12/2016 Kestävyysjuoksu vahvistaa lonkkaa yhtä hyvin kuin voimakas…
10/2016 Liikunta suojaa iäkkäitä naisia luunmurtumilta
9/2016 Liiku terveydeksi – kuinka paljon?
9/2016 Monitasoiset toimenpiteet vähentävät istumista työpaikoilla
6/2016 Koira saa perheen lapset liikkumaan
5/2016 Hengityksen vinkuminen ei aina ole astmaa
4/2016 Hyönteisistäkö terveyttä?
3/2016 Liikunnallisten oppituntien vaikutus oppilaiden liikkumiseen…
2/2016 Askellusharjoittelulla voidaan jopa puolittaa ikäihmisten…
Kestävyysjuoksu vahvistaa lonkkaa yhtä hyvin kuin voimakas iskutyyppinen kuormitus
19.12.2016
Liikuntaharjoittelun tiedetään lisäävään luun tiheyttä ja massaa sekä muuttavan sen muotoa ja kokoa. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, missä määrin pitkäkestoisen ja erityyppisen liikuntaharjoittelun aiheuttamat muutokset luun todellisessa kolmiulotteisessa rakenteessa kokonaisuudessaan vaikuttavat sen lujuuteen. Nyt referoitu tutkimus tukee käsitystä, että kaiken tyyppinen painoa kantava, säännöllinen ja intensiivinen liikuntaharjoittelu vahvistaa reisiluun kaulaa ja voi siten alentaa lonkkamurtuman riskiä.
Tausta
Lonkkamurtuman perimmäinen syy on lähestulkoon aina kaatumisen aiheuttama iskuvoima, mutta toisaalta vain harva kaatuminen murtaa reisiluun. On selvää, että vahva luu murtuu epätodennäköisemmin kuin heikko luu. Aiemman tutkimusnäytön perusteella tiedetään, että voimakas ja vaihtuvasuuntainen iskutyyppinen kuormitus paksuntaa reisiluun kaulan kuoriluuta. Sen sijaan ei tiedetä, miten nämä usein vain tietyssä anatomisessa kohdassa havaitut rakenteelliset erot vaikuttavat luun lujuuteen, kun luuta tarkastellaan kokonaisena kolmiulotteisena rakenteena.
Tavoitteet ja menetelmät
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten pitkäkestoinen ja erityyppinen, intensiivinen liikuntakuormitus on vaikuttanut reisiluun kaulan kykyyn kestää kaatumisen aiheuttamaa voimaa.
Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 91 naisurheilijaa ja 20 normaalisti liikkuvaa verrokkia iältään 17 – 43 vuotiaita. Urheilijat edustivat viittä kuormitustyypiltään ja -historialtaan erilaista ryhmää: voimakas iskutyyppinen (kolmiloikka, korkeushyppy), vaihtuvasuuntainen iskutyyppinen (pallopelit), toistuva iskutyyppinen (kestävyysjuoksu), maksimaalinen painoa kantava lihasvoimakuormitus (voimanosto) tai painoa kantamaton toistuva lihasvoimakuormitus (uinti).
Tutkittavien lonkat kuvattiin magneettikuvauksen (MRI) avulla. Reisiluun yläpään kuoriluun todellinen kolmiulotteinen rakenne mallinnettiin tarkasti. Keskimäärin luun rakennemalleissa oli noin 1.6 miljoonaa rakenne-elementtiä ja 2.3. miljoonaa niiden välistä solmupistettä. Luiden lujuus arvioitiin lujuusopissa yleisesti käytetyn elementtimenetelmän (FEA) avulla sellaisessa kuormitustilanteessa, joka syntyy tyypillisesti kaaduttaessa iskun osuessa lonkan isoon sarvennoiseen takaviistosta.
Tarkasteltavana muuttujana oli ulkoisen kuormituksen (kaatuminen) luuhun synnyttämä paikallinen rasitus (stress) reisiluun kaulan eri anatomisilla alueilla. Liikuntakuormitusryhmien väliset erot arvioitiin kovarianssianalyysillä, jossa otettiin huomioon yksilöllinen kaatumisen aiheuttama iskuvoima.
Päätulokset
Kaatumisvoiman aiheuttama rasitus vaihteli paljon reisiluun kaulan eri alueilla ollen pienin kuoriluun lateraalisella ylä-etupinnalla (keskimäärin noin 40 MPa (≈ 4 kg/mm2)) ja suurin lateraalisella ylä-takapinnalla (keskimäärin noin 100 – 120 MPa). Tällä lonkkamurtuman kannalta kriittisellä alueella kaatumisvoiman synnyttämä rasitus oli uimareita lukuun ottamatta kaikissa muissa liikuntakuormitusryhmissä noin 10 – 20 % alempi kuin verrokkiryhmässä.
Johtopäätökset
Kaiken tyyppinen painoa kantava pitkäkestoinen liikuntakuormitus, erityisesti iskukuormituksia sisältävä niiden voimakkuudesta riippumatta, on yhteydessä pienempään kuoriluuhun kohdistuvaan rasitukseen kaatumistilanteessa.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimuksen tulokset perustuivat isoon urheilija-aineistoon, luun kuoriluun tarkkaan kolmiulotteiseen mallintamiseen reisiluun yläpään alueella sekä asianmukaiseen ja huolella toteutettuun analysointiin, minkä vuoksi johtopäätöstä voi pitää varsin luotettavana. Toisaalta on muistettava, että tulokset perustuvat pelkästään kuoriluun kolmiulotteisen rakenteen tietokonemallinnukseen. Kuoriluun rakenne on kuitenkin merkittävin luun lujuuden selittäjä, kun taas hohkaluulla on selvästi pienempi merkitys. Myöskään pehmytkudosten (lihas ja rasva) mahdollista iskua vaimentavaa vaikutusta ei otettu huomioon.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Juokseminen ja ripeä kävely ovat ihmisen luonnollisia ja käytännössä kaikille sopivia liikkumismuotoja yksilöllinen kunto huomioiden Vaikka havaitut erot kaatumisen aiheuttamassa kuormituksessa ovat suhteellisen pieniä, niillä voi olla ratkaiseva merkitys siinä siihen, murtaako kaatumisen aiheuttama iskuvoima reisiluun kaulan myöhemmällä iällä vai ei. Nuorella iällä vahvistuneet reisiluut kestävät varmasti paremmin kaatumisten aiheuttamia rasituksia myöhemmällä iällä – jokainen kaatuu joskus varmasti. Epidemiologinen näyttö säännöllisen tavanomaisen liikunnan kyvystä alentaa lonkkamurtumariskiä on varsin vahva ja johdonmukainen.
Referoitu tutkimus
Abe S, Narra N, Nikander R, Hyttinen J, Kouhia R, Sievänen H. Exercise loading history and femoral neck strength in a sideways fall: A three-dimensional finite element modeling study. Bone. 2016;92:9-17.
Tutkimuslaitokset
Kone- ja tuotantotekniikan yksikkö, Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan yksikkö ja BioMediTech, Tampereen Teknillinen yliopisto
Gerontologian tutkimuskeskus, Terveystieteen laitos, Jyväskylän yliopisto
UKK-instituutti, Tampere
Lyhennelmän laatija
Harri Sievänen, tutkimusjohtaja, dosentti, tekniikan tohtori, UKK-instituutti
Liikunta suojaa iäkkäitä naisia luunmurtumilta
27.10.2016 12.00
Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tasapaino-, lihasvoima- ja hypähtelyharjoitukset ylläpitävät ja parantavat sekä luuston kuntoa että ikäihmisten tasapainoa, kävelyä ja muuta toimintakykyä. Myös iäkkäiden kaatumiset ovat vähentyneet. Nyt referoitu 16 vuoden seurantatutkimus antaa lisänäyttöä sen puolesta, että säännöllinen liikunta suojaa heitä varsin tehokkaasti myös luunmurtumilta.
Tausta
Iäkkäiden kaatumiset ja niistä aiheutuvat luunmurtumat ovat keskeinen kansanterveysongelma. Säännöllinen liikuntaharjoittelu lisää luuston lujuutta ja pienentää kaatumisriskiä, mutta näyttö liikunnan vaikutuksista murtumariskin vähenemiseen on ollut varsin niukkaa. Etenkin pulaa on ollut pitkistä, useita vuosia kestävistä seurantatutkimuksista.
Kysymyksenasettelu
Tutkimus halusi selvittää, voidaanko kahdesti viikossa tehdyllä ohjatulla voima-, tasapaino- ja hyppelyharjoittelulla (yhdistettynä kaksi kertaa viikossa tehtyyn kevyempään kotiharjoitteluun):
- parantaa tai ylläpitää lähtötilanteessa keskimäärin 55-vuotiaiden naisten luuston kuntoa?
- pienentää heidän murtumariskiä?
Tutkimusaineisto ja menetelmät
137 varhaisessa postmenopaussissa olevaa saksalaisnaista sai valita haluaako mukaan liikuntaryhmään vai verrokkiryhmään (keski-ikä lähtötilanteessa v. 1998 oli 55 vuotta). Liikuntaryhmään tuli 86 ja verrokkiryhmään 51 naista. Tutkimuksen alussa ei näkynyt ryhmäeroja henkilöiden taustamuuttujissa. Lähtötilanteessa naiset olivat varsin terveitä.
Liikuntaryhmällä oli liikuntaa ohjatusti 2 kertaa viikossa. Ensin tehtiin 20-25min tasapaino- ja lämmittelyjakso (tanssia, juoksua, voimistelua ymv.), sitten 3min hyppelyharjoittelua (high-impact training) ja lopuksi 30min voimaharjoittelua kuntosalilaitteilla ja ilman. Lisäksi ohjelmaan kuului 2 kertaa viikossa kevyemmät kotiharjoitteet (20-25min naruhyppelyä, staattisia ja dynaamisia voimaharjoitteita ja venyttelyä). Ohjelmaa muutettiin säännöllisesti koko 16 vuoden ajan.
Verrokkiryhmälle annettiin vain ohje pitää yllä nykyinen elämäntyyli ja aktiviteettitaso.
Ohjatuissa harjoituksissa käytiin hyvin: 67% naisista harjoitteli vielä 16 vuoden jälkeen!
Keskimääräinen osallistumisprosentti harjoituksiin oli 66% yhden vuoden kohdalla ja 57% 16 vuoden kohdalla.
Harjoittelun vähentymistä tapahtui ennen muuta kotiharjoituksissa. Verrokkiryhmässä 10% naisista putosi pois tutkimuksesta 16 vuoden seurannan aikana.
Tulosmuuttujat: Pienenergiset, yleensä kaatumisista johtuvat murtumat kysyttiin takautuvasti 4, 8, 12 ja 16 vuoden kohdalla (strukturoitu haastattelu), ja ne varmistettiin sairauskertomuksista. Lannerangan ja reisiluun kaulan luuntiheys mitattiin DXA-laiteella 4 vuoden välein 16 vuoteen saakka.
Päätulokset
16 vuoden seurannan aikana liikuntaryhmässä sattui 13 murtumaa ja verrokkiryhmässä 24 murtumaa (riskisuhde 0.42, 95% luottamusväli 0.20-0.86) eli murtumariski oli harjoitteluryhmään osallistuneilla 58 prosenttia vertailuryhmää pienempi.
Lannerangan ja reisiluun kaulan luuntiheys laski seurannan aikana molemmissa ryhmissä, kuitenkin merkitsevästi vähemmän liikuntaryhmässä. Ryhmien välinen ero oli noin 4% (lanneranka) ja 3% (reisiluun kaula) niin 4 vuoden kuin 16 vuoden kohdalla.
Johtopäätökset
Liikunta hidasti luukadon kehitystä niin lannerangassa kuin reisiluun kaulassa. 16 vuoden seurannassa murtumariski oli selvästi pienempi liikuntaryhmässä kuin verrokkiryhmässä.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Plussat:
Tutkimus vaikutti olevan liikuntaintervention osalta hyvin suunniteltu, toteutettu ja valvottu.
Aineiston seuranta-aika oli riittävän pitkä, jotta asetettuihin kysymyksiin saatiin melko luotettavat vastaukset.
Ansiokasta oli myös se, että naiset harjoittelivat hyvin ja pysyivät hyvin mukana.
Miinukset:
Tutkimuksen selvä puute oli, että se ei ollut satunnaistettu.
Kaatumisia ei rekisteröity (eikä muita vammoja kuin murtumia) ja lihasvoiman tai toimintakyvyn muutoksia ei mitattu.
Murtumien sijaintijakaumia ei myöskään esitelty.
Analyyseissä ei ilmeisesti käytetty nk. ITT-periaatetta vaan tulokset laskettiin vain loppuun asti mukana pysyneille (nk. per protocol -analyysi).
Seurannanaikainen kato oli selvästi suurempaa liikuntaryhmässä (33%) kuin kontrolliryhmässä (10%).
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Kokonaisuutena saksalaistutkimus antaa näyttöä sen puolesta, että säännöllisen liikuntaharjoittelun avulla (tasapaino-, voima- ja hyppelyharjoitukset) iäkkäiden naisten murtumariski pienenee yli 50 prosenttia. Tutkimus tukee hienosti iäkkäiden nykyisiä liikuntasuosituksia.
Referoitu tutkimus
Kemmler W, Bebenek M, Kohl M, von Stengel S. Exercise and fractures in postmenopausal women. Final results of the controlled Erlangen Fitness and Osteoporosis Prevention Study (EFOPS). Osteoporos Int 2015;26:2491-2499.
Tutkimuslaitos
Institute of Medical Physics, University of Erlangen, Germany
Avainsanat
Iäkkäät, liikuntaharjoittelu, luusto, murtumariski
Lyhennelmän laatija
Pekka Kannus, ylilääkäri, dosentti, UKK-instituutti
Liiku terveydeksi – kuinka paljon?
21.9.2016 11.00
Tutkimustieto liikunnan terveysvaikutuksista karttuu koko ajan. Tutkimustulosten mukaan liikunnan terveysvaikutukset ovat kiistattomat. Terveysliikuntasuosituksissa aikuisten (18 – 64-vuotiaat) tulisi liikkua viikossa reippaasti 150 minuuttia tai rasittavasti 75 minuuttia. Suositus kehottaa myös harjoittamaan lihaskuntoa ja kehittämään liikehallintaa ainakin kaksi kertaa viikossa.
Liikunnan ja liikkumisen tehosta on objektiivisten mittausten avulla saatu tarkempaa ja monipuolisempaa tietoa. Tulokset kertovat, että merkittäviä terveyshyötyjä voi kartuttaa suosituksia kevyemmällä liikunnalla ja lyhyemmillä liikuntajaksoilla. Liikunnan Käypä hoito -suositukset tarkentavat liikunnan tehon ja keston vaikutuksia eri sairauksiin. Liikkumisen ohella on hyvä muistaa, että pitkäkestoinen paikallaanolo, erityisesti istuminen, on itsenäinen terveysriski. Meille kaikille sopii yksinkertainen vahvaan näyttöön pohjautuva viesti – Liiku enemmän ja istu vähemmän.
Toteutuuko liikuntaneuvonta terveydenhuollossa?
Tutkimusten mukaan terveydenhuollossa liikuntaneuvonnan toteutumisen esteinä on neljä päätekijää: 1) liikkumista ei ole totuttu ottamaan puheeksi potilaiden kanssa, 2) terveydenhuollossa kirjataan toimenpiteet ja käynnit, ei niinkään ehkäisevää työtä, 3) potilaskäynneillä on kiire ja 4) tietojärjestelmistä ei ole apua elintapaohjauksessa eikä seurannassa.
Tiedetään, että asiakaskäynnillä toteutunut lyhyt liikuntaneuvonta on toimiva ja kustannustehokas. Lyhytneuvonta myös lisää lyhyellä aikavälillä asiakkaan itsearvioitua fyysistä aktiivisuutta. Liikuntaneuvonnan tueksi kirjoitetaan toisinaan yksilöllinen resepti tai lähete. Tutkimusten mukaan liikkumislähete-toimintamallin vaikutukset fyysiseen aktiivisuuteen ja terveysmuuttujiin ovat kuitenkin epävarmoja.
Tutkimusraporteissa todetaan, että liikunta otettiin puheeksi vain joka kuudennen diabetes- tai verenpainepotilaan kanssa, vaikka liikuntaa suositellaan juuri näissä sairauksissa. Eräässä tutkimuksessa (sydän- ja verenkiertoelinsairauksien riskien arviointi ja hoito) vain 17 % tyypin 2 diabetes (T2D) -potilaista ja 11 % asiakkaista, joilla sairautta ei ollut, ohjattiin lisäämään liikuntaa. Tutkimustulosten yleistettävyyttä heikentävät valikoituneet tutkimusaineistot, sillä mukana on ollut motivoituneita lääkäreitä ja potilaita.
Mikä avuksi?
Jokaiseen terveydenhuollon asiakaskäyntiin tulisi liittää liikuntaneuvontaa, erityisesti asiakkaille, joiden sairauden hoidossa liikunnalla on merkitystä. Lisäksi on kehitettävä liikuntaneuvonnan osaamista terveydenhuollossa, lisättävä ammattilaisten täydennyskoulutusta sekä luotava sähköisiin potilastietojärjestelmiin integroituja työmalleja ja apuvälineitä. Liikkumisresepti on kehitetty liikuntaneuvonnan työkaluksi terveydenhuollon vastaanotolle, ja se voidaan liittää osaksi sähköistä potilastietojärjestelmää. Liikkumisresepti käyttöön – liikuntaneuvonta yhteiseksi asiaksi -työkirja auttaa työyhteisöä kehittämään liikuntaneuvontaa ja helpottaa Liikkumisreseptin käyttöönottoa.
Lähteitä
Käypä hoito -suositus, Liikunta. www.terveysportti.fi/xmedia/hoi/hoi50075.pdf
Liikkumisresepti. UKK-instituutti 2013. www.ukkinstituutti.fi/liikkumisresepti
MacAuley D, Bauman A, Frémont, P. Exercise: not a miracle cure, just good medicine. Br J Sports Med 2016; 50: 1107-1108
Sundberg, CJ. Physical activity: what is already being done and how we can avert 1 million deaths annually in future. Br J Sports Med 2016; 50:39
Thornton JS, Frémont P, Khan K, Poirier P, Fowles J, Wells GD, Frankovich RJ. Physical activity prescription: a critical opportunity to address a modifiable risk factor for the prevention and management of chronic disease: a position statement by the Canadian Academy of Sport and Exercise Medicine. Br J Sports Med 2016; 50:1109-1114.
Warburton DE, Bredin SS. Reflections on Physical Activity and Health: What Should We Recommend? Can J Cardiol 2016;32:495.
Kirjoittaja
Erja Toropainen, THM, fysioterapeutti
tutkija, UKK-instituutti
Monitasoiset toimenpiteet vähentävät istumista työpaikoilla
8.9.2016
Esiteltävässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia vaikutuksia Stand Up Victoria -interventiolla oli ison yrityksen henkilökunnan istumisen määrään. Yrityksen 14 toimipistettä oli satunnaistettu koe- ja kontrolliryhmään (7+7). Koetoimipisteissä toteutettiin monitasoinen (organisaatio, fyysinen ympäristö, yksilö) interventio ja kontrollitoimipisteessä toiminta jatkui entisellään. Muutoksia istumisessa, seisomisessa ja liikkeelläoloajassa (stepping time) arvioitiin liikemittarilla (activPAL3TM). Istuminen työssä väheni koetoimipisteissä kolmen kuukauden seurannassa keskimäärin 99 minuuttia ja vuoden seurannassa keskimäärin 45 minuuttia enemmän kuin kontrollitoimipisteissä. Myös yli 30 minuuttia kestävät istumisjaksot työpäivän aikana vähenivät ja seisominen koko päivän aikana lisääntyi koetoimipisteissä kontrollitoimipisteisiin verrattuna. Sen sijaan koko päivän liikkeelläoloaikaan interventiolla ei ollut vaikutusta.
Tausta ja tarkoitus
Liiallisella istumisella ja muulla paikallaanololla on todettu olevan monia terveyshaittoja. Aikuiset viettävät kuitenkin enemmän kuin puolet valveillaoloajastaan istuen tai muuten paikallaan ollen. Erityisesti toimistotyöntekijät istuvat paljon työpäivänsä aikana, ja usein istuminen on pitkäkestoista (yli 30 min), mikä voi olla terveyden kannalta vaarallisempaa kuin lyhyet istumistuokiot. Koska toimistotyöntekijöitä on paljon ja heidän määränsä tulee lisääntymään, toimistotyöpaikat ovat tärkeä toimintaympäristö istumisen vähentämiselle.
Työpaikoilla istumista voidaan pyrkiä vähentämään monella tasolla niin, että ne kohdistuvat yhtaikaa yksilöllisiin, yksilöiden välisiin, organisatorisiin ja ympäristöllisiin tekijöihin. Tällaiset monitasoiset interventiot ovat osoittautuneet vaikuttavammiksi kuin yhteen tekijään kerrallaan kohdistuvat interventiot, kuten esimerkiksi pelkät säädettävät työpöydät. Tutkimukset ovat kuitenkin olleet pieniä ja satunnaistamattomia ja niiden seuranta-ajat ovat olleet lyhyitä. Tämä tutkimus pyrki korjaamaan näitä puutteita.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä välittömiä (3 kuukautta) ja pitkäkestoisia (yksi vuosi) vaikutuksia monitasoisella istumisen vähentämisen interventiolla on työntekijöiden istumiseen, seisomiseen ja liikkeelläoloaikaan (stepping time) työssä ja koko päivänä.
Menetelmät
Osallistujat
Tutkimus toteutettiin australialaisessa yrityksessä, jossa oli yli 35000 työntekijää useassa eri toimipisteessä. Näistä valittiin 14 toimipistettä, jotka satunnaistettiin koe- ja kontrolliryhmään (n=7+7). Tutkimukseen osallistui 231 tietyt kriteerit täyttävää työntekijää, joista 136 oli koe- ja 95 kontrollitoimipisteissä
Interventio
– Organisatoriset toimenpiteet: Johdon alkuhaastattelu ja kolmen tunnin työpaja, jossa valittiin interventiotoimenpiteet (mm. sähköpostiviestit)
– Ympäristölliset (fyysinen) toimenpiteet: Osallistujat saivat säädettävät työpisteet ja vinkkejä istuma- ja seisomatyöskentelyn ergonomiaan sekä tarroja, joissa oli kullekin osallistujalle yksilöllisiä ohjeita esimerkiksi sopivasta työtason korkeudesta.
– Yksilölliset toimenpiteet: Yksilöllinen terveysvalmennus kolmen kuukauden ajan. Siihen kuului henkilökohtainen tapaaminen, jonka aikana osallistujat asettivat itselleen henkilökohtaiset tavoitteet ja neljä puhelinkontaktia, joiden tarkoitus oli tukea osallistujia tavoitteiden saavuttamisessa.
Aineiston keruu ja mittarit
Arviointimenetelmiin kuului liikemittari (activPAL3TM), sähköinen kysely (mm. taustatiedot, työhön liittyvät tiedot, terveystiedot) ja kehon koostumusmittauksia ennen interventiota (alkutilanne), heti sen päätyttyä (3kk) ja vuoden kuluttua alkutilanteesta.
Tulokset
Osallistujat istuivat tutkimuksen alkaessa työssä keskimäärin 378 minuuttia (6t 18min) ja koko päivänä keskimäärin 621 minuuttia (10t 21min). Työssä istumisesta 202 minuuttia (3t 22min) kertyi yli 30 minuutin istumistuokioista, yhden yhtäjaksoisen istumistuokion keskimääräinen kesto oli 33 minuuttia. Osallistujat seisoivat keskimäärin 69 minuuttia (1t 9min) työssä ja 236 minuuttia (3t 56min) koko päivänä. Osallistujien liikkeelläoloaika oli keskimäärin 33 minuuttia työssä ja 103 minuuttia (1t 43min) koko päivänä.
– Istuminen: Intervention seurauksena istuminen vähentyi koetoimipisteissä kolmen kuukauden seurannassa keskimäärin 99 minuuttia (1t 39min) ja vuoden seurannassa 45 minuuttia enemmän kuin kontrollitoimipisteissä. Myös pitkäkestoisista istumistuokioista kertynyt istuminen väheni koetoimipisteissä 73 minuuttia (1t 13min) enemmän kuin kontrollitoimipisteissä, mutta ainoastaan kolmen kuukauden seurannassa. Lisäksi istumistuokioiden kesto lyheni kolmen kuukauden kohdalla koetoimipisteissä neljä minuuttia enemmän kuin kontrollitoimipisteissä. Koko päivän istuminen väheni kolmen kuukauden kohdalla 78 minuuttia (1t 18min) ja vuoden kohdalla 36 minuuttia enemmän kuin kontrolliryhmässä.
– Seisominen: Seisominen työssä lisääntyi koetoimipisteissä 95 minuuttia (1t 35min) kolmen kuukauden seurannassa ja 43 minuuttia vuoden seurannassa enemmän kuin kontrollitoimipisteissä. Vastaavat erot koko päivän seisomismuutoksessa olivat 76 minuuttia (1t 16min) ja 41 minuuttia koetoimipisteiden hyväksi.
– Liikkeelläoloaika (stepping time): Ei eroja koe- ja kontrollitoimipisteiden välillä.
Tutkimuksen arviointia ja tulosten soveltaminen käytäntöön
Tutkimuksen mukaan sekä työpäivän että koko päivän aikainen istuminen väheni ja seisominen lisääntyi selkeästi enemmänkuin koetoimipisteissä kuin kontrollitoimipisteissä.
Tutkimuksen vahvuutena on istumisen vähentämisen monitasoinen lähestymistapa, sillä laadukkaita tutkimuksia monitasoisen edistämisen vaikuttavuudesta työpaikoilla on toistaiseksi tehty varsin vähän. Monella tasolla toteutettujen toimenpiteiden valikoima tässä tutkimuksessa oli melko suppea, mutta hyvää oli se, että työntekijät saivat vaikuttaa organisatoristen toimenpiteiden valintaa.
Toisena vahvuutena oli satunnaistettu tutkimusasetelma, joka on edellytyksenä sille, että tulosten voidaan sanoa ylipäänsä olleen seurausta interventiosta eikä joistain muista samanaikaisista tapahtumista, kuten esimerkiksi suotuisammasta istumisen vähentämisen yleisestä ilmapiiristä.
Tutkimuksen heikkoutena oli aineiston pienuus ja se, että aineisto oli kerätty yhdestä isosta yrityksestä. Tämä heikentää tulosten yleistettävyyttä muihin vastaavanlaisiin yrityksiin. Tiedetään myös, että työilmapiiri on yhteydessä työpaikoilla toteutettujen terveyden edistämistoimien tuloksiin. Siinä mielessä olisi ollut tärkeää tietää erosivatko koe- ja kontrollitoimipisteet toisistaan työilmapiirin suhteen.
Tulosten tulkintaa heikentää myös osallistujien mahdollinen valikoituminen: osallistujat valittiin tiettyjen kriteereiden mukaan, ja heistäkin mukaan lähtivät vain ne, jotka olivat halukkaita osallistumaan. Valikoituminen on yksi keskeisimpiä ”kompastuskiviä” työpaikoilla toteutetuissa terveyden edistämisen interventioissa ja ohjelmissa. Se näkyy erityisesti liikkumisen edistämisessä, johon osallistuu monesti sellaisia työntekijöitä, jotka jo liikkuvat suhteellisen paljon ja ovat muutenkin terveempiä. Interventio tai ohjelma menee siis usein sivuun kohdejoukosta ja jättää ulkopuolelle ne, jotka olisivat olleet eniten sen tarpeessa. Lisäksi tulokset jäävät vaatimattomiksi, koska ”ennestään paljoa on enää vaikea lisätä”.
Tämän artikkelin perusteella interventio voisi hyvinkin olla toteutettavissa luonnollisessa toimintaympäristössä missä yrityksessä tahansa. Tätä puoltaa intervention hyvä toteutumisaste sekä tulosten pysyvyys vuoden seurantaan asti. Terveyden kannalta tärkeintä tietysti olisi, että muutokset istumisessa olisivat pysyviä. Tällöin edellytyksenä kuitenkin olisi, että interventio tai osia siitä jäisivät elämään osana yrityksen normaalia toimintaa. Tätä ei kuitenkaan selvitetty tutkimuksessa.
Referoitu tutkimus
Healy GN, Eakin EG, Owen N, Lamontagne AD, Moodie M, Winkler EAH, Fjeldsoe BS, Wiesner G, Willenberg L, Dunstan D. A cluster randomized controlled trial to reduce office workers’ sitting time: effect on activity outcomes. Med Sci Sports Exerc 2016;48:1787-97.
Tutkimuslaitos
The University of Queensland, School of Public Health, Brisbane, Australia
Avainsanat
Työpaikka, istuminen, monitasoinen, interventio, vaikuttavuus
Lyhennelmän laatija
Minna Aittasalo, dosentti, terveystieteiden tohtori, ft, erikoistutkija, UKK-instituutti
Koira saa perheen lapset liikkumaan
21.6.2016
Koiraperheiden lapset ovat usein fyysisesti aktiivisempia verrattuna ikätovereihin, joiden perheissä ei ole koiraa. Keskeinen tekijä fyysisen aktiivisuuden lisääntymisessä on lapsen ja koiran välinen kiintymys, mikä saa lapsen viettämään aikaa, liikkumaan, pelaamaan ja leikkimään koiran kanssa.
Tausta
Tutkimusten perusteella koira lisää perheen lasten ja nuorten päivittäistä fyysistä aktiivisuutta eri tavoin. Lapset innostuvat liikunnallisiin peleihin ja leikkeihin koiran kanssa paremmin kuin aikuisseurassa ja mm. päivittäinen askelten määrä kasvaa. Esimerkiksi eräässä australialaisessa tutkimuksessa 5-6-vuotiaiden koiraperheiden lasten todettiin myös olevan harvemmin ylipainoisia verrattuna ikätovereihin, joiden perheillä ei ollut koiraa.
Aiempien tutkimusten mukaan yksistään koiran omistaminen ei vielä vaikuta lapsen painoon eikä ruudun ääressä vietettyyn aikaan. Lapsen ja koiran välisen kiintymyssuhteen vaikutuksia ei kuitenkaan ole tarkasteltu. Aiempien tutkimustulosten valossa se saattaa kuitenkin olla keskeinen vaikuttaja lasten fyysisen aktiivisuuden lisääntymiseen koiraperheissä. Fyysisen aktiivisuuden lisääntyminen voi puolestaan näkyä lasten ruutuajan (TV:n, tietokoneen ja videopelien ääressä vietetty aika) ja ylipainoisuuden vähenemisenä.
Tutkimuksen tavoitteet
Tässä esiteltävän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako lapsen ja koiran välinen kiintymyssuhde lapsen painoon, päivittäiseen ruutuaikaan ja fyysisen aktiivisuuden määrään.
Menetelmät
Tutkimus toteutettiin v.2012-2013 ja siihen osallistui yhteensä 643 iältään 4-10-vuotiasta amerikkalaista lasta, joista yli puolella oli kotona koira (n=370). Lasten van-hemmat täyttivät sähköisen kyselyn, joka sisälsi taustatietojen lisäksi kysymyksiä liittyen mm. lapsen fyysiseen aktiivisuuteen ja lemmikkiin. Koiraperheiden vanhemmat arvioivat lisäksi lapsen ja koiran yhteistä aikaa sekä kiintymystä Companion Animal Bonding Scale (CABS) -mittarilla. Mittarissa suuremmat pisteet kertovat syvemmästä kiintymyssuhteesta. Tutkimushoitaja mittasi myös lapsen pituuden ja painon vanhemman täyttäessä kyselyä.
Päätulokset
Tässä analyysissa tarkasteltiin vain koiraperheiden lasten tuloksia. 18 kuukauden aika-na tutkimukseen osallistui yhteensä 370 lasta, joiden perheessä oli koira. Lasten keski-määräinen ikä oli tutkimushetkellä 6.7 vuotta ja heistä noin 66 % oli normaalipainoisia, loput ylipainoisia tai lihavia BMI:n mukaan.
Suurin osa lapsista vietti koiran kanssa fyysisesti aktiivista aikaa (leikkimistä, kävelemistä tai juoksemista) vähintään puoli tuntia päivässä, noin viidesosa jopa yli puolitoista tuntia päivässä. 55 %:lla lapsista ruutuaika oli korkeintaan kaksi tuntia päivässä, loput viettivät ruudun ääressä päivittäin enemmän aikaa.
Monimuuttuja-analyysi osoitti selkeän riippuvuuden lapsen ja koiran välisen kiintymyksen sekä fyysisen aktiivisuuden välillä. Mitä suuremmat pisteet lapsi sai kiintymystä arvioivassa CABS-testissä sitä enemmän fyysisesti aktiivista aikaa hän päi-vittäin koiran kanssa vietti. Lapsen ja koiran välisellä kiintymyksellä ei sen sijaan ollut yhteyttä päivittäiseen ruutuaikaan eikä painoon.
Johtopäätökset
Mitä syvempi lapsen kiintymys on perheen koiraan, sitä enemmän hän koiran kanssa viettää aikaa ja liikkuu. Pelkästään koiran omistaminen ei tutkimuksen mukaan vielä riitä fyysisen aktiivisuuden lisääntymiseen, vaan erityisesti kiintymys koiraan aktivoi lapsen sisäsyntyistä motivaatiota hoitaa koiraa (mm. ruokkia, harjata ja kävelyttää) sekä pelata ja leikkiä sen kanssa sisällä ja ulkona lisäten fyysisen aktiivisuuden määrää.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimus toteutettiin suurella otoksella, luotettaviksi ja toistettaviksi todetuilla mittaus-menetelmillä sekä käyttäen monimuuttuja-analyysia. Tutkimuksen heikkoutena on poikkileikkausasetelma, joka kertoo kiintymyksen ja fyysisen aktiivisuuden riippuvuudesta mutta ei syy-seuraus-suhteista. Jatkossa tulisikin tutkia vielä tarkemmin koiran ja lapsen välisen kiintymys-suhteen vaikutusta tulosten hyödyntämiseksi käytännössä lasten fyysisen aktiivisuuden edistämisessä.
Referoitu tutkimus
Gadomski AM, Scribani MB, Krupa N, Jenkins P. Pet dogs and child physical activity: the role of child-dog attachment. Pediatr Obes. 2016 May 27 doi: 10.1111/ijpo.12156. [Epub ahead of print]
Tutkimuslaitos
Research Institute, Bassett Medical center, Cooperstown, NY, USA
Avainsanat
kiintymys, lapset, vuorovaikutus, Companion Animal Bonding Scale, koira, fyysinen aktiivisuus
Lyhennelmän laatija
Johanna Tiilikainen, väitöskirjatutkija, terveystieteiden maisteri, UKK-instituutti
Hengityksen vinkuminen ei aina ole astmaa
26.5.2016 11.00
Kurkunpään ja äänihuulten toimintahäiriötä esiintyy mm. fyysisen rasituksen aikana, ja sen oireet muistuttavat astman oireita. Siksi potilaita hoidetaan usein astmalääkkeillä, jotka eivät kuitenkaan tehoa kurkunpään toimintahäiriöön. Keskeistä onkin oikea diagnoosi ja sen mukainen hoito, mikä usein vaatii monien ammattilaisten, mm. kurkku-, nenä-, korvalääkärin, puheterapeutin ja valmentajan osaamista.
Tausta
Kurkunpään ja äänihuulten toimintahäiriö (vocal cord dysfunction, VCD) on toiminnallinen hengitystä vaikeuttava oire, jonka oireet ovat samankaltaisia kuin astmassa. Jopa puolella potilaista on todettu myös astma, mutta häiriö voi esiintyä myös itsenäisenä ongelmana. Ensimmäiset lääketieteelliset havainnot kurkunpään toimintahäiriöstä on raportoitu jo 1800-luvulla. Alun perin sen oletettiin liittyvän psykologisiin tekijöihin, mutta viimeisten vuosikymmenien aikana häiriön taustalla olevien tekijöiden on ymmärretty olevan monitahoisempia. Tutkimusten mukaan naiset kärsivät ongelmasta kaksi tai kolme kertaa useammin kuin miehet, mutta tarkkaa määrää esiintyvyydestä ei ole tiedossa.
Kliiniset havainnot
Normaalisti äänihuulet loittonevat toisistaan sisäänhengityksen aikana, mutta kurkunpään toimintahäiriössä ylemmät hengitystiet ahtautuvat, kun äänihuulet lähentyvät tai jopa sulkeutuvat hengityksen aikana. Toimintahäiriö voi olla oireeton, mutta se voi aiheuttaa myös lievää tai pahimmillaan astmakohtauksen kaltaista hengenahdistusta. Tyypillisiä potilaiden kuvaamia oireita ovat hengenahdistus, tukehtumisen tunne, puristava tunne rinnassa, nielemisvaikeudet, kurkun selvittely tai palan tunne kurkussa. Tyypillisimmin hengitysvaikeutta ja hengityksen vinkumista esiintyy sisäänhengityksen aikana. Monet näistä oireista voivat aiheuttaa pelkoa ja jännittyneisyyttä, mikä edelleen pahentaa hengitysoireita.
Taustamekanismit
Kurkunpään toimintahäiriö on todennäköisesti yhteydessä kurkunpään hyper-reaktiivisuuteen, tuntoreseptorien lisääntyneeseen herkkyyteen ja lisääntyneeseen reagointiin erilaisia ärsykkeitä kohtaan. Kurkunpään alueen ongelmille altistavia tekijöitä voivat olla mm. urheilu, ruokatorven refluksitauti, infektiot, traumat, allergiat, kemikaalit ja monet sairaudet. Kurkunpään toimintahäiriö on monesti väärin diagnosoitu, minkä vuoksi oikean hoidon aloitus viivästyy. Vaikka oireet ovat samankaltaisia kuin astmassa, ne voidaan kuitenkin erottaa tiettyjen, toisistaan eroavien, kliinisten erityispiirteiden avulla. Tutkimusten mukaan jopa 42 % potilaista on diagnosoitu virheellisesti astmaatikoiksi, mikä viivästyttää asianmukaisen hoidon saamista. Tänä aikana potilaita hoidetaan usein tehokkaillakin astmalääkkeillä, ja hoitokustannukset voivat nousta suureksi. Astma-lääkkeet eivät tehoa kurkunpään toimintahäiriöön, vaan voivat joissain tapauksissa päinvastoin pahentaa oireita.
Tutkimus ja hoito
Spirometriatutkimukset sekä kurkunpään tähystys (laryngoskopia) ovat ensisijaisia toimenpiteitä, joiden avulla häiriö voidaan todeta. Ongelman hoito vaatii usein moniammatillista osaamista, mm. kurkku-, nenä-, korvalääkärin, puheterapeutin ja valmentajan taholta. Mm. puheterapia ja hengitystekniikkaharjoitukset ovat osa hoitomenetelmiä siinä vaiheessa, kun astma ja muut ongelmaa provosoivat taustatekijät on suljettu pois. Joissakin tapauksissa myös psykologin ohjaus voi olla tarpeellista.
Tutkimuksen arviointi ja tulosten soveltaminen käytäntöön
Artikkeli käsitteli laajasti sekä kroonista että akuuttia, eri tilanteissa esiintyvää kurkunpään toimintahäiriötä. Akuuttia, fyysisen rasituksen aikana ilmenevää häiriötä esiintyy urheilijoilla jonkin verran. Tutkimusten ja käytännön havaintojen mukaan ongelmasta kärsivät pääsääntöisesti naiset. Selvää syytä tälle ei tutkimuksessa selvinnyt. Silloin kun kurkunpään toimintahäiriö esiintyy urheilun aikana, altistavan tekijän välttäminen osana hoitoa ei ole mahdollista, vaan muiden taustatekijöiden selvittäminen ja hoito nousee entistä tärkeämpään rooliin.
Referoitu artikkeli
Dunn N, Katial R, Hoyte C. Vocal cord dysfunction: a review. Asthma Research and practice 2015;1:9.
Lyhennelmän laatija
Piia Kaikkonen, testauspäällikkö, LitT, liikuntafysiologi, Tampereen urheilulääkäriasema
Hyönteisistäkö terveyttä?
20.4.2016
Ovatko syötävät hyönteiset terveellisempiä kuin liha? Vertailu käyttäen kahta ravitsemusmallia, jotka on kehitetty taisteluun liika- ja aliravitsemusta vastaan
Keskeinen sisältö
Maapallon väestö lisääntyy ja riittävä ruoantuotanto on vaikeuksissa. Karjankasvatus kuormittaa ympäristöä kestämättömästi, joten syötävät hyönteiset ovat herättäneet kiinnostusta vaihtoehtoisena proteiinilähteenä. Hyönteisiä voidaan tuottaa suhteellisin pienin kustannuksin ja melko ympäristöystävällisesti. Niiden kasvatus vaatii tuotettua proteiinikiloa kohti 50-90 % vähemmän maata ja 40-80 % vähemmän rehua tuotettua syötäväksi kelpaavaa hyönteiskiloa kohti kuin tavallinen karjankasvatus. Lisäksi hyönteiset tuottavat kasvihuonekaasuja ja ammoniakkia huomattavasti vähemmän kuin nautakarja. Euroopassa hyönteiset ovat uutta ruokaa, ja niiden turvallisuudesta tai ravintoarvoista on vain vähän tietoa. Toistaiseksi myös EU-lainsäädäntö rajoittaa hyönteisravinnon myyntiä, vaikkakin lainsäädäntöä ollaan muuttamassa sallivampaan suuntaan.
Hyönteisten kaupallinen kasvattaminen ihmisravinnoksi on melko uutta. Vaikka mm. mehiläisiä ja silkkimatoja on tarhattu vuosituhansia ja luonnosta kerätyt hyönteiset ovat olleet tärkeä proteiinin ja ravintoaineiden lähde varsinkin tropiikissa, hyönteisten terveysvaikutukset tunnetaan melko huonosti. Vaikka tiedämme, että paikallisesti monilla hyönteisillä on merkittävä vaikutus asukkaiden ravitsemukseen, on vain vähän tietoa, ovatko hyönteiset ravitsemuksellisesti parempia kuin kasvi- tai muu eläinproteiini.
Tämän selvityksen mukaan hyönteisten ravintoainepitoisuus on vaihtelevampi kuin tavallisesti syödyn lihan. Yleisesti ottaen hyönteiset eivät ole vähemmän terveellisiä, mutta eivät myöskään mitään superruokaa lihaan tai sisäelimiin verrattuna. Osa hyönteisistä voi jopa vaikeuttaa taistelua liikapainoa ja siihen liittyviä sairauksia vastaan, mutta toisaalta aliravitsemuksesta kärsivillä alueilla mikroravintoaineita runsaasti sisältävä hyönteisravinto on hyvä vaihtoehto. Hyönteisruuan tuottamisen etuja on ympäristön vähäisempi kuormitus.
Tutkimusasetelma
Tutkimuksessa vertailtiin lihan (naudan- ja porsaanliha ja kana), näiden sisäelinten ja kuuden kaupallisesti saatavilla olevan hyönteislajin ravitsemuskoostumusta keskenään, apuna käytettiin kahta ravintoaineprofilointimenetelmää (Ofcom ja Nutrient Value Score -mallit; ne ovat yksinkertaisia järjestelmiä, joita voidaan soveltaa kaikkiin tuotteisiin. Ohjelmien asteikkoja voidaan käyttää vertailtaessa, onko jokin tuote parempi vai huonompi kuin toinen). Ofcom-mallia käytettiin liikaravitsemuksen arviointiin ja NVS-malli taas on suunniteltu aliravitsemuksen tarkasteluun.
Menetelmät
Ravintoainepitoisuuksien laskentaan käytettiin olemassa olevia ravintoainetaulukoita ja maantieteellinen vaihtelu otettiin huomioon käyttämällä eri mantereiden ravintoainetiedostoja. Kanan-, porsaan- ja naudanlihan ravintoarvot katsottiin raa’alle lihalle. Sisäelimistä (niihin luettiin myös nahka ja veri) käytettiin joko keskiarvoa tai mediaania.
Kotisirkka, mehiläinen, silkkimato, mopanemato, afrikkalainen palmukärsäkäs ja keltainen jauhomato olivat ne kuusi hyönteislajia, joiden ravintoainetiedot kerättiin raakojen hyönteisten ravintoainetietoja sisältävistä lähteistä.
Ofcom-malli pisteyttää ruoka-aineet niiden ravitsemuksellisen laadun mukaan ottaen huomioon terveyden edistämisen kannalta tärkeistä ravintoaineista energian, sokerin, natriumin (ruokasuolan haitallinen osa) ja tyydyttyneen rasvan vertailukohtana hedelmät, pähkinät ja kasvikset, kuitu ja proteiini. Pisteytyksen vaihteluväli oli 1-100, jossa ykkönen oli vähiten terveellinen ja sata paras mahdollinen.
NVS on kehitetty löytämään väestöt, joilla on suuri aliravitsemuksen ja ravintoaineiden puutoksen vaara. Siinä on energian, proteiinin ja rasvan lisäksi tiedot kahdeksasta muusta ravintoaineesta. Tiedot ilmoitetaan 100 grammaa kohti.
Päätulokset
Rasva, natrium ja proteiini
Ofcom-mallissa tärkeimmät eläintuotteisiin liittyvät ravintoaineet ovat rasva ja natrium. Kanan sisäelimissä oli eniten tyydyttynyttä rasvaa (12,1 g/100 g), mutta muissa lihaperäisissä ruoka-aineissa tyydyttynyttä rasvaa oli melko vähän (1-3,8 g/100 g) verrattuna päivittäisen suositeltavan saannin ylärajaan, joka on 20 g/pv. Hyönteisten tyydyttyneen rasvan pitoisuudet puolestaan vaihtelivat paljon (2,3 g – 9,8 g/100 g). Myös natrium-pitoisuuden vaihteluväli oli hyönteisillä (0 -152 mg/100 g) suurempi kuin lihassa (60-132 mg/100 g). Myös hyönteisten proteiinimäärä vaihteli enemmän kuin lihan (10-35,2 g vs. 16,8-20,6 g).
Muut ravintoaineet
Hyönteisistä ei ollut saatavilla kaikkia ravintoainetietoja, mutta esimerkiksi rautaa oli sirkoissa 180 % ja mehiläisissä peräti 850 % enemmän kuin naudanlihassa, joka oli lihoista paras raudanlähde. Naudan sisäelinten rautapitoisuus oli kuitenkin suurempi kuin kotisirkkojen. Kaikissa hyönteisissä oli enemmän kalsiumia ja riboflaviinia kuin missään lihassa tai sisäelimissä. Ravintoainepitoisuutensa puolesta hyönteisistä parhaiksi osoittautuivat sirkat ja mehiläiset, lihasta sianliha. Sisäelinten väliset erot olivat vähäisiä.
Terveellisyys
Ofcom-asteikolla terveellisyyttä tarkasteltaessa hyönteislajien väliset erot olivat suuremmat kuin lihalajien tai sisäelinten väliset erot, mutta kaiken kaikkiaan hyönteisten, lihan ja sisäelinten väliset erot eivät olleet merkittäviä. Huonoimmin asteikolla sijoittuivat palmukärsäkkäät, joiden terveellisyyspisteet olivat noin 40, kun muilla lajeilla pisteet vaihtelivat 60:sta lähes 80:aan (parhaat pisteet sai naudan sisäelimet).
NVS-asteikolla puolestaan hyönteisten väliset erot olivat suhteellisen pieniä, palmukärsäkkäät ja jauhomadot sijoittuivat ravintoarvoasteikolla korkeammalla kuin lihatuotteet, mutta ainoa tilastollisesti merkitsevä ero oli, että sianliha on terveellisempää kuin nauta tai kana. Huomattava on kuitenkin, että vain sirkoista ja jauhomadoista oli saatavilla kaikki tarkastellut ravintoainetiedot.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimus on ensimmäinen, jossa verrataan systemaattisesti syötävien hyönteisten ja lihan ja sisäelinten ravitsemuksellista laatua. Tutkimus on laskennallinen, analysoituja ravintoainetietoja ei ollut saatavilla kaikille hyönteisille, eivätkä tutkijat niitä itse määrittäneet. Puuttuvia tietoja on korvattu keskiarvoilla, joten varsinkin mikroravintoaineiden pitoisuuksiin tulee suhtautua varauksella.
Tulokset osoittivat, että hyönteislajien välillä on eroja, eikä hyönteisiä tulisi käsitellä yhtenä luokkana. Kahden menetelmän antamat tulokset eroavat hieman toisistaan, mutta kumpikaan menetelmä ei löytänyt merkittäviä eroja hyönteisten, lihan ja sisäelinten ravintoainepitoisuuksien välillä. Monissa hyönteisissä on enemmän energiaa, natriumia ja tyydyttynyttä rasvaa kuin perinteisissä lihatuotteissa, joten kaikista hyönteisistä ei ole apua taistelussa liikapainoa ja siihen liittyviä sairauksia vastaan. Toisaalta mikään kuudesta hyönteislajista ei ollut ravitsemuksellisesti huonompi kuin liha tai sisäelimet. Hyönteisissä on runsaasti mikroravintoaineita, joiden puutos on yleistä varsinkin aliravitsemuksesta kärsivillä alueilla. Lisäksi hyönteisten kasvatuksella ihmisravinnoksi on muita kuin terveyteen liittyviä etuja karjankasvatukseen verrattuna. Sen taloudelliset kustannukset ja ympäristökustannukset ovat pienemmät.
Vaikka syötävien hyönteisten käytön edistäminen voi olla ympäristöä ajatellen viisasta, myös lihantuotannon oheistuotteet ovat tarkoituksenmukainen vaihtoehto lihalle. Sisäelimet ovat vähintään yhtä terveellistä ruokaa kuin liha, vaikka ne eivät yllä kovin korkealla suosikkiruokien listalla Euroopassa. Niiden käyttö on vähentynyt länsimaisissa, vaikka ennen kaikki ruhon osat käytettiin tarkkaan hyväksi.
Tutkimustulosten sovellettavuus
Hyönteisten ravitsemuskoostumus vaihtelee lajeittain, mutta mikään tässä tutkimuksessa tutkituista hyönteislajeista ei ollut terveydellisesti huonompi vaihtoehto kuin liha tai sisäelimet. Toisaalta ne eivät osoittautuneet myöskään miksikään superruoaksi karjataloustuotteisiin verrattuna. Hyönteisruuan edistämisen etuina voidaankin pitää niiden tuottamisen vähäisempiä sekä taloudellisia että ympäristöä kuormittavia kustannuksia. Hyönteiset ovat suuri mahdollisuus eettisesti kestävämpään ja luontoa säästävään ruoantuotantoon, mutta länsimaissa ihmisten ennakkoluulot ovat toistaiseksi suurin este laajemmalle hyönteisten hyötykäytölle. Mitään ravitsemuksellista vaaraa ihmisravinnoksi kelpaavien hyönteisten syömisestä ei ole, joten ehkä tulevien vuosikymmenten aikana myös suomalaisen elintarvikekaupan valikoimaan kuuluvat jauhomadot ja kotisirkat.
Referoitu tutkimus
C.L.R. Payne, P. Scarborough, M. Rayner, K. Nonaka:Are edible insects more or less ”healthy” than commonly consumed meats? A comparison using two nutrient profiling models developed to combat over- and undernutrition. Eur J Clin Nutr 2016; 70: 285-291. DOI:10.1038/ejcn.2105.149
Avainsanat
hyönteiset, liha, ravitsemus, proteiini, energia
Lyhennelmän laatija
Kirsti Uusi-Rasi, erikoistutkija, filosofian tohtori, UKK-instituutti
Liikunnallisten oppituntien vaikutus oppilaiden liikkumiseen ja oppimiseen
29.3.2016
Katsauksessa selvitettiin, mitä vaikutusta liikunnallisilla oppitunneilla on oppilaiden liikkumisen määrään ja oppimistuloksiin. Tulokset osoittivat, että tutkimuksia on tehty toistaiseksi varsin vähän ja yksittäisissä tutkimuksissa on runsaasti epäkohtia, jotka heikentävät tulosten luotettavuutta ja yleistettävyyttä. Yhteenveto yksittäisten tutkimusten tuloksista antoi kuitenkin viitteitä siitä, että liikunnalliset oppitunnit voivat lisätä oppilaiden liikkumisen määrää. Myös vaikutukset oppimistuloksiin olivat varovaisen myönteisiä.
Uutinen lyhyesti TerveysliikuntaNYT-verkkolehdessä!
Taustaa
Liikkumisella on todettu olevan useita terveysvaikutuksia sekä aikuisille että lapsille. Myös liikkumisen ja oppimisen yhteys on havaittu useissa tutkimuksissa. Liikkumisen moninaiset hyödyt eivät kuitenkaan ole johtaneet muutoksiin koulukulttuurissa, vaan oppilaat istuvat yhä pääosan koulupäivästään.
Liikunnallisten oppituntien tarkoituksena on lisätä lasten ja nuorten liikkumista muualla kuin liikuntatunneilla. Laajasti toiminnallisen koulukulttuurin avulla lapset ja nuoret voivat todennäköisemmin saavuttaa liikuntasuositukset verrattuna yksittäisiin liikkumista edistäviin toimenpiteisiin (esim. välituntiliikunnan tai liikuntatuntien lisääminen).
Tavoitteet ja menetelmät
Katsauksen tavoitteena oli 1) selvittää millaisilla menetelmillä yksittäisissä tutkimuksissa on pyritty arvioimaan liikunnallisten oppituntien vaikutuksia oppilaiden liikkumisen määrään ja oppimistuloksiin sekä 2) arvioida mitä vaikutusta liikunnallisilla oppitunneilla on oppilaiden liikkumisen määrään ja oppimistuloksiin. Tässä lyhennelmässä tarkastellaan ainoastaan vaikutuksia liikkumiseen ja oppimiseen.
Katsausta varten tehtiin systemoitu kirjallisuushaku useista tietokannoista. Myös artikkeleiden lähdeluetteloita ja ns. ”harmaata” kirjallisuutta hyödynnettiin. Tarkasteluun otettiin mukaan englannin kielellä julkaistut kontrolloidut ja kontrolloimattomat kokeelliset tutkimukset, jotka oli toteutettu koulussa ja joissa oli raportoitu liikunnallisten oppituntien vaikutuksia liikkumisen määrään ja/tai oppimistuloksiin. Liikunnallisilla oppitunneilla tarkoitettiin sellaisia tunteja, joissa liikkuminen tapahtui oppimisen ohessa. Tutkimukset, joissa tarkastelun kohteena olivat liikuntatunnit, oppitunteihin liittymättömät liikuntatuokiot, välitunnit ja kouluajan jälkeinen liikuntaharjoittelu rajattiin siis katsauksen ulkopuolelle.
Kirjallisuushaku tuotti kaikkiaan 8039 artikkelia, joista valintakriteerien jälkeen jäi tarkastelun kohteeksi 11 tutkimusta. Niistä yhdeksän oli toteutettu Yhdysvalloissa, yksi Kiinassa ja yksi Uudessa Seelannissa. Tutkimuksista kahdeksan oli kontrolloituja, lopuissa käytettiin ennen-jälkeen-asetelmaa. Yhdeksän tutkimusta oli toteutettu alakoulussa, yksi yläkoulussa ja yksi esikoulussa. Tutkimuksiin osallistuneet oppilaat olivat 3-14-vuotiaita, liikkumisen määrää tarkastelevissa tutkimuksissa oli yhteensä 1544 oppilasta ja oppimistuloksia tarkastelluissa tutkimuksissa yhteensä 657.
Vaikutuksia oppilaiden liikkumisen määrään arvioitiin tutkimuksesta riippuen joko askelmittarilla, kiihtyvyysmittarilla, kyselyllä tai havainnoimalla tai näiden yhdistelmillä. Seitsemän kahdeksasta tutkimuksesta, joissa oli käytetty askel- tai kiihtyvyysmittaria, tarkastelivat vaikutuksia koulupäivän aikaiseen liikkumiseen. Yhdessä tarkastelun kohteena oli pelkästään oppituntien aikainen liikkuminen. Oppimisen tulosmuuttujia olivat tiedollisista tehtävistä suoriutuminen, keskittymiskyky, päättely- ja ongelmanratkaisukyky, luetun ymmärtäminen tai ennalta esitetyn sisällön muistaminen tutkimuksesta riippuen.
Suurin osa tutkimuksista kesti 13 päivästä kolmeen kuukauteen. Mukana oli myös yksi yhden päivän ja yksi kolmen vuoden tutkimus. Myös liikunnallisten oppituntien kerrat viikossa, päivässä ja yhteensä vaihtelivat eri tutkimuksissa, kuten myös niiden kestot ja sisällöt. Joissakin tutkimuksissa opettajille annettiin tukimateriaaliksi liikuntakortteja tai muistikirjoja, joissakin käytettiin tarralappuja tai julisteita, joihin oppilailla oli mahdollisuus kirjata liikkumistaan, ja joissakin hyödynnettiin olemassa olevia liikuntavälineitä. Lähes kaikissa tutkimuksissa opettajia koulutettiin jollain tavalla oppituntien pitämiseen. Neljässä tutkimuksessa opettajat pitivät kirjaa oppituntien toteutumisesta.
Päätulokset
Kahdeksassa tutkimuksessa tarkasteltiin liikunnallisten oppituntien vaikutusta oppilaiden liikkumisen määrään objektiivisella mittausmenetelmällä kontrolloidussa tutkimusasetelmassa. Kuudessa niistä oppitunnit näyttivät vaikuttavat myönteisesti oppilaiden liikkumisen määrään. Kun tarkasteltiin vain niitä neljää tutkimusta, joissa liikkumisen määrää oli arvioitu kiihtyvyysmittarilla, kahdessa niistä havaittiin lisäys myös kohtuukuormitteisessa liikkumisessa.
Vaikutuksia oppimistuloksiin selvitettiin kuudessa tutkimuksessa. Näistä kaksi raportoi tilastollisesti merkitseviä myönteisiä vaikutuksia, muissa tutkimuksissa erot oppimistuloksissa kontrolliryhmiin verrattuna säilyivät ennallaan tai eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Johtopäätökset
Liikunnallisilla oppitunneilla voidaan lisätä oppilaiden kouluaikaisen liikkumisen määrää. Myös liikunnallisten oppituntien vaikutus oppimistuloksiin vaikuttaa varovaisen myönteiseltä.
Aiheesta tarvitaan kuitenkin lisää tutkimustietoa, sillä katsauksessa mukana olleiden tutkimusten oppitunneista puuttui käyttäytymistieteellinen perusta, niitä ei oltu kuvattu riittävästi eikä niiden toteutumisastetta ollut raportoitu. Myös tutkimusten seuranta-aika oli lyhyt, suurin osa tutkimuksista oli toteutettu Yhdysvalloissa ja tutkimukseen osallistujat olivat valikoituneita. Oppimistulosten kohdalla tutkimuksissa käytettiin erilaisia tulosmuuttujia, ja kutakin kohden oli vain yksi tai kaksi tutkimusta. Tämä teki vakuuttavien johtopäätösten tekemisen liikunnallisten oppituntien vaikutuksista oppimistuloksiin mahdottomaksi.
Tutkimuksen arviointi ja tulosten soveltaminen käytäntöön
Tutkimuksen tulokset perustuivat huolellisesti ja asianmukaisesti tehtyyn systemoituun kirjallisuuskatsaukseen.
Suomessa tutkimuksen tulokset kannustavat jatkamaan Liikkuva koulu -ohjelman kaltaisia kehitystoimenpiteitä, joilla saadaan enemmän monipuolista liikettä lasten ja nuorten koulupäiviin. Katsauksen tutkimuksissa käytettyjä menetelmiä ei kuitenkaan välttämättä voi sellaisenaan hyödyntää Suomessa, koska mm. koulujen rakenteelliset ja toimintatavalliset erot eri maiden välillä ovat suuria.
Neljässä katsauksen tutkimuksessa liikkumisen määrää arvioitiin kiihtyvyysmittarilla. Tulevissa tutkimuksissa tulisi käyttää systemaattisemmin objektiivisia kiihtyvyysmittareita, jotta myös liikkumisen teho ja lasten sekä nuorten paikallaanolon määrää voidaan mitata. Nyt paikallaanolon määrää ei arvioitu missään tutkimuksessa. Tutkimuksissa tulisi myös mitata lasten ja nuorten koko päivän kokonaisliikkumisen määrää kouluaikaisen liikkumisen sijasta.
Katsauksen tehneet tutkijat toivat yhteenvedossaan esille, että vain kahdessa tutkimuksessa oli otettu opettajat mukaan liikunnallisten oppituntien suunnitteluun. Opettajien kuunteleminen olisi tärkeää, jotta tutkimusten menetelmät saadaan paremmin oppimisympäristöön eli koulun arkeen sopiviksi. Ilman opettajien tukea oppituntien liikunnallistamista voi myös olla vaikea saada opetussuunnitelmatasolle. Myös tutkimusmateriaalien jatkohyödyntäminen helpottuisi ja tutkimuksessa kehitetyt menetelmät voisivat jäädä paremmin elämään koulumaailmaan tutkimusten päätyttyä. Samoin oppilaiden osallistaminen tutkimusten suunnitteluun voisi olla hyödyllistä erityisesti yläkouluikäisten opiskelumotivaatiolle. Samalla nuorten sitoutuminen tutkimuksiin voisi kohentua. Teknologian lisääntyminen opetuksessa tulisi myös huomioida tulevissa koulumaailman tutkimuksessa.
Katsauksen perusteella tulokset liikunnallisten oppituntien vaikutuksesta lasten ja nuorten kouluaikaisen liikkumisen määrään sekä oppimiseen vaikuttavat lupaavilta. Tutkimustietoa liikunnallisista oppitunneista on kuitenkin kertynyt vielä varsin vähän, joten lisää tutkimuksia tarvitaan näytön vahvistamiseksi.
Referoitu tutkimus
Norris E, Shelton N, Dunsmuir S, Duke-Williams O, Stamatakis E. Physically active lessons as physical activity and educational interventions: a systematic review of methods and results. Prev Med. 2015 Mar;72:116-25, Epub 2015 Jan 3, doi: 10.1016/j.ypmed.2014.12.027.
Lyhennelmän laatijat
Anne-Mari Jussila, koulutus- ja kehittämisjohtaja, väitöskirjatutkija, liikuntatieteiden maisteri, UKK-instituutti
Minna Aittasalo, erikoistutkija, dosentti, terveystieteiden tohtori, UKK-instituutti
Askellusharjoittelulla voidaan jopa puolittaa ikäihmisten kaatumiset
10.2.2016
Esiteltävässä tutkimusyhteenvedossa selvitettiin, miten askellusharjoittelu vaikuttaa yli 60-vuotiaiden henkilöiden kaatumisiin ja kaatumisten riskitekijöihin. Analyysin perusteella askelharjoittelun avulla on mahdollista vähentää ikäihmisten kaatumisia varsin tehokkaasti.
Taustaa
Ikäihmisten kaatumiset ovat maailmanlaajuisesti vakava ja kasvava ongelma. Suomessa kaatumisten seurauksena kuolee nykyisin yli 1000 henkilöä vuosittain, noin 1800 saa vakavan päävamman ja noin 7000 lonkkamurtuman. Kymmenet tuhannet muut saavat muita murtumia tai vammoja. Lähes puolet yli 75-vuotiaiden kaatumisista aiheuttaa vamman, joka edellyttää jonkin asteista hoitoa.
Kohonneen kaatumisriskin taustalla on usein syystä tai toisesta heikentynyt fyysinen toimintakyky. Fyysistä toimintakykyä voi ylläpitää ja jopa parantaa tarkoituksenmukaisella liikuntaharjoittelulla. Voima- ja tasapainoharjoittelun yhdistelmä on tehokas keino vähentää ikäihmisten kaatumisia ja erityisesti kaatumisten aiheuttamia hoitoa vaativia vammoja. Yksi tasapainoharjoittelun muoto on askellusharjoittelu, joka voidaan kohdistaa toimintakyvyn niihin osa-alueisiin, joita tarvitaan turvalliseen liikkumiseen. Samoin harjoittelussa voidaan keskittyä yllättävissä tilanteissa, kuten liukastuessa, tarvittavien (tietoisten tai refleksiivisten) nopeiden korjausliikkeiden tai painonsiirtojen tekemiseen.
Tavoitteet ja menetelmät
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää askellusharjoittelun vaikutukset kaatumisten riskitekijöihin ja kaatumisiin yli 60-vuotialla. Systemoitua kirjallisuuskatsausta ja meta-analyysia varten haettiin tutkimusjulkaisuja useista tietokannoista sekä julkaisujen viiteluetteloista. Tarkasteluun otettiin mukaan englannin kielellä julkaistut kontrolloidut interventiotutkimukset, joissa oli raportoitu askellusharjoittelun vaikutuksia kaatumisiin ja/tai johonkin mitattuun muuttujaan (esim. reaktioaika, kävelynopeus, tasapaino, lihasvoima), joka kuvaa fyysistä toimintakykyä.
Askellusharjoittelulla tarkoitettiin sellaista kävellen tehtyä harjoittelua, jossa henkilö joutui mukauttamaan askeleensa ympäristön haasteisiin. Harjoitteluun kuuluivat esimerkiksi: määrätyn kohteen päälle astuminen tietyssä järjestyksessä, askelkuvion tekeminen tietoisesti liikkuen, esteen ylittäminen ja ulkoinen horjautus liikkuvalla alustalla käveltäessä. Perinteiset liikuntatutkimukset (esim. kävely, tanssi tai taiji) suljettiin pois analyysista.
Päätulokset
Kirjallisuushaku tuotti kaikkiaan 633 artikkelia, joista valintakriteerien jälkeen jäi jäljelle 16 tutkimusta varsinaisiin analyyseihin. Seitsemässä tutkimuksessa arvioitiin askellusharjoittelun vaikutuksia kaatumisiin ja niissä oli tutkittavia yhteensä 660. Harjoitusvaikutuksia toimintakykyä kuvaaviin erilaisiin muuttujiin arvioitiin vaihtelevasti ja tutkittavien kokonaismäärät vaihtelivat välillä 36-416.
Meta-analyysi osoitti, että askellusharjoittelu puolitti sekä kaatumiset että kaatujien osuuden tutkittavista. Vastaavat riskisuhteet olivat 0,48 ja 0,51. Harjoituksella oli merkitsevä vaikutus reaktioaikaan, TUG-testin aikaan ja tasapainoa kuvaavaan yhden jalan seisonta-aikaan. Lihasvoimassa (polven ojennusvoima ja tuolista ylösnousutestiin) ei sen sijaan havaittu tilastollisesti merkitsevää harjoitusvaikusta.
Johtopäätökset
Askellusharjoittelun avulla on mahdollista vähentää yli 60-vuotiaden kaatumisia varsin tehokkaasti – kaatumisten esiintyminen voi jopa puolittua. Ikäihmisten varmemman liikkumisen taustalla ovat todennäköisesti harjoittelun seurauksena parantuneet reaktioaika, kävelykyky ja tasapaino.
Tutkimuksen arviointi ja tulosten soveltaminen käytäntöön
Tutkimuksen tulokset perustuivat huolellisesti ja asianmukaisesti tehtyyn systemoituun kirjallisuuskatsaukseen ja meta-analyysiin. Askellusharjoittelu vähensi kaatumisia varsin johdonmukaisesti ja tutkittavien kokonaismäärä oli suuri, mikä vahvistaa löydöksen luotettavuutta. Niin ikään harjoitusvaikutus reaktioaikaan oli selvä. Muissa fyysistä toimintakykyä kuvaavissa muuttujissa oli enemmän vaihtelua tutkimusten välillä, ja tutkittavien määrät olivat osassa tutkimuksia pieniä. Vaikka tilastollisesti merkitsevää vaikutusta lihasvoimaan ei havaittu, niin tätä ei pidä tulkita suoraviivaisesti. On mahdollista, että tutkittavien lihasvoima oli jo kohtuullisen hyvällä tasolla, jolloin askellusharjoittelu ei varsinaisesti pystynyt lisäämään lihasvoimaa. Harjoitusvaikutukset näkyivät ensisijaisesti harjoittelijoiden kykynä tuottaa nopeita liikkeitä, jotka ovat tärkeitä pystyssä pysymisen kannalta.
Suuri osa meta-analyysissä tarkastelluista tutkimuksista oli tehty pienissä tutkimusjoukoissa, osa harjoitteluinterventioista kesti vain lyhyen ajan ja harjoitteluohjelmien sisällöt vaihtelivat. Laadukkaita lisätutkimuksia luonnollisesti tarvitaan, jotta harjoitusvaikutukset myös fyysisen suorituskyvyn eri osa-alueisiin voidaan varmentaa. Myös askellusharjoittelun mahdollisesta kyvystä estää vammoja aiheuttavia kaatumisia tarvitaan lisätietoa. Joka tapauksessa näyttö askellusharjoittelun kaatumisia estävästä vaikutuksesta ikäihmisillä on varsin lupaava.
Askellusharjoittelua eri muodoissaan kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää osana monipuolista tasapainoharjoittelua. Se tarjoaa varteenotettavan keinon parantaa ikäihmisten fyysistä toimintakykyä sekä vähentää kaatumisia.
Referoitu tutkimus
Okubo Y, Schoene D, Lord SR. Step Training improves reaction time, gait and balance and reduces falls in older people: a systematic review and meta-analysis. Br J Sports Med, Published Online First Jan 8, 2016, doi:10.1136/bjsports-2015-095452
Tutkimuslaitos
Falls and Balance Research Group, Neuroscience Research Group Australia, School of Public health and Community Medicine, University of New South Wales, Sydney, Australia
The Japan Society for the Promotion of Science, Tokyo, Japan
Institute for Biomedicine of Aging, Friedrich-Alexander University Erlangen-Nurnberg, Nuremberg, Germany
Lyhennelmän laatija
Harri Sievänen, tutkimusjohtaja, dosentti, tekniikan tohtori, UKK-instituutti