässä. Laskettelu rinteissä kohottaa myös mielialaa ja voi helpottaa masennusta aivan kuten muukin ulkona liikkuminen.
Laskettelu sopii kaikenikäisille
Laskettelukeskuksissa näkee laskijoita vauvasta vaariin ja laskettelu aloitetaan nykyään usein nuorena. Ensimmäistä kertaa laskemista saatetaan kokeilla jo parivuotiaana ja laskettelusta voikin tulla koko perheen yhteinen harrastus. Mäessä näkee myös hyväkuntoisia senioreita, joilla on parhaimmillaan takana jo vuosikymmenten lasku-ura.
Rinteessä näkee yhtä monia tyylejä kuin on laskijoita. Laskettelun eri lajeja ovat alppihiihto, freestylen eri lajit, vapaalasku sekä telemark. Laskutekniikat ovat erilaisia laskettaessa suksilla kuin lumilaudalla.
Laskettelun riskit haltuun
Lasketteluharrastus kehittää ja siinä riittää haasteita kokeneellekin harrastajalle. Siihen liittyy myös riskejä. Vuosittain Suomessa useampi tuhat laskettelijaa joutuu hakeutumaan lääkärin hoitoon rinteessä sattuneiden vammojen takia. Lumilautailussa vammariskit ovat hieman korkeammat kuin suksilla laskiessa, sillä noin 60 % hoitoon hakeutuvista laskettelijoista on käyttänyt lumilautaa. Suksilla laskiessa vammat kohdistuvat useimmiten polveen ja peukalon tyviniveleen. Lautaillessa vammoja tulee useimmiten ranteisiin, kyynär- ja olkapäihin tai päähän.
Laskettelurinteessä sattuneet vammat ovat useimmissa tapauksissa helposti torjuttavissa. Kaikilla laskijoilla tulisi olla laskemisen perustekniikka hallussa, jolloin laskeminen on turvallista sekä itselle että muille. Aloittelijalle suositellaan osallistumista hiihtokouluun, jossa opetetaan perustekniikka. Niitä järjestetään lähes kaikissa laskettelukeskuksissa. Tarjolla on sekä yksilö- että ryhmäopetusta.
Oma taitotaso on syytä tiedostaa. Aloittelevan laskijan ei kannata kokeilla samoja hyppyreitä kuin kokeneiden konkareiden. Alkuun tulee keskittyä kääntämisen ja vauhdinhallinnan oppimiseen itselle soveltuvissa rinteissä.
Kypärän käyttäminen estää tehokkaasti päävammoja. Päävamman riski vähenee eri tutkimusten mukaan 15–60 %. Lievien vaurioiden osalta suojauskyky lienee vieläkin tehokkaampi. Lisäksi suositellaan ranne- ja kyynärsuojien käyttämistä ainakin lautaillessa. Rannesuojaksi kannattaa valita malli, jossa tuki- ja pehmusterakenne on sijoitettu kämmenpuolelle.
Siteiden säätäminen laskijan painon mukaan varmistaa niiden aukeamisen oikeassa tilanteessa. Sillä on merkitystä mm. polvi- ja säärivammojen vähentämisessä.
Lihaskuntoharjoittelu ennen laskettelu- tai lumilautailukautta on suotavaa valmistautumista. Pitkissä ja vaativissa rinteissä verenkiertoelimistöön ja lihaksiin kohdistuva staattinen kuormitusvaara nousee.
Kylmää vastaan varustautuminen vähentää paleltumia. Kylmässä pakkassäässä on syytä suojata erityisesti kasvot paleltumien varalta. Myös lämmin vaatetus on tarpeen. Kevätauringossa aurinkolasit parantavat näkemistä ja lisäävät turvallisuutta.
Laskettelupäivän viimeisissä laskuissa on syytä olla erityisen varovainen, sillä väsymys päivän loppupuolella lisää osaltaan tapaturmien riskiä. Pidä ruokataukoja riittävän usein, ettei energiatasosi laske pitkien ateriavälien tai liian vähäisen nesteensaannin takia.
Rinnesäännöt kunniaan
Rinnesäännöt tiivistävät tärkeät turvallisen ja mukavan laskettelun ja lautailun palaset. Hyvätkään suojavarusteet eivät korvaa rinne-etikettiä vaan rinteessä tulee jokaisen noudattaa yleisiä turvallisuusohjeita.
Rinnesäännöt
- Tarkista varustuksesi toimivuus ja siteiden säädöt. Kypärän käyttö on suositeltavaa.
- Täytä kaikki hissipaikat ja poistu hissistä ainoastaan merkityillä poistumispaikoilla.
- Valitse rinne taitotasosi mukaan. Tutustu erityissuorituspaikkoihin etukäteen.
- Ohita muut rinteessä liikkuvat riittävän etäältä. Ylhäältä ja takaa tuleva väistää aina.
- Pysähdy vain paikkaan, josta sinut huomataan. Noustessa ylös käytä aina rinteen reunaa.
- Säätele vauhti taitojesi mukaan. Huomioi paikalliset rinne- ja lumiolosuhteet.
- Pulkkailu on sallittu vain sille osoitetuissa paikoissa.
- Lasket rinteessä ja sen ulkopuolella aina omalla vastuullasi.
- Rinteessä liikkuminen päihtyneenä on kielletty.
- Jokaisen velvollisuus on auttaa tapaturman sattuessa. Ilmoita viipymättä onnettomuuksista henkilökunnalle.
Rinteessä tulee noudattaa aina opasteita ja henkilökunnan ohjeita. Henkilökunnalla on oikeus ja myös velvollisuus poistaa hissilippu henkilöltä, joka ei noudata rinnesääntöjä.
Rinnesäännöt (ski.fi)
Välineet ja varusteet lajin mukaan
Aloittelijan tarvitsemat lasketteluvälineet ovat sukset, monot ja kypärä. Myös sauvat auttavat tasapainon saamisessa ja käännöksen rytmittämisessä, mutta ne eivät ole aloittelijalle välttämättömiä. Erityisesti lasten on usein helpompi opetella laskemaan ilman sauvoja.
Aloittelija voi vuokrata välineet helposti hiihtokeskuksen välinevuokraamosta, jossa henkilökunta neuvoo sopivien välineiden valinnassa. Taitojen karttuessa ja omia välineitä hankittaessa kannattaa miettiä, mitä suksilta haluaa. Erilaisille laskijoille ja laskettelun eri lajeihin on omat välineensä. Asiantunteva urheiluvälinekaupan myyjä osaa auttaa valitsemaan tarpeitasi ja budjettiasi vastaavat välineet.
Valitse kypärä tarkkaan. Sen tulee olla kooltaan oikea ja istua hyvin päähän, eikä se saa jäädä roikkumaan takaraivolle. Kypärän ostamista käytettynä ei suositella, koska et voi tietää, millaisia kolhuja kypärä on mahdollisesti saanut.
Säänmukainen pukeutuminen lisää laskumukavuutta huomattavasti. Vaatteiden kannattaa olla sellaiset, että ne pitävät vettä, hengittävät ja ovat riittävän löysät, jotta niissä voi liikkua vapaasti. Takin hihasta olisi hyvä löytyä tasku hissilippua varten ja housunlahkeet tulisi saada laitettua monojen päälle, joten niiden pitäisi olla tarpeeksi leveät. Kypärähuppu on kypärän alle pipoa suositeltavampi lämmike. Lämpimät hanskat tai rukkaset ovat tarpeen pakkaskelillä laskettaessa.
Lue lisää laskettelu- ja lumilautailuvammoista (Tapio Kallio: Hiihto-, laskettelu- ja lumilautavammat. Terveysportti. Duodecim 2011)
Päivitetty: 14.1.2021