6/2018 Iäkkäiden kaatumiskuolemissa positiivista kehitystä
5/2018 Liikunta – kustannustehokasta masennuksen ehkäisyä
5/2018 Pyöräilyväyläverkoston laajentamisen terveysvaikutukset
3/2018 HIT – kovatehoinen intervallityyppinen kestävyysharjoittelu vähensi migreenikohtausten määrää
2/2018 Vapaa-ajan istumisen vähentäminen vaikeaa
Iäkkäiden kaatumiskuolemissa positiivista kehitystä
19.6.2018
Iäkkäiden kaatumiset ja niistä aiheutuvat vammat ja kuolintapaukset ovat keskeinen kansanterveysongelma Suomessa. Kaatumistapaturmissa kuolee vuosittain neljä kertaa enemmän suomalaisia kuin esim. liikennekolareissa. Kaatuminen on myös yleisin ensihoitotehtävien syy.
Tutkimusongelma
Tutkimuksessa selvitettiin, miten iäkkäiden suomalaisten kaatumiskuolemat ovat muuttuneet vuodesta 1971 vuoteen 2015. Tutkimuksen erityinen kiinnostuksen kohde oli, onko 2000-luvulla tapahtunut oleellisia muutoksia kaatumiskuolemien määrissä ja insidensseissä (ilmaantuvuus)*.
Tutkimusaineisto ja menetelmät
Aineistona käytettiin valtakunnallista kuolinsyytilastoa vuosilta 1971 – 2015 (Tilastokeskus). Mukana tutkimuksessa olivat kaikki 50-vuotiaat ja sitä vanhemmat suomalaiset. Aineiston ikäryhmät olivat 50-59, 60-69, 70-79, 80-. Aineistoa on seurattu UKK-instituutin tapaturma- ja osteoporoosiyksikössä etenevästi vuodesta 1993 alkaen, joten nyt on seurannan 25. juhlavuosi!
Tulokset
Kaatumisista aiheutuneet kuolemat miehillä lisääntyivät huomattavasti vuosien 1971 ja 2003 välillä (162 kuolemaa 1971 ja 564 kuolemaa vuonna 2003). Sen jälkeen kaatumiskuolemien lukumäärä on pysynyt suhteellisen vakaana, vuonna 2015 kuolemia oli 579.
Miesten kaatumiskuolemien ikävakioitu ilmaantuvuus nousi vuodesta 1971 (45,6) vuoteen 1998 (69.5) pysyen melko vakaana aina vuoteen 2005 saakka (69,9). Sen jälkeen ilmaantuvuus on laskenut tasaisesti vuoteen 2015 saakka, jolloin se oli vain 45,1.
Naisilla kaatumisista aiheutuneiden kuolemien lukumäärä nousi huomattavasi vuodesta 1971 (279 kuolemaa) vuoteen 1998 (563 kuolemaa) välillä, jonka jälkeen määrä on pysynyt suhteellisen vakaana (532 kuolemaa v. 2015).
Toisin kuin miehillä, naisten kaatumiskuolemien ikävakioitu ilmaantuvuus on laskenut 1970-luvulta lähtien, ollen 1971 82,6 ja vuonna 2015 vain 33,0. Oleellinen väheneminen alkoi vuonna 1998.
Tutkimuksen arviointi
Suomessa on käytettävissä ainutlaatuinen valtakunnallinen kuolinsyyrekisteri, joka on pysynyt muuttumattomana vuosina 1971-2016. Rekisterin kattavuus ja tarkkuus ovat erinomaisia, insidenssilaskelman osoittaja (kaatumiskuolema) ja nimittäjä (väestömäärä) ovat kunnossa!
Tuloksia tulkittaessa on hyvä kuitenkin muistaa, että edellä kuvatut noin 1200 kaatumiskuolemaa vuodessa ovat varmistetuttuja kaatumiskuolemia. Jos iäkäs kaatuu ja saa lonkkamurtuman, muttei kuole heti vaan vasta esim. 8 viikon kuluttua terveyskeskuksen vuodeosastolla, niin kuolema saatetaan kirjata muuksi kuin kaatumisen aiheuttamaksi (esim. keuhkokuume).
Johtopäätökset
Iäkkäiden kaatuminen on yleisin tapaturmakuoleman syy Suomessa. 50-vuotiaiden ja sitä vanhempien kaatumiskuolemat lisääntyivät huomattavasti 1970-luvulta 1990-luvun loppupuolelle. Uudella vuosituhannella näiden kuolemien ikävakioitu ilmaantuvuus (insidenssi) on kuitenkin onneksi kääntynyt laskuun molemmilla sukupuolilla.
Huolimatta positiivisesta kehityksestä edessä on kova haaste. Koska vanhusten määrää lisääntyy, kaatumiskuolemien ikävakioidun ilmaantuvuuden tulee laskea edelleen, jotta kuolemien määrä pysyisi ennallaan.
Kaatumisten ehkäisyn ponnisteluita on siten jatkettava, ja terveysliikunta on siihen tehokas keino: PIP – Pidetään Iäkkäät Pystyssä – Voimaa, tasapainoa, hyppelyä!
*insidenssi eli ilmaantuvuus on tässä ikävakioitu ja laskettu 100 000 henkeä kohden vuodessa
Lähde:
Kannus P, Niemi S, Sievänen H, Parkkari J. Declining incidence in fall-induced deaths of older adults: Finnish statistics during 1971-2015. Aging Clin Exp Res 2018 Feb 6. doi: 10.1007/s40520-018-0898-9.[Epub ahead of print]
Kirjoittaja:
Pekka Kannus
dosentti, ylilääkäri
UKK-instituutti, Tampere
Liikunta – kustannustehokasta masennuksen ehkäisyä
16.5.2018 8.00
Suomessa mielenterveysongelmien osuus on 26,5 % kaikista Kelan korvaamista yli 10 päivän sairauspoissaolopäivistä, ja näistä ongelmista masennus on yleisin sairauspoissaolon syy. Eläketurvakeskuksen ja Kansaneläkelaitoksen tietojen mukaan vuonna masennusperusteiset työkyvyttömyyseläkemenot ovat Suomessa vuosittain yli 500 miljoonaa euroa ja sairauspäivärahakustannukset yli 100 miljoonaa euroa. Säännöllisen liikunnan merkitystä masennuksen hoidossa ja sairauspoissaolojen vähentämiseksi tulisi korostaa aikaisempaa voimakkaammin, sillä norjalaisen tutkimuksen mukaan 12 % masennusjaksoista olisi voitu estää 11 vuoden seurannan aikana , mikäli kaikki tutkimukseen osallistujat olisivat harrastaneet viikoittain liikuntaa vähintään tunnin päivässä.
Kevytkin liikunta ehkäisee masennusta
Edellä mainitun seurantatutkimuksen mukaan suurin osa liikunnan hyödyistä masennuksen ehkäisyssä saavutettiin melko kevyttehoisella liikunnalla. Liikunta ehkäisi masennusjaksoja riippumatta tutkittavien iästä, sukupuolesta tai liikunnan kestosta. Jännittyneisyyden tunteeseen liikunnalla tutkimuksen mukaan ei sen sijaan ollut vaikutusta. Tulos myös kevyen liikunnan vaikuttavuudesta on rohkaiseva, sillä masentuneella kynnys liikunnan aloittamiseen on usein tavallista korkeampi. Toisaalta on yllättävää, että myös teholtaan kevyt liikunta vaikututtaa masennusta ehkäisevästi, sillä Yhdysvalloissa julkaistun raportin mukaan vasta vähintään kohtuutehoinen liikunta vähentää masennusta. Masennus on kuitenkin monitekijäinen sairaus, jonka syntymiseen vaikuttavat paitsi biologiset myös psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Tästä syystä myös masennuksen ehkäisy poikkeaa hyvin paljon muista kansansairauksista, joiden riskiä vähintään kohtuutehoisen liikunnan tiedetään vähentävän. Myös tieteelliseen näyttöön perustuva suomalaisen terveydenhuollon käyttöön räätälöity Käypä Hoito -suositus korostaa säännöllisen liikunnan myönteistä merkitystä etenkin lievässä masennuksessa, sillä liikunta ohjaa ajatukset pois masennuksesta ja tarvittaessa tarjoaa mahdollisuuden myös sosiaaliseen vuorovaikutukseen.
Pienillä pyrähdyksillä kohti onnellisuutta
Liikunnan on todettu vaikuttavan myönteisesti myös päivittäiseen mielialaamme, sillä 15 Euroopan maata käsittävässä tutkimuksessa havaittiin liikunnan määrän olevan myönteisesti yhteydessä koettuun onnellisuuteen. Tutkimuksen perusteella oleellisinta on liikunnan viikoittainen kokonaismäärä, eikä se kuinka pitkään liikuntaa kerralla toteutetaan. Uuden tutkimusnäytön perusteella myös lyhytkestoisella, jopa muutaman minuutin kestoisella liikunnalla on merkitystä terveyden kannalta, kunhan sitä kertyy riittävästi. Tällöin muutaman porrasvälin pyrähdyksillä, lyhytkestoisilla puutarhatöillä ja reipastahtisella imuroinnillakin on merkitystä, ei vain arjen pakollisina askareina vaan oman onnellisuuden kartuttajina.
Kirjoittaja
Tutkija Päivi Kolu, UKK-instituutti
Lähteet
Harvey SB, Øverland S, Hatch SL, Wessely S, Mykletun A, Hotopf M. Exercise and the Prevention of Depression: Results of the HUNT Cohort Study. Am J Psychiatry. 2018 Jan 1;175(1):28-36. doi: 10.1176/appi.ajp.2017.16111223.
Kela.Tilastollinen vuosikirja 2016.
Käypä hoito. Depressio. 2016.
Käypä hoito. Liikunta on lääkettä. 2016.
Physical Activity Guidelines Advisory Committee 2018. Physical Activity Guidelines Advisory Committee Scientific Report. Washington, DC: US Department of Health and Human Services, 2018.
Richards J, Jiang X, Kelly P, Chau J, Bauman A, Ding D. Don’t worry, be happy: cross-sectional associations between physical activity and happiness in 15 European countries. BMC Public Health. 2015 Jan 31;15:53. doi: 10.1186/s12889-015-1391-4.
Pyöräilyväyläverkoston laajentamisen terveysvaikutukset
9.5.2018 13.00
Esiteltävässä eurooppalaisessa tutkimuksessa selvitettiin, mitä merkitystä pyöräilyväyläverkoston pituudella on siihen, miten suuri osuus matkoista kuljetaan pyörällä (pyöräilyn kulkutapaosuus). Tutkimus osoitti, että sitä suurempi osuus matkoista pyöräillään, mitä pidempi pyöräilyverkosto on. Toiseksi arvioitiin, miten pyöräilyväyläverkoston pidentäminen auttaa välttämään enneaikaisia kuolemia fyysiseen aktiivisuuteen, ilmansaasteisiin ja liikennesattumuksiin kohdistuvien muutosten kautta. Pyöräilyverkoston pidentäminen vaikutti positiivisesti melkein useimpien mukana olleiden kaupunkien asukkaiden terveyteen. Saavutettujen terveyshyötyjen taustalla osoittautui olevan kaikissa tarkastelun kohteena olleissa vaihtoehdoissa lisääntynyt liikunta. Lopuksi tutkimuksessa verrattiin pyöräilyväyläverkoston pidentämisestä aiheutuvia kustannuksia niihin taloudellisiin hyötyihin, jotka koituvat enneaikaisten kuolemien välttämisestä. Tutkimuksen mukaan pyöräilyverkoston pidentäminen oli taloudellisesti kannattavaa etenkin tilanteessa, jossa pyöräilyverkostoa pidennettiin 10 prosentilla.
Tausta
Autoilun keskeinen rooli ihmisten elämässä johtaa istuvaan elämäntyyliin sekä ekologisiin ja taloudellisiin haittoihin. Siirtyminen autoilusta pyöräilyyn voi vähentää näitä haittoja. Pyöräilyn edistämiseksi tarvitaan kuitenkin hyvin suunniteltu ja turvallinen rakennettu ympäristö. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että pidempi pyöräilyväyläverkosto on yhteydessä pyöräilyn suurempaan kulkutapaosuuteen. Eri pituisten pyöräilyväyläverkostojen yhteyttä pyöräilyn kulkutapaosuuteen ei kuitenkaan vielä tunneta.
Tarkoitus
Tutkimuksessa selvitettiin
1) pyöräilyväyläverkoston pituuden yhteyttä pyöräilyn kulkutapaosuuteen
2) pyöräilyväyläverkoston pidentämisen kansanterveydellisiä vaikutuksia
3) pyöräilyväyläverkoston pidentämisen kustannuksia suhteessa niihin taloudellisiin hyötyihin, joita saadaan ennenaikaisilta kuolemilta välttymisestä
Menetelmät
Aineisto kerättiin eurooppalaisista kaupungeista ja sitä koskevat menetelmät on kuvattu tarkemmin aiemmassa www-julkaisussa (Salmon ja Mueller 2017).
Ensimmäistä tarkoitusta varten käytettiin aineistoa, joka oli kerätty 167 kaupungista. Kaupunkien pyöräilyväyläverkostojen pituudet arvioitiin OpenStreetMap’n avulla ja niille laskettiin yhtenäinen muuttuja ”kilometriä per 100000 asukasta”.
Tutkimuksen toista tarkoitusta eli kansanterveydellisten vaikutusten arviointia varten aineisto rajattiin seitsemään kaupunkiin, jotka olivat mukana EU:n PASTA-projektissa (www.pastaproject.eu). Pyöräilyn kulkutapaosuuden lisääntymistä tarkasteltiin neljän eri mahdollisen tilanteen (skenaarion) avulla:
Ensimmäisen mukaan pyöräilyväyläverkoston pituus kasvaisi 10, toisen 50 ja kolmannen 100 prosenttia. Neljännessä skenaariossa kaupungin kaikki tiet oli varustettu pyöräilyväylällä. Oletuksena oli, että 25 % henkilöautolla ja 75 % joukkoliikenteellä kuljetuista alle viiden kilometrin matkoista muuttui pyöräilymatkoiksi, jotka kuljettiin nopeudella 13 km/h. Kansanterveydellisiä hyötyjä arvioitiin suhteessa liikunnan energiankulutukseen, ilmansaasteille altistumiseen ja liikennesattumuksiin.
Lopuksi terveyshyötyjä tarkasteltiin vielä aineistossa, joka käsitti kaikki 167 kaupunkia. Oletuksena oli, että kussakin niistä saavutettaisiin tässä tutkimuksessa havaittu suurin mahdollinen pyöräilyn kulkutapaosuus.
Myös kolmanteen tarkoitukseen eli kustannus-hyöty analyysiin käytettiin PASTA-kaupungeista kerättyä aineistoa. Kustannuksia arviointiin hollantilaislukujen perusteella, joiden mukaan yhden pyöräilyväyläkilometrin rakentaminen maksaa 2 miljoonaa euroa, ja sen ylläpitäminen 4000 euroa per vuosi. Terveyshyötyjen osoittimena oli ennenaikaisten kuolemien välttäminen, joka muutettiin rahaksi maakohtaisten value of statistical life –arvojen perusteella.
Tulokset
Pyöräilyväyläverkoston pituuden yhteys pyöräilyn kulkutapaosuuteen
Mitä pidempi pyöräilyverkosto oli, sitä suurempi osuus matkoista kuljettiin pyörällä. Suurimmillaan kulkutapaosuus oli 24,7 prosenttia, johon päästiin pyöräilyväyläverkoston pituudella, joka oli 315 kilometriä 100000 asukasta kohden. Laskelmat osoittivat, että kaupungeissa, joissa pyöräilyn kulkutapaosuus oli jo lähtötilanteessa lähellä 24,7 prosenttia, pyöräilyväyläverkoston pituutta pitäisi kaksinkertaistaa, jotta osuus nousisi edes yhdellä prosenttiyksiköllä.
Pyöräilyväyläverkoston pidentämisen kansanterveydelliset vaikutukset
Kahta kaupunkia lukuun ottamatta pyöräilyverkoston pidentäminen vaikutti positiivisesti kaupunkien asukkaiden terveyteen. Neljäs skenaario, jossa pyöräilyväylä olisi kaikilla kaupungin teillä, tuotti suurimmat terveyshyödyt. Sen mukaan pyöräilyväyläverkoston pidentäminen auttaisi vuosittain välttämään 7-1210 ennenaikaista kuolemaa kaupungista riippuen. Asukasmäärään suhteutettuna luku oli 14-15 per 100000 asukasta (neljä kaupunkia). Ensimmäisenkin skenaarion mukainen pyöräilyväyläverkoston pidentäminen 10 prosentilla auttaisi välttämään 9-31 ennenaikaista kuolemaa. Kaikissa vaihtoehdoissa terveyshyödyt liittyivät lisääntyneeseen liikuntaan, joka kumosi ilmansaasteiden ja liikennesattumusten haitalliset vaikutukset. Pyöräilyn lisääntyessä ilmansaasteille altistuminen oli kuitenkin suurempi riski kuin liikennesattumukset. Jos kaikissa 167 kaupungissa saavutettaisiin 24,7 prosentin pyöräilyn kulkutapaosuus, vuosittain voitaisiin välttää 10091 ennenaikaista kuolemaa.
Kustannus-hyöty-analyysi: Pyöräilyväyläverkoston pidentämisen kustannukset suhteessa ennenaikaisista kuolemista koituviin rahallisiin hyötyihin
Kustannus-hyötyjä todettiin kahta lukuun ottamatta kaikissa kaupungeissa. Suhde oli suurin ensimmäisessä skenaariossa (pyöräilyväyläverkoston pidentäminen 10 prosentilla), jossa se oli pienimmillään 8:1 Lontoossa (laajentamiseen käytetty euromäärä tuottaa kahdeksankertaisen euromääräisen terveyshyödyn) ja suurimmillaan 70:1 Roomassa.
Tutkimuksen arviointia ja tulosten soveltaminen käytäntöön
Pyöräilyväyläverkoston pidentäminen, joka perustui erilaisiin laskennallisiin skenaarioihin, kasvatti pyöräilyn kulkutapaosuutta ja auttoi välttämään ennenaikaisia kuolemia. Lisäksi pyöräilyväyläverkoston pidentäminen todettiin taloudellisesti kannattavaksi etenkin ensimmäisen skenaarion mukaisessa tilanteessa.
Tutkimuksen vahvuutena oli se, että tarkastelu ulottui useisiin Euroopan maihin. Lisäksi pyöräilyväyläverkoston pituuteen liittyvän tiedon keruussa oli käytetty aiemmissa tutkimuksissa luotettavaksi todettua menetelmää ja eri maista kerätty tieto oli muutettu samanmittaiseksi. Molemmat parantavat tulosten luotettavuutta ja edesauttavat tutkimuksen toistettavuutta.
Tutkimuksen keskeisin heikkous oli se, että pyöräilyväyläverkoston pituudesta tai pyöräilyn kulkutapaosuudesta ei ollut saatavissa pitkittäistietoa, mikä estää kausaalisten syy-seuraus -päätelmien tekemisen. Ei siis voida sanoa lisäsikö pyöräilyväyläverkoston pituus pyöräilyä vai tapahtuiko toisinpäin eli lisäsikö pyöräilijöiden suuri määrä pyöräilyväyläverkoston pituutta. Lisäksi tiedetään, että pyöräilyyn vaikuttavat monet muutkin tekijät kuin rakennettu ympäristö. Tällaisia ovat esimerkiksi sosiaaliset ja yksilölliset tekijät sekä politiikat. Näistä tekijöistä ei kuitenkaan ollut saatavilla tietoa, joten niitä ei voitu ottaa huomioon tutkimuksen analyyseissä. Tulosten tulkinnassa on myös tärkeää tiedostaa, että terveyshyötyjen arvioinnissa otettiin huomioon vain rajallinen joukko terveyteen liittyviä tekijöitä, kuten fyysinen aktiivisuus, ilmansaasteet ja liikennesattumukset. Niiden lisäksi on olemassa suuri joukko muitakin aktiivisiin kulkutapoihin liittyviä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Niitä ovat muun muassa vähentynyt melu ja kasvihuonepäästöt sekä parantunut sosiaalinen koheesio ja mielenterveys.
Referoitu tutkimus
Mueller N, Rojas-Ruenda D, Salmon M, Martinez D, Ambros A, Brand C, de Nazelle A, Dons E, Gaupp-Berghausen M, Girike R, Götschi T, Iacorossi F, Int Panis L, Kahlmeier S, Raser E, Nieuwenhuijsen M, on behalf of the PASTA consortium. Health impact assessment of cycling network expansions in European cities. Prev Med 2018;109:62-70.
Aineiston keruun tarkempi kuvaus:
Salmon M, Mueller N. cycle-infrastructure-modeshare.
https://zenodo.org/record/439009
Tutkimuslaitos
ISGlobal, Centre for Research in Environmental Epidemiology (CREAL), Barcelona, Espanja.
Avainsanat
Kustannus-hyöty analyysi, pyöräilyväyläverkosto, terveysvaikutusten arviointi, kulkutapa, kuolleisuus, avoin data.
Lyhennelmän laatija
Minna Aittasalo, dosentti, terveystieteiden tohtori, ft, erikoistutkija, UKK-instituutti
HIT – kovatehoinen intervallityyppinen kestävyysharjoittelu vähensi migreenikohtausten määrää
6.3.2018
Migreenin yhtenä aiheuttajana on pidetty verisuoniperäisiä tekijöitä. Kestävyystyyppistä harjoittelua on käytetty monissa sydän- ja verisuonisairauksissa yhtenä hoitomuotona. Migreenipotilailla tehdyssä tutkimuksessa kovatehoinen, juoksumatolla toteutettu HIT-harjoittelu vähensi migreenipäivien kuukausittaista lukumäärää, paransi kestävyyskuntoa ja paransi verkkokalvon verisuonten toimintaa.
Tausta
Päänsärky on maailmanlaajuinen ”Global Burden” terveysongelma. Päänsärky ja migreeni ovat yleisimpiä lääkärissä käynnin syitä työssäkäyvillä naisilla, ja tämä kuormittaa huomattavasti terveydenhuoltoa. Lisäksi migreeni aiheuttaa paljon sairauspoissaoloja. Useimmiten migreenin hoitona käytetään erityyppisiä lääkkeitä tai lääkeyhdistelmiä, joista on hyötyä vain noin puolelle potilaista. Migreenistä aiheutuvien suorien kustannusten on arvioitu nousevan yksilötasolla jopa 3800 euroon.
Migreenin tausta ja syyt ovat moninaiset. Yhtenä tekijänä on pidetty migreenikohtauksen yhteydessä tapahtuvaa aivojen verisuonten supistumista. Tämä heikentää ensin verenkiertoa, mutta elimistön korjatessa tilannetta aivoissakin verisuonet laajenevat, mikä aiheuttaa voimakkaan päänsärkykohtauksen. Uusimmissa migreenitutkimuksissa on tutkittu verenkiertoon liittyviä tekijöitä, joista yhtenä on pidetty verisuonten endoteelin toimintahäiriötä aivo- sekä ääreisverenkierrossa.
Jo pitkään sydän- ja verisuonisairauksien yhtenä hoitomuotona on tuloksellisesti käytetty kestävyystyyppistä liikuntaa, mikä antaa viitteitä, että samankaltainen liikuntaharjoittelu voisi olla sopia migreeninkin hoitomuodoksi. Aerobisen liikunnan hyödyistä migreenipotilaiden vaihtoehtoisena hoitomuotona onkin saatu lupaavaa tutkimusnäyttöä viime vuosina.
Kovatehoinen HIT ja kohtuutehoinen MCT –harjoittelu migreenipotilailla
Päätulosmuuttujana oli migreenipäivien määrä kuukaudessa. Migreenikohtauksia koskevan tiedon keräämiseen osallistujat pitivät migreenipäiväkirjaa sekä neljä viikkoa ennen tutkimusta että koko intervention ajan. Osallistujat kirjasivat päiväkirjaan myös päivittäisen fyysisen aktiivisuutensa
Yksilöllisen harjoituskuorman määrittämiseksi tutkittaville tehtiin juoksumattotesti, jossa mitattiin maksimaalinen hapenottokyky (VO2max) ja syke (HR2max) sekä veren laktaattipitoisuus anaerobisen kynnyksen määrittämiseksi. Verkkokalvon verisuonten läpimitta (μm) arvioitiin non-invasiivisella kuvantamismenetelmällä. Samat mittaukset tehtiin heti interventioiden päätyttyä.
Satunnaistamisen jälkeen tutkittavat aloittivat 12 viikon ohjatun yksilöllisen harjoittelun juoksumatolla. Harjoitus tehtiin kaksi kertaa viikossa, jolloin kokonaislukumäärä oli 24 harjoituskertaa. Tavoitteena oli, että tutkittavat osallistuivat vähintään 20 harjoituskertaan.
Jokainen harjoituskerta alkoi vakioidusti kevyellä lämmittelyjuoksulla (400 m) sekä päättyi kevyeen jäähdyttelyjuoksuun (400 m) ja venyttelyihin. Kohtuutehoisen (MCT) harjoituskerran kesto oli 45 minuuttia, ja tavoitteena oli pitää syketaso koko ajan 70 %:n tasolla maksimisykkeestä. HIT-harjoittelussa jokaisella kerralla oli 4 harjoitusintervallia 90 % – 95 %:n tasolla maksimisykkeestä. Kunkin intervallin kesto oli 4 minuuttia. Intervallien välillä oli kevyempi osuus, joista kukin kesti kolme minuuttia ja jolloin sykkeen annettiin palautua 70 %:n tasolle maksimisykkeestä.
HIT-harjoittelu oli tehokkain keino vähentää migreenipäiviä ja parantaa hapenottokykyä
Kaikki tutkittavat pystyivät tekemään kestävyysliikuntaharjoittelun ilman haittavaikutuksia. Päiväkirjamerkinnät osoittivat, että kaikissa tutkimusryhmissä migreenikohtausten kuukausittainen lukumäärä väheni. Kuitenkin HIT-harjoitteluryhmässä olleilla migreenipäivien lukumäärä väheni enemmän kuin kohtuutehoista harjoittelua tehneillä tai verrokkiryhmässä olleilla tutkittavilla. Myös verkkokalvolta mitattu valtimo-laskimosuhde (AV-suhde) osoittautui HIT-ryhmällä suotuisammaksi, erityisesti valtimoiden läpimitan kasvamisen johdosta. Samat positiiviset kestävyyskuntomuutokset olivat havaittavissa kummankin interventioryhmän tutkittavilla verrokkiryhmään verrattuna. HIT-harjoittelu oli kuitenkin ylivoimaisesti parempi harjoitusmuoto hapenottokyvyn parantamiseksi.
Kovatehoinen HIT- ja kohtuutehoinen MCT-kestävyysharjoittelu vähensivät kuukausittaisten migreenikohtausten määrää. Samoin harjoittelu paransi kestävyyskuntoa sekä lisäsi verkkokalvon verisuonten läpimittaa. Kuitenkin kovatehoisemman HIT-harjoittelun vaikutukset olivat hieman paremmat ja koska tutkittaville ei aiheutunut haittaa harjoittelusta, niin sitä voi suositella. Kestävyysliikuntaharjoittelu on myös kustannusvaikutuksiltaan edullisempi hoitovaihtoehto kuin migreenipotilaiden käyttämät lääkkeet.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi:
Harjoittelu toteutettiin 12 viikon ajan, mikä on suhteellisen lyhyt aika migreenikohtausten ja pysyvämpien tulosten arviointiin. Kuntomuutoksien kannalta harjoittelujakson pituus oli kuitenkin optimaalinen. Mittaukset oli tehty huolella ja monipuolisesti. Verkkokalvon verisuonten mittauksia on käytetty aiemmin erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen aiheuttamien muutosten arviointiin, joten tämän mittausmenetelmän käyttö migreenipotilaiden harjoittelun vaikutusten arvioinnissa oli mielenkiintoinen sovellus.
Harjoittelu oli helppo toteuttaa ja toteutus oli raportoitu yksityiskohtaisesti. Sen perusteella harjoitusohjelma voidaan soveltaa hyvin kliiniseen käyttöön joko ammattilaisten ohjaamana tai migreenipotilaan omana harjoitusohjelmana. Usein migreenipotilaat pelkäävät fyysisen rasituksen laukaisevan päänsärkykohtauksen, mutta tämä tutkimus rohkaisee käyttämään liikuntaa myös hoitomuotona. Toisaalta liikuntaneuvonnassa on havaittu, että ajanpuute on potilailla yksi suurimmista esteistä riittävälle päivittäiselle liikunnalle. HIT-harjoitteluun kuluu vähemmän aikaa tavanomaiseen kestävyysliikunnan suosituksiin verrattuna. Tämän tyyppinen harjoittelu voisikin olla hyvä vaihtoehto. Jo melko lyhyellä liikuntaan käytetyllä ajalla voidaan saavuttaa samanlaisia tai jopa merkittävämpiä terveysvaikutuksia kuin tavanomaisella kestävyysliikunnalla.
Tutkimus vahvistaa myös Aikuisten migreenin hoitoon laadittua Käypä hoito –suositusta liikunnan osalta.
Referoitu tutkimus:
Hanssen h, Minghetti A, Magon S ym. Effects of different endurance exercise modalities on migraine days and cerebrovascular health in episodic migraineurs: A randomized controlled trial. Scand J Med Sci Sports 2017;1-10
Tutkimuslaitos: University of Basel, University Hospital of Basel, Sveitsi
Avainsanat: migreeni, liikuntaharjoittelu, aivoverenkierto, silmänpohjan verisuonten läpimitta
Lyhennelmän laatija:
Marjo Rinne, TtT, erikoistutkija, UKK-instituutti
Vapaa-ajan istumisen vähentäminen vaikeaa
28.2.2018
Esiteltävässä katsauksessa tarkasteltiin tutkimuksia, joissa on pyritty vähentämään aikuisväestön vapaa-ajalla tapahtuvaa istumista. Tulosten mukaan vapaa-ajan istumista on mahdollista vähentää, mutta interventioiden vaikutukset ovat olleet lyhytkestoisia. Pysyvien muutosten aikaansaaminen on haastavaa. Tutkimusnäyttö pohjautuu heterogeenisiin ja heikkolaatuisiin tutkimuksiin, joten laadukkaan ja riittävän isolla ostokoolla toteutetun lisätutkimuksen tarve on ilmeinen.
Tausta
Istuminen ja muu paikallaanolo kattaa merkittävän osan valveillaoloajasta. Vapaa-ajalla istumista kertyy mm. tv:n ja erilaisten älylaitteiden (puhelin, tietokone, tabletit, pelikonsolit) parissa sekä kulkuvälineissä. Runsas istuminen ja muu paikallaanolo ovat monien tutkimusten mukaan yhteydessä mm. verenkiertoelimistön sairauksien, tyypin 2 diabeteksen ja tiettyjen syöpien riskiin sekä ennenaikaiseen kuolleisuuteen. Runsasta istumista voidaan vähentää erilaisilla yksilö-, ympäristö- ja yhteisötasolle suunnatuilla toimenpiteillä/interventioilla, mutta toistaiseksi systemaattisia katsauksia istumisen vähentämistoimenpiteiden vaikuttavuudesta on tehty vain työpäivän aikaisesta istumisesta. Suuri osa istumisesta tapahtuu kuitenkin vapaa-ajalla, ja sen vähentämiseen voidaan tarvita erilaisia keinoja kuin työssä istumisen vähentämiseen.
Tutkimusongelma
Tutkimuksessa selvitettiin vapaa-ajan istumisen vähentämiseen tähtäävien interventioiden vaikuttavuutta. Aiheesta on tehty yksittäisiä tutkimuksia, mutta tuloksia ei ole aikaisemmin koottu meta-analyysiin tai systemaattiseksi katsaukseksi.
Menetelmät
Katsaukseen otettiin mukaan yhdeksästä tietokannasta löytyneet satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset, joissa oli selvitetty vapaa-ajan istumisen vähentämiseen ja/tai liikkumisen lisäämiseen suunnattujen interventioiden vaikuttavuutta 18 vuotta täyttäneillä henkilöillä. Jokaisessa mukaan otetussa tutkimuksessa tuli olla vähintään yksi vapaa-ajan istumista kuvaava tekijä kuten kokonaisistumisaika tai istumisaika kotona tai kulkuvälineissä, tv:n katseluaika ja/tai tietokoneen ääressä vietetty aika, jota oli arvioitu kyselyllä tai liikemittarilla. Intervention vaikuttavuutta tuli olla verrattu joko toiseen interventioon tai kontrolliryhmään (ei interventiota).
Otsikoiden ja abstraktien perusteella soveltuviksi arvioitiin 4712 tutkimusta, joista 89 valittiin kokotekstitarkasteluun. Lopulliseen katsaukseen hyväksyttiin mukaan 19 tutkimusta, joissa oli arvioitu monitahoisten elämäntapainterventioiden, neuvonnan, television katselua säätelevien laitteiden käytön ja työpaikalla toteutettujen interventioiden vaikutuksia vapaa-ajan istumiseen. Meta-analyysillä arvioitiin tutkimusten yhdistettyä (pooled) vaikutusta vapaa-ajan istumiseen vertaamalla interventio- ja kontrolliryhmän keskimääräistä muutosta intervention alku- ja lopputilanteen välillä. Interventiot, joiden seuranta-aika oli alle neljä kuukautta, tulkittiin lyhytkestoisiksi, neljästä kuukaudesta vuoteen kestäneet seurannat keskipitkiksi ja yli vuoden kestäneet pitkäkestoisiksi.
Tulokset
Meta-analyysin tulosten mukaan interventioilla voitiin vähentää vapaa-ajanistumista keskimäärin 30 minuuttia päivässä, mutta tutkimukset olivat hyvin heterogeenisiä ja istumista pystyttiin vähentämään vain 4–12 kuukautta kestäneissä seurannoissa. Television katseluun käytettyä aikaa pystyttiin vähentämään keskimäärin 61 minuuttia päivässä lyhytkestoisissa interventioissa ja 11 minuuttia päivässä keskipitkissä interventioissa. Interventiot olivat siis vaikuttavia lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä, mutta pitkäkestoisten muutosten aikaansaamisesta tarvitaan lisää tutkimusta.
Näyttö liikennevälineissä istumisen tai tietokoneen ääressä istumisen vähentämisestä on vielä puutteellista. Myös yli 60-vuotiaiden henkilöiden istumisen vähentämisestä tarvitaan lisää tutkimusta. Tämän katsauksen kirjoittajat eivät löytäneet vapaa-ajan istumisen vähentämisestä yhtään satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, jossa osallistujien keski-ikä olisi ollut yli 60 vuotta.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimuksessa oli tehty systemaattinen kirjallisuuskatsaus, ja sen eteneminen oli kuvattu tarkoituksenmukaisesti. Mukaan valittiin vain satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, mutta lukumääräisesti tutkimuksia löydettiin vähän ja mukaan valikoituneet tutkimukset olivat sekä sisällöltään että menetelmiltään hyvin heterogeenisia. Suuressa osassa tutkimuksia otoskoot olivat pieniä, ja istumisen arviointi perustui osallistujien itse ilmoittamiin tietoihin. Tällä tavoin kerätty tieto istumisen määrästä ei välttämättä ole täysin luotettavaa, mutta siten saadaan kuitenkin arvokasta tietoa istumistilanteista. Television tai tietokoneen ääressä vietetty aika voi tosin sisältää myös seisomista tai pientä liikettä, joten jatkossa istumisen mittaamisessa olisikin tärkeää käyttää itsearviointien rinnalla myös objektiivisia mittareita.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Yksilöllä on usein suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, miten paljon istuu vapaa-ajalla kuin työpäivän aikana. Siten vapaa-ajan istumiseen vaikuttamisella voi olla suuri merkitys pyrittäessä vähentämään istumiseen käytettyä kokonaisaikaa.
Koska istumisen kokonaismäärän vähentämisen ohella myös yhtäjaksoisen istumisen tauottamisella on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia terveyteen, voi pienilläkin käyttäytymismuutoksilla olla suuri merkitys. Tämä tutkimus antoi viitteitä siitä, että vapaa-ajan istumiseen on mahdollista vaikuttaa. Jatkossa tarvitaan laadukkaita vapaa-ajan istumisen vähentämiseen ja tauottamiseen suunnattuja interventioita, joissa on riittävän suuret otoskoot sekä pitkät seuranta-ajat.
Referoitu tutkimus
Shrestha N, Grgic J, Wiesner G, Parker A, Podnar H, Bennie JA, Biddle SJH, Pedisic Z. Effectiveness of interventions for reducing non-occupational sedentary behavior in adults and older adults: a systematic review and meta-analysis. Br J Sports Med 2018:0:1-9. doi: 10.1136/brjsports-2017-098270.
Avainsanat
vapaa-aika, istuminen, systemaattinen katsaus, meta-analyysi, aikuiset
Lyhennelmän laatija
Erikoistutkija Pauliina Husu, TtT
UKK-instituutti