10/2008 Liikkumisreseptillä lisää liikuntaa ja elämänlaatua
9/2008 Huono kunto ikääntyvien kuolleisuuden ennustajana
8/2008 Asianmukaiset toimintaedellytykset vahvistavat hyvää…
7/2008 Kävely voi vähentää myös vaihdevuosia edeltävää rintasyöpää
6/2008 Psykososiaaliset menetelmät selkäpotilaan kuntoutuksessa:…
5/2008 Uudistettu opas ikäihmisten kaatumistapaturmista
4/2008 Voimaharjoittelussa pidettyjen taukojen vaikutus ikäihmisten…
3/2008 Salibandytutkimus: synteettinen pelialusta lisää…
2/2008 Rannemurtuman saaneiden naisten luuliikunta
1/2008 Askelmittarilla lisää terveyshyötyjä
Liikkumisreseptillä lisää liikuntaa ja elämänlaatua
1.10.2008
Otsikko
Exercise on prescription for women aged 40-74 recruited trhrough primary care: two year randomised controlled trial
Tekijät
Lawton BA, Rose SB, Elley CR, Dowell AC, Fenton A, Moyes SA.
Lähde
British Medical Journal 2008;337:a2509
Tutkimuslaitos
Women’s health research centre, Department of Primary Health Care and General Practice, University of Otago, Wellington, New Zealand
Tutkimusasetelma
Satunnaistettu kontrolloitu koe
Tausta
Liikkumattomuuden tiedetään olevan yhteydessä moniin kroonisiin sairauksiin, ja siksi liikuntaa pyritään lisäämään eri keinoin, mm. liikkumisreseptillä. Tutkimusten mukaan liikkumisresepti on lisännyt reseptin saaneiden liikunta-aktiivisuutta noin 10 % muihin verrattuna. Vaikutuksen pysyvyyttä ei sen sijaan ole aiemmin tutkittu.
Tutkimusongelma(t)
Voidaanko liikkumisreseptillä lisätä vähän liikkuvien 40-74-vuotiaiden perusterveydenhuollosta rekrytoitujen naisten liikuntaa 2 vuoden aikana?
Menetelmät
Koeryhmä: hoitajan antama lyhyt liikuntaneuvonta, 6 kk seurantakäynti ja kuukausittaiset puhelinkontaktit 9 kuukauden ajan. Kontrolliryhmä sai kirjallista materiaalia. Tutkittavia oli satunnaistamisvaiheessa mukana 1089 ja 2 vuoden kuluttua 974.
Päätulokset
Vähintään kohtuuteholla tapahtuvaa viikoittaista liikuntaa (150 min. viikossa) harrasti koeryhmään kuuluneista tutkimuksen alkaessa 10% ja vuoden kuluttua 43%, kontrolliryhmään kuuluneista liikunnan harrastajien määrä nousi 11%:sta 30%:iin. Kahden vuoden seurannassa koeryhmä erosi kontrolliryhmästä (39.3% vs 32.8%) edelleen merkitsevästi.
Koeryhmän elämänlaatu parani kontrolleja enemmän, mutta kliinisissä vastemuuttujissa (verenpaine, verensokeri, paino, insuliini) ei ollut eroja. Koeryhmässä sattui enemmän kaatumisia ja vammoja kuin kontrolliryhmässä.
Johtopäätökset
Liikkumisresepti osoittautui 2 vuoden seurannassa tehokkaaksi keinoksi lisätä liikuntaa ja parantaa elämänlaatua.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Terveysliikunnan edistämisen tulisi tapahtua olemassa olevia rakenteita hyväksi käyttäen, ja tutkimuksen naiset olikin rekrytoitu perusterveydenhuollosta. Osallistumisen pysyvyys oli huomattavan korkea, johtuen ehkä kuukausittaisesta yhteydenotosta. Myös kontrolliryhmä lisäsi liikuntaa kuten kaikissa liikuntainterventioissa, minkä vuoksi kliinisissä muuttujissa ei ollut merkitseviä eroja. Otoskoko oli riittävä liikkumattomuuden vähenemisen ja elämänlaadun tutkimiseen, muttei kliinisten vastemuuttujien arviointiin. Vaikka yksilöiden kliinisten muuttujien erot eivät olleet koe- ja kontrolliryhmän välillä tilastollisesti merkitsevät, tuloksella on suuri merkitys väestötasolla.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Liikkumisresepti on oiva ja kustannustehokas väline liikkumattomuuden vähentämisessä, kunhan tapaturmariskistä huolehditaan.
Avainsanat
perusterveydenhuolto, liikkumattomuus, liikkumisresepti, kaatumiset ja tapaturmat
Lyhennelmän laatija
Riitta Luoto, dos, LT, tutkimuspäällikkö
Huono kunto ikääntyvien kuolleisuuden ennustajana
1.9.2008
Otsikko
Cardiorespiratory fitness and adiposity as mortality predictors in older adults
Tekijät
Sui X, LaMonte MJ, Laditka JN, Hardin JW, Chase N, Hooker SP, Blair SN
Lähde
JAMA 2007;298(21):2507-2516
Tutkimuslaitos
Departments of Exercise Science and Epidemiology, Center for Health Services and Policy Rresearch, and Prevention Research, University of South Carolina, Columbia, USA
Tausta ja tutkimusongelma
Vaikka kestävyyskunnon tiedetään heikkenevän ja lihavuuden yleistyvän iän myötä, ei ikääntyneiden aerobisen kunnon ja kehon rasvakoostumuksen itsenäistä yhteyttä kuolleisuuteen tunneta kunnolla.
Menetelmät
Tutkimusryhmään kuului 2603 yli 60-vuotiasta henkilöä, jotka osallistuivat Aerobic Center Longitudinal Studyn alkumittauksiin vuosina 1979-2001. Kunto mitattiin maksimitestillä ja kehon koostumus painoindeksillä, vyötärömitalla ja rasvaprosentilla. Henkilöt jaettiin kunnon mukaan viiteen ryhmään.
Päätulokset
Keskimääräinen seuranta-aika tutkimuksessa oli 12 vuotta. Tänä aikana 450 tutkittavaa kuoli. Normaalipainoisten kuolleisuus oli 13.3 ja vyötärölihavien (naisten vyötärönmitta > 88 cm ja miesten > 102 cm) 18.2 tapausta tuhatta henkilövuotta kohti. Vastaavasti kunnon heiketessä kuolleisuus kasvoi nelinkertaiseksi siirryttäessä hyväkuntoisimmasta viidenneksestä huonokuntoisimpiin. Vyötärömitan yhteys kuolleisuuteen hävisi, kun kunto valittiin yhteyttä selittäväksi tekijäksi. Kunto puolestaan ennusti kuolleisuutta myös sen jälkeen, kun tupakoinnin, alkutilanteen terveyden ja painoindeksin, vyötärömitan tai rasvaprosentin vaikutus vakioitiin. Ylipainoisten (BMI 30.0-34.9) hyväkuntoisten (kunnon osalta paras viidennes) kuolleisuus oli selvästi pienempi kuin normaalipainoisten (BMI 18.5-24.9) huonokuntoisten.
Johtopäätökset ja soveltaminen käytäntöön
Tutkimuksen mukaan kestävyyskunto ennustaa merkittävästi ikääntyvien kokonaiskuolleisuutta. Tämän kuntotekijän ennustearvo näyttää olevan suurempi kuin kehonkoostumuksen ennustearvo.
Tutkimustulosten perusteella lääkäreiden tulisikin huomioida fyysisen kunnon säilyttämisen tärkeys ja suositella liikuntaa kehonkoostumuksesta riippumatta sekä normaalipainoisille että ylipainoisille ikääntyville henkilöille.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimusasetelma mukaan lukien pitkä seuranta-aika lisää tutkimuksen voimaa. Toisaalta tutkimuksen yleistettävyyttä rajoittaa fakta, että osallistujat olivat valkoihoisia, hyvin koulutettuja ja keskimääräisessä tai sitä korkeammassa sosioekonomisesta väestöryhmästä.
Avainsanat
kehon koostumus, kuolleisuus, verenkierto- ja hengityselimistön kunto
Lyhennelmän laatija
Tommi Vasankari, dosentti, LT, UKK-instituutin johtaja
Asianmukaiset toimintaedellytykset vahvistavat hyvää ohjausta
1.8.2008
- Potilasohjausta halutaan kehittää ja sitä pidetään tärkeänä.
- Terveyskeskusten työntekijöistä 90 %:lla on vähintään tyydyttävät ohjaustaidot, hyvät tai kiitettävät taidot noin viidesosalla.
- Eniten käytetään suullista ja yksilöllistä ohjausta, tärkeätä oli henkilökunnan yhteistyö sekä ajantasainen ohjausmateriaali.
Otsikko
Henkilöstön käsitykset potilasohjauksen toimintaedellytyksistä ja toteutuksesta perusterveydenhuollossa
Tekijät
Kaija Lipponen, Outi Kanste, Helvi Kyngäs, Liisa Ukkola
Lähde
Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2008;45:121-135.
Tutkimuslaitos
Oulun yliopisto, Hallintotieteen ja terveyshallinnon laitos, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Tutkimusasetelma
Kyselytutkimus
Tausta
Erikoissairaanhoidon hoitoaikojen lyhentyessä suuri osa ohjauksesta jää perusterveydenhuollon vastuulle. Haasteena on palveluketjujen kehittäminen ja henkilöstön ohjaustaitojen vahvistaminen.
Tavoite
Artikkelissa selvitetään henkilöstön käsityksiä potilasohjauksen toimintaedellytyksistä ja toteutuksesta perusterveydenhuollon yksiköissä.
Menetelmät
Kysely suunnattiin perusterveydenhuollon henkilöstölle (n=703), joka työskenteli terveyskeskuksen vuodeosastolla, avoterveydenhuollon vastaanotolla ja kotisairaanhoidossa. Vastausaktiivisuus oli 54 prosenttia. Vastaajat luokiteltiin työtehtävän mukaan seuraavasti: sairaanhoitaja/terveydenhoitaja (n=224), perushoitaja/lähihoitaja/tk-avustaja (n=112), terapeutti (n=23), lääkäri (n=11) tai lähiesimies (n=6). Terapeuteissa oli mukana fysioterapeutti, toimintaterapeutti ja kuntohoitaja.
Päätulokset
Taidot
Terveyskeskuksissa työskentelevistä kaksi prosenttia arvioi ohjaustaitonsa olevan kiitettävät, 22 prosenttia arvioi ne hyviksi, 67 prosenttia tyydyttäviksi ja 9 prosenttia välttäviksi. Potilaan hyvinvoinnin edistämisen taidot yli puolet vastaajista arvioi hyviksi ja reilu kolmannes huonoiksi. Parhaiten katsottiin osattavan ohjata potilasta itsehoitoon.
Asenteet
Lähes kaikilla (99 %) vastaajilla asennoituminen ohjaukseen oli myönteistä. Vastaajien arvion mukaan ohjausta arvostetaan, siihen asennoidutaan myönteisesti, potilaat hyötyvät ohjauksesta ja ohjaus syventää hoitosuhdetta. Henkilöstö on motivoitunut ja sitoutunut ohjaukseen.
Ohjausmenetelmien hallinta
Yksittäisistä menetelmistä suullista ohjausta ja yksilöohjausta käytettiin eniten, ja yli 80 prosenttia vastaajista katsoi hallitsevansa ne hyvin. Kirjallisten ohjeiden käyttö arvioitiin toiseksi parhaiten hallituksi ohjausmenetelmäksi, ja kaksi kolmasosaa arvioi hallitsevansa sen hyvin. Kirjallisen ohjauksen hyvän hallinnan kokemukseen vaikuttivat myönteinen ohjausasenne ja ohjaustapahtuman potilaslähtöisyys. Audiovisuaalisen ohjauksen (video- ja äänikasettien käyttö ja tietokoneavusteinen ohjaus) arvioi kolmasosa vastaajista hallitsevansa hyvin ja 68 prosenttia välttävästi.
Toimintamahdollisuudet
Puolet vastaajista arvioi ohjaustilojen olevan asianmukaiset. Vastaajien mielestä ohjaustoimintaa vahvisti mahdollisuus kehittää potilasohjausta, henkilökunnan yhteistyön toimivuus ja käytettävissä oleva ajantasainen ohjausmateriaali. Ohjaustoimintaa heikensi ohjauksessa tarvittavan välineistön ja siihen liittyvän koulutuksen puute sekä ohjaukseen käytettävän ajan vähyys.
Ohjauksen toteutus
Valtaosa (94 %) perusterveydenhuollon henkilöstöstä katsoi toteuttavansa ohjausta potilaslähtöisesti. Lääkäreiden arvion mukaan heillä oli puutteita potilaslähtöisen ohjauksen toteuttamisessa. Muiden työntekijäryhmien välillä eroja ei ollut eikä ohjauksen ajankohdalla, työpaikalla, sukupuolella tai terveyskeskuksella ollut yhteyttä potilaslähtöisyyden toteuttamiseen.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Aineisto kerättiin pääosin yhden sairaanhoitopiirin alueelta. Koska suurin osa vastaajista oli hoitajia ja samaa sukupuolta (naisia), ryhmien välisiin eroihin tulee suhtautua varauksella. Aineisto kerättiin itsearviointiin perustuvalla mittarilla. Mittaria on arvioitu sisältö- ja rakennevaliditeetin sekä sisäisen johdonmukaisuuden osalta.
Johtopäätökset
Ohjaustaitoja voidaan tutkimustulosten valossa pitää kokonaisuudessaan hyvinä. Asenteet ohjausta kohtaan ovat pääosin myönteiset. Ohjausmenetelmien käyttö näyttää kuitenkin olevan yksipuolista. Tutkimustulosten valossa ohjauksen toimintaedellytykset ovat melko hyvät. Ohjaustoimintaa nähdään tukevan koettu mahdollisuus kehittää potilasohjausta, henkilökunnan toimiva yhteistyö ja käytettävissä oleva ajantasainen ohjausmateriaali. Ohjaustoimintaa koetaan heikentävän tarvittavan välineistön ja ohjaukseen käytettävissä olevan ajan puute. Ohjausmenetelmien hyvä hallinta näyttää vaikuttavan myönteisesti ohjauksen toteutukseen. Ohjauksen toimintaedellytysten vahvistaminen on jatkossakin tärkeää.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Artikkeli antaa konkreettista vertailutietoa potilasohjauksen käytäntöjen arviointiin. Tietoja on mahdollista hyödyntää, kun organisaatiot ja ammattilaiset suunnittelevat ohjauksen toimintaedellytysten vahvistamista.
Avainsanat
potilasohjaus, perusterveydenhuolto, ohjauksen toimintaedellytykset
Lyhennelmän laatija
Erja Toropainen, tutkija, sho, ft, UKK-instituutti
Kävely voi vähentää myös vaihdevuosia edeltävää rintasyöpää
1.7.2008
- Elämänsä aikana runsaasti liikuntaa harrastaneilla naisilla oli 23 % pienempi riski sairastua vaihdevuosia edeltävään rintasyöpään verrattuna vähemmän liikkuneisiin naisiin.
- Erityisen suuri merkitys on murrosiässä ja nuorena aikuisena harrastetulla liikunnalla.
Tekijät
Maruti SS, Willett WC, Feskanic D, Rosner B, Colditz GA
Lähde
Journal of the National Cancer Institute 2008 May 21;100(10):728-37
Tutkimuslaitos
Fred Hutchinson Cancer Research Center, Seattle ja Harvard Medical School, Boston USA
Tutkimusasetelma
Prospektiivinen (etenevä) kohorttitutkimus
Tausta
Liikunnan tiedetään ehkäisevän vaihdevuosien jälkeistä rintasyöpää. Vaihdevuosia edeltävän rintasyövän mekanismien ja riskitekijöiden tiedetään olevan erilaisia. Aiemmat tutkimukset eivät ole tuoneet vastausta liikunnan ja vaihdevuosia edeltävän rintasyövän yhteyteen.
Tutkimusongelma
Voidaanko nuoruudessa ja aikuisiässä tapahtuvalla liikunnalla ehkäistä myös vaihdevuosia edeltävää rintasyöpää?
Menetelmät
Aineistona oli tunnettu amerikkalaisten sairaanhoitajien kohorttitutkimus, johon kuului 64 777 sairaanhoitajaa, jotka täyttivät vuonna 1997 koko elinaikanaan tapahtunutta liikuntaa koskevan kyselyn.
Päätulokset
Kuuden vuoden seurannassa 550 naista sairastui rintasyöpään. Naisilla, jotka olivat koko elinaikanaan harrastaneet liikuntaa vähintään 39 MET-tuntia viikossa, oli 23 % pienempi vaihdevuosia edeltävään (premenopausaaliseen) rintasyöpään sairastumisen riski kuin vähemmän liikkuneilla. Määrä vastaa 3 t 15 min viikoittaista juoksua tai 13 tunnin kävelyä. Erityisesti 12 – 22 ikävuoden välillä tapahtunut liikunta oli merkitsevästi yhteydessä rintasyöpäriskin vähenemiseen.
Johtopäätökset
Tutkimus on ensimmäinen, jossa on todettu liikunnan hyvä vaikutus myös vaihdevuosia edeltävään rintasyöpään. Se tunnetaan ennusteeltaan huonompana ja vaikeahoitoisempana kuin määrältään yleisempi vaihdevuosien jälkeinen rintasyöpä.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Pohjana on luotettavasti toteutettu ja kerätty aineisto, jolla on pitkä historia erilaisten naisten sairauksien tutkimisessa. Toisaalta liikuntahistorian muistelemiseen liittyy aina virhemahdollisuus, mutta se todennäköisesti ei muuttaisi aktiivisimmin liikkuneiden tulosta.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Rintasyövän ehkäisyn toteutumiseksi tarvittava liikunta-annos on melko suuri ja edellyttää naisten tietoisuutta riittävästä liikunnan tehosta. Liikuntaneuvonnalla on näin ollen merkittävä rooli. Tulosten mukaan erityisen suuri merkitys on murrosiässä ja nuorena aikuisena harrastetussa liikunnassa, koska rintarauhasen kehittyminen ja erilaistuminen tapahtuu tuossa iässä. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä aloittaa liikuntaa, koska koko elämän aikana toteutunut liikunta oli selkeä rintasyövältä suojaava tekijä.
Avainsanat
premenopausaalinen rintasyöpä, liikuntahistoria
Lyhennelmän laatija
Riitta Luoto, dos., LT, vanhempi tutkija, UKK-instituutti
Psykososiaaliset menetelmät selkäpotilaan kuntoutuksessa: mitä on opittu?
1.6.2008
Otsikko
Psychosocial Interventions for Low Back pain in Primary Care. Lesson Learned From Recent Trials.
Tekijät
van der Windt, Hay E, Jellema P, Main C.
Lähde
Spine 2008;33(1):81-89
Tutkimuslaitos
Primary Care Musculoskeletal Research Centre; Keele University, United Kingdom, Institute for Research in Extramural Medicine, VU university medical centre, Amsterdam, The Netherlands. Low Back Pain (LPB) Forum 2006, Amsterdam, The Netherlands.
Tutkimusasetelma
Asiantuntijat LBP Forumin workshopissa laativat kirjallisuuskatsauksen eri tutkimuksissa käytetyistä psykososiaalisista menetelmistä ja niiden vaikuttavuusarvioinneista. Lisäksi he arvioivat Forumiin osallistuneiden kahden tutkijan satunnaistettujen kontrolloitujen tutkimusten aineistoja.
Tausta
Nykyisin perusterveydenhuollossakin on siirrytty yhä useammin käyttämään psykososiaalisia interventioita selkävaivojen kroonistumisen ehkäisemiseksi. Satunnaistetuissa kontrolloiduissa tutkimuksissa psykososiaalisen kuntoutuksen vaikutukset toimintakykyyn tai muihin tulosmuuttujiin ovat kuitenkin eronneet vain vähän aktiivisten hoitojen tuloksiin verrattuna.
Tavoite
Kirjallisuuskatsauksen ja foorumin tavoitteena oli selvittää, mitä opittavaa näistä vaikuttavuuden kannalta “negatiivisista” tuloksista olisi perusterveydenhuollossa sekä laatia niiden perusteella suositukset.
Menetelmät
LBP Forumissa asiantuntijaryhmistä yksi ryhmä keskittyi arvioimaan, miten valita selkäpotilaat, jotka hyötyvät eniten psykososiaalisesta kuntoutuksesta. Toinen ryhmä arvioi käytettyjen menetelmien tuloksellisuutta ja kolmas ryhmä sitä, miten menetelmien vaikuttavuutta oli arvioitu.
Päätulokset
1) Potilaiden valinta: Örebro Musculoskeletal Pain Screening Questionaire (ÖMPSQ; Linton 1998*) -kyselylomakkeen perusteella. Se tunnistaa potilaat, joilla on huono ennuste selkäkivussa. Lisäksi tulee selvittää psykososiaalisia vaaratekijöitä, kuten kivun hallinta, mieliala, uskomukset jne.
(Sullivan & Stanish 2003**), joiden perusteella voidaan selkäpotilaille valita parhaiten sopivat psykososiaaliset kuntoutusmenetelmät.
2) Interventiot: Eniten on käytössä ollut kognitiivis-behavioristinen terapiamuoto, jossa kuntoutujat ovat aktiivisia tiedon käsittelijöitä, arvioivat omia toimintamallejaan ja käyttäytymistään sekä tuottavat itse ratkaisumalleja tilanteeseensa. Psykososiaalisen intervention voi toteuttaa kliininen psykologi, mutta myös aiheeseen täydennyskoulutuksen saanut lääkäri, sairaanhoitaja tai fysioterapeutti. Kuntoutusalan ammattilaisen tulee osata kuunnella selkäpotilasta “aktiivisesti”, antaa selkeää ja riittävän informaatiota sekä noudattaa kuntoutuksen toteutuksessa sovittua menetelmää.
3) Arviointi: Vaikuttavuuden tuloksellisuutta tulisi arvioida selkäkivun vähenemisenä (potilas), terveyspalvelujen käytön määrän vähenemisenä (terveydenhuolto), työstä poissaolojen määrän mukaan (työnantaja) tai vakuutusyhtiöiden maksujen vähenemisenä.
Johtopäätökset
1) Psykososiaalinen kuntoutusmenetelmä kannattaa valita perusterveydenhuollossa selkäpotilaille, joilla on vain vähän muita somaattisia oireita ja lyhytaikaisia selkäkipujaksoja sekä ylemmän asteen koulutustausta, mutta jotka pelkäävät selkäkivun pitkittyvän.
2) Kognitiivis-behavioristista lähestymistapaa voivat käyttää psykologien lisäksi myös hoitajat, fysioterapeutit ja lääkärit sillä edellytyksellä, että heillä on riittävästi koulutusta sen toteuttamiseen. Lisäksi kuntoutuksen tulee olla riittävän intensiivistä, jotta käyttäytymismuutoksia saadaan aikaan.
3) Arviointimenetelmiä pitää kehittää edelleen, mutta ainakin selkäkivun voimakkuutta ja sen aiheuttamia toimintakyvyn haittoja sekä työssä selviytymistä tulisi mitata.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
LBP Foorumissa oli koolla laaja joukko kokeneita selkätutkijoita, jotka kirjallisuuden ja omien tutkimuskokemustensa perusteella pystyivät riittävän kriittisesti tarkastelemaan aihepiiriä ja laatimaan ehdotukset. He keskittyivät selkeästi kolmeen keskeiseen vaikuttavuustekijään ja lopputulokseksi saatiin yhteinen näkemys.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Kliinisessä työssä tarvitaan myös kuntoutuksen vaikuttavuutta osoittavia mittareita. Tähän artikkeliin on laadittu konsensusnäkemys siitä, mitä ja miten eri kuntoutuksen vaiheissa pitäisi mitata.
*Linton SJ, Halldén K. Can we screen for problematic back pain? A screening questionnaire for predicting outcome in acute and subacute back pain. Clinical Journal of Pain 1998 Sep;14(3):209-15
** Sullivan MJ, Stanish WD. Psychologically based occupational rehabilitation: the Pain-Disability Prevention Program. Clinical Journal of Pain 2003 Mar-Apr;19(2):97-104.
Avainsanat
selkäkipu, psykososiaaliset tekijät, kognitiivis-behavioristinen interventio, satunnaistettu kontrolloitu tutkimus
Lyhennelmän laatija
Marjo Rinne, THM, tutkija, UKK-instituutti
Uudistettu opas ikäihmisten kaatumistapaturmista
1.5.2008
Ikäihmisten kaatumistapaturmat ja niiden ehkäisy – Opas sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille.
Ikäihmisten tapaturmatutkijatyöryhmä: Mika Palvanen, Risto Honkanen, Heikki Luukinen, Peter Lüthje, Ilona Nurmi-Lüthje
Kotitapaturmien ehkäisykampanja, 2008
Ladattavissa ja tilattavissa verkosta osoitteessa: www.kotitapaturma.fi
Tausta
Kaatuminen on ikääntyvien yleisin tapaturma: 80 % tapaturmista on kaatumisia tai putoamisia. Kotona asuvista yli 65-vuotiaista joka kolmas kaatuu vuosittain ja yli 80-vuotiaista jo puolet. Kaatuminen on myös yli 65-vuotiaiden tavallisin tapaturmaisen kuoleman syy.
Joka toinen yli 65-vuotiaan kaatuminen johtaa vammaan. Suurin osa näistä on lieviä, tyypillisiä kaatumisvammoja ovat haavat, mustelmat, ruhjeet, venähdykset ja nivelten nyrjähdykset. Murtumien osuus kaikista kaatumisvammoista on noin 5 %. Yli 60-vuotiailla on noin 16 000 sairaalahoitoa vaativaa murtumaa vuosittain. Kaatumisia sattuu laitoksissa kolminkertainen määrä verrattuna kotona asuviin. Laitoksissa joka toinen vamma kohdistuu päähän, ja myös lonkkamurtumat ovat siellä yleisempiä kuin kotona asuvilla vanhuksilla.
Viimeisten 40 vuoden aikana sairaaloissa hoidettujen kaatumisvammojen määrä on viisinkertaistunut ja kaatumiskuolemien määrä yli kaksinkertaistunut.
Kaatumisten taustalla on monenlaisia vaaratekijöitä. Kaatumisia lisäävät sisäiset tekijät eli ihmisestä itsestään johtuvat syyt (esim. sairaudet, lääkitys, ikääntyminen) ja ulkoiset tekijät eli ympäristön vaaratekijät (esim. liukkaus, kompastumista aiheuttavat esteet). Ulkoiset syyt ovat merkittävämpiä nuorilla kuin vanhoilla. Ikääntyessä tasapainon säätelykyky heikentyy ja ihminen voi kaatua tasaisella alustalla kävellessään.
Kaatuminen voi olla ikäihmisen elämässä ratkaiseva käännekohta huonompaan, sillä kaatumisiin ja varsinkin lonkkamurtumiin liittyy toimintakyvyn heikkenemistä. Vakavien pään vammojen pitkäaikaisvaikutukset voivat heikentää selviytymistä ja aikaistaa dementoitumista. Kaatumisen pelko vähentää vanhusten liikkumista ja lisää kaatumisvaaraa.
Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisy
Kaatumisvaara kasvaa, kun fyysinen aktiivisuus laskee. Lihasvoima- ja tasapainoharjoittelulla on edullinen vaikutus iäkkäimpienkin suorituskykyyn sekä kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyyn. Kaatumisvaara vähenee riippumatta harjoituksen laadusta.
Liikkumiskyvyn ylläpidon ja vakavien kaatumistapaturmien ehkäisyn kannalta on tärkeää harjoittaa alaraajojen, pakaroiden, selän ja vatsan lihaksia. Harjoituksen rasittavuus tulee suhteuttaa suorituskykyyn. Harjoittelun tulisi olla säännöllistä ja nousujohteista eli harjoituksen rasittavuutta on nostettava suorituskyvyn kohentuessa. Lihasvoiman lisäämiseen pyritään vastusharjoittelulla, jossa vastus säädetään yksilöllisesti.
Kuntosaliharjoittelu on osoittautunut varsin turvalliseksi harjoitusmuodoksi iäkkäille, ja jo yhden viikottaisen harjoituskerran on todettu parantavan lihasvoimaa aloittelijoilla. 85 vuotta täyttäneiden yksinkertainen, ilman välineitä suoritettu kotivoimistelu parantaa tasapaino- ja liikuntakykyä. Suositeltavia harjoitteita ovat paikallaan marssi, varpailla seisominen, nilkkojen ojennus ja koukistus, lonkan loitonnus ja ojennus sekä painon siirto jalalta toiselle.
Liikunta- ja toimintakyvyn parantamiseen liittyy myös monipuolinen ravitsemus. Erityisesti riittävä D-vitamiinin, kalsiumin ja proteiinin saanti on tärkeää. D-vitamiinin ja proteiinin puute aiheuttaa lihasheikkoutta (myopatiaa ja sarkopeniaa), ja puutteen korjaaminen yhdessä kalsiumlisän kanssa parantaa luuston kunnon lisäksi lihasvoimaa, tasapainoa ja liikuntakykyä.
Vanhuksen lääkehoito tulee pitää mahdollisimman yksinkertaisena. Jopa puolet ikäihmisten kaatumisista voidaan ehkäistä vähentämällä rauhoittavia lääkkeitä ja unilääkkeitä, varsinkin bentsodiatsepiineja tulisi välttää.
Kaatumisia ja vammoja voidaan vähentää vaaratekijöihin kohdistuvilla. Kävely- ja tasapainoharjoitusten ohella asianmukainen kävelyapuvälineiden käyttö, ortostaattisen hypotonian ja verenkiertoelimistön sairauksien hoito, muiden kaatumisvaaraa lisäävien sairauksien hoito, lääkityksen arvioinnin jälkeiset interventiot ja ulkoisten vaaratekijöiden minimointi vähentävät kaatumisvaaraa. On tärkeää tunnistaa kaatumisen suhteen riskiryhmään kuuluvat henkilöt ja pyrkiä vaikuttamaan yksilötasolla ja kokonaisvaltaisesti tällaisten henkilöiden riskitekijöihin.
Yksilötason suositukset
– Liikuntakyvyn ylläpitäminen tai parantaminen eli säännöllinen omatoiminen tai avustettu liikkuminen kotona ja laitoksissa. Fyysinen harjoitus on tärkeää.
– Apuvälineiden käyttö tarvittaessa.
– Lonkkasuojaimien käyttö selvän murtumariskin omaavilla henkilöillä.
– Ravitsemusneuvonta: huolehdittava erityisesti riittävästä kalsiumin (1000-1500 mg/vrk), D-vitamiinin (20 mg/vrk) ja proteiinin saannista (ainakin 1 g/painokilo/vrk).
– Akuuttien sairauksien tehokas hoito (kuumeiset infektiot, rytmihäiriöt ja sydämen vajaatoiminta).
– Pitkäaikaisten sairauksien ja toiminnanvajavuuksien hoito: näkövikojen korjaaminen (nopeutettu kaihikirurgia riskipotilaille), osteoporoosin lääkehoito, kivun lievitys ja nivelvaivojen hoito.
– Tehokas kuntoutus sairauksien ja vammojen jälkeen.
– Tarkoituksenmukainen lääkitys: tarpeettomien lääkkeiden välttäminen ja kaatumisriskiä selvästi lisäävien lääkkeiden mahdollisimman vähäinen käyttö, oikea annostelu, sivuvaikutuksien huomioon ottaminen (esim. verenpainelääkkeet, rauhoittavat lääkkeet), kortisonin pitkäaikaiskäytön haittavaikutusten huomioonottaminen (osteoporoosiriski)
– Liiallisen alkoholin käytön välttäminen.
– Tupakoinnin lopettaminen.
– Mielenvirkeyden ja henkisen turvallisuuden kohottaminen: ulkoilu, harrastukset, ystävät, kerhot ym.
– Toimintakyvyn ja sen rajojen sekä turvallisuusriskien tiedostaminen.
Elinympäristön turvallisuus
– liukkauden torjunta
– kompastumisten torjunta
– riittävä valaistus
– kaiteet ja tukikahvat
– kulkureittien merkintä
– tarvittavat käyttöesineet helposti saataville
– tukevat taloustikkaat, jos kiipeäminen välttämätöntä
– tarvittaessa turvapuhelin
Lähteitä
American Geriatrics Society, British Geriatrics Society and American Academy of Orthopaedic Surgeons Panel on Falls Prevention. Guideline for the prevention of falls in older persons. Journal of the American Geriatrics Society 2001; 49:664-72.
Carter N, Kannus P & Khan K. Exercise in the prevention of falls in older people: a systematic literature review examining the rationale and the evidence. Sports Medicine 2001;31: 472-438.
Kannus P, Sievänen H, Palvanen M, Järvinen T, Parkkari J. Prevention of falls and consequent injuries in elderly people. Lancet 2005;366:1885-1893.
Mänty M, Sihvonen S, Hulkko T, Lounamaa A. 2006. Iäkkäiden kaatumistapaturmat – Opas kaatumisten ja murtumien ehkäisyyn. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 8/2006.
Avainsanat
ikäihmiset, kaatumistapaturmat, ehkäisy
Lyhennelmän laatija
Mika Palvanen, LT, dos., erikoistutkija, UKK-instituutti
Voimaharjoittelussa pidettyjen taukojen vaikutus ikäihmisten suorituskykyyn
1.4.2008
- Puolen vuoden tauko intensiivisestä voimaharjoittelusta laski terveiden ikäihmisten lihasvoimaa ja – tehoa viidenneksellä, mutta ei heikentänyt heidän suorituskykyään.
- Taukoa edeltänyt lihasvoima- ja -tehotaso saavutettiin uudelleen kolmen kuukauden uudella harjoittelujaksolla.
Otsikko
Detraining and retraining in older adults following long-term muscle power or muscle strength specific training
Tekijät:
Henwood TR & Taaffe DR
Lähde:
J Gerontol Med Sci 2008;63A:751-758
Tutkimuslaitos
School of Human Movements Studies, The University of Queensland, Australia
Tutkimusasetelma
liikuntainterventio
Tausta
Ikäihmisille suositellaan voimaharjoittelua toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Harjoittelun lopettamisen on vastaavasti ajateltu heikentävän iäkkäiden suoritus- ja toimintakykyä. Tauon jälkeen aloitetulla uudella harjoittelujaksolla voidaan ajatella jossain määrin korvattavan mahdollista toimintakyvyn heikkenemistä.
Tutkimusongelma(t)
Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida miten intensiivisen voima- tai nopeusvoimaharjoittelun lopettaminen sekä harjoittelun aloittaminen uudelleen vaikuttavat ikäihmisten lihastoimintaan ja heidän suorituskykyynsä yleisemmin.
Menetelmät
Alun perin 67 tervettä 65-84 -vuotiasta australialaista naista ja -miestä osallistui 24 viikkoa (noin puoli vuotta) kestäneeseen liikuntainterventiotutkimukseen (RCT), jossa heidät satunnaisesti jaettiin voimaharjoittelu-, nopeusvoimaharjoittelu- tai kontrolliryhmiin. Harjoitteluryhmiin osallistuneista 38 jatkoi tässä raportoidussa tutkimuksessa ja heistä 27 oli mukana tutkimuksen loppuun saakka.
Harjoitteluryhmien voima- ja nopeusharjoitukset lopetettiin puoleksi vuodeksi (24 viikkoa), mutta tutkittavia kehotettiin säilyttämään muu fyysinen aktiivisuus ennallaan.
Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa alkoi 3 kuukautta (12 viikkoa) kestävä uusi harjoittelujakso, joka noudatti alkuperäistä harjoitteluohjelmaa: kaksi kertaa viikossa ylä- ja alaraajojen voimaharjoittelua kuntosalilaitteilla.
Kaikkien tutkimusjaksojen aikana mitattiin ylä- ja alaraajojen keskeisten lihasryhmien dynaamista ja isometristä lihasvoimaa, lihastehoa, liikenopeutta ja lihastoimintaa sekä fyysistä suorituskykyä, luun mineraalitiheyttä, fyysistä aktiivisuutta, tasapainon varmuutta ja elämänlaatua.
Päätulokset
Molemmissa harjoitteluryhmissä dynaaminen ja isometrinen lihasvoima sekä lihasteho laskivat puolen vuoden harjoittelutauon aikana noin 20 %. Samansuuruinen hyöty saavutettiin kolmen kuukauden uudelleen harjoittelun jälkeen, joten voima- ja tehotasot palautuivat alkuperäisen kuuden kuukauden voimaharjoittelun aikana saavutetulle tasolle.
Tutkittavien suorituskyky ei muuttunut harjoittelutauon tai uuden harjoittelujakson aikana. Muutoksia ei tapahtunut myöskään tutkittavien luun mineraalitiheydessä, fyysisessä aktiivisuudessa, tasapainon varmuudessa tai elämänlaadussa.
Johtopäätökset
Intensiivistä voima- tai nopeusvoimaharjoittelua seuranneen kuuden kuukauden harjoittelutauko aiheutti kohtalaisen vähäistä lihasvoiman ja -tehon laskua. Tapahtunut lasku pystyttiin kompensoimaan 3 kuukauden uuden harjoittelujakson avulla. Merkittävää on, ettei tutkittavien fyysinen suorituskyky ei laskenut puolen vuoden harjoittelutauon aikana.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimus tuo selkeästi uutta tietoa kahdesta varsin vähän tutkitusta aiheesta: ikääntyneiden harjoitteluvaikutusten pysyvyydestä sekä jaksottaisen harjoittelumenetelmän käytettävyydestä. Tutkimus on jatkoa aiemmin raportoidulle satunnaistetulle ja kontrolloidulle liikuntainterventiotutkimukselle, jonka tulokset ovat vahvistaneet käsitystä voimaharjoittelun hyödyllisyydestä ikäihmisille. Tutkimuksen harjoitusohjelmien suunnitteluun ja toteutukseen on paneuduttu huolella. Harjoittelun vaikutuksia on arvioitu laajasti ja laadukkaasti. Onkin sääli, ettei tutkimuksen tilastollinen voima riitä harjoitusohjelmien kunnolliseen vertailuun.
Tutkimuksen selkeimmät puutteet liittyvät RCT-asetelman rikkoutumiseen ja poispudonneisiin tutkittaviin. Vain alle puolet tutkimuksen alkuperäisestä tutkimusjoukosta on pysynyt mukana koko tutkimuksen ajan. Tämä aiheuttaa huomattavaa valikoitumisharhaa, laskee tutkimuksen tilastollista voimaa ja vaikeuttaa tutkimustulosten soveltamista käytäntöön. Lisäksi kontrolliryhmän mukana olo koko tutkimuksen ajan olisi mahdollistanut kiinnostavan vertailun terveisiin harjoittelemattomiin ikäihmisiin.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Tutkimus antaa kiinnostavaa tietoa terveiden ikäihmisten toimintakyvyn säilyttämisestä. Tutkimustulokset antavat aihetta olettaa, että intensiivistä voimaharjoittelua voisi jaksottaa esimerkiksi puolivuotiskausiin ilman huomattavia takapakkeja ikääntyneiden suoritus- ja toimintakykyyn. Tämä on tärkeä tieto erityisesti ehkäisevää terveystyötä tekeville. Toimivathan useat iäkkäille suunnatut liikuntaryhmät luonnollisesti jo vastaavanlaisella rytmityksellä ohjatun toiminnan keskittyessä kesäkaudelle.
On kuitenkin muistettava, että tutkimuksessa tutkittiin intensiivistä voima- ja nopeusvoimaharjoittelua, joten tulos ei välttämättä päde muihin tai kevyempiin liikuntamuotoihin.
Avainsanat
ikääntyneet, voimaharjoittelu, suorituskyky, harjoitusvaikutusten pysyvyys
Lyhennelmän laatija
Saija Karinkanta, TtM, ft, tutkija, UKK-instituutti
Salibandytutkimus: synteettinen pelialusta lisää huomattavasti urheilijoiden vammautumisriskiä
1.3.2008
- Vammojen riski salibandyssä on kaksi kertaa suurempi synteettisellä alustalla kuin parketilla
- Vakavien vammojen riski synteettisellä alustalla on vieläkin korkeampi
Otsikko
Artificial playing surface increases the injury risk in pivoting indoor sports: a prospective one-season follow-up study in Finnish female floorball
Tekijät
Kati Pasanen, Jari Parkkari, Laura Rossi, Pekka Kannus
Lähde
British Journal of Sports Medicine 2008;42:194-7
Tutkimuslaitos
Tampereen urheilulääkäriasema
Tutkimusasetelma
Prospektiivinen seurantatutkimus
Tausta
Salibandy on vauhdikas laji, jota pelataan joko parkettipintaisilla tai synteettisellä materiaalilla pinnoitetuilla (esim. muovimatto ja massa) kentillä. Aikaisemmat urheiluvammatutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että pelialustan ja jalkineen välinen suuri kitka voi olla merkittävä äkillisten urheiluvammojen riskitekijä lajeissa, joihin kuuluu nopeita suunnanmuutoksia ja äkkipysähdyksiä. Salibandyssä alustan vaikutuksia vammariskiin ei ole aikaisemmin tutkittu.
Tutkimusongelma(t)
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko äkillisten salibandyvammojen ilmaantuvuudessa eroja kahden erilaisen pelialustan (synteettisen alustan ja parketin) välillä.
Menetelmät
Tutkimukseen osallistui 26 naisjoukkuetta (n=331) kahdelta ylimmältä sarjatasolta (SM-liiga ja 1. divisioona). Pelaajat pitivät pelaamistaan salibandyn runkosarjan peleistä (lokakuu 2004 – helmikuu 2005) henkilökohtaista päiväkirjaa. Kaikki tutkimusjoukkueet pelasivat kauden aikana sekä synteettisillä että parkettipintaisilla pelikentillä. Tiedot pelikenttien lattiamateriaalista saatiin Suomen Salibandyliitosta. Salibandyn yhteydessä loukkaantuneet pelaajat täyttivät vammalomakkeen, ja lisäksi tutkimuslääkäri haastatteli heidät. Salibandyvammaksi määriteltiin salibandyn liiga- tai 1.divisioonapelin yhteydessä sattunut äkillinen vamma, joka esti pelaajaa osallistumasta harjoituksiin tai kilpapeleihin vähintään vuorokauden ajan.
Päätulokset
Vammojen ilmaantuvuus tuhatta kilpapelituntia kohti oli synteettisellä alustalla 59.9 ja parketilla 26.8. Vakioitu vammojen ilmaantuvuussuhde oli synteettisellä alustalla 2.1 -kertainen verrat-tuna parkettialustaan. Ilman kontaktia tapahtuvia vammoja ilmaantui synteettisellä alustalla 12.5 kertaa enemmän. Lisäksi vakavampien vammojen osuus oli synteettisellä alustalla suurempi: kohtalaisia vammoja (poissaolopäiviä harjoittelusta 8-28 vrk) sattui 3.3 kertaa ja vakavia vammoja (poissaolopäiviä yli 28vrk) myös 3.3 kertaa enemmän kuin perinteisellä parkettialustalla.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimusaineiston kerättiin prospektiivisesti, mikä mahdollisti tarkkojen vammatietojen ja altistusaikojen hankinnan. Tutkimuksessa käytetty jako kahteen erilaiseen alustatyyppiin oli hyvin karkea, koska kitkaominaisuudet vaihtelevat paljon pelialustojen välillä. Synteettisten pelialustojen pinta voi olla hyvinkin tahmea tai liukas, riippuen alustan materiaalista, käyttöiästä ja puhtaudesta. Myös parkettipintaisten kenttien pito-ominaisuuksissa on suuria eroja: äskettäin lakattu parketti on pitävä, kun taas pölyinen parketti voi olla erittäin liukas. Synteettiset alustat ovat kuitenkin keskimäärin pitävämpiä kuin parkettialustat.
Alustan ja jalkineen väliseen kitkaan vaikuttaa myös pelijalkineen pohjan rakenne. Tutkimuksessamme ei selvitetty millä jalkineilla pelaajat pelasivat tai millaiset pito-ominaisuudet milläkin jalkineella on. Sisäpelikenkämarkkinoilla on kymmeniä erilaisia jalkineita, joten kitkamittausten tekeminen kunkin jalkineen osalta erilaisilla alustoilla ei ollut mahdollista tässä tutkimuksessa.
Lisäksi on syytä muistaa, että urheiluvamman syntyyn vaikuttavia sisäisiä (esim. urheilijan fyysiset ominaisuudet, sukupuoli, alaraajojen asentovirheet, aikaisemmat vammat) ja ulkoisia (esim. lajin luonne, olosuhteet, varusteiden kunto) riskitekijöitä on paljon. Alustan ja jalkineen välinen kitka on vain yksi näistä tekijöistä. Erilaisten pinnoitemateriaalien vaikutus jalan rakenteiden ja alustan välisiin reaktiovoimiin ei ole kaikilla haitallisen suuri, mutta mikäli urheilijalla on esimerkiksi nilkassa tai polvessa vanhasta vammasta johtuvaa yliliikkuvuutta tai puutteellisesta harjoittelusta johtuvia suoritustekniikan ja asennon hallinnan virheitä, saattavat alustan vaikutukset muodostua haitallisiksi.
Johtopäätökset
Naispelaajien äkillisten salibandyvammojen riski on kaksi kertaa suurempi synteettisellä alustalla kuin parketilla. Ilman kontaktia tapahtuvien vammojen ja vakavien vammojen riski on synteettisellä alustalla vielä tätäkin korkeampi. Eri alustojen ja jalkineiden välisistä kitkaominaisuuksista tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta saataisiin arvokasta tietoa vammojen ehkäisyyn tähtäävään työhön.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Nilkan ja polven nivelsidevammat ovat yleisiä urheilulajeissa, jotka sisältävät juoksemista eri suuntiin, nopeita suunnanmuutoksia ja äkkipysähdyksiä. Näissä nopeissa tilanteissa urheilijalta edellytetään hyvää kehon hallintaa ja liiketaitoja. Synteettisillä pelialustoilla kitka pysäyttää liikkeen nopeammin aiheuttaen alaraajaniveliin suuria vääntövoimia. Tästä syystä synteettisellä pelialustalla harjoittelevalle ja pelaavalle urheilijalle säännöllinen kehon hallinnan ja liiketaitojen harjoittaminen on erittäin tärkeää.
Avainsanat
salibandy, urheiluvamma, alusta
Lyhennelmän laatija
Kati Pasanen, tutkija, Terveystieteiden maisteri, fysioterapeutti, Tampereen urheilulääkäriasema
Rannemurtuman saaneiden naisten luuliikunta
1.2.2008
Physical training preserves bone mineral density in postmenopausal women with forearm fractures and low bone mineral density
Tekijät:
Bergström I, Landgren BM, Brinck J, Freyschuss B
Lähde:
Osteoporosis International 2008;19:177-183
Tutkimuslaitos:
Center for Metabolism and Endocrinology, Department of Obstretrics and Gynecology, Karolisnka Institutet at Karolinska University, Karolinska University Hospital Huddinge, Stockholm, Sweden
Tutkimusasetelma:
Vuoden kestoinen satunnaistettu, kontrolloitu liikuntainterventio (RCT)
Tausta:
Ikääntyvän väestön luunmurtumat ovat merkittävä kansanterveysongelma. Liikunta on tunnetusti käyttökelpoinen keino vahvistaa luustoa sekä parantaa fyysistä suorituskykyä, jotka yhdessä voivat tehokkaasti vähentää murtumariskiä. Henkilöt, joilla on sekä alentunut luuntiheys että aiempia murtumia, muodostavat erityisen riskiryhmän tulevien murtumien suhteen, mutta samalla myös tarkoituksenmukaisen kohdejoukon murtumien sekundaaripreventiolle esimerkiksi liikunnan avulla.
Tutkimusongelma(t):
Liikunnan vaikutuksia aiemmin murtuman saaneiden luustoon tai fyysiseen suorituskykyyn ei ole juurikaan tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka monipuolinen liikuntaharjoittelu vaikuttaa luustoon ja lihasten toimintakykyyn tässä kohdejoukossa.
Menetelmät:
Tutkimukseen otettiin 112 perustervettä, iältään 45 – 65-vuotiasta vaihdevuodet ohittanutta naista, joilla oli aiempi rannemurtuma sekä alentunut luuntiheys. Tutkittavat satunnaistettiin liikuntaryhmään ja verrokkiryhmään.
Luuntiheys mitattiin lannerangasta ja reisiluun yläpäästä DXA-menetelmällä. Jalkalihasten toimintakykyä arvioitiin tuolilta ylösnousu -testillä. Mittaukset tehtiin ennen interventiojakson aloittamista ja sen päätyttyä.
Liikuntainterventio kesti vuoden. Protokollan mukainen viikoittainen harjoittelu koostui kolmesta puolen tunnin ripeästä kävelylenkistä sekä yhdestä tai kahdesta tunnin kestoisesta kuntosaliharjoittelusta. Kuntosaliharjoittelu sisälsi sekä lihasvoimaharjoittelua että aerobista harjoittelua. Harjoitukset eivät olleet ohjattuja, ja osallistujat määrittelivät itse harjoittelun vauhdin ja tason.
Päätulokset:
Ohjeiden mukaisesti harjoitelleilla havaittiin noin yhden prosentin suuruinen harjoitusvaikutus reisiluun yläpään luuntiheydessä verrokkeihin nähden, mutta lannerankaan harjoittelu ei vaikuttanut. Myös 10 peräkkäisen tuolilta ylösnousun aika nopeutui harjoittelijoilla merkitsevästi verrokkeihin verrattuna.
Johtopäätökset:
Ohjeiden mukaisesti tehtyä ripeää kävelyä ja kuntosaliharjoittelua sisältävä vuoden kestoinen liikuntaharjoittelu lisäsi jonkin verran reisiluun yläpään luuntiheyttä sekä paransi jalkalihasten toimintakykyä vaihdevuodet ohittaneilla naisilla, joilla oli aiempi rannemurtuma.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi:
Koko vuoden kestävään liikuntaharjoitteluun sitoutuneiden harjoittelu sujui hyvin. Toisaalta viidennes liikuntaryhmäläisistä harjoitteli protokollan mukaisesti korkeintaan puoli vuotta tai ei aloittanut harjoittelua lainkaan. Kontrolliryhmäläisistä kahdeksan alkoi liikkua vähintään harjoitusohjelmaa vastaavalla tasolla. Nämä henkilöt suljettiin pois analyyseistä, joihin edellä mainitut luutulokset perustuivat. Jos kaikki tutkimukseen osallistuneet olisi analysoitu, niin liikunta- ja verrokkiryhmäläisten luuntiheyden muutoksissa ei havaittu tilastollisia eroja. Tämä havainto korostaa osaltaan sitä usein esille nousevaa tosiseikkaa, että harjoittelun vauhdin ja määrän on oltava riittävällä tasolla luustovaikutuksien aikaansaamiseksi. Merkillepantavaa tässä tutkimuksessa on kuitenkin se, että harjoitusten kuormittavuus perustui liikkujien omiin tuntemuksiin eikä harjoittelua ohjattu. Tällainen järjestely varmasti edesauttaa harjoittelun yleistä toteutuvuutta.
Harjoittelun sisältö kuvattiin valitettavan pintapuolisesti eikä todellisista kuormitustasoista saanut käsitystä. Lisäksi fyysisen suorituskyvyn arviointi perustui vain yhteen toiminnalliseen mittariin. Toisaalta tutkijat eivät juuri kiinnittäneet huomiota jalkojen toimintakyvyn parantumiseen, vaikka luustovaikutusten lisäksi sekin vähentää murtumariskiä.
Tulosten soveltaminen käytäntöön:
Vaikuttava luuliikunta voidaan toteuttaa monella tavalla esimerkiksi yhdistämällä reipasta kävelyä ja kuntosaliharjoittelua itselle sopivalla kuormittavuustasolla. Koska rannemurtumapotilaiden myöhempien murtumien riski on kohonnut, terveydenhuollon ammattilaisten tulisi tunnistaa liikunnan mahdollisuudet vahvistaa luita ja lihaksia ja lopulta ehkäistä luunmurtumia. Luuliikuntasuositukset tarjoavat toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja yksilöllisen luuliikunnan suunnitteluun.
Avainsanat:
Luuliikunta, murtumat, luuntiheys, osteoporoosi, kaatumiset
Lyhennelmän laatija:
Harri Sievänen, dosentti, TkT, vanhempi tutkija, UKK-instituutti
Askelmittarilla lisää terveyshyötyjä
1.1.2008
Otsikko
Using pedometers to increase physical activity and improve health: a systematic review
Tekijät
Bravata DM, Smith-Spangler C, Sundaram V ym.
Lähde
JAMA 2007;298:2296
Tutkimuslaitos
Center for Primary Care and Outcomes Research, Stanford University, Stanford, California, USA.
Tutkimusasetelma
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Tausta
Liikunnan terveysvaikutuksista tiedetään jo paljon, ja liikuntaan liittyviä välineitäkin on tarjolla kuluttajan riemuksi moneen lähtöön. Askelmittari on yksinkertainen laite, jonka hyödyllisyydestä on monenlaista tietoa, mutta laajempaa katsausta hyödyistä ja vaikuttavuudesta ei ole aiemmin julkaistu.
Tutkimusongelma(t)
Katsauksen tavoitteena oli selvittää, onko askelmittarilla havaittu terveysvaikutuksia aiemmissa tutkimuksissa.
Menetelmät
Katsauksen aineistoon kuului 26 tutkimusta, joista kahdeksan oli kontrolloituja kokeita ja 18 havainnoivia tutkimuksia. Tutkimuksiin osallistuneiden henkilöiden keski-ikä oli 49 vuotta ja 85 % heistä oli naisia. Intervention pituus oli keskimäärin 18 viikkoa.
Päätulokset
Askelmittarin käyttö lisäsi liikuntaa merkitsevästi, noin 2 500 askeleella (noin 1,6 km, 27 % enemmän alkutilanteeseen verrattuna) sekä kontrolloiduissa kokeissa että havainnoivissa tutkimuksissa. Samalla painoindeksi pieneni 0,4 yksikköä ja systolinen verenpaine aleni 3,8 mmHg. Muutokset olivat yhteydessä vanhempaan ikään ja askeltavoitteeseen.
Johtopäätökset
Kliinisesti merkittävän verenpaineen ja painon laskun saavuttaminen askelmittarin käytöllä on ensi kertaa dokumentoitu tulos. Huomionarvoista on se, että vain itselleen tavoitteen asettaneet mittarin käyttäjät onnistuivat terveyshyötyjen lisäyksessä.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus oli toteutettu laadukkaasti. Askelmittaritutkimusten sovellettavuus miehiin jää vielä epävarmaksi, koska osallistujat olivat suurelta osin naisia.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Tuloksella on suuri kansanterveydellinen merkitys, koska askelmittari on yksinkertainen ja kustannuksiltaan pieni laite, jonka käyttö voidaan aloittaa monen terveydenhuollon ammattilaisen aloitteesta.
Avainsanat
askelmittari, painoindeksi, verenpaine, katsaus
Lyhennelmän laatija
Riitta Luoto, dosentti, vanhempi tutkija, UKK-instituutti