Hyppää sisältöön

Avoimet työpaikat

Haluaisitko työskennellä kansallisesti tärkeässä tutkimuksessa?

UKK-instituutti hakee kuntotestaajia ja näytteenottajia seitsemällä paikkakunnalla kiertävään tutkimustiimiinsä. Tässä työssä pääset aitiopaikalle tuottamaan väestötason tietoa suomalaisten aikuisten liikkumisesta, kunnosta ja terveydestä.

Etsimämme henkilöt ovat oma-aloitteisia, luotettavia, joustavia ja kiinnostuneita tutkimustyöstä sekä puhuvat sujuvaa suomen kieltä.

Työ edellyttää tarkkaa tutkimusprotokollan noudattamista, tiimityöskentelytaitoja sekä ystävällistä ja innostunutta asiakaspalveluotetta.

Kuntotestaaja (kaksi paikkaa)

Kuntotestaajana vastaat työikäisten osallistujien yhdenmukaisesta kuntotestauksesta sekä ikäihmisten liikkumis- ja suorituskykytestauksesta. Tehtäviisi kuuluvat tutkimustilojen valmistelu yhdessä tiimin kanssa sekä tutkimukseen osallistuvien vastaanottaminen ja ohjaaminen koko tutkimuskäynnin ajan.

Odotamme sinulta

  • organisointitaitoja ja vastuullista työotetta
  • ennakkoluulottomuutta, kärsivällisyyttä ja huolellisuutta
  • luontevaa toimintaa vaihtelevissa olosuhteissa eri ikäisten ihmisten kanssa
  • kokemusta kenttäolosuhteissa toteutettavista terveyskunto- ja liikkumiskykytesteistä sekä ikäihmisten testaamisesta.

Koulutustaustaltasi olet esimerkiksi fysioterapeutti, liikunnanohjaaja, toimintaterapeutti, liikuntaneuvoja tai liikunta- tai terveystieteiden maisteri. Perehdytämme sinut käytettäviin testeihin ja tutkimuskäytänteisiin ennen tiedonkeruun alkamista.

Näytteenottaja (kaksi paikkaa)

Näytteenottajana vastaat työikäisten osallistujien verinäytteiden ottamisesta ja käsittelystä. Tehtäviisi kuuluvat tutkimustilojen valmistelu yhdessä tiimin kanssa sekä tutkimukseen osallistuvien vastaanottaminen ja ohjaaminen koko tutkimuskäynnin ajan.

Odotamme sinulta

  • järjestelmällisyyttä, ennakkoluulottomuutta ja huolellista työotetta
  • luontevaa toimintaa vaihtelevissa olosuhteissa eri ikäisten ihmisten kanssa
  • kokemusta verinäytteiden otosta sekä käsittelystä kenttäolosuhteissa
  • valmiutta toimia testaajana ikäihmisten liikkumis- ja suorituskykytesteissä.

Koulutustaustaltasi olet esimerkiksi bioanalyytikko tai sairaanhoitaja, jolla on näytteenottopätevyys. Perehdytämme sinut otettaviin näytteisiin ja tutkimuskäytänteisiin ennen tutkimuksen tiedonkeruun alkamista.

Hakemamme henkilöt tulevat toimimaan osana UKK-instituutin KunnonKartta-väestötutkimuksen tiedonkeruuta, joka alkaa syksyllä 2025. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden tutustua työn ohessa eri paikkakuntiin (Tampere, Helsinki, Turku, Jyväskylä, Kuopio, Oulu, Rovaniemi) ja nauttia vaihtuvista ympäristöistä.

KunnonKartta-väestötutkimuksessa mitataan työikäisten aikuisten fyysistä kuntoa, veren rasva- ja sokeriarvoja sekä ikäihmisten liikkumis- ja suorituskykyä. Lisäksi osallistujien liikkumista, paikallaanoloa ja unta mitataan liikemittarilla.​ Tietoa kerätään myös tutkimuskyselyllä. ​

Työsuhde alkaa elo–syyskuussa 2025 ja päättyy keväällä 2026.

Osan rekrytoitavista toimijoista on mahdollista työskennellä vain yhdellä tai muutamalla paikkakunnalla. Tällöin työsuhde voi alkaa myös myöhemmin syksyn 2025 tai alkuvuoden 2026 aikana ja sen kesto voi olla paikkakuntien määrän mukaan viidestä viikosta ylöspäin.​

Pyydämme lähettämään CV:n ja kirjallisen hakemuksen palkkatoiveineen 27.4.2025 mennessä sähköpostitse osoitteeseen info@ukkinstituutti.fi.

Lisätietoja tehtävästä soittoaikoina:
ke 16.4.2025 klo 9.30–10.30
ti 22.4.2025 klo 15–17
Juha Mustonen, talous- ja hallintojohtaja, puh. 040 061 4004


UKK-instituutti on terveys- ja liikunta-alalla toimiva yksityinen tutkimus- ja asiantuntijakeskus. UKK-instituutin tehtävänä on edistää väestön terveyttä ja toimintakykyä lisäämällä liikkumista ja vähentämällä liikuntavammoja ja vapaa-ajan tapaturmia.

Tampereen urheilulääkäriasema on yksi Suomen liikuntalääketieteen keskuksista. Tampereen urheilulääkäriaseman tutkimuksen pääpainopiste on liikunta- ja urheiluvammojen ennaltaehkäisy.

UKK-instituuttia ylläpitää Urho Kekkosen Kuntoinstituuttisäätiö, joka perustettiin vuonna 1980. Konserniin kuuluvat UKK-instituutin lisäksi Tampereen urheilulääkäriasema ja UKK Terveyspalvelut Oy. UKK-instituutin toimitilat sijaitsevat Tampereella Kaupissa. Monitieteellisessä työyhteisössä työskentelee noin 40 henkilöä.

Päivitetty: 14.4.2025

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan