Hankkeen avulla edistetään ikääntyneiden liikkumista ja kaatumisten ehkäisyä rakentamalla liikkumisen palvelupolkua kuntaan ja sen yhdyspinnoille.
Iäkkäiden liikkumista edistävä ja kaatumisia ehkäisevä palvelupolku osana kuntien HYTE-toimintaa (Ikä-HYTE)
Tausta
Ikääntyessä liikkumisvarmuus heikkenee ja kaatumiset yleistyvät. Myös liikkuminen vähenee iän myötä. Monipuolisella liikkumisella ja liikuntaharjoittelulla voidaan ehkäistä kaatumisia. Kuitenkin tällä hetkellä liikuntapalveluihin ohjautuu pieni ja hyväkuntoisin osa ikääntyneistä, joten palveluissa on kehittämisen varaa.
Tavoite
Kehitetään kuntaan palvelupolku, joka edistää ikääntyneiden liikkumista ja kaatumisten ehkäisyä. Palvelupolku selkeyttää ja tukee ikääntyneiden liikuntapalvelujen koordinointia ja toteutusta kunnan, hyvinvointialueen sote-palvelujen, järjestöjen sekä muiden yhteistyökumppaneiden välillä.
Vastaava tutkija
Maarit Piirtola
Tutkijaryhmä
Julia Ben Khalifa, Minna Aittasalo ja Raija Oksanen, Minna Niemelä, Jaana Ylänen, Satu Lähteenmäki, Kirsi Nurmio.
Yhteistyössä
Hanke toteutetaan yhteistyössä Tampereen kaupungin liikuntapalvelujen kanssa. Lisäksi hankkeessa tehdään yhteistyötä mm. Pirkanmaan hyvinvointialueen, paikallisen ja alueellisen vanhusneuvoston, sekä alueen järjestöjen ja yhdistysten kanssa.
Rahoitus
Terveyden edistämisen määräraha (STM)
Alkamisvuosi
2022