Hyppää sisältöön

Tutkimusreferaatit vuonna 2015

11/2015 Liikunnasta hyötyä hauraus-raihnausoireyhtymästä kärsiville 

10/2015 Liikuntaneuvontaa vastaanotolla – riittääkö 5 minuuttia? 

9/2015 Fitness ja fatness – hyvä lihaskunto voi pienentää ylipainon… 

8/2015 HIIT-harjoittelu parantaa tehokkaasti maksimaalista… 

5/2015 Kehon rytmiä metsästämässä: musiikin aikaansaama liike 

4/2015 Liikunta vähentää kaatumisvammoja 

4/2015 Tupakointi ja vähäinen liikunta keskeisiä aiheita… 

2/2015 Ulkoilumahdollisuuksien lisääminen edistää väestön… 

2/2015 Onko urheilu terveellistä? 

Liikunnasta hyötyä hauraus-raihnausoireyhtymästä kärsiville 

27.11.2015  

Tutkimuksessa selvitettiin fyysisen aktiivisuuden sekä terveyskasvatuskeskustelujen vaikutusta hauraus-raihnausoireyhtymästä (HRO) kärsivien ikääntyneiden oireisiin. Fyysiseen aktiivisuuden lisäämisestä on tutkimuksen mukaan hyötyä niille ikäihmisille, joilla on liikkumiskyvyn ongelmia, ja erityisesti niille, joilla jo oli HRO tai useampia sairauksia. 

Uutinen lyhyesti: Terveysliikunta NYT -verkkolehdessä 

Taustaa 
Iäkkäiden määrä on kasvanut ja kasvaa edelleen useimmissa maissa. Mitä iäkkäämmäksi ihmiset elävät, sitä todennäköisempää on, että osa lisävuosista on niin sanottuja raihnaisia eli toimintakyvyltään rajoittuneita vuosia. Tällä on runsaasti negatiivisia vaikutuksia sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana gerontologiassa on kiinnostuttu niin sanotusta hauraus-raihnausoireyhtymästä, HRO (engl. frailty), jossa useilla ikään liittyvillä muutoksilla on haitallisia vaikutuksia henkilön terveydelle, toimintakyvylle ja elämänlaadulle. HRO:n tunnetuin oireluokittelu on ns. Friedin malli, jossa henkilö luokitellaan oireyhtymästä kärsiväksi, mikäli hänellä on vähintään kolme seuraavista oireista: uupumus, tahaton painonlasku, liikkumattomuus (engl. sedentary behaviour), hidas kävelynopeus ja/tai heikot lihasvoimat. Yksi lupaavimmista keinoista ennaltaehkäistä HRO:n syntymistä on riittävästä fyysisestä aktiivisuudesta huolehtiminen. 

Tavoitteet ja menetelmät 
Tutkijoiden hypoteesina oli, että fyysisen aktiivisuuden lisääminen vähentää HRO:n yleisyyttä iäkkäiden keskuudessa. Lisäksi fyysisen aktiivisuuden lisääntymisen arveltiin vähentävän oireiden vakavuutta ja haitallisuutta. Tutkimuksessa 424 yhdysvaltalaista kotona asuvaa iäkästä satunnaistettiin kahteen ryhmään. Tutkimukseen osallistuneiden tuli olla 70-89-vuotiaita, inaktiivisia (alle 20 minuuttia ohjattua liikuntaa viikossa) sekä kykenemättömiä kävelemään 400 m matkaa ilman apuvälineitä, mikä viittasi liikkumiskyvyn heikkenemisen vaaraan. 
 
Fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävä ryhmä osallistui kolmivaiheiseen ohjelmaan, joka sisälsi ohjattua ryhmä- ja kotiharjoittelua. Alussa ryhmäharjoittelua oli kolmesti viikossa (viikot 1-8), sitten kahdesti viikossa (viikot 9-24) ja lopulta oman halukkuuden mukaan 0-2 kertaa viikossa (viikot 25-52). Ryhmäharjoittelukertojen vähentyessä kotona tehtävän harjoittelun määrää lisättiin. Viimeisen puolen vuoden aikana harjoittelun etenemistä seurattiin kuukausittaisten puhelinsoittojen avulla. 

Interventio keskittyi erityisesti kävelyyn, ja tavoitteena oli, että tutkittavat kävelisivät viikoittain vähintään kaksi ja puoli tuntia. Mikäli kävely ei ollut mahdollista, korvattiin se esimerkiksi kuntopyöräilyllä. Jokainen harjoittelukerta sisälsi myös lämmittelyn ja jäähdyttelyn sekä liikkuvuusharjoitteita ja 10 minuutin alaraajojen lihasvoimaharjoittelun nilkkapainojen avulla. Lisäksi mukaan liitettiin tasapainoa parantavia harjoitteita. Tutkittavia myös rohkaistiin lisäämään eri liikkumismuotoja päivittäisiin toimiinsa. Harjoitteiden vaativuus kasvoi vuoden intervention aikana. Kuormittavuutta arvioitiin Borgin asteikolla. Tavoitetaso kestävyysliikunnassa oli hieman rasittava ja lihasvoimaharjoitteissa rasittava. 
 
Toiseen, terveyskasvatukseen perustuvaan ryhmään arvotut kutsuttiin pienryhmäkeskusteluihin. Keskusteltavat aiheet liittyivät muun muassa terveyteen, ravitsemukseen, lääkitykseen, jalkojen hoitoon ja ennaltaehkäiseviin palveluihin. Jokainen keskustelukerta päättyi keveisiin lähinnä yläraajoihin kohdistuneisiin venyttelyihin. Ensimmäisen 24 viikon aikana kokoontumisia oli viikoittain, sitten kuukausittain. 

Interventioiden tehokkuutta arvioitiin Friedin oireluokittelun avulla. Mikäli henkilöllä oli vähintään kolme viidestä pääoireesta (uupumus, tahaton painonlasku, liikkumattomuus, hidas kävelynopeus ja heikot lihasvoimat) hänet luokiteltiin HRO:sta kärsiväksi. Mikäli oireita oli 1-2, henkilö luokiteltiin ennakoivasta HRO:sta kärsiväksi (engl. pre-frailty). Luokittelu tehtiin tutkimuksen alussa sekä 6 ja 12 kuukauden kohdalla. 
 
Päätulokset 
Vuoden intervention aikana HRO:n esiintyvyys puolittui liikuntaryhmässä eli laski reilusta 20 prosentista noin 10 prosenttiin. Terveyskasvatuskeskusteluihin osallistuneessa ryhmässä pudotus oli vain muutamia prosentteja, ja ryhmät erosivat toisistaan loppumittauksissa tilastollisesti merkitsevästi (p=.01). Sama näkyi myös keskimääräisessä HRO:n luokittelupisteissä (maksimi 5 pistettä), joka laski liikuntaryhmässä vajaasta 1,7 pisteestä 1,2 pisteeseen ja terveyskasvatusryhmässä 1,5 pisteeseen (p=.01). Erityisen tehokkaasti liikuntainterventio vaikutti henkilöihin, joilla jo oli HRO tai vähintään kolme eri sairautta lähtötilanteessa. 

Johtopäätökset 
Fyysiseen aktiivisuuden lisäämisellä voidaan vähentää HRO:n yleisyyttä ja oireiden vakavuutta niillä ikäihmisillä, joilla jo on liikkumiskyvyn ongelmia. Erityisen hyödyllistä fyysisen aktiivisuuden lisääminen näyttäisi olevan jo HRO:sta kärsiville sekä monisairaille iäkkäille. 

Tutkimuksen arviointi ja tulosten soveltaminen käytäntöön 
Tutkimuksen taustalla on useita arvostettuja gerontologian tutkijoita ja vaikka kyseessä on pilottitutkimus, on tutkimukseen mukaan otettujen henkilöiden määrä melko suuri – yli 400. Se lisää tutkimuksen luotettavuutta ja parantaa tilastollista voimaa. Tutkimukseen osallistuminen on ollut poikkeuksellisen hyvää, jopa 94 prosenttia tutkituista osallistui vuoden mittauksiin. Myös interventioihin osallistuminen on ollut riittävää, jotta tutkimuskysymystä on mielekästä käsitellä ja ryhmiä verrata toisiinsa. Friedin luokittelun käyttö HRO:n määrittelyssä on varsin perusteltua. Käytetyt mittarit yksittäisten oireiden arvioimiseen ovat käyttökelpoisia. Tosin kyseenalaistaisin pelkän käden puristusvoimamittarin käytön lihasvoimien arvioinnissa. 

Tutkimus osoittaa hyvin selkeällä tavalla liikunnan merkityksen iäkkäillä. Erityisen ilahduttavaa on, että parhaimmat tulokset on saatu huonompikuntoisten, jo HRO:sta kärsivien sekä monisairaiden kohdalla. Ei ole siis mitään syytä nostaa käsiä pystyyn, vaikka toimintakyvyn heikentyminen olisikin jo ilmeistä. Suuntaa on mahdollista kääntää ja ainakin vähentää oireiden haittaavuutta. Iäkkäät henkilöt näyttävät myös motivoituvan harjoitteluun hyvin, kun seuranta on riittävän intensiivistä ja kotiharjoittelun lisäksi on tarjolla myös ryhmämuotoista liikuntaa. Tämä on syytä huomioida suomalaisessakin sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä liikuntatoimessa. Tälle alati kasvavalla joukolle on tärkeää saada kohdistettuja, toimintakyvyn paranemiseen tähtääviä harjoitteluryhmiä. 

Referoitu tutkimus 
Cesari M, Vellas B, Hsu FC, Newman AB, Doss H, King AC, Manini TM, Church T, Gill TM, Miller ME, Pahor M for the LIFE Study Group. A Physical Activity Intervention to Treat the Frailty Syndrome in Older Persons – Results From the LIFE-P Study. J Gerontol Med Sci 2015;70(2):216-222. 

Tutkimuslaitokset 
University of Toulouse, France; Wake Forest University Health Sciences, Winston Salem, North Caroline, USA; University of Pittsburg, Pennsylvania, USA; University of Florida, Gainesville, USA; Stanford University, Palo Alto, California, USA; Louisiana State University System, Baton Rouge, USA; Yale University, New Haven, Connecticut, USA 

Lyhennelmän laatija 
Saija Karinkantaerikoistutkija, filosofian tohtori, fysioterapeutti, UKK-instituutti 

Liikuntaneuvontaa vastaanotolla – riittääkö 5 minuuttia? 

21.10.2015  

Tutkimuksia mini-interventioista ja niiden tuloksellisuudesta potilaiden liikkumisen edistämiseksi on vähän. Nimestään huolimatta lyhytneuvonta (mini-interventio, BI =brief intervention) voi kestää jopa 40 minuuttia. Aika on kuitenkin liian pitkä, jotta sen voisi sisällyttää perusterveydenhuollon käynteihin. Sen sijaan noin 5 minuuttia kestävä mini-liikuntaneuvonta (erittäin lyhyt interventio, VBI=very brief intervention) voisi sisältyä terveydenhuollon vastaanottokäyntiin tai terveystarkastuksiin. 

Tavoitteet ja menetelmät 
Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää liikuntaneuvontaan mini-interventioita (noin 5 min) ja testata soveltuvatko ne osaksi perusterveydenhuollon terveystarkastuksia. 

Lähtökohtana mini-interventioiden kehittämisessä oli:1) Mini-interventio lisää ohjattavan fyysistä aktiivisuutta (vaikuttavuus =effectiveness). 2) Mini-interventio on mahdollista toteuttaa 5 minuutissa osana terveystarkastusta (toteutettavuus= feasibility). Mini-interventio on helppo toteuttaa, ei vaadi kalliita varusteita tai laajaa erikoistumiskoulutusta. 3) Mini-intervention hyväksyvät (acceptability) sekä ammattilaiset että potilaat. 4) Mini-interventio on kustannuksiltaan (cost) edullinen. 
Aluksi (vaihe 1) toteutettiin monipuolinen arviointiprosessi: a) yhteenveto mini-interventioita koskevasta tutkimusnäytöstä, b) asiantuntija-arviot 5 minuutin interventioiden liittämisestä terveystarkastuskäynteihin, c) potilashaastattelut (n=51) 5 minuutin intervention vaikuttavuudesta, d) mini-interventioiden kustannusten vertailu muihin liikuntainterventiotutkimuksiin, e) näytön perusteella laadittiin lista 5 minuutin interventioista, f) terveydenhuollossa tai potilasjärjestöissä toimivat ammattilaiset (n= 18) arvioivat neljä valittua mini-interventiota niistä laadittujen kuvausten perustella. 
Kakkosvaiheessa terveydenhuollossa toimivat ammattilaiset (n=4) ja potilaat (n=68) arvioivat mini-interventioiden soveltuvuutta ja hyväksyttävyyttä erikoislyhyenä (5 min) neuvontana. Ammattilaiset perehdytettiin mini-interventioihin ja he toteuttivat vastaanotoillaan kutakin mini-interventiota viikon kerrallaan. Nauhoitettujen neuvontatilanteiden ja ammattilaisten sekä potilaiden haastattelujen pohjalta päätettiin, mitkä mini-interventiot tai yhdistelmät mini-interventioista otetaan mukaan jatkotutkimukseen. 
 
Tulokset 
Arviointiprosessiin otettiin mukaan neljä mini-interventiota: motivoiva interventio, liikuntasuunnitelma- (Action Planning), askelmittari- ja liikuntapäiväkirjainterventio. 
 
Yhteenveto mini-interventioiden toimivuudesta: 
1. Kaikki neljä mini-interventiota oli mahdollista toteuttaa 5 minuutissa. Ne olivat ammattilaisten sekä potilaiden mielestä sovellettavia ja hyväksyttäviä. 
2. Liikuntakäyttäytymisen muutosta tukivat motivoiva interventio ja liikuntasuunnitelmainterventio. 
3. Liikuntasuunnitelmasta keskusteltiin, mutta sitä ei annettu kirjallisena käynnin aikana. Tämä saattoi vähentää suunnitelman mahdollista jatkovaikutusta. 
4. Askelmittari-interventio oli ammattilaisten mielestä helpoimmin toteutettava ja potilaat hyväksyivät sen paremmin. Potilaat toivoivat kuitenkin lisää keinoja ja ideoita, miten lisätä liikkumista. 
5. Liikuntapäiväkirjainterventioon potilaat toivoivat seurantatapaamista ja palautetta päiväkirjasta. 
6. Mini-intervention tuloksellisuuteen tai hyväksyttävyyteen vaikuttaa yksittäisten asiakkaiden tarpeet. Siksi ammattilaiset haluavat valita mini-intervention yksilöllisesti kullekin potilaalle. 

Jatkotyö 
Ammattilaisten ja potilaiden arvioinnin pohjalta interventiot yhdistettiin kolmeksi mini-interventioksi. 
1) Motivoiva mini-interventio sisältää kirjallisen liikuntasuunnitelman ja liikuntapäiväkirjan, johon kirjataan tavoite ja oma seuranta liikkumisesta. 
2) Askelmittarimini-interventio sisältää keinoja ja ideoita lisätä liikkumista ja päivittäisiä askeleita. Mukana oli askelpäiväkirja, johon kirjataan tavoite ja omaseuranta askeleista. 
3) Yhdistetty Motivoiva mini-interventio ja Askelmittarimini-interventio. 

Mini-interventioiden ja yhdistelmämini-intervention arviointi- ja kehittämistyö jatkuu pilotti-tutkimuksessa. 

Tutkimuslaitos 
University of Cambridge 
 
Referoitu tutkimus 
Pears S, Morton K, Bijker M, Sutton S, Hardeman W, on behalf of the VBI Programme Team. Development and feasibility study of very brief intervention for physical activity in primary care. BMC Public Health (2015)15:333. 

Erja Toropainen 
tutkija, THM, fysioterapeutti, UKK-instituutti 

Fitness ja fatness – hyvä lihaskunto voi pienentää ylipainon aiheuttamaa sairastumisriskiä 

29.9.2015 10.00 

Ylipainoinen henkilö voi pienentää riskiään sairastua aineenvaihdunta-, hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksiin parantamalla voimaharjoittelulla lihaskuntoaan. Lihaskunnon parantaminen voi tuottaa merkittäviä terveyshyötyjä, vaikka ei laihtuisikaan. 

Taustaa 
Ylipainon tiedetään lisäävän kuolleisuutta, mutta hyvä fyysinen kunto voi vähentää ylipainon haitallista vaikutusta. Tutkimukset viittaavat siihen, että voimaharjoittelulla voidaan pienentää aineenvaihdunta- ja hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksien riskiä. Hyväkuntoisten lihavien kuolleisuusriski on jopa 50 % pienempi kuin huonokuntoisten normaalipainoisten. 

Tavoitteet ja menetelmät 
Esiteltävän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako hyvä lihaskunto sairauksien riskitekijöihin ylipainoisilla/lihavilla nuorilla miehillä. Tutkimukseen osallistui 90 nuorta miestä (18-30-vuotiasta), jotka jaettiin painon ja liikuntataustan mukaan kolmeen ryhmään: ylipainoiset voimaharjoittelemattomat, ylipainoiset voimaharjoitelleet ja normaalipainoiset voimaharjoitelleet. Voimaharjoitteluksi määriteltiin vähintään neljä kertaa viikossa tapahtuva suunnitelmallinen voimaharjoittelu. Harjoittelemattomat harrastivat vain kevyttä fyysistä aktiivisuutta kaksi kertaa viikossa tai harvemmin eikä heillä ollut järjestelmällistä harjoitusohjelmaa. 
Tutkimusmittauksissa tutkittavilta mitattiin pituus, paino, vyötärönympärys, kehon koostumus (DEXA), kaulavaltimon paksuus ja valtimoiden joustavuus ja otettiin verikokeita. Tutkittavat täyttivät liikuntakyselyn ja lisäksi testattiin yhden toiston maksimi (1RM) penkkipunnerruksessa, jalkaprässissä ja alasoudussa. 

Päätulokset 
Ylipainoiset voimaharjoitelleet ja voimaharjoittelemattomat eivät eronneet toisistaan painon tai painoindeksin osalta, mutta voimaharjoittelua tehneiden vyötärönympärys oli pienempi ja keskivartalon ja koko kehon rasvamassa oli alhaisempi. Molempien voimaharjoittelua tehneiden ryhmien tulokset penkkipunnerruksessa ja alasoudussa olivat parempia kuin harjoittelemattomien tulokset. Jalkaprässissä parhaat tulokset olivat ylipainoisilla voimaharjoittelua tehneillä, kun taas normaalipainoisten voimaharjoittelua tehneiden tulokset olivat samankaltaiset kuin ylipainoisten, jotka eivät olleet voimaharjoitelleet. Voimatestien yhteistuloksista laskettiin myös kehonpainoon suhteutettu arvo, joka oli molemmilla voimaharjoitelleiden ryhmillä parempi kuin harjoittelemattomilla. 
Molemmilla voimaharjoitelleiden ryhmillä oli alhaisempi verenpaine, plasman lipidiarvo, CRP ja hapettunut LDL-kolesteroli ja vähemmän merkkejä valtimojäykkyydestä kuin harjoittelemattomilla. 

Johtopäätökset 
Tulokset osoittavat, että ylipainoisilla/lihavilla yksilöillä, joilla on hyvä lihaskunto, aineenvaihdunta- ja hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksien riskiprofiili on lähempänä normaalipainoisten ja hyväkuntoisten riskiprofiilia kuin ylipainoisten/lihavien ja huonokuntoisten riskiprofiilia. 

Tutkimuksen arviointi ja tulosten soveltaminen käytäntöön 
Vaikka voimaharjoitelleet ja harjoittelemattomat ylipainoiset olivat samanpainoisia, voimaharjoitelleilla oli pienempi rasvamassa. Tämä saattaa selittää osan riskitekijäeroista, joten kaikki tutkimuksen tulokset eivät ole selitettävissä hyvällä lihasvoimalla. Voimaharjoitelleet olivat harjoitelleet vähintään neljä kertaa viikossa, mikä on varsin paljon. Tämän tutkimuksen pohjalta ei voida päätellä, voisiko samankaltaisia hyötyjä saavuttaa vähemmällä voimaharjoittelulla, esimerkiksi liikuntasuositusten mukaisella vähimmäismäärällä eli kaksi kertaa viikossa. 

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että normaalipaino ei ole välttämätön edellytys sille, että yksilö voi pienentää sairastumisriskiään. Ylipainoiselle/lihavalle yksilölle, joka on todennut painonpudotuksen hankalaksi, tämä tieto voi olla helpottava. Lihaskunnon parantaminen voi tuottaa merkittäviä terveyshyötyjä, vaikka ei laihtuisikaan. 

Referoitu tutkimus 
Roberts CK1, Lee MM, Katiraie M, Krell SL, Angadi SS, Chronley MK, Oh CS, Ribas V, Harris RA, Hevener AL, Croymans DM. Strength Fitness and Body Weight Status on Markers of Cardiometabolic Health. Medicine & Science in Sports & Exercise 2015:47:1211-8. 

Tutkimuslaitos 
University of California (UCLA), School of Nursing 

Lyhennelmän laatija 
Anu Räisänen, tutkija, terveystiet. maisteri, fysioterapeutti, Tampereen Urheilulääkäriasema 

HIIT-harjoittelu parantaa tehokkaasti maksimaalista hapenkulutusta 

26.8.2015 14.00 

Korkeatehoinen intervalliharjoittelu elintapasairauksien hoidossa: systemaattinen katsaus ja meta-analyysi 

Tausta 
Tyypin 2 diabetes, verisuonten kalkkeutumisesta johtuvat sydänsairaudet ja metabolinen oireyhtymä juontuvat samoista ehkäistävissä olevista riskitekijöistä. Säännöllisen ripeän liikunnan edulliset vaikutukset näihin kroonisten sairauksien riskitekijöihin tunnetaan hyvin – suurin osa potilaista liikkuu kuitenkin liian vähän. 

Korkeatehoisen intervalliharjoittelun (high intensity interval training eli HIIT) vaikutuksia on tutkittu 1970-luvulta lähtien, ensimmäisenä sydänpotilaiden kuntoutuksessa. Tutkimustulokset 1980- ja 90-luvulla olivat ristiriitaisia ja innostus asiaan hiipui; 2010-luvulta alkaen tutkimusta on tehty lisää sekä terveillä että erilaisilla riskiryhmillä. 

HIIT-harjoittelu koostuu lyhyistä korkeatehoisista liikuntajaksoista sekä lepotauoista tai kevyestä liikuskelusta jaksojen välillä. Sen uskotaan tehostavan harjoitusvaikutuksia maksimaaliseen hapenottokykyyn (VO2max), vauhtikestävyyteen (anaerobiseen kynnykseen), sydämen iskutilavuuteen ja suorituskykyyn. Liikuntakäyttäytymisen näkökulmasta HIIT:n etu on ajan säästö. 

Tutkimusongelma 
Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja meta-analyysin avulla HIIT-harjoittelun vaikutuksia maksimaaliseen hapenottokykyyn (VO2max) verrattuna ripeän pitkäkestoisen harjoittelun vaikutuksiin. Lisäksi pohdittiin HIIT-harjoittelun turvallisuutta ja toteutettavuutta. 

Menetelmät 
Lääketieteen tietokannoista tehtiin tiedonhaku, jolla etsittiin aiheesta huhtikuuhun 2013 mennessä ilmestyneitä englanninkielisiä julkaisuja. Keskeiset hakusanat olivat sydän ja verisuonisairaudet, aineenvaihduntasairaudet, krooniset sairaudet ja näitä vastaavat termit. Edellisten yhteydessä käytettiin liikuntaharjoittelun luonnetta kuvaavia sanoja, kuten korkeatehoinen harjoittelu/liikunta, intervalliharjoittelu jne. 

Hyväksymiskriteerit tutkimuksille 
Systemaattiseen katsaukseen hyväksyttiin satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset, joiden tutkittavilla oli krooninen sydän- tai aineenvaihduntasairaus (mm. sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta, diabetes). Lisäksi harjoitusohjelmien tuli täyttää seuraavat kriteerit: 
1) kehittää kestävyyskuntoa, 2) vertailuryhmän (VR) harjoittelu oli ripeää pitkäkestoista kestävyysharjoittelua, 3) liikunnan teho mitattiin (syke tai koettu kuormittavuus), 4) harjoittelun kesto oli vähintään 4 viikkoa, 5) vertailuryhmässä teho maksimisykkeestä oli 60-75 % ja HIIT-ryhmässä 85-95 % tai 80-100 % maksimitehosta, 6) VO2max mitattiin suoralla menetelmällä. 

Päätulokset 
Katsaukseen hyväksyttiin kymmenen tutkimusta joista seitsemässä tutkittavilla oli sydän- ja verisuonisairaus, kolmessa kohonnut verenpaine, lihavuus tai metabolinen oireyhtymä. Harjoittelu toteutettiin seitsemässä tutkimuksessa juoksumatolla ylämäkeen ja kolmessa polkupyörä-ergometrillä. Intervallien pituudet vaihtelivat 0,5 ja 2 min välillä, yhden harjoituksen kesto oli keskimäärin 38 min ja harjoituskerrat viikossa 3-6. 

VO2peak-arvon keskimääräinen ero harjoitusmenetelmien välillä oli 3,03 mL/kg/min (95 % luottamusväli 2,00-4,07) HIIT-menetelmän eduksi (p<0,001, tilastollisesti erittäin merkitsevä). Myös sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöissä (mm. verenpaine, verenrasva-arvot, verensokeri, tulehdusarvot) todettiin positiivisia muutoksia enemmän HIIT-harjoittelun kuin pitkäkestoisen kestävyysharjoittelun jälkeen. 

Johtopäätökset 
Meta-analyysin mukaan HIIT-harjoittelu paransi sydän- ja aineenvaihduntasairaiden maksimaalista hapenkulutusta tehokkaammin kuin perinteinen kestävyysharjoittelu. Harjoittelu oli turvallista ja hyvin siedettyä. 

Tutkimuksen arviointi ja soveltaminen 
Liikunta-annoksen teho oli jonkin verran erilainen juoksumattotutkimuksissa kuin ergometritutkimuksissa. Kuusi tutkimuksista oli tehty samassa norjalaisessa yliopistossa. Molemmat edellä mainitut seikat heikentävät tulosten yleistettävyyttä. Juoksumatto ja polkupyöräergometri eivät myöskään ole käyttökelpoisimpia a tapoja tehoharjoittelun lisäämiseen terveen tai sairaan aikuisväestön arkielämässä. Porraskävelyn on osoitettu parantavan maksimaalista hapenottokykyä. HIIT-harjoittelu porraskävelynä on yksi mahdollinen arkielämän sovellus, jonka vaikutukset tulee kuitenkin tutkimuksella varmistaa. 

Referoitu tutkimus 
Weston KS, Wilsloff U, Coombes JS. High-intensity interval training in patients with lifestyle-induced cardiometabolic disease: a systematic review and meta-analysis. Br J Sports Med 2014:48:1227-34 

Lyhennelmän laatija 
Jaana Suni, tutkimus- ja kehittämispäällikkö, terveystiet. toht., dosentti, UKK-instituutti 

Kehon rytmiä metsästämässä: musiikin aikaansaama liike 

18.5.2015 10.00 

Musiikilla on hämmästyttävä voima liikuttaa ihmisiä. Jalan naputus musiikin rytmiin tai kokonaisvaltainen tanssiminen ovat usein spontaaneja ja luontaisia reaktioita musiikin soidessa. Ihmisten reaktioita musiikkiin on tutkittu, mutta on silti epäselvää, miten ihmiset ilmentävät musiikillisia rakenteita liikkeissään. Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin spontaanin, koko kehon liikkeen kiinnittymistä musiikin rytmillisiin rakenteisiin, liikkeen suhdetta iskujen ja rytmin luonteenomaisiin piirteisiin sekä kehon keinumisen (sivuttaisliikkeen) ajoittumista suhteessa musiikin rytmiin. Tutkimuksessa mukana olleet ilmaisivat musiikkia koko kehollaan, ja käyttivät liikkeissään kaikkia kolmea liikesuuntaa. Voimakkaita iskuja tulkittiin pystysuuntaisilla ja matalaa taajuutta sivuun, eteen- ja taaksepäin suuntautuvilla liikkeillä. Henkilöiden yksilölliset ominaisuudet vaikuttivat kuitenkin liikkeiden tekemiseen ja liikenopeuteen 

Tausta 
Ihmisillä on taipumus spontaanisti ennakoida musiikin ajallisia rakenteita ja säätää liikkeitään aistimustensa mukaisesti. Useimmissa kulttuureissa on kehitetty koordinoituja tanssiliikkeitä rytmisesti ennakoitavaan musiikkiin. Ihmiset myös pitävät parempana sellaista musiikkia, jonka mukana on helppo liikkua. 
Ihmisen kyky synkronoida liikkeet musiikin iskuihin on tutkimusten mukaan vahvimmillaan ja luontaisinta, kun musiikin tempo on 120-150 iskua minuutissa (bpm, beats per minute). Tutkimuksissa, joissa on tutkittu kävelyä musiikin rytmittämänä, on parhaana tempona pidetty 110-120 iskua minuutissa. Pyydettäessä ihmisiä naputtamaan musiikin rytmissä on huomattu, että koehenkilöt eivät tee liikettä pelkästään sormillaan tai käsillään, vaan liikuttavat myös muita kehonosia, kuten jalkoja tai päätä. Mitä vapaampi taputustilanne on, sitä enemmän liikutellaan myös muita kehonosia. 
 
Tutkimusongelma 
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka ihmiset ilmentävät liikkeillään musiikin rytmisiä rakenteita ja kuinka he mukauttavat liikkeensä musiikkiin. 
 
Menetelmät 
Tutkimukseen kuului kaksi osatutkimusta. Ensimmäiseen osatutkimukseen osallistui 60 koehenkilöä, joille soitettiin satunnaistetussa järjestyksessä 30 erilaista musiikkikatkelmaa. Musiikkikatkelmat (30 s/katkelma) edustivat erilaisia musiikkityylejä (muun muassa tekno, pop, rock, lattari, funk ja jazz), jotka erosivat toisistaan rytmisen kompleksisuuden, iskujen selkeyden, sävellajin ja tempon suhteen. Koehenkilöitä pyydettiin liikkumaan tai tanssimaan musiikin mukana heille itselleen luonteenomaisella tavalla. 
Toiseen osatutkimukseen osallistui 30 koehenkilöä, joille soitettiin minuutin mittaiset katkelmat kahdesta tempoltaan erilaista sambasta (104 bpm ja 89 bpm). Koehenkilöitä pyydettiin keinumaan sivulta sivulle musiikin mukana. 
Molemmissa osatutkimuksissa jokaisen koehenkilön liikkuminen kuvattiin kolmiulotteisena kahdeksalla suurnopeuskameralla ja neljällä videokameralla. Koehenkilöiden liikkeistä tehtiin tietokonemalli, jonka avulla pystyttiin analysoimaan liikkeitä sekä niiden suuntaa ja ajoitusta suhteessa musiikkiin. 
 
Tulokset 
Tanssiessaan tutkittavat toistivat jaksottaisia liikkeitä kaikilla rytmisillä tasoilla käyttäen koko kehoa musiikin ilmaisemiseen. Myös kaikkia kolmea liikesuuntaa käytettiin. 
Musiikin selkeitä ja vahvoja iskuja ilmaistiin erityisesti pystysuuntaisilla (superior-inferior) liikkeillä. Musiikin matalat taajuudet (bassorummun ja basson käyttö) saivat aikaan sekä sivusuuntaista (mediolateral) että eteen- ja taaksepäin (anterior-posterior) suuntautuvaa liikettä. Musiikin nopeampaa tempoa ja taajuudeltaan korkeampien rytmisoitinten käyttöä ilmaistiin yksittäisten iskujen sijaan pidempikestoisten rytmiyksiköiden (esimerkiksi tahtien) mukaan. 
Noin puolet koehenkilöistä säilytti liikkeiden ja musiikin suhteen vakiona. Pystysuuntaista liikettä tehtiin iskutuksen rytmissä ja sivuttaisliike sidottiin tahteihin. Pystysuuntaisessa liikkeessä tutkittavat toistivat liikettä säännöllisemmin ja tarkemmin musiikin rytmissä kuin sivusuuntaista (mediolateraalista) liikettä. 
Tutkijoiden arvion mukaan ylös- ja alaspäin suuntautuvaa liikettä on helpompi tehdä nopeasti kuin sivuttaisliikkeitä, joilla puolestaan pystytään paremmin ilmaisemaan muita musiikille luonteenomaisia piirteitä. Liikkeiden ajallinen sijoittuminen musiikin iskuihin vaihteli kuitenkin eri koehenkilöiden välillä. Liikkeiden tekemiseen ja liikenopeuteen vaikuttavat muun muassa koehenkilön yksilölliset ominaisuudet, painovoima, liikkeissä käytettävät lihakset sekä kehon biomekaniikka. 
 
Johtopäätökset 
Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että liikkuminen musiikin mukaan on monitahoinen ilmiö, jossa koko keho ilmentää liikettä erilaisilla rytmisillä tasoilla. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimus toteutettiin tekemällä kaksi osatutkimusta, joista ensimmäisessä tarkasteltiin vapaata tanssiliikettä ja toisessa rajoitettua sivusuuntaista liikettä. Liikkeiden kolmedimensionaalinen mallintaminen ja mallinnettujen liikkeiden synkronointi musiikkiin antavat mahdollisuuden tutkia pieniäkin eroja/yhtäläisyyksiä koehenkilöiden liikkeiden välillä. Tulosten yleistettävyyttä rajoittaa tutkimuksen toteutus laboratorioympäristössä yksin tanssien. Tuloksilla on kuitenkin merkitystä esimerkiksi liikuntaryhmien ohjaajien suunnitellessa mahdollisimman luontaisia ja monipuolisia liikkeitä kulloinkin käytettävissä olevaan musiikkiin. 
 
Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Musiikkia käytetään rytmittämään liikettä ja luomaan tunnelmaa monissa erilaisissa liikkumis- ja kuntoutustilanteissa. Tutkimus vahvistaa entisestään musiikin rytmisten elementtien tärkeyttä käytettäessä musiikkia esimerkiksi osana kuntoutusta. Monipuolinen ja (rytmisesti) monitasoinen musiikki houkuttelee myös vapaampaan keholliseen ilmaisuun ja tulkintaan. 
 
Referoitu tutkimus 
Burger B, Thompson MR, Luck G, Saarikallio SH, Toiviainen P. Hunting for the beat in the body: on period and phase locking in music-induced movement. Frontiers in Human Neuroscience 2014; 8; Article 903. doi: 10.3389/fnhum.2014.00903 
 
Avainsanat 
musiikin aikaansaama liike, tanssi, pysäytyskuva, mukautuminen, jaksottaminen, vaihe-ero 
 
Lyhennelmän laatija 
Pipsa Tuominen, tutkija, FM, TtM, fysioterapeutti, UKK-instituutti 

Liikunta vähentää kaatumisvammoja 

8.4.2015 13.00 

UKK-instituutissa tehdyssä tutkimuksessa monipuolinen liikuntaharjoittelu osoittautui tehokkaaksi keinoksi vähentää kaatumisvammoja. Vaikka sen paremmin liikunta kuin D-vitamiini ei vähentänyt kotona asuvien iäkkäiden naisten kaatumisia yleensä, kaatumisvammojen määrä väheni puoleen säännöllisen lihasvoimaa ja tasapainoa harjoittaneen liikunnan ansioista. Liikunta paransi myös toimintakykyä. D-vitamiini puolestaan paransi luuntiheyttä, mutta ei vaikuttanut toimintakykyyn eikä lisännyt liikunnan tehoa. 

Taustaa 
Kaatuminen on iäkkäiden yleisin loukkaantumisen syy. Vakavimmat kaatumisten aiheuttamat vammat ovat luunmurtumia ja päävammoja. Vain joka kymmenes kaatuminen aiheuttaa luunmurtuman, mutta viidennes kaatumisista johtaa terveydenhuollon vastaanotolle. Siksi kaatumisten ehkäisy on katsottu tehokkaimmaksi keinoksi ehkäistä murtumia ja muita vammoja. 
Voima- ja tasapainoharjoittelun on monissa, vaikkakaan ei kaikissa, tutkimuksissa todettu vähentävän kaatumisia jopa 15-50 prosenttia. D-vitamiinin puolestaan tiedetään olevan välttämätöntä luustolle, mutta D-vitamiinin muut tehtävät elimistössä tunnetaan huonommin, vaikka se on viime vuosina herättänyt vilkasta keskustelua. Matala seerumin D-vitamiinipitoisuus on yhteydessä huonoon toimintakykyyn, ja joissakin tutkimuksissa D-vitamiinilisä on vähentänyt kaatumisia tai luunmurtumia. Katsauksissa ja meta-analyyseissä on kuitenkin päädytty ristiriitaisiin tuloksiin. Aiemmissa tutkimuksissa on tarkasteltu joko liikunnan tai D-vitamiinin vaikutuksia kaatumisten ehkäisyssä, mutta niiden yhteisvaikutuksia ole juuri tutkittu. 
 
Tavoitteet ja menetelmät 
Tämän kaksivuotisen satunnaistetun kontrolloidun tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko progressiivisesti (asteittain) etenevän, ohjatun liikunnan ja D-vitamiinilisän avulla vähentää 70-80-vuotiaiden kotona asuvien naisten kaatumisia ja kaatumisvammoja ja parantaa toimintakykyä ja luuston terveyttä. Tutkimukseen osallistui 409 tamperelaista naista, joilla oli kohonnut kaatumisriski (kaatunut vähintään kerran edellisen vuoden aikana), jotka eivät käyttäneen säännöllisesti D-vitamiinivalmisteita ja joilla ei ollut estettä osallistua ohjattuun liikuntaan. 
Tutkittavat satunnaistettiin neljään ryhmään liikunnan ja D-vitamiinilisän mukaan. 
1) lumevalmiste, ei ohjattua liikuntaa (D-Ex-) 
2) D-vitamiinilisä, ei ohjattua liikuntaa (D+Ex-) 
3) lumevalmiste ja ohjattu liikunta (D-Ex+) 
4) D-vitamiinilisä ja ohjattu liikunta (D+Ex+). 

Liikuntaryhmät harjoittelivat ensimmäisen vuoden ajan kahdesti viikossa ja toisen vuoden kerran viikossa. Progressiivinen ohjattu liikuntaharjoittelu sisälsi kuntosaliharjoittelua ja salivoimistelua. Kahdeksan viikon välein vaihtuvalla ohjelmalla pyrittiin vaikuttamaan sekä lihasvoimaan että tasapainoon. Liikuntaryhmä sai lisäksi kotiharjoitteet, joita he tekivät kotona 3-5 päivänä viikossa. Kaikki tutkittavat käyttivät myös askelmittaria koko tutkimuksen ajan. 

Päävastemuuttuja oli kaatumiset. Toissijaisia vastemuuttujia olivat kaatumisvammat, toimintakyky (lihasvoima, tasapaino ja liikkumiskyky) sekä luuntiheys. Tutkittavat pitivät kaatumispäiväkirjaa, joka palautettiin kuukausittain postitse ja jokainen kaatuminen seurauksineen tarkistettiin puhelimitse. Toimintakyky mitattiin puolivuosittain ja luuntiheys vuosittain. Verinäytteet D-vitamiiniaineenvaihdunnan määrittämiseksi otettiin myös puolivuosittain. 
 
Tulokset 
Ohjelma toteutui hyvin. Liikuntaharjoittelu toteutui yli 70 prosenttisesti ja pillereiden hoitomyöntyvyys oli lähes 98 prosenttia. Lähtötilanteessa seerumin D-vitamiinitaso oli suosituksiin nähden riittävä, keskimäärin 68 nmol/L (tavoitetaso 50-70 nmol/L), ja pysyi samalla tasolla lumetta saavissa ryhmissä, mutta nousi yli 90 nmol/L D-vitamiinia saavissa ryhmissä. 
Kahden vuoden aikana osallistujat raportoivat 928 kaatumista (281 kaatujaa, joten osa kaatui monta kertaa, osa ei kertaakaan). Ryhmien välillä ei ollut eroa kaatumisten määrässä, vaikka sekä lihasvoimat että tasapaino paranivat liikuntaryhmissä, mutta liikuntaharjoittelu vähensi vammoja, joiden vuoksi hakeuduttiin terveydenhuollon vastaanotolle alle puoleen. (Riskisuhde eli HR; 95 % luottamusväli, oli liikuntaryhmissä yli puolet pienempi kuin vertailuryhmässä, 0,46; 0.22 – 0.95 (D-Ex+), ja 0,38; 0,17 – 0.81 (D+Ex+). D-vitamiini yksin ilman liikuntaa (D+Ex-) ei vähentänyt kaatumisriskiä (0,84; 0,45 – 1.57). Tulos oli samanlainen tarkasteltaessa kaatujia. 
Liikuntaharjoittelu paransi alaraajojen isometristä lihasvoimaa yli 15 prosenttia ja voimantuottoa noin 6 prosenttia. Liikuntaharjoittelu paransi myös tasapainoa ja ylläpiti kävelynopeutta ja liikkumiskykyä. D-vitamiini puolestaan lisäsi hiukan hohkaluun luuntiheyttä ja hidasti reisiluun kaulan luukatoa, mutta ei vaikuttanut toimintakykyyn eikä lisännyt liikunnan tehoa. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Kohtuullisen rasittava tasapainoa, liikkumiskykyä ja alaraajojen lihasvoimaa ja voimantuottoa parantava harjoittelu oli turvallista ja toteuttamiskelpoista iäkkäille naisille. Vaikka kaatumiset eivät vähentyneet, monipuolinen liikuntaharjoittelu osoittautui tehokkaaksi keinoksi vähentää hoitoa vaativia kaatumisvammoja. D-vitamiinilisä puolestaan paransi luuntiheyttä, mutta ei vähentänyt kaatumisia eikä kaatumisvammoja iäkkäillä naisilla, joiden D-vitamiinitaso oli hyvä. 
Tutkimus oli asetelmaltaan vahva satunnaistettu kontrolloitu interventiotutkimus, jossa mittaajat oli satunnaistettu ryhmän suhteen ja tutkittavien määrä oli suuri. Tutkimuksen keskeytti vain 39 naista (9,5 %) ja harjoittelu toteutui hyvin. Intervention kesto oli kaksi vuotta, ja toimintakyky parani jo ensimmäisen puolen vuoden aikana. Toimintakykyä mitattiin monipuolisesti, tutkimuksessa mitattiin sekä lihasvoimaa, voimantuottoa, tasapainoa että liikkumiskykyä. Kaatumisten raportointi tapahtui päivittäin pidettävällä päiväkirjalla, ja kaikki kaatumiset ja mahdolliset vammat ja vammojen hoito tarkistettiin puhelimitse. Näin vältettiin muistamisongelmat. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Lihasvoimaa ja tasapainoa parantava liikuntaharjoittelu on turvallista, tehokasta ja toteuttamiskelpoista. Vaikka tutkimus ei vähentänyt kaatumisia, kaatumisvammat vähenivät ja toimintakyky parani. Tutkimukseen osallistui vain kotona asuvia naisia, joiden D-vitamiinipitoisuus oli hyvä, joten tuloksia ei voi suoraan soveltaa huonokuntoisiin laitoksissa asuviin henkilöihin, tai henkilöihin, joilla on D-vitamiinin puutos. Myöskään miehiä ei tutkimuksessa ollut. 
 
Referoitu tutkimus 
Uusi-Rasi K, Patil R, Karinkanta S, Kannus P, Tokola K, Lamberg-Allardt C, Sievänen H. Exercise and vitamin D in falls prevention among older women: A randomized clinical trial. JAMA Intern Med. 2015;175(5):703-711. doi:10.1001/jamainternamed.2015.0225. 

Lue tiedote tutkimuksesta 
 
Lyhennelmän laatija 
Kirsti Uusi-Rasi, dosentti, filosofian tohtori, erikoistutkija, UKK-instituutti

Tupakointi ja vähäinen liikunta keskeisiä aiheita terveysneuvonnassa 

1.4.2015 11.00 

Hoitajat arvioivat asiakkaiden terveystottumuksista useimmiten tupakointia ja vähäistä liikuntaa. Liikkumisen lisäämiseksi annetaan ohjeita, tupakoinnista ja alkoholin käytöstä ohjataan keskustelemaan lääkärin kanssa. Terveysneuvonnan toteutumista tukee erityisesti koulutus, terveystottumusten arviointi, asiakaslehtiset ja lähetekäytäntö lääkärille. 

Tausta 
Sairauksien ennaltaehkäisyn kannalta terveysneuvonnan tulisi sisältyä kaikkiin perusterveydenhuollon asiakastilanteisiin. Neuvontaa toteutetaan kuitenkin vähän, ja se kohdentuu usein vain yhteen terveysriskiin, esimerkiksi tupakointiin. 

Tavoitteet ja menetelmät 
Esiteltävässä tutkimuksessa selvitettiin: 1) miten usein hoitajat antoivat terveysneuvontaa ja mitä neuvonta sisälsi (terveystottumukset, arviointi, ohjeet ja seuranta) sekä 2) mitkä käytännöt tukivat neuvontaa. Haastattelututkimukseen osallistui 83 prosenttia (n=384) 56 terveysaseman hoitajista. Hoitajat (mm. sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, työterveyshoitaja, fysioterapeutti, ravitsemusterapeutti) tekivät työtä avoterveydenhuollossa vastuualueina lasten ja perheiden terveys, diabetes- tai iäkkäiden palvelut. 

Neuvonnan toteutuminen 
Hoitajien asiakaskäynneistä neljäsosassa arvioitiin terveystottumuksia ja sovittiin seurannasta tai annettiin lähete toisen ammattilaisen luokse. Joka kuudes asiakaskäynti sisälsi ohjeiden antamista. Tupakoinnista keskusteltiin 70 prosentissa ja hedelmien ja vihannesten syömisestä kolmasosassa hoitajakäyntejä. Liikkumisen lisäämiseksi sai ohjeita puolet asiakkaista ja alkoholin riskikulutukseen neljä kymmenestä. Kolmasosa asiakkaista sai ohjeen jatkaa keskustelua lääkärin kanssa tupakoinnista ja viidesosa alkoholin riskikäytöstä. Liikuntaan sekä vihannesten ja hedelmien käyttöön liittyvän kirjallisen ohjeen tai lähetteen toiselle ammattilaiselle sai noin 30 prosenttia asiakkaista. 

Neuvontaa tukevat käytännöt 
Hoitajien ilmoituksen mukaan terveysneuvontaa tuki eniten alueen ennaltaehkäisevä politiikka, jaettava asiakasmateriaali ja se, että esimies arvosti ennaltaehkäisevää työtä (68-94 %). Kolme neljästä hoitajasta ilmoitti käyttävänsä terveysneuvonnassa enimmillään yhdeksää seitsemästätoista tukimuodosta. Kirjalliset oheismateriaalit, mm. terveystottumuksen arviointiväline ja koulutus, lisäsivät kaikkien terveystottumusten arviointia. Sähköinen lähete asiakkaan lääkärille tuki ohjeiden antamista kaikissa terveystottumuksissa. Vähintään neljä neuvontaa tukevaa käytäntöä ennakoi asiakaskäynnillä lähetteen kirjoittamista tai seurannasta sopimista. 

Johtopäätökset 
Terveysneuvonta toteutuu hoitajien asiakaskäynneillä harvoin ja sisällöt vaihtelevat. Tupakoinnista keskustellaan eniten, kuitenkin 30 prosentissa asiakaskäynneistä tupakointia ei oteta puheeksi. Liikuntaan ohjeita saa puolet ja alkoholin käytöstä alle puolet asiakkaista. Noin kolmanneksessa käynneistä terveysneuvonnan tukena käytetään asiakaslehtisiä, ohjeita, seurantaa tai lähetettä. 

Tutkimuksen arviointi 
Tulosten yleistettävyyttä rajoittaa se, että tiedot perustuivat hoitajien omaan arvioon ja voivat näin antaa liian myönteisen kuvan hoitajien terveysneuvonnasta. Lisäksi haastattelu tuottaa subjektiivista tietoa terveysneuvonnasta eikä anna todellista kuvaa muutoskeskusteluista vastaanotoilla. Tuloksilla on kuitenkin merkitystä tutkijoille ja päättäjille. Jatkossa tarvitaan tutkimusta erilaisten käyttäytymisinterventioiden tuloksellisuudesta ja kustannustehokkuudesta. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Terveystottumuksista tulisi keskustella kaikilla perusterveydenhuollon käynneillä, erityisesti niiden potilaiden kanssa, joilla on pitkäaikaissairaus tai useampi kuin yksi terveydellinen riskitekijä. Terveystottumusten arviointiin tulisi liittyä ohjeiden antamista ja seurannasta sopimista. Puhelinkontaktit ja lähete toiselle ammattilaiselle terveydenhuollossa tai sen ulkopuolelle tukevat neuvontaa ja terveyskäyttäytymisen muutosta. 

Referoitu tutkimus 
Mc Elwaine KM, Freud M, Campbell EM et al. Clinician assessment, advice and referral for multiple health risk behaviors: Prevalence and predictors of delivery by primary health care nurses and allied health professionals. Patient Education and Counseling 2014;94:193-201. 

Tutkimuslaitos 
Population Health, Hunter New England Local Health District Newcastle Australia Faculty of Health, University of Newcastle, Newcastle, Australia 
Hunter Medical Research Institute, Clinical Research Centre, Newcastle, Australia 
Faculty of Science and Information, University of Newcastle, Newcastle, Australia 

Avainsanat 
terveysriskit, terveysneuvonta, hoitaja, perusterveydenhuolto 

Lyhennelmän laatija 
Erja Toropainen, tutkija, THM, fysioterapeutti, UKK-instituutti 

Ulkoilumahdollisuuksien lisääminen edistää väestön liikkumista kustannustehokkaasti 

26.2.2015 13.00 

Liikkumisen edistämishankkeiden tiedetään monien tutkimusten mukaan ehkäisevän sairauksia yksilötasolla. Yhteisötasoisten liikkumisen edistämishankkeiden kustannusvaikuttavuus on ollut epäselvää, koska tutkimukset ovat useimmiten koskeneet yksilöihin kohdistuneita toimia. 

Esiteltävän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, miten kustannusvaikuttavia ne tutkimukset olivat, joilla pyrittiin lisäämään väestön liikkumista. Tulosten on tarkoitus auttaa päättäjiä tekemään valintoja rahoitettavista hankkeista kuntatasolla. Tutkimus tuo vastauksia kysymykseen, millaisilla yhteisöön kohdistuvilla liikkumisen edistämisen toimilla saadaan rahoille eniten vastinetta. 
 
Menetelmät 
Systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen hyväksyttiin väestötasoiset tutkimukset, joissa tavoiteltiin muutoksia rakennetussa ympäristössä, kouluissa tai työpaikoilla. Alkuperäisten tutkimusten lukumäärä oli 2058, mutta vain 14 tutkimusta hyväksyttiin lopulliseen kustannusvaikuttavuuden arviointiin. Syy suureen hylkäysprosenttiin oli tutkimusten puutteellinen raportointi ja laatu. Vain ne tutkimukset, joissa kustannukset oli riittävän selkeästi huomioitu ja liikkumisen muutokset olivat tiedossa, hyväksyttiin mukaan. 
 
Tulokset 
Kustannusvaikuttavin tapa edistää väestön liikkumista on ulkoilumahdollisuuksien lisääminen rakennettua ympäristöä muuttamalla. Kustannustehokkain tapa lisätä koko väestön liikkumista on ottaa jo osittain päällystetyt tiet kevyen liikenteen väyliksi, jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Kouluissa toteutetut, erityisesti koulumatkoihin liittyvät liikkumista edistävät toimet olivat myös hyvin kustannusvaikuttavia ja niiden vaikutus lapsiin ulottui myös koulun ulkopuoliseen aikaan. Myös askelmittareiden käyttö osana väestön terveyskampanjaa oli kustannusvaikuttavaa, mutta niitä käyttämällä saatu hyöty ei ollut yhtä pitkäkestoinen kuin kouluissa toteutetuissa hankkeissa. 
 
Tulosten tulkinta 
Päättäjien kannalta mielenkiintoinen tieto on, että he voivat vaikuttaa samanaikaisesti kahteen asiaan: väestön liikkumiseen ja ympäristön ilmanlaatuun. Jos kunnassa on tarjolla ulkoilureittejä, joita pitkin asukkaat pääsevät töihin ja vapaa-ajan rientoihin ilman autoa ja voivat elää terveempänä, rahaa säästyy. Kunnan päättäjille jää tästä johtuen mahdollisuuksia tukea myös muita kuntalaisten tarvitsemia palveluja ja kuntatalous säilyy tasapainossa. 
 
Lähde 
Laine J, Kuvaja-Köllner V, Pietilä E, Koivuneva M, Valtonen H, Kankaanpää E. Cost-effectiveness of population-level physical activity intervention: a systematic review. American Journal of Health Promotion 2014;29:2:71-80. 

Kirjoittaja: 
Riitta Luoto, tutkimusjohtaja, dosentti, terveydenhuollon erikoislääkäri, UKK-instituutti 

Onko urheilu terveellistä? 

9.2.2015 10.00 

| Oja, Pekka 

”Ei urheilija tervettä päivää nää” on usein kuultu kommentti kadun väeltä. Ja samaan aikaan juhlapuheissa väitetään, kuinka terveellistä urheilu onkaan! Onko urheilusta vakavasti otettavaksi terveyden edistäjäksi, on iso kysymys sekä urheilun itsensä että kansanterveyden kannalta. 

Systemaattinen kirjallisuuskatsaus 
Asiaa selvitettiin systemaattisella kirjallisuuskatsauksella. Lisäpontta ajatukselle antoi se, että liikunnan ja terveyden annos-vaste-havaintojen mukaan intensiivisemmällä liikunnalla, jollaista urheilu usein on, näyttää olevan jopa enemmän terveyshyötyjä kuin kohtuutehoisella terveysliikunnalla. Tarkoituksena oli siis saada selville, minkälaisia terveyshyötyjä eri liikuntalajeilla on? Erityisesti kiinnitettiin huomio terveyden kannalta positiivisiin vaikutuksiin, negatiiviset vaikutukset, kuten urheiluvammat, jätettiin tarkastelun ulkopuolelle. 
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus antaa mahdollisuuden tehdä synteesi olemassa olevasta tieteellisestä näytöstä yhdistämällä tutkimusten määrä ja laatu. Haku sähköisistä tietokannoista vuosilta 2003-2013 tuotti 2194 potentiaalista julkaisua, joista valikoitui 69 kriteerit täyttävää. Tärkeänä valintaehtona oli se, että tutkimuksessa vertailtiin urheilulajiin osallistuneita ja ei-osallistuneita. Löydetyistä tutkimuksista suurin osa, 47, oli poikkileikkaustutkimuksia, eteneviä kohorttitutkimuksia oli 9 ja interventiotutkimuksia 13. 
 
Tuloksia 
Haussa löytyi yhteensä 105 pätevää vertailututkimusta, jotka kattoivat 26 eri urheilulajia. Juoksua koskevia vertailuja oli yhteensä 22, jalkapalloa 18, voimistelua 17, pyöräilyä 9, uintia 8 ja kaikkia muita lajeja 3 tai vähemmän. Toisin kuin muut top-5 lajien tutkimukset kaikki voimistelututkimukset olivat poikkileikkaustutkimuksia. Tämä selittyy sillä, että voimistelua on käytetty tehokkaana kuormitusmallina monissa luututkimuksissa. 
Urheilu liikuntamuotona ei ole kiinnostanut liikunnan ja terveyden yhteyksien tutkijoita kovin laajasti. Tutkimushaun lajikirjo on suhteellisen kapea, vaikka urheilulajeja on laskutavasta riippuen lähes 150. 
Kohortti- ja interventiotutkimuksista tehdyn yhteenvedon mukaan näytön vahvuus (vahva – kohtalainen – heikko – ristiriitainen – ei näyttöä) eri lajien terveyshyödyistä olivat seuraavia: 
 
• Juoksu 
– kohtalainen näyttö: aerobinen kunto, lepoverenkierto ja juoksusuoritus 
– heikko näyttö: metabolinen kunto, lihavuus ja tasapaino (vain miehet) 
– ristiriitainen näyttö: sydämen adaptaatio, lihasvoima sekä kokonais- ja sairauskohtainen kuolleisuus. 
• Jalkapallo 
– kohtalainen näyttö: aerobinen kunto, lepoverenkierto ja lihavuus 
– heikko näyttö: metabolinen kunto, sydämen adaptaatio, lihasten suorituskyky, verenrasvat (vain 
  miehet) ja tasapaino (vain miehet) 
– ristiriitainen näyttö: luun tiheys. 

Interventiotutkimusten meta-analyysiin tarvittavaa aineistoa oli riittävästi vain jalkapallon osalta. Se vahvisti jalkapallon lisäävän maksimaalista aerobista tehoa ja alentavan leposykettä. Myös rasvamassa pieneni, joskin tilastollisesti vain lähes merkitsevästi. 
 
• Uinti 
– ristiriitainen näyttö : kokonaiskuolleisuus ja kuolleisuus verenkiertosairauksiin, lihavuus. 
• Pyöräily 
– ei näyttöä: kokonaiskuolleisuus, syöpäkuolleisuus, kuolleisuus verenkiertosairauksiin, 
  verenkiertosairaudet ja lihavuus. 
 
Kaikki edellä mainittu näyttö terveyshyödyistä koskee keski-ikäisiä, terveitä ja suhteellisen vähän liikkuvia miehiä ja naisia (jollei erikseen mainittu). 
Kaikkien muiden lajien osalta näytön määrä oli niin vähäinen, että johtopäätöksiä terveyshyödyistä ei voi tehdä. 
 
Havaintoja 
Katsaus osoitti, että tieteellinen näyttö eri urheilulajien terveyshyödyistä koostuu kovin heterogeenisista tutkimuksista. Eniten on suhteellisen yksinkertaisia, eri lajeja vertailevia poikkileikkaustutkimuksia, joiden näyttövahvuus on kuitenkin heikko, kun taas näytöltään vahvempia kohortti- ja interventiotutkimuksia on vähemmän. Viimeksi mainittujen tutkimusten laatu arvioitiin kriittisesti vakiomenetelmillä. Yhdeksästä kohorttitutkimuksesta kahdeksan arvioitiin laadultaan vähintään kohtalaiseksi. Kolmestatoista interventiotutkimuksesta seitsemän oli laadultaan heikko. Tämä johtuu pääasiassa kahdesta tällaisiin tutkimuksiin sisään rakennetusta ominaisuudesta. Osanottajien tiukan valintaprosessin (riittävän terveitä) johdosta lopullisten otosten edustavuus (ja tulosten yleistettävyys) on heikko, ja harjoitusinterventioiden sokkouttaminen osanottajilta ja osittain mittaajilta ei ole mahdollista. Nämä havainnot osoittavat sen, että harjoitusinterventioiden laadun arviointi kliinisiin tutkimuksiin perustuvin menetelmin on ongelmallista. 
 
Kansanterveyden kannalta urheilulajien kokonaishyötyjä arvioitaessa tulee luonnollisesti ottaa huomioon niihin liittyvät negatiiviset vaikutukset, erityisesti urheiluvammat. Katsauksessa uinti- ja kouluratsastusohjelmissa ei todettu yhtään urheiluvammaa. Sen sijaan jalkapallossa ja juoksussa niitä raportoitiin huomattavasti. Havaittu vammatiheys oli noin 1/500 harjoitustuntia juoksussa ja 1/700 harjoitustuntia jalkapallossa. Tämä osoittaa, että vammaongelma on ilmeinen jopa näiden lajien ohjatuissa harjoituksissa aikaisemmin vähän liikkuvilla ihmisillä. Siksi näiden lajien ohjauksessa on ensiarvoisen tärkeää perehtyä hyväksi todettuihin vammojen ehkäisykeinoihin. 
 
Onko urheilusta kansanterveydeksi? Auktoriteetit ovat todenneet, että urheilu on yksi yhteiskunnan toimialue, joka voi edistää kansanterveyttä. Erityisesti kuntoliikunnan edistäjät ovat käyttäneet terveyttä voimakkaana yhteiskunnallisena perusteluna. Katsaus osoittaa, että hyvää tieteellistä näyttöä urheilun terveyshyödyistä on vasta varsin harvoista lajeista. Näyttöön perustuvan päätöksenteon kannalta tulokset eivät ole kovin rohkaisevia. On kuitenkin hyvä muistaa, että ”absence of evidence is not evidence of absence”. Katsauksen perusteella olemassa olevaa tutkimustietoa heikentää laadukkaiden tutkimusten vähyys. Siis tarvitaan lisää laadukasta tutkimusta yleisimmin harrastettujen urheilulajien vaikutusten selvittämiseksi. 
 
Mitä uutta? 
• Urheilua pidetään yleisesti terveellisenä. Eri lajien terveysvaikutuksista on ollut suhteellisen vähän 
  tietoa. Hyvä näyttö auttaisi urheiluliikettä ottamaan vahvemman roolin kansanterveyden 
  edistämisessä. 
• Katsauksessa löytyi tutkimuksia 26 eri urheilulajin terveyshyödyistä. Suurin osa oli 
  poikkileikkaustutkimuksia ja vähemmän kohortti- ja interventiotutkimuksia. 
• Ainoastaan viidestä lajista (juoksu, jalkapallo, pyöräily, voimistelu, uinti) oli enemmän kuin kolme 
  vertailua osallistumisen ja ei osallistumisen välillä. 
• Vahvin näyttö saatiin jalkapallon ja juoksun terveyshyödyistä. Ne parantavat erityisesti aerobista ja 
  metabolista kuntoa. 
• Pyöräilyllä ja uinnilla oli heikko näyttö joistakin terveyshyödyistä. 
• Muiden lajien terveyshyödyistä ei ole selkeää näyttöä. 
 
Kirjoittaja: Pekka Oja, PhD 
 
Lähde: Oja P, Titze S, Kokko S, Kujala UM, Heinonen A, Kelly P, Koski P, Foster C. Health benefits of different sport disciplines for adults: systematic review of observational and intervention studies with meta-analysis. British Journal of Sports Medicine. Published online first: January 7, 2015, doi: 10.1136/bjsports-2014-093885. 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan