Harjoitusohjelman vaikutukset juoksuvammojen ehkäisyssä aloittelevilla juoksun harrastajilla
Terve juoksija
Tulokset
Tutkimuksessa havaittiin, että lonkan ja keskivartalon alueen harjoitusohjelma oli tehokas ehkäisemään aloittelevien juoksijoiden vammoja. Lonkan ja keskivartalon alueen harjoittelua tehneellä ryhmällä havaittiin 40 % alhaisempi rasitusvammojen esiintyvyys ja 52 % alhaisempi huomattavaa haittaa aiheuttaneiden rasitusvammojen esiintyvyys verrattuna venyttelyryhmään. Nilkan vahvistamiseen keskittynyt harjoitusohjelma sen sijaan ei vähentänyt rasitusvammoja ja äkillisten vammojen ilmaantuvuus oli tässä ryhmässä kontrolliryhmää suurempi. Koska suurin osa juoksijoiden vammoista on alaraajojen rasitusvammoja, lonkkaa ja keskivartaloa vahvistava harjoitusohjelma voi vähentää merkittävän osan aloittelevien juoksijoiden vammoista.
Vaikuttavuus
Tutkimuksella pyritään edistämään liikunnan harrastajien terveyttä ja liikunnallisen elämäntavan pysyvyyttä terveydenhuollon resursseja säästäen sekä ehkäistä vammojen aiheuttamia lyhyt- ja pitkäaikaisvaikutuksia.
Tausta
Juoksu on suosittu liikuntamuoto Suomessa. Säännöllinen juoksuharjoittelu kehittää kuntoa ja on hyväksi terveydelle. Lisäksi juoksu on halpa liikuntamuoto, joka ei vaadi paljoa varusteita ja jota voi toteuttaa lähes paikasta riippumatta. Valitettavasti tuki- ja liikuntaelimistön vammojen esiintyvyys on suuri juoksijoilla. Liikuntavammoilla on lyhyt- ja pitkäaikaisia haittoja yksilön terveydelle ja hyvinvoinnille. Toistuvat ja vakavat vammat vähentävät liikuntahalukkuutta, aiheuttavat poissaoloa työstä ja opiskelusta, lisäävät painon nousun ja lihavuuden sekä aikaisen nivelrikon riskiä.
Tavoite
Tämän satunnaistetun kontrolloidun tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kahden erilaisen harjoitusohjelman vaikutuksia vammojen ehkäisyyn aloittelevilla juoksun harrastajilla. Tutkimme 1) lonkkaa ja keskivartaloa vahvistavan harjoitusohjelman sekä 2) nilkan ja jalkaterän lihaksia vahvistavan harjoitusohjelman tehoa aloittelevien juoksijoiden vammoihin 24 viikon harjoitusintervention aikana ja vertasimme näitä ryhmiä kontrolliryhmään, jonka harjoitusohjelma sisälsi staattista venyttelyä. Ryhmät harjoittelivat kaksi kertaa viikossa fysioterapeutin ohjauksessa. Kaikkien kolmen ryhmän juoksuharjoitusohjelma oli samanlainen. Tutkimusryhmä koostui 325 terveestä aikuisesta (245 naista, 80 miestä), joilla oli alle kaksi vuotta juoksuharjoittelukokemusta.
Asetelma
Satunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus. Tutkimus käynnistyi elokuussa 2020 tutkittavien rekrytoinnilla lokakuussa toteutettavia pilottimittauksia varten. Rekrytointi toistettiin alkuvuodesta 2021. Ensimmäinen interventiovuosi käynnistyi tutkimusmittauksilla maalis-huhtikuussa 2021 ja jatkui syyskuun 2021 loppuun. Toinen interventiovuosi toteutettiin samankaltaisena vuonna 2022. Tutkimusaineiston analysointi ja raportointi alkoivat toisen interventiovuoden päätyttyä.
Vastaava tutkija
Jari Parkkari, Kati Pasanen
Tutkijaryhmä
Jari Parkkari (Jyväskylän yliopisto), Kati Pasanen (Sport Injury Prevention Research Centre, Faculty of Kinesiology, University of Calgary, Tampereen urheilulääkäriasema, UKK-instituutti), Leppänen Mari (Tampereen urheilulääkäriasema, UKK-instituutti), Piia Kaikkonen (Tampereen urheilulääkäriasema, UKK-instituutti), Heidi Jarske (Tampereen urheilulääkäriasema, UKK-instituutti), Tommi Vasankari (UKK-instituutti), Tron Krosshaug (Oslo Sports Trauma Research Center, Norwegian School of Sport Sciences), Penny Werthner (Faculty of Kinesiology, University of Calgary), Benno M. Nigg (Human Performance Laboratory, Faculty of Kinesiology, University of Calgary)
Yhteistyössä
Calgaryn yliopisto, Oslo Sports Trauma Research Center, Jyväskylän yliopisto
Rahoitus
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Alkamisvuosi
2020
Eettisen toimikunnan käsittely
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta 21.8.2020 (ETL-koodi R20042)
Julkaisut
Is it possible to prevent running-related injuries?
Effects of joint specific intervention protocols on lower limb strength in recreational runners
Intra-rater reliability and analysis of learning effects of the Y Balance Test
Harjoitteluinterventioiden vaikutus juoksun kinematiikkaan
Intrarater Reliability and Analysis of Learning Effects in the Y Balance Test