Hyppää sisältöön

Tutkimusreferaatit vuonna 2017

12/2017 Hoitohenkilöstön selkäkipujen taustalla selän rasittuneisuuden ja huonon kunnon lisäksi psykososiaaliset tekijät

11/2017 Suojaako vapaa-ajan liikunta selkäkivulta? 

11/2017 Kolme tärkeintä asiaa vammakaatumisten vähentämiseksi: liikunta, liikunta, liikunta 

9/2017 Reipas liikunta ei lisää ikäihmisen kaatumisvamman riskiä 

9/2017 Rasitusvammat nuorten koripallossa ja salibandyssä 

6/2017 Säännöllinen ja jatkuva työmatkapyöräily voi näkyä vähäisempinä sairaspoissaolopäivinä 

6/2017 Vaaratekijöiden kasaantuminen moninkertaistaa ikäihmisen kaatumisvamman riskin

3/2017 Diabetesriskiä voidaan pienentää synnytyksen jälkeisellä elintapaohjauksella

3/2017 Liikuntaneuvonta tärkeää vähän liikkuville 

2/2017 Liikkeen laatu ja alaraajavammat 

1/2017 Liikunta vähentää selkäpotilaan sairauspoissaoloja 

Hoitohenkilöstön selkäkipujen taustalla selän rasittuneisuuden ja huonon kunnon lisäksi psykososiaaliset tekijät 

13.12.2017  

Selkäkivut ovat yleisiä fyysisesti raskasta työtä tekevillä, kuten hoitohenkilöstöllä. Suuri osa selkäkivuista on epäspesifejä, toisin sanoen kivun varsinaista syytä on vaikea osoittaa. Usein kipua esiintyy vaihtelevasti pidemmän ajan, noin 10%:lla kipu kroonistuu , noin 10%:lla kipu kroonistuu. Psykososiaalisia tekijöitä, kuten pelko- ja välttämiskäyttäytymistä, tyytymättömyyttä työhön ja ahdistuneisuutta pidetään kroonistumisen riskitekijöinä. Myös huonon fyysisen kunnon merkityksestä selkäkivun riskinä alkaa olla lisääntyvässä määrin tutkimustietoa. 

UKK-instituutin NURSE-tutkimuksessa on tutkittu selkäneuvonnan, pilatestyyppisen lihaskuntoharjoittelun ja näiden yhdistelmän vaikutusta hoitohenkilöstön selkäkipuun, selän liikehallintaan sekä pelko- ja välttämiskäyttäytymiseen. Nyt esiteltävässä tutkimuksessa selvitimme eri tekijöiden vaikutuksia selkävaivaisten naishoitajien kipuun, fyysiseen toimintakykyyn ja työkykyyn alkutilanteessa ymmärtääksemme paremmin tutkimusaineiston tilannetta ennen tutkimusinterventioita. Selvitimme myös työvuoron jälkeen koetun selän rasittuneisuuden yhteyksiä fyysisen kunnon eri osatekijöihin. 

Tutkimusmenetelmät 
Tutkittavat olivat 30–55-vuotiaita fyysisesti raskasta potilastyötä tekeviä selkävaivaisia naisia, joilla kipu ei ollut kestänyt yli puolta vuotta ja jotka olivat toimineet nykyisessä hoitoalan ammatissaan vähintään vuoden. Aineisto kerättiin vuosina 2011-2013 Tampereen kaupungin ja TAYSin eri toimipisteistä. Alkumittauksissa osallistujilta selvitettiin kyselylomakkeiden avulla mm. selkäkivun voimakkuutta ja työtä haittaavaa kipua, fyysistä toimintakykyä, koettua työkykyä, liikunnan määrää, muita tuki- ja liikuntaelimistön kipuja, työstä palautumista, väsyneisyyttä, koettua selän rasittuneisuutta työpäivän jälkeen, sekä työhön että vapaa-ajan liikkumiseen liittyvää pelko- ja välttämiskäyttäytymistä ja depressiota. Fyysistä kuntoa mitattiin kestävyyskunnon osalta 6 minuutin kävelytestillä. Lihaskuntoa ja liikehallintaa mitattiin UKK-instituutin terveyskuntotesteillä. Lisäksi tutkittavat pitivät viikon ajan objektiivista liikemittaria liikkumisen määrän arvioimiseksi. 

Eri muuttujien yhteyksiä työtä haittaavaan kipuun, fyysiseen toimintakykyyn ja työkykyyn selvitettiin ensin kahden muuttujan välisissä analyyseissä. Tilastollisesti merkittävän yhteyden saaneet muuttujat otettiin mukaan monimuuttuja-analyysiin (yleistetty lineaarinen malli), jossa tutkittiin, mitkä näistä lukuisista muuttujista selittävät parhaiten kipua, työ- ja toimintakykyä. 

Tulokset 
219 koehenkilöstä yli 85 % oli lähi- tai sairaanhoitajia, loput muuta potilastyötä tekeviä, selkävaivoja potevia hoito- ja kuntoutusalan ammattilaisia. Seulonnassa tutkittavista 82%:lla oli selkäkipua useampana päivänä viikossa, 18%:lla kipua oli päivittäin. Asteikolla 0-100 keskimääräinen selkäkivun voimakkuus oli alkumittauksissa 36,2. Kaikista tutkituista tekijöistä työtä haittaavaa selkäkipua selittivät parhaiten koettu selän rasittuneisuus työpäivän jälkeen, monikipuisuus ja työhön liittyvä pelko- ja välttämiskäyttäytyminen.  Nämä selittivät parhaiten myös fyysistä toimintakykyä, johon olivat yhteydessä lisäksi kuntotekijöistä ketteryys (8-juoksu) ja lihasvoima (muunneltu punnerrus). Työkykyä selittivät parhaiten selän rasittuneisuuden ja työhön liittyvän pelko- ja välttämiskäyttäytymisen lisäksi depressio ja työstä palautuminen. Koska koettu selän rasittuneisuus oli voimakkaasti yhteydessä kaikkiin päätemuuttujiin, selvitimme myös sen yhteyksiä fyysisiin kuntotekijöihin. Kuntotulokset kaikissa kunnon osatekijöitä mittaavissa testeissä olivat systemaattisesti huonompia niillä, jotka kokivat enemmän selän rasittuneisuutta työpäivän jälkeen. 

Johtopäätökset 
Lukuisten muuttujien joukosta työhön liittyvä pelko- ja välttämiskäyttäytyminen sekä koettu rasittuneisuus työpäivän jälkeen olivat merkitsevästi yhteydessä työtä haittaavaan kipuun, fyysiseen toimintakykyyn ja työkykyyn. Sekä huono kestävyys- että lihaskunto olivat puolestaan yhteydessä koettuun selän rasittuneisuuteen, ts. huonokuntoisten selkä väsyi töissä. Selkävaivoja poteva hoitohenkilöstö saattaakin hyötyä NURSE-tutkimuksen kaltaisesta interventiosta, jossa pyritään vaikuttamaan sekä psyko-sosiaalisiin (pelko- ja välttämiskäyttäytyminen) että fyysisiin tekijöihin selkäneuvonnan ja pilatestyyppisen lihaskuntoharjoittelun keinoin. 

Mikä merkitys tutkimuksen tuloksilla on käytännön työhön? 
Pelko- ja välttämiskäyttäytymistä pidetään keskeisenä tekijänä kivun kroonistumisessa. Tämän tutkimuksen perusteella sillä näyttää olevan voimakas yhteys kipuun sekä työ- ja toimintakykyyn jo varhaisemmassa vaiheessa, ennen kroonistumista. Onkin perusteltua lievittää liikkumisen pelkoa selkäneuvonnalla ja turvallisen liikkumisen ohjauksella jo selkäkivun varhaisessa vaiheessa. 

Fyysiset kuntotekijät vaikuttivat selän väsymiseen. Kysymys ”Kuinka rasittuneeksi tunnet selkäsi normaalin työvuoron jälkeen” (1= ei lainkaan rasittunut, 5 = erittäin rasittunut) on yksinkertainen tapa seuloa niitä, jotka rasittuneen selän vuoksi saattaisivat hyötyä kunnon testauksesta ja liikuntaneuvonnasta. 

 
Kirjoittaja 
Annika Taulaniemi 
suunnittelija, THM, ft, väitöskirjatutkija 

Lähde 
Taulaniemi A, Kuusinen L, Tokola K, Kankaanpää M, Suni JH. Bio-psychosocial factors are associated with pain intensity, physical functioning, and ability to work in female healthcare personnel with recurrent low back pain. Journal of rehabilitation medicine 2017. Epub 2017/08/11. 

Tutustu tutkimukseen: Naishoitajien selkäkivun ehkäisytutkimus (NURSE) 

NURSE RCT-tutkimus voitti vuoden 2016 Liikuntalääketieteen tutkimuksen ensimmäisen palkinnon.  

Artikkeli tutkimuksen päätuloksista on arvioitavana British Journal of Sports Medicine julkaisusarjassa. 

Muut NURSE-tutkimukseen liittyvät julkaistut artikkelit: 

Taulaniemi RPA, Kankaanpää MJ, Tokola KJ, Luomajoki HA, Suni JH. Reliability of musculoskeletal fitness tests and movement control impairment test battery in female health-care personnel with recurrent low back pain. J Nov Physiother. 2016;6(1):282.  

Kolu P, Tokola K, Kankaanpaa M, Suni J. Evaluation of the Effects of Physical Activity, Cardiorespiratory Condition, and Neuromuscular Fitness on Direct Healthcare Costs and Sickness-Related Absence Among Nursing Personnel With Recurrent Nonspecific Low Back Pain. Spine (Phila Pa 1976). 2017;42(11):854-62. Epub 2016/10/19. 

Tutkimuksen protokolla: 
Suni JH RM, Kankaanpää M, Taulaniemi A, Lusa S, Lindholm H., Parkkari J. Neuromuscular exercise and back counselling for female nursing personnel with recurrent non-specific low back pain: study protocol of a randomised controlled trial (NURSE-RCT) BMJ Open Sport Exerc Med. 2016;2:e000098.  

UKK-instituutti kouluttaa 

UKK-instituutti järjestää NURSE-tutkimuksessa toteutettujen interventioiden menetelmistä myös koulutusta lähi- ja monimuotokoulutuksena: 

–   Sovellettua pilatesta selkäoireiselle, UKK-instituutti, Tampere. Lähiopetusjaksot 7.-8.2. ja 11.-12.4.2018 

–   Hoitohenkilöstön liikkumisen, kunnon ja työkyvyn seuranta työterveyshuollossa, UKK-instituutti, Tampere 29.11.2018 

–   Tule-pilatesta joogamaustein, Oulu (yhteistyö Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kanssa). 
    Lähiopetusjaksot 16.-17.5. ja 23.-24.8.2018. 

 
Toteutamme tilauskoulutusta kaikista koulutusaiheistamme työyhteisölle ja opiskelijaryhmille. Voit tilata räätälöidyn verkkokoulutustoteutuksen, asiantuntijaluentoja, koulutuspäivän sekä monipuolisia käytännön harjoituksia ja työpajoja useista terveysliikunnan eri aihealueista. Lähiopetusta voidaan järjestää joko asiakkaan osoittamissa tiloissa tai UKK-instituutissa Tampereella.  Lisätietoa: www.ukkinstituutti.fi/koulutus 

Suojaako vapaa-ajan liikunta selkäkivulta? 

29.11.2017  

Systemaattinen katsaus ja meta-analyysi 

Tupakointi ja ylipaino ovat tunnettuja epäspesifisen (kivun tarkkaa syytä ei tiedetä) alaselkäkivun ja iskiaksen vaaratekijöitä. Aiempi meta-analyysi alaselän kivusta, johon liittyy säteilykipua (hermojuuren puristusoire eli iskias) osoitti, että runsas vapaa-ajan liikunta vähensi sairastumisriskiä 16%:lla. 
 
Vapaa-ajan liikunnan ja epäspesifisen selkäkivun välillä ei vastaavaa sairausriskin vähenemistä ole havaittu. Yksi systemaattinen katsaus osoitti, että runsas liikkuminen lisäsi sairastumisen vaaraa. Liikunnan tarkkaa positiivista vaikutusmekanismia ei myöskään tunneta. 

Tutkimusongelma ja -menetelmät 

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää liikkumisen määrän (vähäinen, kohtalainen, runsas) mahdollisia vaikutuksia epäspesifisen alaselkäkivun ilmaantumiseen. Tutkimusta varten toteutettiin kattava kirjallisuushaku eri tietokannoista heinäkuuhun 2016 saakka: PubMed, Embase, Scopus, Web of Science, Google Scholar and ResearchGate. Todellisen syy−seuraus-suhteen osoittamiseksi tähän yhteenvetotutkimukseen hyväksyttiin vain sellaiset väestöotokseen pohjautuvat seurantatutkimukset, joissa ainakin osalla tutkittavista ei alkutilanteessa ollut selkävaivoja.  

Alaselkäkivun ilmaantuminen luokiteltiin seuraavasti 

  • selkäkipua viimeisen kuukauden tai 6−12 kk:n aikana 
  • toistuvaa tai pitkittynyttä selkäkipua 
  • sairauslomalla tai joutunut sairaalaan selkäkivun vuoksi. 

Kipu luokiteltiin pitkittyneeksi jos se oli kestänyt 3 kk tai kauemmin tai kipua oli ollut yli 30 päivän ajan viimeisen 12 kk:n aikana. 

Urheilu ja muu vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus luokiteltiin seuraavasti 

  • Vähäinen fyysinen aktiivisuus <1krt/vko tai henkilöt, jotka kuuluivat alimpaan kolmannekseen yksittäisessä tutkimuksessa mukana olleesta väestöstä* 
  • Kohtalainen fyysinen aktiivisuus: 1–3 krt/vko, yhteensä 1–3 h/vko tai henkilöt, jotka kuuluivat keskimmäiseen kolmannekseen yksittäisessä tutkimuksessa olleesta väestöstä* 
  • Runsas fyysinen aktiivisuus: >3–4 krt/vko, yli 2–4 h/vko tai henkilöt, jotka kuuluivat ylimpään kolmannekseen väestöstä.* 

Meta-analyysissä vertailtiin eri ryhmiä keskenään seuraavasti 

  • runsaasti liikkuvat vs. kohtalaisesti liikkuvat, 
  • runsaasti tai kohtalaisesti liikkuvat vs. vähän liikkuvat 
  • kohtalaisesti liikkuvat vs. vähän liikkuvat 

Päätulokset 

Fyysisen aktiivisuuden määrällä ei ollut vaikutusta selkäkivun ilmaantumiseen viimeisen kuukauden tai 6−12 kk:n aikana (6 tutkimusta). Kohtalainen ja kohtalainen/runsas fyysinen aktiivisuus olivat yhteydessä alentuneeseen riskiin sairastua toistuvaan tai pitkittyneeseen alaselkäkipuun sekä miehillä että naisilla (6 tutkimusta), runsas fyysinen aktiivisuus pienensi riskiä vain miehillä. Myös identtisillä kaksosilla (1 tutkimus) runsas fyysinen aktiivisuus vähensi pitkittyneen selkäkivun vaaraa. Fyysisellä aktiivisuudella ei ollut vaikutusta selkäkipuun liittyviin sairauspoissaoloihin (2 tutkimusta) tai sairaalahoidon tarpeeseen (2 tutkimusta). 

Johtopäätökset 

Vapaa-ajan liikunta, urheilu mukaan lukien saattaa vähentää sairastumisriskiä toistuvaan ja krooniseen selkäkipuun 11%–16%. Tulosten luotettavuutta heikentävät alkuperäistutkimusten puutteet vakioida muita mahdollisia riskitekijöit (tupakointi, työhän liittyvät fyysiset ja psykososiaaliset tekijät, masennus, pelkokäyttäytymiseen liittyvät uskomukset). Useimmissa tutkimuksissa fyysistä aktiivisuutta mitattiin kyselyillä, joissa osassa saatettiin selvittää vain urheiluharrastusta. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 

Tutkimus oli toteutettu hyvin ja julkaistu arvostetussa tiedelehdessä. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 

Väestön fyysisen aktiivisuuden mittaamisessa suositaan nykyisin objektiivisia menetelmiä (erilaiset liikemittarit), koska niitä pidetään kyselyä luotettavampana menetelmänä. Myös yllä mainitut puutteet muiden tunnettujen riskitekijöiden vaikutuksesta heikentävät tulosten sovellusarvoa. 

Tulevaisuudessa objektiivinen mittaaminen antaa mahdollisuuden laaja-alaisempaan unen, paikallaanolon ja fyysisen aktiivisuuden kokonaisuuden ymmärtämiseen. 

Referoitu tutkimus 

Shiri R, Falah-Hassani K. Does leisure time physical activity protect against low back pain? Systematic review and meta-analysis of 36 prospective cohort studies. Br J Sports Med. 2017 Oct;51(19):1410-1418. 

Tutkimuslaitos 

Työterveyslaitos 

Avainsanat 

Back pain; epidemiology; exercise; hospitalisation; incidence; leisure activities; sport 

selkäkipu; epidemiologia; liikunta; sairaalahoito; ilmaantuvuus; vapaa-ajan aktiivisuus; urheilu 

Lyhennelmän laatija 

Tutkimus ja kehittämispäällikkö Jaana Suni, TtT, dosentti 

UKK-instituutti 

* Tulokset on kussakin tutkimuksessa jaoteltu kolmeen osaan, niin että jokaisessa kolmanneksessa on yksi kolmannes mukana olevasta väestöstä. 

Kolme tärkeintä asiaa vammakaatumisten vähentämiseksi: liikunta, liikunta, liikunta 

21.11.2017 

Marraskuun JAMAssa julkaistu laaja katsaus toteaa, että liikunta sekä yksin että yhdessä muiden kaatumisvaaraa vähentävien toimenpiteiden kanssa voi puolittaa iäkkäiden kaatumisvammat. Vaikka kaatumisten ehkäisemiseksi on tehty tutkimusta pitkään, tulokset ovat harvoin johtaneet toimenpiteisiin. Toivottavasti nämä tuore artikkeli toimii katalysaattorina ja kannustaa muutokseen, sillä säännöllisen ja turvallisen liikunnan edistäminen kannattaa. 

Vähemmän kaatumisvammoja 

Kanadalaiset tutkijat (Tricco ym.) tekivät valtavan työn selvittäessään millaiset kaatumisten ehkäisyyn tarkoitetut ohjelmat ovat tehokkaimpia. Systemaattiset kirjallisuuskatsaukset ja meta-analyysit ovat tieteellisen tutkimuksen vahvinta näyttöä, mutta perinteinen meta-analyysi vertaa vain kahta eri keinoa keskenään, eli yleensä tutkimuksen kohteena olevaa hoitoa tavanomaiseen hoitoon. Kanadalaiset käyttivät menetelmänä verkko-meta-analyysia (network meta-analysis), joka mahdollistaa monien eri hoitojen vertailun samassa mallissa. 

Tutkijat kävivät läpi yli 1200 tieteellistä artikkelia, joissa tutkittavat olivat yli 65-vuotiaita, ja lopulliseen vertailuun hyväksyttiin 283 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta. Tutkittavia näissä oli lähes 160 000. Erilaisten hoitomuotojen kirjo oli laaja, liikuntaharjoittelun lisäksi mm. näön tarkastukset ja tarvittaessa korjaukset (kuten kaihileikkaukset), ympäristön turvallisuus, kalsium- ja D-vitamiinilisä, elämänlaadun parantaminen, liukuesteet, lonkkasuojaimet tai värinäharjoittelu. Myös mm. sosiaaliset suhteet ja kognitiivisen toimintakyvyn harjoitteet olivat hoitojen joukossa. 

Liikuntaa vai lonkkasuojaimia – toimenpiteet tarpeen mukaan 

Vammakaatumiset olivat päävastemuuttujana 54 tutkimuksessa, niissä tutkittavia oli yli 40 000 ja eri hoitomuotojen vertailuja kaikkiaan 780. Liikunta yksin vähensi vammoja puoleen ja oli tehokkain yksittäinen tekijä kaatumisvammojen ehkäisemiseksi. Lisäarvoa tuloksiin olisi tuonut erilaisten liikuntaharjoitusten tarkastelu, mutta tutkijat niputtivat kaikki yhteen. Pohdinnassa he kuitenkin totesivat, että harjoittelun tulisi parantaa lihasvoiman lisäksi tasapainoa ja liikkuvuutta, ja harjoitteet tulisi räätälöidä asiakkaan tarpeita vastaavaksi. Näön tarkistaminen ja tarvittaessa korjaaminen vähensi kaatumisvaaraa, ja kun lisäksi turvattiin riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti ja muokattiin kotiympäristöä turvallisemmaksi, vammakaatumiset vähenivät jopa 70 %. 

Kaatujien määrä väheni puoleen, kun liikuntaharjoittelun lisäksi kiinnitettiin huomiota elämänlaatuun, lonkkasuojainten käyttöön ja ympäristön turvallisuuteen. Lonkkamurtumien ehkäisyssä tehokkaimmaksi osoittautui osteoporoosin lääkehoito yhdessä kalsium ja D-vitamiinin kanssa. 

Ihmiset ovat erilaisia 

Tehokkaimmin kaatumisia ja kaatumisvammoja ehkäistään ottamalla huomioon yksilölliset tarpeet hoitomuotojen valinnassa. Liikuntaa tulee lisätä maltillisesti, koska liikkeelle lähtiessään vähän liikkunut huonokuntoinen ikäihminen altistuu kaatumisille aikaisempaa useammin. Liikuntaharjoittelu on myös syytä aloittaa varovasti ja lisätä harkiten harjoituksen tehoa ja kestoa. Liian kovatehoinen liikunta vain kipeyttää lihakset ja harjoittelu loppuu ennen kuin kunnolla alkaakaan. 

On helppoa rohkaista ja kannustaa aktiivisia ihmisiä jatkamaan liikuntaa, mutta myös epäröivät tai vastahakoiset henkilöt pitäisi saada liikkeelle.  Kävely, tasapaino- ja voimaharjoittelu ovat kaikki hyviä, mutta tärkeintä on löytää itselle mieluinen tapa liikkua, jotta siitä muodostuu tapa. Liikunnan lisäksi on tärkeää muistaa muut kaatumisvaaraa vähentävät toimenpiteet. 

Tutkimuslaitos 
University of Toronto 

Lähteet 
A.C. Tricco et al. Comparisons of interventions for preventing falls in older adults. A systematic review and meta-analysis. JAMA 2017; 318 (17): 1687-1699 

E.B. Larson: Evidence supports action to prevent injurious falls in older adults. JAMA  2017; 318 (17): 1659-1660 

Lyhennelmän laatija 
Kirsti Uusi-Rasi, erikoistutkija, filosofian tohtori, UKK-instituutti 

Reipas liikunta ei lisää ikäihmisen kaatumisvamman riskiä 

27.9.2017 

On yleinen luulo, että reippaan liikunnan harrastaminen lisää ikäihmisen riskiä kaatua ja saada jokin kaatumisen aiheuttama vamma. Toki ainoastaan omilta jaloiltaan voi kaatua, mutta on parempi nousta ylös ja liikkua oman kuntonsa ja tuntemustensa mukaisesti mahdollisimman paljon. Liikkumisen monet terveyshyödyt ovat kiistattomat. Nyt referoitu 63 – 99 –vuotiaiden naisten seurantatutkimus osoitti, että objektiivisesti mitattu runsas reippaan liikkumisen määrä ei ollut yhteydessä kaatumisiin tai kaatumisvammoihin, kun taas vähäisempi liikunnan määrä oli. 

Tausta 

Ikääntyminen lisää kaatumisriskiä ja kaatumiset aiheuttavat usein hoitoa vaativia vammoja. Tieteellinen näyttö monipuolisen ja säännöllisen tasapaino- ja voimaharjoittelun kyvystä vähentää kaatumisia ja kaatumisvammoja on varsin vahvaa ja johdonmukaista. Sen sijaan näyttö kestävyystyyppisen liikunnan (esim. kävely) kaatumisriskiä alentavasta vaikutuksesta ei ole niin vahvaa ja on osittain myös ristiriitaista. 

Tavoitteet ja menetelmät 

Tarkasteltava tutkimus selvitti objektiivisesti mitatun vähintään kohtuukuormitteisen liikunnan yhteyttä kaatumisiin ja kaatumisvammoihin.  Lisäksi tutkittiin myös sitä, miten fyysinen toimintakyky ja aiemmat kaatumiset mahdollisesti muuttivat tätä yhteyttä.  6500 kotona asuvaa liikuntakykyistä, keskimäärin 79-vuotiaasta amerikkalaisnaista kutsuttiin tutkimukseen ja heitä seurattiin 13 kuukautta. Lähtötilanteessa tutkittavien kaikki liikunta ja liikkuminen mitattiin viikon ajalta vyötäröllä pidettävällä kiihtyvyysmittarilla, heidän fyysinen toimintakykynsä arvioitiin SPPB-testillä sekä kartoitettiin kaatumisten muita riskitekijöitä. Hyväksyttävä liikuntamittaus koostui vähintään 10 tunnin kestoisesta päivittäisestä tiedonkeruusta vähintään neljän päivän ajalta. Tiedot seuranta-ajan kaatumisista kerättiin kaatumispäiväkirjalla, ja kaatumistapahtuman yksityiskohdat ja mahdolliset vammat selvitettiin eniten liikkuvassa viidenneksessä kattavasti ja muista satunnaisena otoksena.  Hyväksyttävät liikunta- ja kaatumistiedot saatiin kaikkiaan 5545 tutkittavalta. 

Päätulokset 

Seuranta-aikana tapahtui 5464 kaatumista. Noin kolmannes kaatumisista aiheutti jonkinasteisen vamman ja noin joka kymmenennessä tapauksessa hakeuduttiin eriasteiseen hoitoon. Vähiten kohtuukuormitteista liikuntaa päivittäin harrastaneilla tapahtui eniten kaatumisia. Vähemmän kohtuukuormitteista liikuntaa harrastaneelle puoliskolla oli lääketieteellistä hoitoa vaativan vamman todennäköisyys merkitsevästi noin 30% suurempi. Kevyen liikunnan määrällä ei ollut yhteyttä kaatumisiin.  Niilla henkilöillä, jotka harrastivat vain vähäisesti kohtuukuormitteista liikuntaa, alentunut toimintakyky tai vähintään kaksi kaatumista edeltävänä vuonna lisäsi kaatumisriskiä verrattuna henkilöihin, jotka liikkuivat enemmän mutta joilla oli muuten samanlainen riskiprofiili. 

Johtopäätökset

Runsas kestävyystyyppisen liikunnan harrastaminen ei lisää iäkkäiden naisten riskiä kaatua tai saada kaatumisvamma. Vähäinen kohtuukuormitteisen määrä lisää sen sijaan kaatumisriskiä ja se korostuu erityisesti henkilöillä, joiden kaatumisriski on jo kohonnut. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 

Tutkimustulokset perustuivat suuren tutkittavien joukon vuoden kestoiseen seurantaan, jossa niin liikunnan määrä ja teho kuin kaatumiset kerättiin asianmukaisin tutkimusmenetelmin. Havaitut yhteydet säilyivät, vaikka useat keskeiset sekoittavat tekijät otettiin huomioon tilastollisessa tarkastelussa. Liikunnan ja kaatumisten yhteyksiä arvioitiin myös kohonneen kaatumisriskin ryhmissä. Havaitut yhteydet olivat loogisia ja niitä voi pitää hyvin luotettavina ja ne vahvistavat aiempien liikuntakyselyihin perustuvien suurten epidemiologisten seurantatutkimusten tuloksia.  

Tulosten soveltaminen käytäntöön 

Tutkimuksen tulokset puhuvat vahvasti sen puolesta, että ikäihmisten liikunnan säännöllisyyteen ja riittävään tehoon on syytä kiinnittää huomiota, jotta kaatumisvammoja on mahdollista vähentää. Liian kevyttehoinen liikunta ei todennäköisesti ole tässä tarkoituksessa hyödyllistä. Erityisesti henkilöiden, joiden kaatumisriski on korkea, kannattaa panostaa ensisijaisesti kaatumisia vähentävään yhdistettyyn tasapaino- ja voimaharjoitteluun, jota on hyvä täydentää riittävätehoisella ja säännöllisellä kestävyysliikunnalla. Tarvetta liikunta-alan ammattilaisen opastukselle on myös syytä harkita. UKK-instituutin viimeaikaisissa tutkimuksissa on osoitettu selvästi tällaisen monipuolisen liikuntaharjoittelun kyky vähentää erityisesti kaatumisvammoja. 

Tutustu myös UKK-instituutin aiheeseen liittyviin tutkimuksiin: 

D-vitamiini ja liikunta iäkkäiden naisten kaatumisten ehkäisyssä (DEX) 

Ikäihmisten liikuntatutkimus 

Referoitu tutkimus 
Buchner DM, Rillamas-Sun E, Di C, LaMonte MJ, Marshall SW, Hunt J, Zhang Y, Rosenberg DE, Lee IM, Evenson KR, Herring AH, Lewis CE, Stefanick ML, LaCroix AZ.  Accelerometer-measured moderate to vigorous  physical activity and incidence of fall in older women. J Am Geriatr Soc 2017: DOI:10.1011/jgs.14960 (ePub) 

Tutkimuslaitokset 
Department of Kinesiology and Community Health, University of Illinois at Urbana-Champaign, Champaign, IL, USA 

Public Health Sciences Division, Fred Hutchinson Cancer Research Center, Seattle, WA, USA 

Department of Epidemiology and Environmental Health, University at Buffalo of The State University New York, Buffalo, NY, USA. 

Department of Epidemiology, University of North Carolina at Chapel Hill, Chapel Hill, NC, USA 

Kaiser Permanente Washington Health Research Institute, Seattle, WA, USA 

Division of Preventive Medicine, Brigham and Women’s Hospital, Harvard Medical School, Boston, MA, USA. 

Department of Biostatistics, University of North Carolina at Chapel Hill, Chapel Hill, NC, USA. 

Department of Medicine, University of Alabama at Birmingham, Birmingham, AL, USA 

Departments of Medicine and Obstetrics and Gynecology, Stanford University, Palo Alto, CA, USA. 

Department of Family Medicine and Public Health, University of California, San Diego, San Diego, CA.USA. 

Lyhennelmän laatija 
Harri Sievänen, tutkimusjohtaja, dosentti, tekniikan tohtori, UKK-instituutti 

Rasitusvammat nuorten koripallossa ja salibandyssä 

25.9.2017  

Polven ja alaselän rasitusvammat ovat yleisiä ja aiheuttavat pitkäkestoista haittaa nuorten koripallossa ja salibandyssä. Rasitusvamman riski on suuri etenkin lahjakkailla nuorilla, jotka osallistuvat usein oman ikäluokkansa pelien lisäksi, aikuisten pääsarjatason peleihin. 

Tausta 

Nopeissa joukkueurheilulajeissa, kuten koripallo ja salibandy, sattuu paljon äkillisiä vammoja. Rasitusvammojen yleisyydestä tai vaikutuksista harjoitteluun nuorten joukkuelajeissa on hyvin vähän tutkimusnäyttöä. Rasitusvammalla tarkoitetaan vammaa, jonka oireet kehittyvät hitaasti, eikä selkeää alkamisajankohtaa voida määrittää. 

Tutkimusasetelma 

Tutkimus on prospektiivinen, epidemiologinen seurantatutkimus. 

Tutkimusongelma(t) 

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka yleisiä rasitusvammat ovat nuorilla koripallon ja salibandyn pelaajilla. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin vammojen vakavuutta sekä vammoille altistavia tekijöitä. 

Menetelmät 

Tampereen Urheilulääkäriaseman Urheilijan liiketaidot, lihaskunto ja terveys -tutkimushankkeessa (2011‒2015) seurattiin nuorille koripallon ja salibandyn pelaajille sattuvia vammoja kolmen vuoden ajan. Tutkimukseen osallistui kahdeksan koripallojoukkuetta (201 pelaajaa; keski-ikä 14,9-v.) ja seitsemän salibandyjoukkuetta (186 pelaajaa; keski-ikä 16,6-v.) Tampereen seudulta. Joukkueet pelasivat junioreiden kahdella ylimmällä sarjatasolla. Lisäksi osa pelaajista pelasi myös seuransa aikuisjoukkueessa. 

Seurannan aikana kerättiin kaikki lajiin liittyvässä harjoittelussa tai kilpailussa syntyneet vammat, jotka aiheuttivat vähintään yhden päivän poissaolon täysipainoisesta harjoittelusta sekä vammat, joiden vuoksi pelaajat hakeutuivat lääkärin vastaanotolle. 

Päätulokset 

Rasitusvammojen ilmaantuvuus koripallossa oli 1,5 ja salibandyssä 1,6 vammaa 1 000 urheilutuntia kohden. Molemmissa lajeissa rasitusvammat olivat urheiluun käytettyyn aikaan suhteutettuna yleisimpiä tytöillä kuin pojilla. Suurin osa vammoista kohdistui polveen (35 % kaikista rasitusvammoista) tai alaselkään (21 %). 

Rasitusvammojen ilmaantuvuus oli suurinta huhti-toukokuussa, jolloin osalla joukkueista oli sarjakauden viimeiset ottelut käynnissä tai uusi harjoituskausi alkamassa. Rasitusvammat olivat yleisiä etenkin harjoittelutaukojen ja omatoimisten harjoittelujaksojen jälkeisinä kuukausina. 

Rasitusvammat häiritsivät täysipainoista harjoittelua huomattavan kauan. Tutkimuksessa rekisteröidyistä rasitusvammoista suurin osa (44 %) oli vakavia vammoja aiheuttaen yli kuukauden poissaolon harjoittelusta (Kuva 1). Vamman aiheuttama keskimääräinen poissaolo täysipainoisesta harjoittelusta oli 50 päivää (mediaani 21, vaihteluväli 1‒432 päivää). Vammojen vaikutukset kilpapeleihin eivät kuitenkaan olleet yhtä suuret (keskimääräinen poissaolo 3 ottelua, mediaani 0, vaihteluväli 0‒36 ottelua). 

Tutkimuksessa havaittiin myös, että pelaajilla, jotka osallistuivat aikuisten pääsarjatason peleihin oli suurentunut riski saada rasitusvamma verrattuna vain omassa ikäluokassaan pelaaviin nuoriin. Toinen merkittävä riskitekijä oli aikaisempi vamma. 

Johtopäätökset 

Tutkimuksessa havaittiin, että palloilulajeissa sattuu huomattavan paljon etenkin polven ja alaselän rasitusperäisiä vammoja. Tutkimuksen perusteella rasitusvammojen ehkäisyä tulee tehostaa nuorilla joukkueurheilun harrastajilla. Useiden tutkimusten mukaan ilman kontaktia syntyviä äkillisiä alaraajavammoja voidaan tehokkaasti ehkäistä monipuolisella liikehallintaa, lihasvoimaa ja tasapainoa kehittävällä harjoittelulla. Alustavan näytön mukaan tällainen harjoittelu saattaa vähentää myös rasitusvammoja, tosin tutkimuksia tästä tarvitaan vielä lisää. Keskivartalon voiman lisääminen ja alaselän neutraalialueen hallinta niin urheilussa kuin arjessakin auttavat vähentämään alaselän rasitusvammoja. 
 
Rasitusvammojen määrän havaittiin lisääntyvän niinä kuukausina, kun joukkueet palasivat omatoimisen harjoittelun jaksoilta joukkueharjoitteluun. Äkilliset muutokset kuormituksen määrässä ja intensiteetissä lisäävät rasitusvammojen riskiä. Harjoittelun hyvä ohjelmointi ja yksilöllinen kuormituksen seuranta ovat tärkeitä sekä rasitusvammojen että äkillisten vammojen ehkäisyssä. Liiallista, mutta yhtä lailla myös liian vähäistä kuormitusta tulee välttää. 

Nuoren urheilijan pelaaminen aikuisten pääsarjatasolla näyttäisi lisäävän rasitusvammojen riskiä. Lahjakkaiden nuorten kokonaiskuormituksen seuranta on erittäin tärkeää sekä heidän urheilu-uran jatkumisen, että terveyden kannalta. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 

Tutkimuksen vahvuuksia ovat suuri tutkimusjoukko ja pitkä seuranta-aika. Lisäksi tutkimuksessa saatiin uutta tietoa rasitusvammoista nuorten palloilulajeissa. Tutkimuksen menetelmällinen heikkous on siinä käytetty vammamääritelmä, joka perustuu urheilusta poissaoloaikaan. Tässä tutkimuksessa kerättiin ainoastaan vammat, jotka aiheuttivat poissaoloa täysipainoisesta urheiluharjoittelusta tai kilpailusta vähintään yhden päivän ajan sekä vammat, joiden vuoksi pelaaja hakeutui lääkärin vastaanotolle. Vammamääritelmä, joka perustuu poissaoloon harjoittelusta (’time-loss’-määritelmä) tai lääkärissä käyntiin (’medical attention’-määritelmä) jättää ulkopuolelle rasitusvammat, jotka eivät estäneet urheilijan harjoittelua tai kilpailua ja vammat, joiden vuoksi urheilija ei hakeutunut hoitoon. Urheilijoiden tiedetään harjoittelevan usein kivuista huolimatta, joten on mahdollista, että kaikkia vammoja ei tutkimuksessa saatu selville. Todellinen rasitusvammojen määrä näissä lajeissa on todennäköisesti korkeampi kuin mitä tässä tutkimuksessa havaittiin.                     
                      

Referoitu tutkimus 
Leppänen M, Pasanen K, Kannus P, Vasankari T, Kujala UM, Heinonen A, Parkkari J. Epidemiology of overuse injuries in youth team sports: a three-year prospective study. Int J Sports Med, (E-pub.) September 2017. 

Tutkimuslaitos 
Tampereen Urheilulääkäriasema, UKK-instituutti 

Avainsanat 
rasitusvammat, urheiluvammat, palloilulajit, nuoret 

Lyhennelmän laatija 
Mari Leppänen (TtT, tutkimus- ja kehittämispäällikkö, Tampereen Urheilulääkäriasema) 

Säännöllinen ja jatkuva työmatkapyöräily voi näkyä vähäisempinä sairauspoissaolopäivinä 

16.6.2017  

Kansainvälistä tutkimustietoa työmatkaliikkumisen terveysvaikutuksista on jo runsaasti, mutta tutkimuksia sen yhteyksistä sairauspoissaoloihin ja henkilöstön hyvinvointiin on sen sijaan tehty vielä hyvin vähän. Hyvinvoinnin edistäminen on tärkeää paitsi yksilön kannalta, myös laajemmin työnantajan ja koko yhteiskunnan näkökulmasta. Myös sairauspoissaolojen vähentäminen kiinnostaa erityisesti työnantajia, ja työmatkojen liikkumista kävellen ja pyörällä edistetäänkin jo eri keinoin monessa työpaikassa. 

Tutkimusaineisto ja menetelmät 

Tutkimusaineisto perustuu englantilaiseen työikäisille tehtyyn Commuting and Health in Cambridge kyselyyn, joka tehtiin vuosina 2009–2012. Aineiston avulla pyrittiin selvittämään, oliko työmatkojen kävelyn ja pyöräilyn pysyvyys yhteydessä vastaajien fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin sekä sairauspoissaolojen määrään. Lisäksi tarkasteltiin, heijastuvatko kävelyn ja pyöräilyn lisääntyminen tai väheneminen työmatkoilla edellä mainittuihin tekijöihin. 

Tutkimukseen valittiin 801 vastaajaa, jotka olivat täyttäneet kyselylomakkeen vähintään kaksi kertaa (alkutilanteessa ja vuoden kuluttua). Heistä noin 70 % oli naisia ja suurin osa (65 %) joko hoikkia tai normaalipainoisia. Alkutilanteessa vastaajista reilu 300 kertoi pyöräilevänsä ja noin 600 kävelevänsä töihin. 

Fyysistä hyvinvointia arvioitiin Physical Component Summary (PCS-8) -mittarilla ja psyykkisestä hyvinvointia Mental Component Summary (MCS-9) -mittarilla.  Molemmat ovat osa laajempaa SF-8-terveyskyselyä. Sairauspoissaolojen määrä laskettiin päivissä vuoden aikana. Fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia kartoittavissa kysymyksissä vastaajat saivat alkutilanteessa hieman paremmat pisteet kuin väestö Isossa Britanniassa keskimäärin. Myös sairauspoissaolojen määrä oli alkutilanteessa vastaajilla hieman pienempi kuin maassa keskimäärin. Lisäksi työmatkoja pyöräilleet saivat alkutilanteessa psyykkistä hyvinvointia arvioivissa kysymyksissä hieman paremmat pisteet ja heillä oli keskimäärin yksi sairauspoissaolopäivä vuodessa vähemmän verrattuna niihin vastaajiin, jotka eivät alkutilanteessa pyöräilleet työmatkoja. 

Päätulokset 

Tutkimus osoitti, että ne vastaajat, jotka pyöräilivät työmatkojaan sekä alkutilanteessa että vuoden kuluttua, arvioivat psyykkisen hyvinvointinsa paremmaksi kuin ne vastaajat, jotka eivät pyöräilleet alussa eivätkä lopussa. Työmatkapyöräilijöillä oli myös vähemmän sairauslomapäiviä vuoden aikana kuin ei pyöräilevillä (1 vs. 2 päivää). 

Työmatkojaan säännöllisesti käveleviltä ei sen sijaan löydetty samankaltaisia yhteyksiä hyvinvoinnin osa-alueisiin eikä sairauspoissaoloihin. Myöskään työmatkakävelyn tai -pyöräilyn lisääntyminen tai vähentyminen alkutilanteesta lopputilanteeseen ei näkynyt muutoksina koetussa hyvinvoinnissa tai sairauspoissaolojen määrässä. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 

Työpaikkoja kannustetaan usein työmatkaliikkumisen edistämiseen painottamalla henkilöstölle koituvia terveyshyötyä sekä lupaamalla muutoksia henkilöstön sairauspoissaolojen määrissä. Tutkimustietoa siitä on kuitenkin vielä hyvin niukasti. Tämä tutkimus on ensimmäisiä, joissa aihetta on tarkasteltu pitkittäisasetelmassa siten, että samaa joukkoa on tutkittu kahtena eri ajanjaksona. Vaikka aineisto käsitti satoja vastaajia, sen heikkoutena oli valikoituneisuus erityisesti niiden muuttujien kohdalla, jotka olivat tarkastelun kohteena. Vastaajathan saivat jo alkutilanteessa keskimääräistä parempia tuloksia hyvinvoinnissa ja sairauspoissaolojen määrässä. Voi siis olla, että muutoksen mahdollisuus oli alun perinkin pienempi kuin väestössä keskimäärin tulosten ollessa jo alussa niin hyviä.   

Tulosten soveltaminen käytäntöön 

Tutkimus osoitti, että jatkuvalla ja säännöllisellä työmatkapyöräilyllä on yhteyksiä sairauspoissaolopäivien määrään ja koettuun psyykkiseen hyvinvointiin. Kävelyllä ei todettu olevan yhteyksiä koettuihin hyvinvoinnin osa-alueisiin eikä sairauspoissaoloihin ollenkaan, ei myöskään kävelyn tai pyöräilyn lisäämisellä tai vähentämisellä vuoden seurantajakson aikana. Voidaankin pohtia, onko sairauspoissaolojen määrä tai koettu fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi sopivia mittareita arvioimaan niiden yhteyksiä työmatkaliikkumiseen. Sairauspoissaolot ovat vain osa työhyvinvoinnin isoa kokonaisuutta, johon on yhteydessä moni muukin tekijä liikkumisen lisäksi. 

Lisää tutkimustietoa aiheesta tuo Tampereella vuonna 2014 käynnistynyt ja kesäkuussa 2017 päättyvä työmatkakävelyn ja -pyöräilyn edistämistutkimus (KÄPY), joka selvittää työmatkaliikkumisen edistämisen vaikutuksia mm. henkilöstön työkykyyn ja terveyteen 15:sta työpaikassa. Lisätietoa KÄPY-tutkimuksesta löytyy tutkimuksen omilta sivuilta: www.ukkinstituutti.fi/kapy 

Referoitu tutkimus 

Mytton O, Panter J, Ogilvie D. Longitudinal associations of active commuting with wellbeing and sickness absence. Prev Med 2016; 84: 19-26. 

Tutkimuslaitos 

University of Cambridge School of Clinical Medicine, UK 

Avainsanat 

työhyvinvointi, työmatkapyöräily, sairauspoissaolot, hyvinvointi 

Lyhennelmän laatija 

Johanna Tiilikainen, terveystieteiden maisteri, UKK-instituutti 

Vaaratekijöiden kasaantuminen moninkertaistaa ikäihmisen kaatumisvamman riskin 

16.6.2017  

Ikäihmisen riski saada sairaala- tai polikliinistä hoitoa vaativa kaatumisvamma moninkertaistuu, mikäli hänelle on kasaantunut useita vaaratekijöitä. Vaikka henkilön toimintakyky olisi hyvä, monisairastavuus nostaa riskin kaksinkertaiseksi, ja laajasti toimintarajoitteisten, monisairaiden ja kivuliaiden henkilöiden kaatumisvammariski kohoaa jo 13-kertaiseksi toimintakykyisiin ja terveisiin ikäihmisiin verrattuna. 

Tutkimusasetelma, -ongelma ja –menetelmät 

Esiteltävässä prospektiivisessa tutkimuksessa tarkasteltiin iäkkäiden riskiä saada tulevina vuosina polikliinista tai sairaalahoitoa vaativa kaatumisvamma. Tutkimusaineistona oli Swedish National study on Aging and Care in Kungsholmen kohorttitutkimukseen osallistuneet yli 60-vuotiaat henkilöt (n=2566). 

Tutkittavien kaatumisvaaraa lisäävät tekijät kartoitettiin lähtötilanteessa kyselyiden ja mittausten avulla. Mukana oli sekä sosiodemograafisia että elintapoihin, terveydentilaan, lääkitykseen ja toimintakykyyn liittyviä vaaratekijöitä. 

Tutkittavat ryhmiteltiin (klusterointi-tilastomenetelmä) kaatumisen vaaratekijöiden suhteen viiteen eri ryhmään. Tämän jälkeen tarkasteltiin ryhmien välisiä eroja vammakaatumisten suhteen kolmen, viiden ja kymmenen vuoden ajanjaksolla (tai henkilöön kuolemaan saakka). Vammakaatumisiksi määriteltiin sairaala- tai polikliinista hoitoa vaatineet vammat, jotka oli koodattu kaatumisen aiheuttamiseksi. Tiedot saatiin valtakunnallisesta potilastietorekisteristä. 

Päätulokset 
Klusterointi tuotti viisi, kaatumisen vaaratekijöiden suhteen erilaista ryhmää: 

1)    Toimintakykyiset ja terveet (n=879, keski-ikä 66 v.), vertailuryhmä, jolla myös elintavat olivat pääosin terveellisiä.  

2)    Toimintakykyiset mutta monisairaat (n=289, keski-ikä 67 v.), joilla oli elintavoissa (mm. tupakointi ja alkoholi)  jonkin verran parantamisen varaa. 

3)    Toimintakykyiset mutta monisairaat ja lisäksi kaatumisvaaraa lisääviä lääkkeitä käytössä (n=734, keski-ikä 72 v.), tässä ryhmässä oli enemmän ylipainoisia, tupakoitsijoita ja masennusoireita omaavia kuin muissa ryhmissä. 

4)    Fyysiseltä tai kognitiiviselta toimintakyvyltään heikentyneet (n=274, keski-ikä 80 v.), jotka olivat myös vähän liikkuvia mutta joilla sairauksien ja kaatumisvaaraa lisäävien lääkkeiden määrä oli vähäisempi kuin ryhmässä 3. 

5)    Toimintarajoitteiset (n=390, keski-ikä 79 v.), joilla oli alhaiset pisteet suorituskykytesteissä, lisäksi heillä oli runsaasti näköongelmia, kipuja, masennusoireita, alipainoa, pitkäaikaissairauksia ja kognitiivista heikkenemistä. 

Koko seuranta-aikana 599 (23 %) henkilölle sattui vähintään yksi sairaala- tai polikliinista hoitoa vaativa kaatumisvamma. Ensimmäisen kolmen vuoden aikana vammakaatujia oli 180. 

Ensimmäisen kolmen vuoden aikana vammakaatumisen riski lähes kaksinkertaistui jokaista ryhmää kohden. Verrattuna toimintakykyisiin ja terveisiin (ryhmä 1), toimintarajoitteisten (ryhmä 5) vammakaatumisriski oli lähes 13-kertainen ja toimintakyvyltään heikentyneiden (ryhmä 4) 7-kertainen. Toimintakykyisillä mutta monisairailla (ryhmä 2) vaara kaksinkertaistui. Toimintakykyisillä ja monisairailla, joilla oli lisäksi kaatumisvaaraa lisääviä lääkkeitä käytössä (ryhmä 3), vammakaatumisen vaara oli 4-kertainen toimintakykyisiin ja terveisiin verrattuna. 

Pitemmällä ajanjaksolla tarkasteltuna, vammakaatumisriski pysyi lähes ennallaan 2 ja 3 ryhmissä mutta vähentyi 4 ja 5 ryhmissä. Viiden vuoden kuluttua toimintarajoitteisten riski oli 10-kertainen ja toimintakyvyltään alentuneiden 6-kertainen. Kymmenen vuoden jälkeen riski jäi 7- ja 4-kertaiseksi. 

Johtopäätökset 

Kaatumisen vaaratekijöiden kasaantuminen moninkertaistaa vakavien kaatumisvammojen riskin. Iäkkäiden kaatumisvaaran arviointi on tärkeää, jotta ehkäisytoimenpiteet voidaan kohdistaa oikein. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 

Tutkimus on laadukkaasti toteutettu. Sen vahvuutena on se, että useita kaatumisen vaaratekijöitä on pystytty luotettavasti mittaamaan lähtötilanteessa ja lisäksi vakavimmat vammakaatumiset on pystytty selvittämään rekisteritiedon avulla kymmenen vuoden ajalta. Pitkä seuranta-aika toisaalta myös aiheuttaa sen, että henkilöitä on siirtynyt vuosien varrella alun perin luokitellusta ryhmästä toiseen, eikä tätä siirtymistä, ja siten kaatumisvaarassa tapahtunutta muutosta, ole näissä analyyseissä pystytty huomioimaan. Osa tutkittavista on myös kuollut seurannan aikana. Tämä osaltaan selittänee myös raihnaisimmissa ryhmissä tapahtunutta vammakaatumisriskin vähenemistä viiden ja kymmenen vuoden seurannassa. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 

Tutkimus osoittaa selkeästi sen, miten erilainen eri ikäihmisten kaatumisvamman riski on.  Onkin tärkeää kartoittaa kaatumisvaaraa yksilötasolla, jotta ehkäisytoimenpiteet voidaan kohdistaa oikein. Yksittäisistä ehkäisyinterventioista liikuntaharjoittelu on tutkitusti tehokkain. Silloin kun kaatumisen vaaratekijöitä kertyy runsaasti, tulee myös toimenpiteiden olla laaja-alaisia ja yksilön tilannetta huomioivia.                                                                                                              

Referoitu tutkimus: Ek S, Rizzuto D, Fratiglioni L, Johnell K, Xu W, Welmer A-K. Risk profiles fo injurious falls in people over 60: a population-based cohort study. J Gerontol A Biol Sci Med Sci 2017;glx115. Doi: https://doi.org/10.1093/gerona/glx115 (published online 09 June 2017) 

Tutkimuslaitokset 

  1. Aging Research Center (ARC), Department of Neurobiology, Care Sciences and Society, Karolinska Institutet and Stockholm University, Stockholm, Sweden 
  1. Stockholm Gerontology Research Center, Stockholm, Sweden 
  1. Department of Epidemiology and Biostatistics, Tianjin Medical University, China 
  1. Karolinska University Hospital, Stockholm, Sweden 

Lyhennelmän laatija 
erikoistutkija Saija Karinkanta 
UKK-instituutti 

Diabetesriskiä voidaan pienentää synnytyksen jälkeisellä elintapaohjauksella 

30.3.2017 

Synnytyksen jälkeisellä elintapaohjauksella on mahdollista pienentää tyypin 2 diabetesriskiä raskausdiabeteksen sairastaneilla naisilla. Esiteltävässä systemoidussa katsauksessa on vedetty yhteen tulokset kahdestatoista elintapaohjaustutkimuksesta. Katsauksessa todettiin, että ravitsemukseen ja liikuntaan keskittyvä ohjaus on tehokasta diabeteksen ehkäisyssä. Tutkimusyhteenvedon perusteella raskausdiabeteksen sairastaneille naisille tulisikin tarjota elintapaohjausta synnytyksen jälkeen. 

Tausta 

Raskausdiabetes on diabeteksen muoto, joka todetaan ensimmäisen kerran raskauden aikana.  Maailmanlaajuisesti noin 1-14 % raskaana olevista naisista sairastuu siihen. Naisilla, jotka ovat sairastaneet raskausdiabeteksen, on muita korkeampi riski sairastua myöhemmin mm. tyypin 2 diabetekseen. Synnytyksen jälkeen saattaa olla otollinen aika vaikuttaa tämän riskiryhmän elintapoihin. Toisaalta äidin kiireet synnytyksen jälkeen voivat olla esteinä uusien elintapojen omaksumisessa. Elintapaohjausohjaustutkimuksissa on aiemmin saatu hyviä tuloksia tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä. Esiteltävä tutkimus on ensimmäinen, jossa arvioidaan systemaattisesti elintapaohjaustutkimuksia, jotka on suunnattu raskausdiabetekseen sairastuneille naisille synnytyksen jälkeen. 

Tutkimusongelma 

Katsauksen tavoitteena oli arvioida synnytyksen jälkeen toteutetun elintapaohjauksen vaikutusta tyypin 2 diabeteksen ilmenemiseen naisilla, joilla on raskauden aikana ollut raskausdiabetes. 

Menetelmät

Kirjallisuuskatsaukseen hyväksyttiin 12 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joiden tavoitteena oli tyypin 2 diabeteksen ehkäisy. Tutkimusten kohderyhmänä olivat synnyttäneet naiset, joilla oli raskauden aikana ollut raskausdiabetes. Tutkimusten tavoitteena oli liikunta-aktiivisuuden lisääminen, paikallaanolon ja painonnousun vähentäminen ja/tai ruokavalion parantaminen. Suurin osa tutkimuksista toteutui kuuden viikon ja neljän vuoden sisällä synnytyksestä. Elintapaohjaus kesti keskimäärin neljä kuukautta ja sisälsi 7,1 ohjaussessiota. 

Elintapaohjaus toteutettiin yksilöllisesti tai ryhmässä kasvotusten, puhelimitse tai teknologiaa käyttäen (internet, sosiaalinen media ja älypuhelimet) tai menetelmiä yhdistäen. Ohjaus perustui sosiaalis-kognitiiviseen teoriaan, trans-teoreettiseen muutosvaihemalliin tai motivoivaan haastatteluun, ja sen toteutti koulutettu ravitsemusterapeutti, fysioterapeutti tai diabetesohjaaja. Vertailuryhmiin kuuluneille naisille ei annettu ohjausta. 

Päätulokset 

Suurimmassa osassa tutkimuksista elintapaohjaus vähensi tyypin 2 diabeteksen ilmaantumista. Katsaukseen mukaan otetuissa tutkimuksissa keskimäärin 6 % koeryhmän ja 9 % vertailuryhmän naisista sairastui diabetekseen, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Suurimmassa osassa tutkimuksista naisten paino laski ja insuliiniherkkyys parani. 

Katsauksen mukaan diabeteksen ehkäisyn kannalta ei näyttänyt olleen merkitystä, toteutuiko elintapaohjaus pian synnytyksen jälkeen (kuusi viikkoa) vai myöhemmin (jopa neljä vuotta synnytyksen jälkeen). Myöskään ohjauksen kestolla ei todettu merkitystä. Tehokkainta oli elintapaohjaus, jossa onnistuttiin sekä muuttamaan ruokavaliota että lisäämään liikuntaa. Suurimmassa osassa tutkimuksista seuranta-aika oli lyhyt, korkeintaan neljä kuukautta. 

Johtopäätökset 

Elintapaohjauksella synnytyksen jälkeen on mahdollista ehkäistä tyypin 2 diabeteksesta raskausdiabeteksen sairastaneilla naisilla. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 

Katsaus on tarpeellinen, koska se antaa hyvän yleiskuvan tähän mennessä tehdyistä satunnaistetuista, kontrolloiduista tutkimuksista diabeteksen ehkäisystä raskausdiabeteksen sairastaneilla naisilla. Katsauksen suurin puute on tutkimusten heikko laatu: vain yksi tutkimus kahdestatoista täytti laadukkaan tutkimuksen kriteerit. Tutkijat arvioivat, että heikkoudet pienensivät tutkimustulosten merkitsevyyttä. Katsausartikkelin heikkoutena on sen sekavuus. Lukijan on vaikea poimia katsauksesta oleelliset tiedot ja tehdä niistä päätelmiä. Artikkelin osiot eivät ole keskenään yhteneväiset, esimerkiksi tavoitteet, tulokset ja johtopäätökset on ripoteltu useisiin paikkoihin, ja ne poikkeavat toisistaan eri osioissa. Epäselväksi jää, kuinka tutkijat laskivat keskimääräisen diabeteksen ilmaantuvuusluvun, joka on yksi päätuloksista. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 

Tutkimusten tulosten perusteella tyypin 2 diabetesta on mahdollista ehkäistä synnytyksen jälkeen naisilla, joilla on ollut raskausdiabetes. Raskausdiabeteksen sairastaneille naisille tulisi tarjota elintapaohjausta synnytyksen jälkeen. Ohjauksessa tulee pyrkiä ruokavalion muuttamiseen ja liikunnan lisäämiseen. Tutkijat arvioivat, että diabetesta ehkäisevän elintapaohjauksen tulisi sisältää tapaamisia kasvotusten, ja olla mahdollisimman tiivistä. Sopivaksi ohjauksen kestoksi he esittävät tutkimusten keskiarvoa, neljää kuukautta. Tutkimuksia synnytyksen jälkeisestä elintapaohjauksesta pitkällä seuranta-ajalla tarvitaan lisää. 

Referoitu tutkimus 
Guo J, Chen J-L, Whittemore R, Whitaker E. Postpartum Lifestyle Interventions to Prevent Type 2 Diabetes Among Women with History of Gestational Diabetes: A Systematic Review of Randomized Clinical Trials. Journal of Women’s Health. 2016;25(1):38-49. 

Tutkimuslaitokset 
Xiangya School of Nursing, Central South University, Changsha, China. 
School of Nursing, University of California, San Francisco, San Francisco, California. 
School of Nursing, Yale University, West Haven, Connecticut. 
Medicine Library and Center for Knowledge Management, University of California, San Francisco, San Francisco, California 

Lyhennelmän laatija 
Jatta Puhkala, TtM, ravitsemusasiantuntija 

Liikuntaneuvonta tärkeää vähän liikkuville 

10.3.2017 

Lääkärin suositus on todettu erittäin tehokkaaksi keinoksi vaikuttaa potilaan terveyskäyttäytymiseen. Siksi lääkärin toteuttama liikuntaneuvonta olisi erityisen tärkeää ylipainoisille potilaille, jotka liikkuvat terveysliikuntasuosituksia vähemmän. Huolimatta liikunnan tärkeydestä monet lääkärit eivät anna potilailleen suosituksia lisätä fyysistä aktiivisuutta. Esiteltävä tutkimuksen mukaan 10 vuotta sitten neuvontaa ja ohjausta toteutettiin vain 7,9 % – 10 % lääkärikäynneistä. Vaikka useimmat lääkärit (96,5%) ilmoittivat antavansa ylipainoisille potilailleen suosituksia lisätä liikkumista, vain neljäsosa (26,3%) antoi heille kirjallisia ohjeita liikkumisesta. 

Tavoitteet ja menetelmät 

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää potilaiden taustatekijöiden ja liikuntakäyttäytymisen yhteyttä fyysisen aktiivisuuden suositusten antamiseen. 

Tutkimukseen osallistujat valittiin neljästä Texasin kaupungista. Perusterveydenhuollon lääkärin vastaanotolla (2013-2014) käyneet täyttivät heille lähetetyn lomakkeen, johon vastaaminen kesti noin 20 minuuttia.  Taustatietoina vastaajilta kysyttiin mm. ikä, sukupuoli, kehon painoindeksi (BMI), koulutus, siviilisääty ja työ.  Liikkumista, terveydentilaa ja kävelyä kysyttiin vastaajilta seuraavasti: 

– Onko terveydenhuollon työntekijä viimeisen vuoden aikana suositellut teitä lisäämään liikuntaa tai fyysistä aktiivisuutta? 
– Millaiseksi arvioitte oman terveytenne? 
– Kuinka monena päivänä tavallisella viikolla käytte kävelyllä lähiympäristössä? 

Tulokset ja johtopäätökset 

Tutkimuksen osallistujista (n= 388) lähes kolmasosa oli ylipainoisia ja yli puolet naisia, noin puolet oli iältään yli 65 –vuotiaita, samoin työssäkäyviä oli lähes puolet. Suosituksen lisätä fyysistä aktiivisuutta oli lääkäriltä saanut noin neljäkymmentä prosenttia vastaajista (n=151).  Useimmiten liikuntasuosituksen saivat työssäkäyvät ylipainoiset henkilöt, joiden terveys oli heikko tai kohtalainen, jotka liikkuivat vähän ja joilla oli jonkin verran vaikeuksia kävellä 400 m. 

Kuitenkin vain 62,6% ylipainoisista ja noin puolet (< 55.6%) vähän liikkuvista (ei päivittäistä 30 min liikkumista) potilaista sai lääkäriltä suosituksen lisätä fyysistä aktiivisuutta. 

Tämän tutkimuksen mukaan lääkärit kohdentavat suosituksia henkilöihin, joilla on eniten terveysriskejä. Lääkäriltä saatavaa liikuntasuositusta ennakoikin potilaiden itse arvioitu heikko tai kohtalainen terveys, ylipaino samoin kuin itse arvioitu vähäinen fyysinen aktiivisuus.  Lisää tietoa tarvitaan siitä, mitkä taustatekijät ovat yhteydessä siihen, että lääkärit toteuttavat  liikuntaneuvontaa erityisesti keski-ikäisille ja sitä vanhemmille potilaille.  Myös terveydenhuollon järjestelmien ja työtapojen tulee kannustaa lääkäreitä lisäämään liikuntaneuvontaa ylipainoisille ja lihaville potilaille ajatuksena, että liike on lääke! 

Referoitu tutkimus 
Samuel N. Forjuoh, Chanam Lee, Jaewoong Won, Samuel D. Towne Jr., Suojin Wang, Marcia G. Ory. Correlates of Receiving a Recommendation for More Physical Activity From a Primary Care Provider. Am J Prev Med 2017; 52(2):207-2014. 

Referaatin laatija 
Erja Toropainen 
tutkija, THM, sho, fysioterapeutti, UKK-instituutti 

Liikkeen laatu ja alaraajavammat 

13.2.2017 

Esiteltävässä systemaattisessa katsauksessa kartoitettiin liikkeen laatua seulovien testien ominaisuuksia sekä selvitettiin, voidaanko näillä testeillä ennustaa urheilussa ja työssä tapahtuvia alaraajavammoja. 

Katsauksen mukaan näyttö siitä, että huono tulos liikkeen laatua mittaavissa testeissä altistaisi henkilön alaraajavammoille, on heikkoa ja ristiriitaista. 
﷟HYPERLINK ”https://www.ukkinstituutti.fi/terveysliikuntanyt/aihe/terveysliikuntauutiset/518/liikkeen_laatu_ja_alaraajavammat” 

Tausta ja tutkimusongelmat 

Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan arvioinnissa huomio voidaan kiinnittää sekä mitattaviin ominaisuuksiin (esim. voima, tasapaino, liikkuvuus) että liikkeen laatuun. Liikkeen laadulliseen arviointiin sisältyy liikkeen aikana tapahtuvan toiminnallisen kompensaation, puolierojen ja liikehallinnan arvioiminen. Arvioinnissa voidaan käyttää yksittäisiä liikesuorituksia tai testipattereita. Liikkeen laadun yhteyttä vammariskiin on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin mitattavia ominaisuuksia. Alaraajavammojen riskitekijöiden tunnistaminen on tärkeää, jotta vammojen ehkäisymenetelmien suunnittelu ja toteutus voidaan kohdentaa oikein. 

Esiteltävän systemaattisen katsauksen tarkoituksena oli selvittää, voidaanko liikkeen laatua arvioimalla ennustaa alaraajavammojen ilmaantumista. Toisena tavoitteena oli kartoittaa liikkeen laatua seulovien testien mitattavia ominaisuuksia, jotta näitä menetelmiä voitaisiin jatkossa kehittää ja käyttää paremmin.    

Menetelmät 

Systemaattinen katsaus perustuu kansainvälisistä tietokannoista haettuihin seurantatutkimuksiin, joissa oli tutkittu yhteyttä liikkeen laatua mittaavan testituloksen ja urheilussa tai työssä ilmaantuneen alaraajan tuki- ja liikuntaelintapaturman välillä. 

Päätulokset 

Kirjallisuushaussa löydetyistä tutkimuksista systemaattiseen katsaukseen valittiin mukaan 17 kriteerit täyttävää tutkimusta Functional Movement Screen -seulontamenetelmää käytettiin yhteensä 15 tutkimuksessa. Lisäksi kahdessa tutkimuksessa käytettiin Lower Extremity Scoring System -menetelmää, jolla arvioidaan hypystä laskeutumista. 

Tutkimusten laadun arviointi paljasti, että suurin osa tutkimuksista oli heikkolaatuisia, ja tämän vuoksi meta-analyysiä eli yksittäisten tulosten tilastollista yhteenvetoa ei voitu tehdä. Tämä systemaattinen katsaus ei anna yhteneväistä näyttöä siitä, että heikko suoriutuminen liikkeen laatua mittaavissa testeissä olisi yhteydessä lisääntyneeseen alaraajavamman riskiin urheilussa tai sotilas/pelastustyössä. 

Johtopäätökset 

Näyttö siitä, että heikko liikkeen laatu altistaa alaraajavammoille on heikkoa ja ristiriitaista. Täytyy muistaa, että nämä löydökset perustuvat tähänastiseen kirjallisuuteen, ja tehtyjen tutkimusten menetelmälliset heikkoudet vaikuttavat katsauksen tuloksiin.  Vaikuttavia tekijöitä ovat tutkimuksen laatuun liittyvät tekijät, kuten esimerkiksi tutkimukseen valikoituminen, aiemmat vammat ja harjoittelumäärä. Myös riskitekijöiden ja vammojen määrittelyssä oli suuria eroavaisuuksia tutkimusten välillä. 
On epätodennäköistä, että vammojen taustalla olisi vain yksi riskitekijä tai poikkeava liikemalli, tapaturman synty on pikemminkin useiden riskitekijöiden ja tapahtumien summa. Kun otoskoko on riittävän suuri, voidaan tilastollisen monimuuttujamallin avulla tarkastella näiden riskitekijöiden yhteyksiä. On arvioitu, että tutkimuksessa tarvitaan 50 vammaa, jotta voidaan löytää edes kohtalaisen voimakas yhteys vamman ja riskitekijän välille. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 

Katsaus on toteutettu systemaattisesti ja menetelmiä on arvioitu kriittisesti. Tämän katsauksen artikkeleissa käytettiin vain kahta eri liikkeen laatua mittaavaa testiä. Myös muita liikkeen laatua arvioivia menetelmiä on kehitetty. Katsaus rajoittui vain englanninkielisiin artikkeleihin. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 

Lisää laadukkaita kohorttitutkimuksia tarvitaan, jotta voidaan selvittää, voidaanko liikkeen laatua mittaamalla ennustaa urheilussa ja työssä tapahtuvia tuki- ja liikuntaelimistön vammoja. Tämän jälkeen näitä poikkeavuuksia voidaan seuloa ja kehittää toimivia vammojen ehkäisyohjelmia niille urheilijoille ja työntekijöille, joilla on suurentuntu riski saada tuki- ja liikuntaelimistön vamma. Jo nyt on näyttöä siitä, että vammariskiä voidaan vähentää kohdentamalla vammojen ehkäisyyn tähtäävä harjoittelu kaikille.                                                                     

Referoitu tutkimus 

Whittaker J, Booysen N, de la Motte S, Dennett L, Lewis C, Wilson D, McKay C, Warner M, Padua D, Emery C, Stokes M. Predicting sport and occupational lower extremity injury risk through movement quality screening: a systematic review. British Journal of Sports Medicine 2016 

Tutkimuslaitos 

Faculty of Rehabilitation Medicine. Department of Physical Therapy, Universtiy of Alberta 

Avainsanat 

injury risk, movement quality, lower extremity injury 
 

Lyhennelmän laatija 

Kerttu Toivo 
erikoistuva lääkäri, lääketieteen lisensiaatti 
Tampereen Urheilulääkäriasema ja UKK-instituutti 

Liikunta vähentää selkäpotilaan sairauspoissaoloja 

13.1.2017  

Selkäkipu ei ole ainoastaan yksilön arjen askareita vaikeuttava ja elämänlaatua heikentävä tekijä, vaan selkäkipu lisää myös yhteiskunnan kustannuksia. Vuonna 2015 Kela korvasi sairauspäivärahoja selkäsairauksien vuoksi noin 104 miljoonaa euroa, mikä sisälsi noin 1,7 miljoonaa poissaolopäivää. Tuottavuuskustannusten menetys oli todellisuudessa suurempi, koska laskuissa ei ole mukana lyhyiden (1-10 päivää) sairauspoissaolojen aiheuttamia kustannuksia, jotka muodostuvat työnantajan maksamasta sairausajan palkasta ja mahdollisesta sijaisen palkasta sivukuluineen. 

Liikunnan ja selkäkivusta aiheutuvien poissaolojen yhteyttä on tarkasteltu kirjallisuudessa runsaasti, ja useimpien tutkimusten mukaan liikuntaharrastus on yhteydessä vähäisempään sairauspoissaolojen määrään. Säännöllisen, vähintään kohtuutehoisen liikunnan lisäksi selkää tukevien lihasten kunnosta huolehtiminen ja ergonomiset työasennot ovat tehokkaita keinoja selkäkivun ennaltaehkäisyssä, mutta nämä toimet vähentävät myös sairauspoissaolopäiviä. 

Liikunta ja fyysinen kunto vähentävät hoitajien sairauspoissaoloja 

Tuoreen tutkimuksen mukaan epäspesifistä selkäkivusta kärsivillä naishoitajilla, jotka täyttivät terveysliikuntasuosituksen (≥ 150 minuuttia kohtuutehoista tai ≥ 75 minuuttia raskasta liikuntaa viikossa ja ≥ 2 kertaa viikossa lihaskuntoharjoittelua) oli tarkastelujaksolla kuusi kertaa vähemmän selkäkivusta aiheutuvia sairauspoissaoloja kuin vähän liikkuvilla. Vastaava yhteys oli havaittavissa myös tarkasteltaessa kunnon ja selkäkivuista aiheutuvien poissaolojen yhteyttä, sillä parhaaseen kolmannekseen kestävyyskunnossa kuuluvilla oli lähes yhdeksän kertaa vähemmän selkäkivusta aiheutuneita sairauspoissaoloja kuin huonommalla kolmanneksella. Lihaskunnon osalta vastaava ero oli jopa 15-kertainen. 

Tutkimusten mukaan liikunnan avulla on mahdollista vähentää myös muista kuin selkäkivusta aiheutuvia sairauspoissaoloja. Selkäkivusta poiketen liikunnan tulisi tällöin kuitenkin olla teholtaan rasittavaa. Rohkaisevaa tavallisen kuntoliikkujan kannalta kuitenkin on, että tutkimusten mukaan tällöin liikunnan teho on siihen käytettyä aikaa tärkeämpää. 

Vaikka sairauspoissaoloihin vaikuttaa liikunnan määrän ja kunnon lisäksi myös työviihtyvyys, usealla työpaikalla työantajat kokevat työntekijöiden liikuntaan panostamisen sijoituksena, joka maksaa itsensä takaisin vähentyneinä sairauspoissaolona ja parantuneena työtehona. 
 

Lähteet: 

Amlani NM, Munir F. Does physical activity have an impact on sickness absence? A review. Sports Med. 2014 Jul;44(7):887-907. doi: 10.1007/s40279-014-0171-0. 

Holopainen E, Lahti J, Rahkonen O, Lahelma E, Laaksonen M. Liikunta ehkäisee pitkiä sairauslomia. Suomen Lääkärilehti. 2012: 14-15.Schaafsma FG, Whelan K, van der Beek AJ, van der Es-Lambeek LC, Ojajärvi A, Verbeek JH. Physical conditioning as part of a return to work strategy to reduce sickness absence for workers with back pain. Cochrane Database of Systematic Reviews 2013, Issue 8. Art. No.: CD001822. DOI: 10.1002/14651858.CD001822.pub3. 

Kelan sairausvakuutustilasto 2015 http://www.kela.fi/documents/10180/1630858/Kelan_sairausvakuutustilasto_2015.pdf/cd5f1816-8d4c-415b-981f-dc77238f8309 

Kolu P, Tokola K, Kankaanpää M, Suni J. Evaluation of the effects of Physical Activity, Cardiorespiratory Condition, and Neuromuscular Fitness on Direct Health-Care Costs and Sickness-Related Absence Among Nursing Personnel with Recurrent Nonspecific Low Back Pain. Spine (Phila Pa 1976). 2016 Oct 6. [Epub ahead of print] 

Lahti J. Tehokas liikkuja sairastaa vähemmän. Likunta & Tiede. 48(6):11-15. 

Schaafsma FG, Whelan K, van der Beek AJ, van der Es-Lambeek LC, Ojajärvi A, Verbeek JH. Physical conditioning as part of a return to work strategy to reduce sickness absence for workers with back pain. Cochrane Database of Systematic Reviews 2013, Issue 8. Art. No.: CD001822. DOI: 10.1002/14651858.CD001822.pub3. 

Tolonen A, Rahkonen O, Lahti J. Leisure-time physical activity and direct cost of short-term sickness absence among Finnish municipal employees. Arch Environ Occup Health. 2016 Mar 8:1-6. 

Kirjoittaja 
Päivi Kolu, TtM, fysioterapeutti 
tutkija, UKK-instituutti 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan