Hyppää sisältöön

VESOTE-hanke

VESOTE eli Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti -hanke 

VESOTE oli yksi STM:n rahoittamista hallituksen kärkihankkeista Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta -kärkihankkeen Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön -projektissa vuosina 2017–2018. 

Puolen Suomen sote-hanke vahvisti ja kehitti vaikuttavaa ja tavoitteellista elintapaohjausta. Hankkeen kehittämistoimet painottivat liikkumista, ravitsemusta ja unta sekä hyvien käytäntöjen jakamista. Hankkeessa kehitettiin sote-ammattilaisten elintapaohjauksen osaamista, rakennettiin ja vahvistettiin hoito- ja palveluketjuja, luotiin yhteistyöverkostoja, lisättiin liikkumisen ja unen objektiivisen seurantatiedon hyödyntämistä elintapaneuvonnassa ja arvioitiin neuvonnan vaikuttavuutta. 

UKK-instituutin koordinoimassa hankkeessa oli mukana kolme valtakunnallista järjestötoimijaa, kaksi sisältöasiantuntijatahoa ja 11 hankealuetta. Hankealueet määrittivät omat kohderyhmänsä ja toimenpiteensä. Hankkeessa mukana olleet sairaanhoitopiirit ja liikunnan aluejärjestöt kattoivat yhteensä 184 kuntaa ja yli 4 miljoonaa asukasta. 

Lopullisena VESOTE-hankkeen päämääränä oli, että suomalaiset lisäävät liikkumista, vähentävät istumista, syövät monipuolisesti ja terveellisesti sekä nukkuvat paremmin. 

VESOTE-hankkeen tavoitteet 

  • elintapaohjauksen vaikuttavien ja laadukkaiden toimintamallien käyttöönotto tai vahvistaminen 
  • elintapaohjauksen osaamisen kehittäminen 
  • olemassa olevien hyvien käytäntöjen hyödyntäminen ja levittäminen 
  • elintapaohjauksen moniammatillisuuden ja poikkihallinnollisuuden vahvistaminen 
  • kolmannen sektorin osaamisen ja kokemuksen hyödyntäminen elintapaneuvonnassa  

VESOTE-hankekooste, helmikuu 2019 

Elintapaohjauksen verkostokirje 

Elintapaohjauksen verkostokirje on jatkoa VESOTE-hankkeen sisäiselle uutiskirjeelle ja VESOTE-koulutusuutisille. 

Verkostokirje välittää tietoa elintapaohjauksen uutisista sekä UKK-instituutin koulutustarjonnasta ja uusista aineistoista. Myös muilla verkoston toimijoilla on mahdollisuus jakaa tietoa kirjeen avulla. 

Verkostoa hallinnoi UKK-instituutti, joka lähettää verkostokirjeen pari kertaa vuodessa verkoston yhteystietolistalla oleville. 

Liity verkostoon 

Elintapaohjauksen kehittämisverkosto

UKK-instituutti koordinoi elintapaohjauksen kehittämisverkostoa. Verkoston fokuksessa on elintapaohjausosaamisen kehittäminen, toimivien käytäntöjen ja tukimateriaalien jakaminen sekä tutkitun tiedon jalkauttaminen elintapaohjauksen ammattilaisille.

Lue lisää kehittäjäverkostosta

VESOTE-hanketoimijat 

VESOTE-hankkeen päävastuu ja hallinnointi oli UKK-instituutissa. 

Hankkeen vastuuhenkilöt olivat

  • johtaja Tommi Vasankari, UKK-instituutti
  • koulutus- ja kehittämisjohtaja Anne-Mari Jussila, UKK-instituutti
  • VESOTE-hankkeen projektipäällikkö Sari Kivimäki, KKI-ohjelma (nykyinen Liikkuva aikuinen -ohjelma) 

Hankkeen valtakunnalliset järjestötoimijat 

  • Kunnossa kaiken ikää -ohjelma (nykyinen Liikkuva aikuinen -ohjelma)/ LIKES 
  • Suomen Diabetesliitto ry 
  • Mielenterveyden keskusliitto 

Hankkeen sisältöasiantuntijat 

  • uni ja unettomuuden hoito: Helsingin Uniklinikka – VitalMed Tutkimuskeskus 
  • ravitsemus: Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 

Hankkeen alueelliset toimijat  

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote 

Eksoten VESOTE-hankkeessa kohderyhminä olivat työikäiset vuorotyötä tekevät, korkeakouluopiskelijat, perheet ja koululaiset. Hankkeen aikana liikuntaneuvonta laaajentui myös alueen kouluihin, elintapaohjauksen verkosto aktivoitui ja liikkumislähetekäytäntö otettiin työterveyden käyttöön. Lisäksi lapsiperheille käynnistettiin mobiilielintapapoliklinikka, jossa on käytössä mm. Onks tää normaalia -chatpalvelu nuorille. 

VESOTE-hankkeen jatkona alkoi vuoden 2019 tammikuussa HYVINVOIVA eteläkarjalainen -hanke, johon saatiin KKI-hankerahoituksen. Hankkeen tarkoituksena on laajentaa alueemme elintapaneuvontaa ja luoda Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriin monitoimijainen hyvinvointivalmentajamalli. Hyvinvointivalmentaja on terveydenhuollon ammattilainen, joka tulee toimimaan kuntien liikuntaneuvojien työparina vahvistaen samalla Etelä-Karjalan elintapaneuvontaprosessia sekä palvelupolkua. Tavoitteena oli, että hyvinvointivalmentajan voi tavoittaa myös Eksoten etä- tai chat-palvelussa. 

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (EPSHP) 

Etelä-Pohjanmaalla VESOTE-hankkeessa keskityttiin elintapaohjauksen palveluketjujen rakentamiseen, yksilöllisen elintapaohjauksen pilotointiin yhteistyössä Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n kanssa, osaamisen vahvistamiseen koulutusten kautta sekä virtuaalisen elintapapoliklinikan ja palvelutarjottimen rakentamiseen. Koulutukset vahvistivat liikuntaneuvonnan, ravitsemusohjauksen ja uniterveyden osaamista. Palvelutarjotin julkaistiin Hyvinvoinnin Palvelukarttana www.hyvis.fi Etelä-Pohjanmaa sivuilla. 

Palveluketjujen kehittämistyö oli aktiivista ja kaikki alueelle muodostuneet kehittämistiimit jatkavat toimintaa myös hankkeen jälkeen. Siltauskauden aikana elintapaohjauksen kehittämistyötä jatkettiin maakunnallisen kehittäjäverkoston kanssa. 

Loppuraportti: Vaikuttavaa elintapaohjausta Etelä-Pohjanmaalla: miksi ja miten? Etelä-Pohjanmaan VESOTE-hankkeen

Essote, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelut 

Essotessa luotiin vahva elintapaohjauksen verkosto ja laadittiin potilastietojärjestelmään vaikuttavuuden mittarit.

Lisäksi käynnistettiin säännöllinen uniryhmätoiminta. Kohderyhmänä Essoten VESOTE-hankkeessa olivat työttömät, mielenterveys- ja päihdepuolen asiakkaat sekä nollatason liikkujat. 

Elintapaohjausta juurrutettiin Etelä-Savossa osaksi arjen sote-toimintoja, ja elintapaohjaajien nimeäminen ja palkkaaminen käynnistyi. 

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) 

HUSin VESOTE-hankkeessa oli mukana 14 alueen kuntaa, HUS Lisääntymislääketieteen yksikkö, HUS Kipuklinikka, sekä joukko hoivapalvelujen tuottajia ja alueellisia toimijoita. Tärkeässä roolissa oli myös yhteistyö kolmannen sektorin kanssa. 

Hankkeen aikana koulutettiin yli 200 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista alueellisen elintapaohjauksen osaamisen vahvistamiseksi. Hankkeen aikana valmistui unettomuuden hoitopolku ja tuotettiin ammattilaisten tueksi elintapaohjauksen menetelmätarjotin. 

Kainuun sote 

Kainuun VESOTE-hankkeessa keskityttiin kainuulaisten kutsuntaikäisten ja keski-ikäisten miesten terveyden edistämiseen. 

Kutsuntaikäisille luotiin Ennakkoterveystarkastuksesta armeijaan -palveluketju, jonka toiminta jatkuu vuonna 2019. 

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (PSHP) 

Elintapaohjauksen verkostojen ja palvelutarjottimien rakentaminen käynnistyi kunnissa ja erikoissairaanhoidossa. 
Lähes kaikista alueen kunnista koulutettiin moniammatillisesti useita sote-ammattilaisia. Lisäksi aloitettiin erikoissairaanhoidon potilaiden elintapaohjauksen kirjaamisen käytäntöjen yhtenäistämistyö. Jo aiemmin kehitetystä Suuntima-työkalusta muokattiin elintapaohjauksen palvelutarjonnan segmentointiin sopiva, ja mielenterveysasiakkaiden ravitsemusaineistoa kehitettiin. Hankkeen kohderyhmänä olivat erityisesti mielenterveyspotilaat ja COPD-asiakkaat. 

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP) 

Porukalla paremmin! Elintapaohjauksella toimintakykyisyyttä Pohjois-Pohjanmaalla  

Pohjois-Pohjanmaalla VESOTE-hankkeessa lisättiin ja vakiinnutettiin ryhmämuotoista elintapaohjausta (painonhallinta- ja valtimopotilaiden Tulppa-avokuntoutusryhmät) perusterveydenhuollossa yhteistyössä liikuntapalvelujen ja järjestöjen kanssa. Lisäksi ammattilaisten elintapaohjausosaamista vahvistettiin verkko- ja ryhmäohjauskoulutuksilla sekä koottiin laaja yhteistyöverkosto. 

Hankkeen päätyttyä työ jatkui alueellisen elintapaohjauksen palvelutarjottimen kokoamiseksi, arvioidaan elintaparyhmätoiminnan vaikuttavuutta sekä jatketaan ryhmämuotoisen elintapaohjauksen vakiinnuttamista ja ammatillisen elintapaohjausosaamisen vahvistamista koulutus- ja yhteistyöverkostotoiminnan avulla. 

Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu (PHLU) 

PHLU:n hankkeessa kohderyhmänä olivat terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat ja terveysriskissä olevat. Hankkeessa organisoitiin olemassa olevan liikuntaneuvonnan ja laajemmin elintapaohjauksen toimijoiden alueellinen yhteinen toimintamalli. Lisäksi luotiin liikuntaneuvonnan kuntakohtaiset palvelutarjottimet ja täydennyskoulutettiin satoja elintapaohjaajia alueelle. 

Satasote/Satasairaala 

Liikutaan, syödään ja nukutaan hyvin – voidaan paremmin 

Satasoten VESOTEssa koulutettiin lähes 150 sote- ja liikunta-alan ammattilaista ottamaan elintavat puheeksi asiakastyössä. Koulutetut pilotoivat vaikuttavaa elintapaohjauksen toimintamallia, kirjaamista ja tilastointia, juurruttaen käytäntöjä.

Hankkeessa kartoitettiin ja kuvattiin elintapaohjauksen/elintapahoidon prosessi sekä liikunta-, ravitsemus- ja uniohjauksen palveluketjut QPR-sovellukseen ja ne ovat liitettävissä osaksi terveysneuvonnan, terveystarkastusten ja sairauksien hoitoketjua. 

VESOTEssa valmisteltiin suunnitelma terveyden ja hyvinvoinnin sähköisten asiointipalveluiden sisällöstä ja koottiin ravitsemusterveyden palvelu malliksi, jonka mukaan muut palvelut kootaan Satasoten/maakuntasivuille ICT-asiantuntijoiden toimesta. 

Hyte-valmistelutyöryhmä vastasi hyte-hankkeiden hyvien käytäntöjen juurtumisesta mm. täydennyskoulutuksin. Tiedolla kehittämisen ja johtamisen tueksi odotetaan saatavan elintapatietoa raportteina asiakas- ja potilastietojärjestelmiin kirjatusta ja tilastoidusta elintapaohjauksesta. 

Siun sote, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä 

Siun soten VESOTE-hankkeessa luotiin liikuntaneuvontaprosessi ja tehtiin työohjeet liikuntaneuvontaa tekeville ja liikuntaneuvontaan lähettävälle taholle sekä liikunnan/elintapojen puheeksiottoon. Liikuntaneuvontapalvelu juurtuu luontevaksi osaksi avoterveydenhuollon fysioterapeuttien työtä. Liikuntaneuvontapalvelu avoterveydenhuollossa laajeni koko Siun soten alueelle 1.4.2019. 

Hanke-aikana koulutettiin n. 100 sosiaali- ja terveydenhuollon sekä liikunta-alan ammattilaista alueellisen elintapaohjauksen osaamisen vahvistamiseksi. Lisäksi on tehty koulutussuunnitelma elintapaohjauksen ja preventiivisen osaamisen kehittämiseen. 

Kohderyhmänä Siun soten VESOTE-hankkeessa olivat erityisesti tyypin 2 diabeetikot, raskausdiabeetikot ja prediabeetikot. 

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (VSSHP) 

Hankkeen tavoitteena oli, että Varsinais-Suomen kunnissa on elintapaohjauksessa käytössä vaikuttavat ja yhtenäisemmät käytännöt. Hankeaikana koulutettiin 300 elintapaohjauksen ammattilaista alueelle. Huomiota kiinnitettiin viestinnän merkitykseen ohjaustyössä parantavan vuorovaikutuksen menetelmän avulla. VSSHP:n sivulle koottiin Terveyssivusto, josta löytyi mm. tietoa liikunnan, ravitsemuksen ja unen vaikutuksesta terveyteen sekä tietoa kuntien elintapaohjauksen palveluista. 

Vuonna 2019 sairaanhoitopiiri jatkoi elintapaohjauksen käytäntöjen ja kirjaamisen yhtenäistämistä ja juurruttamista alueellisesti. 

Tutustu hankkeeseen 

VESOTE UKK-instituutin Terveysliikuntauutiset-teemalehdessä  

  • Elintapaohjauksen hyvät käytännöt: lue sähköinen versio vuoden 2018 teemalehdestä. Lehden kirjoituksissa käsitellään VESOTE-hankkeessa mukana olleiden sairaanhoitopiirien sekä järjestö-, kunta- ja asiantuntijakumppaneiden kokemuksia elintapaohjauksen edistämisestä. 
  • Vaikuttava elintapaohjaus: lue sähköinen versio vuoden 2017 teemalehdestä. Lehti esittelee laajasti elintapaohjausta ja sen vaikuttavuutta. Lehdessä on viisi VESOTE-alueiden hyvien käytäntöjen esittelyä sekä useita VESOTE-toimijoiden asiantuntijakirjoituksia. 

VESOTE UKK-instituutin Terveysliikuntapäivillä 

VESOTE-hankkeessa kehitetyt hyvät käytännöt olivat vahvasti esillä 28. Terveysliikuntapäivillä Seinäjoella lokakuussa 2018. Seminaarin rinnakkaissessioissa esiteltiin sairaanhoitopiirien ja muiden VESOTE-toimijoiden hyviä käytäntöjä. VESOTE oli luontevasti mukana myös vuoden 2017 Terveysliikuntapäivissä. 

VESOTE-tiedotteet 

Katso myös: Animaatioita ja lyhytvideoita elintapaohjauksesta 

Tutustu: Dalbom, L., Larivaara, M. ., Vasankari, T., Tuominen, M. ., & Rautava, P. (2021). Väestötasoisen terveyden edistämisen intervention suunnittelu ja käynnistäminen vaatii aikaa, seurantaa ja arviointia. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti58(4). https://doi.org/10.23990/sa.98012

Verkkosivun tunnuskuva: Studio Juha Sorri / KKI-ohjelma ja Schutterstock 

Päivitetty: 12.12.2024

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan