Hyppää sisältöön

Suositukset lasten ja nuorten liikuntavammojen ehkäisyyn – vammoja ehkäisevä harjoittelu keskeisessä roolissa

Ohjeistukset lasten ja nuorten liikuntavammojen ehkäisyyn on koottu ensimmäistä kertaa suosituksiin. Tutkimusnäyttöön perustuvat suositukset on kohdennettu erikseen perheille, opettajille, valmentajille sekä päättäjille.

Säännöllisellä liikunnalla on kiistattomia terveyshyötyjä. Iso osa hyödyistä menetetään vammojen ja niistä aiheutuvien pitkäaikaisten seurausten takia. Alle 15-vuotiaiden lasten ja nuorten liikuntavammat aiheuttavat enemmän terveydenhuollon kustannuksia kuin saman ikäisten liikenneonnettomuudet. Vammojen kustannukset ja niiden seuraukset ovatkin suuri taakka yhteiskunnalle.

Nuorille syntyy liikuntavammoja pääsiassa kolmessa ympäristössä: urheiluseuratoiminnassa, vapaa-ajan liikunnassa ja koululiikunnassa. Liikuntavammoja sattuu sekä paljon liikuntaa harrastaville nuorille että vähän liikkuville nuorille. Aktiivisesti harrastavat loukkaantuvat tyypillisesti seuratoiminnassa ja vähän liikkuvat usein koululiikunnassa.

Keskeiset vammojen ehkäisytoimet eri kohderyhmille

– Liikuntavammojen ehkäisyä tulee tehostaa kaikissa toimintaympäristöissä. Niinpä suosituksessa on erikseen kohdennettu ohjeistuksia perheille ja nuorille, opettajille ja kouluille, valmentajille ja urheiluseuroille sekä päättäjille, tiivistää tutkimus- ja kehittämisjohtaja Mari Leppänen UKK-instituutista.

Perheiden ja nuorten osalta suosituksissa korostuu monipuolinen ja riittävä liikunta. Liikunnan turvallisuuteen voidaan vaikuttaa kouluissa tuomalla aktivoiva alkulämmittely osaksi liikuntatuntia ja sisällyttämällä liikunnan turvallisuus osaksi opetussuunnitelmia. Valmentajia ja urheiluseuroja koskevat suositukset käsittelevät vammoja ehkäisevää harjoittelua, suojavarusteita, ympäristöä, sääntöjä, kuormitusta ja kuntoutusta.

– Liikuntavammojen ja niistä aiheutuvien kustannusten vähentäminen vaatii toimia myös päättäjiltä. Liikuntavammat tulisi rekisteröidä valtakunnallisesti ja liittää kansainväliseen ICD-11-tautiluokitukseen. Lisäksi liikuntavammojen ehkäisyyn tulisi suunnata riittävästi resursseja, Leppänen korostaa.

Suositukset osana eurooppalaista yhteistyötä

Vammojen ehkäisyyn on laadittu ensimmäistä kertaa suositukset. Suositukset ovat osa Erasmus+-rahoitteista Physical Activity-Related Injuries Prevention in Adolescents (PARIPRE) -projektia, jossa Suomen lisäksi ovat mukana Slovakia, Slovenia, Puola ja Tšekki. UKK-instituutin asiantuntijat ovat vastanneet suositusten laatimisesta yhtenä projektin tavoitteista.

tuotekuva liikuntavammojen ehkäisyn suosituksen infograafista.
Infograafi: Lasten ja nuorten liikuntavammojen ehkäisyn suositusten keskeiset kohdat.

Tutustu suosituksiin

UKK-instituutin verkkosivuilta löydät 14-sivuisen suositusdokumentin, tiivistyksen sekä infograafeja. Suosituksia tullaan jalkauttamaan muun muassa tuottamalla lyhyitä videoita ja tarjoamalla koulutusta.

Lisätietoa
tutkimus- ja kehittämisjohtaja, terveystieteiden tohtori Mari Leppänen
UKK-instituutti, Tampereen urheilulääkäriasema

p. 044 212 1083
mari.leppanen@ukkinstituutti.fi

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan