Hyppää sisältöön

Tutkimusreferaatit vuonna 2012

11/2012 Onko liikuntaneuvonta tuloksellista? 

10/2012 Tasapaino- ja lihasvoimaharjoitteet osaksi iäkkäiden… 

9/2012 Naisten ja tyttöjen urheiluvalmennus 

8/2012 Liikunta masennuksen hoidossa 

4/2012 Värähtelyharjoittelu parantaa ikäihmisten liikkumiskykyä 

4/2012 Liikunta lisää terveyttä ja säästää kustannuksia 

2/2012 Liiallinen istuminen haitallista liikuntaharrastuksesta… 

1/2012 Pysy aktiivisena – psyykkiset tekijät ja selkäkivun… 

1/2012 Ulkoilu luonnossa on hyvinvoinnin lähde 

Liikunnan lisäyksestä terveyshyötyjä ennemmin tai myöhemmin 

14.1.2013 12.19 

Elämän taitekohdissa, kuten raskauksien aikana, tulevat äidit ja isät kiinnostuvat elintapojensa tarkistamisesta ja liikunnan lisäämisestä. Osa onnistuu lisäämään liikkumista, osa ei. 
 
Liikkumattomuus raskauden aikana on riskitekijä sekä äidin että syntyvän lapsen terveydelle, etenkin jos raskauden painonnousu ylittää suositukset. Terveysliikuntasuositukset täyttyvät vain pienellä osalla raskaana olevista, norjalaistutkimuksen mukaan vain 15 prosentilla. Vähäinen liikunta raskauden aikana on yhteydessä ainakin selkävaivoihin ja masennukseen raskauden loppuvaiheessa. 
 
Hollantilaisessa kokeellisessa tutkimuksessa liikunnan lisääminen raskauden aikana ei muuttanut noin sadan raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvan äidin verensokeritasoja, mutta myös vastakkaisia tuloksia on julkaistu. Espanjalaistutkimuksessa raskaana olevien tulos oli päinvastainen: liikkumista lisänneillä sokeritasapaino oli parempi. Eroja selittävät paitsi tutkimuksessa arvioitu liikunnan määrä myös tutkittavien valikoituminen ja suurehko kato erityisesti hollantilaistutkimuksessa. 
 
Vaikka suositukset eivät täyttyisikään, jokainen askel on tärkeä. Australialaisista 65-84-vuotiaista naisista (N=7080) ja miehistä (N= 11 668) koostuvat tutkimusaineistot kertovat, että erityisesti naiset hyötyvät vähäisestäkin viikoittaisesta liikunnasta (noin 300 MET-minuuttia/viikko)- oli se sitten raskauden aikana tai sen jälkeen. Liikuntaa harrastaneet naiset elivät selvästi pidempään kuin liikuntaa harrastamattomat. 

Lähteet 
Barakat R, Cordero Y, Coteron J, Luaces M, Montejo R. Exercise during pregnancy improves maternal glucose screen at 24-28 weeks: a randomised controlled trial. British Journal of Sports Medicine 2012 Jul;46(9):656-61 
Brown WJ, McLaughlin D, Leung J, McCaul KA, Flicker L, Almeida OP, Hankey GJ, Lopez D, Dobson AJ. Physical activity and all-cause mortality in older women and men. British Journal of Sports Medicine 2012;46(9):664-8. 
Oostdam N, van Poppel M, Wouters M, Eekhoff E, Bekedam D, Kuchenbecker W, Quartero H, Heres M, van Mechelen W. No effect of the FitFor2 exercise programme on blood glucose, insulin sensitivity, and birthweight in pregnant women who were overweight and at risk for gestational diabetes: results of a randomised controlled trial. British Journal of Obstetrics and Gynecology 2012;119:1098-1107 
Gjestland K, Bø K, Owe KM, Eberhard-Gran M. Do pregnant women follow exercise guidelines? Prevalence data among 3482 women, and prediction of low-back pain, pelvic girdle pain and depression. British Journal of Sports Medicine 2012 Aug 17. [Epub ahead of print] 

Riitta Luoto, dosentti, LT, tutkimusjohtaja 

Onko liikuntaneuvonta tuloksellista? 

28.11.2012 14.43 

Terveydenhuollon ammattilaiset kokevat tärkeäksi edistää ja tukea liian vähän liikkuvien asiakkaiden fyysistä aktiivisuutta. Neuvonnan keskeisiksi esteiksi he kuitenkin mainitsevat vastaanottoajan lyhyyden ja koulutuksen puutteen. Tuoreet systemaattiset katsaukset arvioivat liikuntaneuvonnan tuloksellisuutta. Tulosten mukaan neuvonnalla saadaan yksi aikuinen kahdestatoista liikkumaan suositusten mukaisesti. Näyttöä tietyn ohjaustavan paremmuudesta ei tutkimuksista ole saatu. 

Neuvonnan käytännöt 
Liikuntaneuvonnan toteuttajana voi olla lääkäri, hoitaja, fysioterapeutti, terveyskasvattaja tai terveysneuvoja. Neuvontaa jäsentävänä teoreettisena taustamallina on usein käytössä motivoiva haastattelu tai käyttäytymisen transteoreettinen muutosvaihemalli. Ohjaustilanteita on useampia kuin yksi, ja ohjaukseen voi liittyä opastus osallistua liikuntaryhmään. Ohjausta tuetaan kirjallisella materiaalilla ja käynnin jälkeen asiakas saa vielä puhelinohjausta, kirjallisia ohjeita tai automaattisia puhelinviestejä. 

Katsauksissa arvioitiin erilaisia liikuntaneuvonnan käytäntöjä, yhteistyömalleja tai palveluketjuja. Näitä olivat: 
1) Asiakas saa lääkäriltä tai hoitajalta lähetteen liikuntaneuvojalle tai liikunnanohjaajalle liikuntatoimeen. 
2) Ammattilaiset sopivat yhteistyössä liikuntalähete-toimintamallista, joka ohjaa asiakkaan tiettyyn liikuntaryhmään tai vapaa-ajan liikuntaohjelmaan. 
3) Asiakas saa lähetteen tai ohjauksen osallistua lähialueella toteutuvaan kävelyohjelmaan tai vapaavalintaiseen ryhmäliikuntaan. 
4) Ohjauksen tueksi ja ohjeiden konkretisoimiseksi asiakas saa liikkumisreseptin. 
5) Liikkumisen seurannassa asiakas ohjataan käyttämään itsearvioinnin välineitä, esimerkiksi liikkumispäiväkirjaa tai askelmittaria. 

Vaikutuksia 
Erityyppisten interventioiden tuloksissa ei ole nähtävissä eroja. Liikunnan edistämisen ja liikuntaneuvonnan käytännöissä saavutettiin pieniä tai kohtalaisia tuloksia 12 kuukauden seuranta-aikana. Perusterveydenhuollossa vähän liikkuvien aikuisten liikunnan edistäminen lisää heidän itsearvioimaansa fyysistä aktiivisuutta. Tutkimusryhmäläisten sydän- ja verenkiertoelimistön kunto nousi hieman, mutta 12 kuukauden seurannassa vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Myöskään liikkumisreseptin vaikutus tutkittujen itsearvioituun fyysiseen aktiivisuuteen ei ollut tilastollisesti merkitsevä 12 kuukauden seurannassa. 

Katsausten mukaan ei ole näyttöä siitä, mikä ohjauksen tai liikuntaneuvonnan käytäntö olisi suositeltavaa. Naiset aloittavat todennäköisemmin reseptin mukaisen liikunnan, mutta sitoutuvat siihen heikommin kuin miehet. Iäkkäämmät ihmiset sitoutuvat nuoria todennäköisemmin liikkumisreseptikäytäntöön.Tutkimusten mukaan kaatumiset ja tapaturmat lisääntyivät, mutta niihin ei liittynyt merkittäviä haittoja. 

Yhteenvetoa 
Liikuntaneuvonta on haasteellista ja vaatii pitkäjänteisyyttä. Jos liikuntaneuvontaan osallistuu 12 aikuista henkilöä, heistä yksi muuttaa passiivinen elämäntapansa liikuntasuosituksen mukaiseksi. Ammattilaiset, jotka ovat itse liikunnallisesti aktiivisia tai kokevat potilaan terveydellisen tilanteen hyötyvän elintapojen muutoksesta, neuvovat asiakkaitaan todennäköisemmin. Liikuntaneuvonnan yhteisesti sovittujen käytäntöjen kehittämiseksi tulisi tunnistaa lukuisat ammattilaiseen liittyvät yksilölliset ja organisaatioon liittyvät esteet, jotta liikuntaneuvonta integroituu perusterveydenhuoltoon tuloksellisesti. 

Johtopäätös 
Vahvistuva tutkimusnäyttö tukee liikunnan edistämistä ja liikuntaneuvonnan suunnitelmallista toteuttamista. Fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttamisesta, liikuntaneuvonnan toteuttamisesta ja Liikkumisreseptin käyttöönotosta tarvitaan kuitenkin lisää tietoa, ymmärrystä ja interventioita. Myös perusterveydenhuollon valmiudesta sitoutua liikuntaneuvontaa tukeviin käytäntöihin tarvitaan tietoa. Tutkimuksissa olisi hyvä olla pidempi seuranta-aika ja tulosten mittaamiseksi pitäisi käyttää laadullisia ja määrällisiä metodeja ja objektiivisia mittareita. 

Lähteitä 
1. Hébert E, O Caughy M, Shuval K. Primary care providers´ perceptions of physical activity counselling in a clinical setting: a systematic review. Br J Sports Med 2012:46:625-631. 
2. Pavey T, Taylor A, Hillsdon M, Fox K, Campbell J, Foster C, Moxham T, Mutrie N, Searle J, Taylor R. Levels and predictors of exercise referral scheme uptake and adherence: a systematic review. J Epidemiol Community Health 2012;66:737-744. 
3. Orrow G, Kinmonth A-L, Sanderson S, Sutton S. Effectiveness of physical activity promotion based in primary care: systematic review and meta-analysis of randomised controlled trials. BMJ 2012;344:1389doi:10.1136/bmj.e.1389 

 
Lyhennelmän laatija 
Erja Toropainen, THM, tutkija, UKK-instituutti 

Tasapaino- ja lihasvoimaharjoitteet osaksi iäkkäiden päivittäisiä toimintoja 

15.10.2012 13.43 

Keskeinen sisältö 
Hyvä liikkumis- ja toimintakyky on kotona asuville iäkkäille tärkeää. Säännöllinen liikunta on keskeinen iäkkäiden liikkumis- ja toimintakyvyn ylläpitäjä ja parantaja sekä sairauksien ja kaatumisten ennaltaehkäisijä. Kaatumisten ehkäisyn näkökulmasta etenkin tasapainon ja alaraajojen lihasvoiman harjoittaminen on tärkeää. Esiteltävän LiFE- tutkimuksen mukaan kotona asuvien, kohonneessa kaatumisvaarassa olevien iäkkäiden kaatumiset vähenivät lähes kolmanneksen, kun tasapaino- ja lihasvoimaharjoitteita liitettiin osaksi heidän päivittäisiä toimiansa. 

Tausta 
Tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelu on keskeinen keino ehkäistä kotona asuvien iäkkäiden kaatumisia. Useimmiten tasapainoa parantavia ja lihasvoimaa lisääviä harjoituksia tehdään ohjatuissa ryhmissä tai omatoimisesti kotiharjoitteluun saatujen ohjeiden mukaisesti. Tässä esiteltävässä LiFE-tutkimuksessa osa tutkittavista liitti tasapaino- ja lihasvoimaharjoitteet osaksi päivittäistä toimintaansa, sen sijaan että olisi tehnyt perinteistä kotiharjoittelua.. 

Tutkimusasetelma 
Satunnaistettu (kontrolloitu) 6 kuukauden harjoittelu- ja 12 kuukauden seurantatutkimus. 
Kolme ryhmää: 
1) LiFE-harjoitteluryhmä, jossa tasapaino- ja lihasvoimaharjoitteet liitettiin päivittäisiin toimintoihin 
2) perinteisen kotiharjoittelun ryhmä 
3) kevennetyn harjoittelun lume-liikuntaryhmä, joka toimi kontrolliryhmänä 

Tutkimusongelma(t) 
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voiko päivittäisiin toimintoihin liitetty tasapaino- ja voimaharjoittelu (LiFE) vähentää kaatumisvaarassa olevien iäkkäiden kaatumisia. Tutkijoiden hypoteesina oli, että LiFE-harjoittelu ja perinteinen tasapaino- ja lihasvoimaharjoitteita sisältävä kotiharjoittelu olisivat yhtä tehokkaita vähentämään kaatumisia, mutta luottamus omaan tasapainoon paranisi ja fyysinen aktiivisuus lisääntyisi LiFE-harjoitteluryhmässä perinteistä kotiharjoitteluryhmää enemmän. 

Menetelmät 
Tutkimus toteutettiin Sydneyssä Australiassa ja siihen otettiin kotona asuvia yli 70-vuotiaita, jotka olivat viimeisen vuoden aikana kaatuneet vähintään kaksi kertaa tai yhden kerran niin, että kaatumisesta oli seurannut vammoja . Tutkimuksesta suljettiin pois muun muassa henkilöt, joilla oli selkeitä kognitiivisia vaikeuksia tai jotka eivät kyenneet liikkumaan itsenäisesti. Lopulta mukaan valikoitui 317 iäkästä, jotka satunnaistettiin kolmeen harjoitteluryhmään. Tutkittavien keski-ikä oli 83 vuotta ja naisten osuus 58 prosenttia. 

LiFE-harjoitteluryhmä (n=107) 
Tutkittaville ohjattiin tasapaino- ja lihasvoimaharjoitteita, jotka oli tarkoitus liittää päivittäisiin toimintoihin. Ideana oli, että päivittäisten toimintojen yhteydessä harjoitteita tulisi tehdyksi useita kertoja päivän aikana. Tasapainoharjoitteissa pyrittiin muun muassa vähentämään tukipintaa, siirtämään kehon painopistettä, harjoittamaan esteen yli astumista sekä vaihtamaan liikesuuntaa. Lihasvoimaa taas pyrittiin lisäämään yhdistämällä päivittäisin toimintoihin esimerkiksi kyykistyksiä, varpaille nousuja, porraskävelyä ja lihasten isometrisiä jännityksiä. Eli tutkittavaa pyydettiin vaikkapa keittiön työskentelytason ääressä toimiessa seisomaan tandem-seisonta-asennossa tai yhdellä jalalla ja alalaatikosta tavaroita otettaessa kyykistymään vartalon taivutuksen sijaan. Tutkittavat saivat oppaan, johon oli kerätty esimerkkejä päivittäisiin toimintoihin liitetyistä harjoitteista, mutta kukin osallistuja sai yksilöllisesti laaditun viikoittaisen harjoitteluohjelman. 

Perinteisen kotiharjoittelun ryhmä (n=105) 
Tutkittaville ohjattiin kotiharjoitteita, joihin kuului seitsemän tasapainoa parantavaa ja kuusi lihasvoimaa lisäävää harjoitusta Lihasvoimaharjoitteissa käytettiin apuna nilkkapainoja. Harjoitusohjelmaa kehotettiin tekemään kolmesti viikossa. 

Kontrolliryhmäs (n=105) 
Tutkittaville ohjattiin 12 nivelliikkuvuutta lisäävää kevyttä harjoitetta. 

Sekä LiFE-ryhmässä että perinteisen kotiharjoittelun ryhmissä harjoitteiden vaikeusastetta lisättiin kuuden kuukauden intervention aikana kun taas kontrolliryhmän harjoittelu pysyi muuttumattomana. Fysio- tai toimintaterapeutti opetti LiFe- ja perinteisen kotiharjoittelun ryhmäläisille harjoitteet viiden varsinaisen ja kahden tehostekotikäynnin ja kontrolliryhmäläisille kahden varsinaisen ja yhden tehostekotikäynnin aikana. Lisäksi tutkittaviin oltiin yhteydessä puhelimitse; LiFe- ja perinteisen kotiharjoittelun ryhmäläisiin kahdesti ja kontrolliryhmäläisiin kuudesti. 
 
Tutkimuksen ensisijaisena muuttujana oli kaatumisten määrä 12 kuukauden aikana, joka selvitettiin kuukausittain palautettujen kaatumispäiväkirjojen avulla. Toissijaisina muuttujina arvioitiin staattista ja dynaamista tasapainoa, alaraajojen isometristä lihasvoimaa, toiminnallisen tasapainon varmuutta, päivittäisistä toimista selviytymistä ja toimintakyvyn muutoksia, fyysistä aktiivisuutta, terveydentilaa ja terveyteen liittyvää elämänlaatua sekä kehon koostumusta. Mittaukset tehtiin tutkimuksen alussa sekä 6 ja 12 kuukauden kohdalla tutkittavien kotona. 

Päätulokset 
LiFE-harjoitteluryhmäläisillä kaatumisia sattui 31 % vähemmän kontrolliryhmään verrattuna. Sen sijaan perinteisen kotiharjoittelun ryhmässä olleiden kaatumiset eivät tilastollisesti merkitsevästi eronneet kontrolliryhmään verrattuna. 

Sekä LiFE-ryhmän että perinteisen kotiharjoittelun ryhmän staattinen ja dynaaminen tasapaino parani, mutta ainoastaan LiFE-ryhmässä oli havaittavissa jonkinlaista lihasvoiman lisääntymistä. Vastoin tutkijoiden hypoteesia luottamus omaan tasapainoon parani molemmissa varsinaisissa harjoitteluryhmissä. Sen sijaan fyysinen aktiivisuus lisääntyi hiukan vain LiFE-harjoitteluryhmässä. Samoin päivittäisiä toimintoja ja toimintakykyä arvioivissa muuttujissa LiFE-harjoitteluryhmän muutokset olivat systemaattisempia. 

Johtopäätökset 
Päivittäisiin toimintoihin liitetyt ja yksilöllisesti ohjatut tasapaino- ja voimaharjoitteet vähentävät kaatumisvaarassa olevien iäkkäiden kaatumisia erityisesti parantamalla heidän tasapainoaan ja toimintakykyään. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimuksessa käytetty LiFEinterventio, jossa tasapaino- ja lihasvoimaharjoitteita liitetään osaksi iäkkään päivittäisiä toimintoja, on kiinnostava, sillä aiempia tutkimuksia ei tutkimusryhmän pienen pilottitutkimuksen lisäksi löydy. Tutkimusasetelma on vahva: satunnaistettu ja “” lume-liikuntaryhmän avulla myöskin kontrolloitu tutkimus. Intervention kesto on kohtuullisen pitkä, kuusi kuukautta, joskin hieman epäselväksi jäi, kuinka moni ryhmäläisistä jatkoi harjoittelua koko 12 kuukauden seurannan ajan. 

Tutkimuksessa on selkeä ja kliinisesti merkittävä ensisijainen muuttuja, kaatumiset, jotka on kerätty asianmukaisin keinoin. Lisäksi tutkijat ovat arvioineet useita toissijaisia muuttujia, jotka ovat loogisesti yhteydessä päämuuttujaan ja siten antavat lisäarvoa päätuloksen pohdinnalle, eli miksi kaatumiset LiFE-harjoitteluryhmässä vähenivät. Toissijaisia muuttujia on kuitenkin varsin runsaasti ja selkeätä päällekkäisyyttä mm. toimintakyvyn ja tasapainon arvioinnissa on nähtävissä. Tutkimuksen suurin heikkous on pois jääneiden turhan runsas määrä. Hyödyllistä olisi ollut myös kuvata interventiot tarkemmin esimerkiksi erillisessä protokolla-julkaisussa – nyt liian paljon jää arvailun varaan. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Perinteisemmän tasapaino- ja voimaharjoittelun rinnalla toiminnalliset harjoitteet tarjoavat erittäin varteenotettavan keinon kotona asuvien iäkkäiden kaatumisten ehkäisyyn. Kiinnostavaa olisikin verrata LiFE-harjoitteluohjelmaa jo aiemmin hyödylliseksi todettuun Otago-ohjelmaan, joka myös perustuu ohjattuun ja yksilöllisesti suunniteltuun kotiharjoitteluun. 
 
Referoitu tutkimus 
Clemson L, Fiatarone Singh MA, Bundy A, Cumming RG, Manollaras K, O’Loughlin P, Black D. Integration of balance and strength training into daily life activity to reduce rate of falls in older people (the LiFE study): randomised parallel trial. BMJ 2012;345:e4547. 

Tutkimuslaitos 
University of Sydney, Australia 

Avainsanat 
iäkkäät, kaatumisten ehkäisy, tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelu, toiminnalliset harjoitteet, toimintakyky 

Lyhennelmän laatija 
Saija Karinkanta, tutkija, filosofian tohtori, UKK-instituutti 

Naisten ja tyttöjen urheiluvalmennus 

13.9.2012 8.59 

Kattava käsikirja naisten ja tyttöjen urheiluvalmennuksesta on juuri ilmestynyt. Kirjan kirjoittajina on 60 urheiluvalmennuksen asiantuntijaa, joiden joukosta löytyy myös UKK-instituutin asiantuntijoita. 

Tausta 
Tyttöjen ja poikien liikunnallinen kehitys kulkee rintarinnan murrosikään asti. Murrosiän alkaessa tilanne muuttuu, mutta suomenkielistä valmennuskirjallisuutta näistä sukupuolten välisistä eroista on varsin vähän tarjolla. Suomalaisen valmennusopin teokset pohjautuvat vahvasti poikien ja miesten harjoittelun ohjelmointiin. Näilläkin opeilla on moni tyttö kehittynyt lajissaan pitkälle. Sukupuolten väliset biologiset erot olisi kuitenkin syytä ottaa tarkemmin huomioon harjoittelussa. 

Tavoitteet 
Kirjan tarkoituksena on kuvata naisten urheilun tilaa kansallisesti ja kansainvälisesti, urheilulahjakkuuden tunnistamista, lapsen ja nuoren valmennusta, harjoittelua ja ravintoa. 

Kenelle kirja on tarkoitettu 
Kirja on tarkoitettu urheilun parissa toimiville valmentajille, liikunnanopettajille, liikunnanopiskelijoille, liikunnanohjaajille, liikunta- ja urheilulääkäreille, fysioterapeuteille, testaajille, ravintovalmentajille, urheiluhierojille, päiväkotien opettajille ja liikunnallisten lasten vanhemmille. 

Kirjan sisällöistä 
Naisten ja tyttöjen urheiluvalmennus on erittäin kattava käsikirja kaikille tyttöjen ja naisten urheilussa ja liikuntaharrastuksissa mukana oleville. Kirjassa on mukana sekä tutkittua että kokemusperäistä tietoa urheiluvalmennuksesta. Kirjassa tarkastellaan naisten ja tyttöjen urheilua fyysisistä, psyykkisistä, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista näkökulmista käsin. 
Teoksessa käsitellään mm. naisten ja miesten suoristuskykyeroja, tyttölahjakkuuksien tunnistamista urheilussa sekä tytön ja naisen fyysisen kapasiteetin harjoittamista (taito ja tekniikka, voima ja lihasmassa, nopeus, nopeuskestävyys, liikkuvuus). Keskeisiä asioita ovat myös ravitsemus harjoittelun osana, palautuminen ja ylikuormitus. Lisäksi naisurheilijan terveydenhuoltoa käsitellään laajasti, mm. Pekka Kannus kirjoittaa urheiluvammoista ja Kati Pasanen niiden ehkäisystä. Muita aiheita ovat urheilijan ja valmentajan välinen ihmissuhde, psyykkiset ominaisuudet valmentautumisessa sekä eettisyys naisurheilussa. Erityiskysymyksissä käsitellään esim. vammaishuippu-urheilua sekä urheilijoiden ura- ja opintosuunnittelua. 

Kirjan tiedot 
Mero A, toim. Naisten ja tyttöjen urheiluvalmennus. Lahti: VK-Kustannus, 2012. 

Kirjauutisen laatija 
Kati Pasanen, FT, kehittämispäällikkö, tutkija, Tampereen urheilulääkäriasema 

Liikunta masennuksen hoidossa 

29.8.2012 13.07 

Tuoreita tutkimuskatsauksia 
Liikuntaa on tutkittu osana masennuksen hoitoa vuosikymmenien ajan. Aiheesta on ilmestynyt useita systemoituja katsauksia ja meta-analyysejä, viimeisin pari kuukautta sitten (Rimer ym. 2012). Useimmissa tutkimuksissa liikunta on ollut kestävyystyyppistä, esim. kävelyä, ja liikuntaohjelmat ovat olleet varsin lyhytkestoisia (yleensä enintään 4 kk). Kävelytutkimusten tuloksista on ilmestynyt myös tänä vuonna erillinen meta-analyysi (Robertson ym. 2012). Monet tutkimukset ovat kohdistuneet ryhmäliikuntaan, jolloin liikunnan edullinen vaikutus mielialaan voi myös olla yhteydessä sosiaalisiin kontakteihin. Liikuntaohjelmien, liikunnan määrän ja fyysisen kunnon arviointimenetelmiä on tutkimuksissa selostettu niukalti. Liikunnan määrää on useimmiten arvioitu takautuvilla kyselyillä tai liikuntapäiväkirjalla. 

Liikunta vähentää depressiopotilaiden masennusoireita 
Rimerin ym. (2012) meta-analyysiin hyväksyttiin 32 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joihin osallistui yhteensä 1858 aikuista. Heidän depressionsa oli varmistettu kyselylomakkeilla tai kliinisellä haastattelulla. Tutkimusten tulosten mukaan depressiiviset oireet vähentyivät liikuntaryhmissä verrokkiryhmään verrattuna. Ryhmien välinen ero vastannee karkeasti kolmea pistettä Beckin depressioasteikolla. Kun analyyseihin sisällytettiin vain metodologisesti parempilaatuiset tutkimukset, vaikutus väheni kohtalaisesta pieneksi. Yhteenvetona voidaan todeta, että liikuntaharjoittelu näyttää vähentävän depressiivisiä oireita jonkin verran, mutta lisätutkimuksia tarvitaan. 

Liikuntaneuvonta 
Masentunutta ihmistä voi olla vaikea saada lisäämään liikuntaa, koska depressio-oireet, kuten heikentynyt yleinen motivaatio, väsymys ja vähentynyt itsearvostus, vähentävät liikkumista. Liikuntaneuvonta – kuten muukin elintapaneuvonta – on tavoitteellista toimintaa, jossa tarvitaan yksilöllistä suunnittelua ja seurantaa (Absetz ja Honkonen 2011). 
Hiljattain on ilmestynyt perusterveydenhuollossa toteutettu brittiläinen TREAD-tutkimus (Chalder ym. 2012), jossa liikuntaan opastivat aiheeseen koulutetut liikuntaneuvojat (exercise facilitator). Tutkimusryhmän julkaisema liikuntaneuvontaopas työntekijöille on luettavissa verkossa. 

Liikunnan vaikutusmekanismit 
Liikunnan hyvinvointia (hyvää oloa) lisääviä vaikutuksia on selitetty sekä psykologisin että fysiologisin mekanismein. Psykologisia mekanismeja ovat diversio (liikunta vie pois kielteisistä ajatuksista), mastery (uusien liikuntataitojen oppiminen ja hallinta), sosiaaliset kontaktit (erityisesti ryhmäliikunnassa), psykologisten rakenteiden muutokset (minäkuva, itsearvostus, pystyvyys) sekä liikuntaan liittyvien odotusten ja tulkinnan muutokset liikkumisen lisääntyessä. Fysiologisista mekanismeista keskeisiä ovat aivojen endorfiinien ja monoamiinien (dopamiini, serotoniini, noradrenaliini) pitoisuuksien suureneminen, hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin hormonitoiminta (erityisesti kortisolin erityksen väheneminen), neurotrofiset kasvutekijät ja neuroplastisuus. Myös unen kesto ja laatu voivat kohentua, vaikka näitä vaikutuksia on yksityiskohtaisemmin tutkittu ei-masentuneilla henkilöillä. Toistaiseksi on epäselvää, liittyvätkö liikunnan depressiivisyyttä vähentävät vaikutukset osin fyysisen kunnon tai suorituskyvyn kohenemiseen. 

Masennuspotilaiden liikuntasuositukset 
Harjoittelututkimusten perusteella ei vielä voida määritellä optimaalista liikuntaohjelmaa, joten depressiopotilaiden liikuntaneuvonnassa voidaan käyttää väestön yleisiä liikuntasuosituksia. Niiden mukaan 18-65-vuotiaille suositellaan kestävyystyyppistä kohtuukuormitteista liikuntaa, kuten reipasta kävelyä, vähintään 2 t 30 minuuttia viikossa sekä lihaskuntoharjoittelua vähintään kahdesti viikossa. Vaihtoehtoisesti kestävyysliikunta voi olla kuormittavampaa, kuten hölkkää, jolloin sitä tarvitaan 1 t 15 min viikossa. Nämä ohjeet perustuvat USA:n terveysministeriön suosituksiin (2008), ja ne ovat perustana myös Liikunnan käypä hoito -suosituksessa. 

Depression oireiden vähentämiseen riittää mahdollisesti näitä suosituksia vähäisempikin liikuntamäärä. Erityisen tärkeää on, että asiakas valitsee itselleen mahdollisimman mieluisan liikuntalajin, jotta liikkumisen lisäys johtaisi pysyviin elintapojen muutoksiin. Brittiläisissä (NICE 2009) ja skottilaisissa (SIGN 2010) depression hoitosuosituksissa korostetaan ryhmäliikuntaa. 

Liikunta ehkäisee pitkäaikaissairauksia 
Liikunnalla on tutkitusti monipuolisia vaikutuksia useiden pitkäaikaissairauksien ehkäisemiseksi (valtimosairaudet, tyypin 2 diabetes, lihavuus, tietyt syövät). USA:n terveysministeriön suosituksen perusteluissa todetaan, että lisääntynyt liikunta on yhteydessä myös vähentyneeseen depressioon (vahva näyttö). Lisäksi on muistettava, että fyysinen passiivisuus (liiallinen istuminen esimerkiksi television tai tietokoneen äärellä) on itsenäinen pitkäaikaissairauksien vaaratekijä ja tämä pätee myös depressioon. 

Liikunta ja hyvä olo 
Edellä on käsitelty liikuntaharjoittelun vaikutuksia masennusoireisiin lähinnä henkilöillä, joilla on todettu kliininen depressio. Väestötutkimuksissa on todettu, että liikunnalla on monenlaisia edullisia vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin (mielihyvän, virkistymisen ja rentoutumisen elämykset), psyykkiseen kuormittuneisuuteen, stressin sietoon ja elämänlaatuun (Nupponen 2011, Ojanen 2012). 

Referoidut tutkimukset 
Absetz P, Hankonen N. Elämäntapamuutoksen tukeminen terveydenhuollossa: vaikuttavuus ja keinot. Duodecim 2011;127:2265-72 
Chalder M ym. Facilitated physical activity as a treatment for depressed adults: randomised controlled trial. BMJ 2012;344:e2758 
NICE. Depression: the treatment and management of depression in adults. Clinical guideline 90, October 2009. 
Nupponen R. Liikunta ja koettu hyvinvointi. Kirjassa: Fogelholm M, Vuori I, Vasankari T, toim. Terveysliikunta. 2. uud. p. Hki: Duodecim, UKK-instituutti, 2011: 43-56 
Ojanen M. Liikunnan hyvinvointivaikutukset. Kirjassa: Matikka L, Roos-Salmi M, toim. Urheilupsykologian perusteet. Hki: Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 169, 2012:329-351 
Rimer J ym. Exercise for depression. Cochrane Database of Systematic Reviews 2012, Issue 7. Art. no.: CD004366. DOI: 10.1002/14651858. CD004366.pub5 
Robertson R ym. Walking for depression or depressive symptoms: A systematic review and meta-analysis. Mental Health and Physical Activity 2012;5:66-75 
SIGN. Non-pharmaceutical management of depression in adults. A national clinical guideline, 2010. 

Lyhennelmä Itä-Suomen Lääketiede 2012 -tapahtumassa pidettävästä esityksestä. 

Lyhennelmän laatija 
Katriina Kukkonen-Harjula, dos., LKT, vanhempi tutkija, UKK-instituutti 

Värähtelyharjoittelu parantaa ikäihmisten liikkumiskykyä 

27.4.2012 11.53 

Keskeinen sisältö 
Lihasvoimaa ja tasapainoa kehittävällä liikuntaharjoittelulla pystyttäisiin vähentämään ikääntyvien kaatumisriskiä, mutta erityisesti huonokuntoisten vanhusten voi olla vaikeata toteuttaa kyllin tehokasta liikuntaharjoittelua. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, voisiko värähtelyharjoittelulla parantaa heikkokuntoisten iäkkäiden toimintakykyä sekä vähentää heidän kaatumispelkoaan. 
Tutkimuksessa värähtelyharjoittelu paransi tuolilta ylösnousua sekä kävelynopeutta merkittävästi. Lisäksi harjoittelu paransi koehenkilöiden tasapainoa ja vähensi kaatumispelkoa. Harjoittelun loputtua vaikutukset kuitenkin hävisivät melko nopeasti. 
Tutkimuksesta ei kuitenkaan selviä, voisiko nopeasti toteutettava värähtelyharjoittelu sellaisenaan ilman muuta liikuntaharjoittelua parantaa heikkokuntoisten iäkkäiden henkilöiden toimintakykyä. 
Käynnissä oleva UKK-instituutin VÄREX-tutkimus antaa vastauksen myös tähän kysymykseen. Suurin este ikääntyneiden värähtelyharjoittelun laajalle toteuttamiselle ovat sitä rajoittavat monet vasta-aiheet – mm tekonivelet ja sydäntahdistimet ovat yleisiä ikäihmisillä. 

Tausta 
Iän myötä heikentyvä toimintakyky on yksi suurimmista kaatumisen vaaraa lisäävistä tekijöistä. Monipuolisella liikuntaharjoittelulla voidaan kohentaa ikääntyvien lihasvoimaa ja tasapainoa sekä pienentää heidän kaatumisriskiään. Huonokuntoisimmilla vanhuksilla riittävän tehokkaan liikuntaharjoittelun toteuttaminen saattaa olla kuitenkin haasteellista. Erityisellä laitteella tehtävä värähtelyharjoittelu voi tarjota tähän tilanteeseen hyvän vaihtoehdon. Tämänhetkinen tieteellinen näyttö värähtelyharjoittelun kyvystä parantaa iäkkäiden tasapainoa ja lihasvoimaa on varsin johdonmukaista, mutta varsinkin heikkokuntoisilla ikäihmisillä värähtelyharjoittelua on tutkittu vielä vähän. 

Tutkimusongelma(t) 
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko värähtelyharjoittelulla mahdollista parantaa heikkokuntoisten ikäihmisten toimintakykyä. Erityisesti haluttiin tutkia, voiko värähtelyharjoittelu lisätä tehokkaaksi tiedetyn tasapaino- ja voimaharjoittelun vaikututusta tasapainoon ja liikuntakykyyn sekä vähentää kaatumispelkoa. 

Tutkimusasetelma 
Yksöissokkoutettu, satunnaistettu kontrolloitu kahdeksan viikon kestoinen liikuntainterventio (RCT) ja puolen vuoden seurantatutkimus 

Menetelmät 
Tutkimuksen kohdejoukon muodostivat iäkkäät henkilöt, joilla oli todettu kohonnut kaatumisriski ja jotka olivat sen vuoksi saaneet lähetteen täsmällisempään kaatumisriskin arviointiin ja sen perustelleella tehtävään yksilölliseen interventioon. Tähän tutkimukseen soveltui henkilö, jonka ei katsottu pystyvän turvallisesti tekemään ja sitoutumaan intensiiviseen voima- ja tasapainoharjoitteluun ja jolla ei ollut dementiaa tai värähtelyharjoittelua estäviä tekijöitä (mm. tekonivel ja huimaus). Kaikkiaan 77 keski-iältään 81-vuotiasta miestä (N = 25) ja naista (N = 52) satunnaistettiin kahteen ryhmään: liikuntaryhmään ja ryhmään, joka teki liikuntaharjoitteiden lisäksi värähtelyharjoittelua. 

Kahdeksan viikon liikuntainterventio muodostui nousujohteisesta, kolme kertaa viikossa tehtävästä tunnin kestoisesta harjoittelusta, joka sisälsi voima- ja tasapainoharjoituksia sekä toiminnallisia liikkuvuusharjoitteita. Värähtelyharjoitusryhmä teki liikuntaharjoittelun päätteeksi vielä 5 x 1 minuutin värähtelyharjoittelun levyllä seisten, polvet kevyesti koukussa. 

Tutkimuksen vaikutukset mitattiin toiminnallisella tuolilta ylösnousu ja kävely -testillä (TUG). Tämän lisäksi mitattiin 6 metrin kävelynopeus, tehtiin Bergin tasapainotesti ja kaatumispelkokysely (FES-I) sekä arvioitiin myös elämänlaatua (SF-12). Kaikki mittaukset tehtiin ennen harjoittelun aloittamista, sen loppuessa ja 6 kk harjoittelun jälkeen. 

Päätulokset 
Värähtelyharjoitusryhmässä TUG-testin ajan parantuminen oli melkein kaksinkertainen verrattuna pelkkää liikuntaharjoittelua tehneeseen ryhmään (11,5 s vs. 6,1s). Myös 6 metrin kävelyaika parantui merkitsevästi enemmän värähtelyharjoitusryhmässä (5,2 s vs. 3 s). Samoin askel näytti pidentyvän värähtelyharjoitusryhmässä. Puolen vuoden kohdalla kuitenkin kaikki harjoitusvaikutukset olivat hävinneet ja tutkittavien toimintakyky oli palautunut tutkimusta edeltävälle tasolle. 

Harjoittelu paransi sekä tasapainotestin että kaatumispelkokyselyn pisteitä, mutta tähän värähtelyharjoittelulla ei ollut merkitsevää vaikutusta. Puolen vuoden kohdalla harjoittelun hyödyt olivat käytännössä kadonneet. 

Johtopäätökset ja soveltaminen käytäntöön 
Värähtelyharjoittelun avulla on mahdollista turvallisella tavalla tehostaa voima- ja tasapainoharjoittelun positiivisia vaikutuksia fyysiseen toimintakykyyn yli 80-vuotiailla, joiden toimintakyky on jo heikentynyt. Koska kumpikin ryhmä osallistui vähintään kohtalaisesti kuormittavaan säännölliseen voima- ja tasapainoharjoitteluun, tutkimus ei anna vastausta siihen, voisiko nopeasti toteutettava värähtelyharjoittelu sellaisenaan parantaa tämän kohdejoukon toimintakykyä. Nimenomaan vain muutaman minuutin vaativa värähtelyharjoittelu voisi tarjota erinomaisen vaihtoehdon kuntouttaa tehokkaalla ja turvallisella tavalla sellaisia iäkkäitä henkilöitä, jotka eivät enää kykene, ehdi tai halua osallistua pidempikestoiseen liikuntaharjoitteluun. 

Tällä hetkellä käynnissä oleva UKK-instituutin VÄREX-tutkimus antaa vastauksen myös tähän kysymykseen kaatumisten ehkäisyvaikutuksen lisäksi. Käytännön soveltamisen kannalta on syytä todeta, että suurin este ikääntyneiden värähtelyharjoittelun laajalle toteuttamiselle ovat sitä rajoittavien tekijöiden moninaisuus ja suuri esiintyvyys – tekonivelet ja sydäntahdistimet ovat yleisiä ikäihmisillä. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimusasetelma oli satunnaistettu kontrolloitu interventio, joka oli lisäksi sokkoutettu testaajien osalta. Tutkimusryhmät olivat riittävän suuria kliinisesti merkitsevien harjoitusvaikutusten tilastolliseksi osoittamiseksi. Tältä pohjalta tuloksia voi pitää vahvana näyttönä värähtelyharjoittelun vaikuttavuuden puolesta, ja tutkimus vahvistaa aiempaa näyttöä, että tällä harjoittelumuodolla voidaan lisätä heikkokuntoisten ikäihmisten lihasvoimaa ja parantaa heidän tasapainoaan. Seurantajakso puolestaan vahvisti sen hyvin tunnetun tosiseikan, että harjoitusvaikutukset menetetään harjoittelun loputtua. 

Tutkimuksen keskeyttäneiden määrä oli suuri, mikä saattaa johtua osallistujien korkeasta iästä. Värähtelyharjoittelun vaikutusten näkymistä tuloksissa voi pienentää sen heikohko toteutuvuus. Liikuntaharjoitteluun osallistuttiin kohtalaisesti (keskimäärin 75 % kaikista harjoituskerroista), mutta värähtelyharjoitteluun käytetty aika jäi vain reiluun kolmannekseen tavoitteesta. On mahdollista, että värähtelyharjoittelun määrä oli intervention alussa liian suuri, mikä kokemuksena saattoi hillitä iäkkäiden tutkittavien intoa lisätä harjoittelun määrää tai intensiteettiä jatkossa. Värähtelyharjoittelun toteutumiseen vaikuttavien tekijöiden tunnistaminen on erityisen tärkeää, jotta sen sisältö voidaan yksilöllisesti suunnitella ja kohdistaa oikein terveyshyötyjen aikaansaamiseksi turvallisella ja tehokkaalla tavalla. 

Referoitu tutkimus 
Pollock RD, Martin FC, Newham DJ. Whole-body vibration in addition to strength and balance exercise for falls-related functional mobility of frail older adults: a single-blind randomized controlled trial. Clinical Rehabilitation 2012 (ePub): PMID:22324058 

Tutkimuslaitos 
King’s College London, UK 

Avainsanat 
Värähtelyharjoittelu, iäkkäät, toimintakyky, tasapaino 

Lyhennelmän laatija 
Harri Sievänen, dosentti, TkT, tutkimusjohtaja 

Liikunta lisää terveyttä ja säästää kustannuksia 

4.4.2012 16.44 

Keskeinen sisältö 
Tehostetut liikuntaohjelmat ovat yhteiskunnan kannalta kustannustehokas tapa edistää WHO:n Terveyttä kaikille vuoteen 2015 -ohjelman tavoitteita. Ohjelma korostaa yksilön terveellisten elintapojen, kuten liikunnan, merkitystä sairauksien ennaltaehkäisyssä. Tämän katsauksen mukaan liikuntaohjelmilla oli myönteisiä vaikutuksia mm. osallistuneiden elämänlaatuun, painoon ja sairauspoissaoloihin. Lisäksi nämä terveyshyödyt olivat hankkeista aiheutuneita kustannuksia suuremmat. 

Tausta 
Säännöllisellä ja vähintään kohtuutehoisella liikunnalla tiedetään olevan runsaasti myönteisiä vaikutuksia väestön terveyteen. Toistaiseksi on kuitenkin vain vähän vertailukelpoista tutkimustietoa liikuntainterventioiden kustannusvaikuttavuudesta, joka auttaisi poliittisia päätöksentekijöitä rajallisten resurssien kohdentamisessa. 

Tutkimusongelma 
Katsauksen tavoitteena oli arvioida sairauksien ennaltaehkäisyyn tähtäävien tehostettujen liikuntainterventioiden kustannusvaikuttavuutta vertailuryhmään tai vallitsevaan hoitokäytäntöön verrattuna. 

Menetelmät 
Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tarkastelun kohteeksi oli valittu 15 taloudellista arviointitutkimusta, jotka oli toteutettu seitsemässä eri maassa. Tutkimuksissa verrattiin liikunnan avulla saavutettuja hyötyjä suhteessa yhteiskunnalle aiheutuneisiin kustannuksiin. Arvioinnin kohteena oli sekä ohjattuja liikuntaryhmiä että omatoimisesti toteutettuja aikuisväestön liikuntaohjelmia. Arvioitavien tutkimusten seuranta-ajat vaihtelivat 10 viikosta aina 12 vuoteen asti. 

Päätulokset 
Vertailtavien liikuntaohjelmien erilaisuudesta huolimatta suurin osa interventioista sai aikaan myönteisiä terveysvaikutuksia vertailuryhmään tai vallitsevaan hoitokäytäntöön verrattuna. Osallistujien elämänlaatu parani, painoindeksi aleni ja kaatumistapaturmat sekä sairauspoissaolot vähenivät. Lisäksi lähes kaikki interventiot olivat kustannusvaikuttavia eli seuranta-aikana saavutetut terveyshyödyt olivat aiheutuneita kustannuksia suuremmat. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Katsauksessa raportoidut 15 eri tutkimusta edustavat pientä, joskin laadultaan hyvätasoista osaa taloudellisista arviointitutkimuksista. Tutkimusasetelmien ja vaikuttavuuden kuvaamisessa käytettyjen mittareiden erilaisuus vaikeuttaa tutkimustulosten keskinäistä vertailua. 

Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Taloudellisen arviointitutkimuksen tuloksia ei sellaisenaan voi soveltaa maasta toiseen, mm. erilaisen hintatason ja terveydenhuoltojärjestelmän eroavaisuuksien takia. Poliittisessa päätöksenteossa tulisi kuitenkin aikaisempaa enemmän hyödyntää tutkimusnäyttöä liikuntaohjelmien kustannusvaikuttavuudesta. 
 
Referoitu tutkimus 
Wolfenstetter SB, Wenig CM. Economic Evaluation and Transferability of Physical Activity Programmes in Primary Prevention: A Systematic Review. International Journal of Environmental Research and Public Health 2010;7(4):1622-48. 

Tutkimuslaitos 
Helmholtz Zentrum München, German Research Center for Environmental Health, Institute of Health Economics and Health Care Management. 

Avainsanat: Liikunta, taloudellinen arviointi, kustannus-vaikuttavuus, terveyden edistäminen 

Lyhennelmän laatijaPäivi Kolu, tutkija, fysioterapeutti 

Liiallinen istuminen haitallista liikuntaharrastuksesta huolimatta 

28.2.2012 8.50 

Keskeinen sisältö 
Tutkimuksessa selvitettiin liikkumattomuuden ja liikuntaharrastuksen yhteisvaikutuksia kuolleisuuteen. Tulosten mukaan liikkumattomuus oli yhteydessä kuolleisuuteen riippumatta iästä, sukupuolesta, koulutuksesta, liikuntatottumuksista ja muista elintavoista. Henkilöillä, jotka katsoivat tv:tä vähintään 7 tuntia päivässä ja liikkuivat ainakin 7 tuntia viikossa, oli 1,47 kertaa suurempi kokonaiskuolleisuuden riski ja kaksi kertaa suurempi sydänkuolleisuuden riski kuin alle tunnin tv:tä päivässä katsovilla. 
Tutkijat kehottavatkin ihmisiä vähentämään istumista ja muuta liikkumattomana vietettyä aikaa ja liikkumaan terveysliikunnan suositusten mukaisesti 

Tausta ja tutkimusongelma 
Liikkumattomuus leimaa nykyaikaista elämäntapaa. Liiallisen istumisen ja liikuntaharrastuksen yhteisvaikutuksia kuolleisuuteen ei ole kuitenkaan tutkittu riittävästi. Yhdysvaltalaiset tutkijat esittivät hypoteesin, että istuminen ja tv:n katselu ovat yhteydessä kokonaiskuolleisuuteen ja että tämä yhteys säilyy, vaikka henkilö harrastaisikin suositusten mukaisesti reipasta liikuntaa. 

Menetelmät 
Tutkijat selvittävät liikkumattomuuden ja kuolleisuuden yhteyttä ns. NIH-AARP Diet and Health -tutkimuksessa, johon otettiin mukaan yli 240 000 perustervettä 50-71-vuotiasta henkilöä. Tutkimus suoritettiin vuosina 1995-1996 ja seuranta-aika oli vähintään 8,5 vuotta. Liikkumattomuutta arvioitiin kahdella kysymyksellä: kuinka paljon aikaa käytettiin keskimäärin vuorokaudessa tv:n katseluun ja kuinka paljon istumiseen. Lisäksi tutkittavilta kysyttiin reippaan liikunnan määrää, elintapoja, ruokatottumuksia ja koulutusta. 
 
Päätulokset 
Liikkumattomuus oli yhteydessä kuolleisuuteen, vaikka otettiin huomioon ikä, sukupuoli, koulutus, tupakointi, ruokatottumukset ja liikuntatottumukset. Vähintään 7 tuntia päivässä tv:tä katsovilla henkilöillä oli 1,61 kertaa suurempi kokonaiskuolleisuuden riski, 1,86 kertaa suurempi sydänkuolleisuuden riski ja 1,22 kertaa suurempi syöpäkuolleisuuden riski kuin enintään tunnin tv:tä katsovilla. 
 
Myös muu runsas päivittäinen istuminen lisäsi kuoleman vaaraa. Henkilöillä, jotka katsoivat tv:tä vähintään 7 tuntia päivässä ja liikkuivat reippaasti ainakin 7 tuntia viikossa, oli 1,47 kertaa suurempi kokonaiskuolleisuuden riski ja kaksi kertaa suurempi sydänkuolleisuuden riski kuin alle tunnin tv:tä päivässä katsovilla. 

Johtopäätökset ja soveltaminen käytäntöön 
Tutkimuksen mukaan runsas istuminen ja tv:n katselu ovat yhteydessä kohonneeseen kuoleman vaaraan. Tämä yhteys heikentyy, mutta ei häviä, kun otetaan huomioon reippaan liikunnan määrä. Tutkijat kehottavatkin vähentämään istumista ja muuta liikkumattomana vietettyä aikaa ja liikkumaan terveysliikunnan suositusten mukaisesti. 

Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimuksen aineistona on laaja yhdysvaltalainen kyselytutkimus, jota seurasi pitkä seuranta. Suurella aineistolla ja pitkällä seuranta-ajalla saavutettiin tutkimuksissa riittävä tilastollinen voima. Tutkimuksen luotettavuutta heikentää se, että istuminen, tv:n katselu ja fyysinen aktiivisuus arvioitiin kyselyllä eikä objektiivisilla menetelmillä ja että kuolleisuuden syiden tilastointiin liittyy aina tiettyä epätarkkuutta. Näistä rajoitteista huolimatta tutkimuksen tuloksia voidaan pitää luotettavina, koska tutkittavien määrä oli suuri ja seuranta pitkäaikainen. 

Referoitu tutkimus 
Matthews CE, George SM, Moore SC, Bowles HR, Blair A, Park Y, Troiano RP, Hollenbeck A, Schatzkin A. Amount of time spent in sedentary behaviours and cause-specific mortality in US adults. American Journal of Clinical Nutrition 2012;95:437-445. 

Tutkimuslaitos 
Nutritional Epidemiology Branch & Occupational Epidemiology Branch, Division of Cancer Epidemiology and genetics; Risk Factor Monitoring and Methods Branch, Division of Cancer Control and Population Sciences, National Cancer Institute. 

Avainsanat 
fyysinen aktiivisuus, istuminen, kuolleisuus, tv:n katselu 

Lyhennelmän laatija 
Tommi Vasankari, johtaja, tutkimusprofessori, LT, UKK-instituutti 

Pysy aktiivisena – psyykkiset tekijät ja selkäkivun kokeminen 

24.1.2012 16.14 

Keskeinen viesti 
Selkäkipu rajoittaa monesti liikkumista ja heikentää toimintakykyä, mutta kivun kokeminen on aina yksilöllistä. Vaikka kivun syyt ovat fysiologisia, aiemmat kokemukset kivusta vaikuttavat myös siihen, miten uusi kipu koetaan. Psyykkiset tekijät vaikuttavat suuresti myös siihen, muuttuuko akuutti kipu krooniseksi. 
Tässä esiteltävän, tieteelliseen näyttöön perustuvan yhteenvetoartikkelin tavoitteena on tarkastella, miten psykologiset tekijät vaikuttavat pitkäkestoiseen kipuun ja siitä aiheutuvaan toimintakyvyn heikkenemiseen. Lisäksi artikkelissa selvitetään, miten psykologiset prosessit liittyvät käytössä oleviin kuntoutuksen teoreettisiin malleihin. 

Kivun kokeminen ja selkäkivun hoito 
Kivun kokemiseen liittyvät psykologiset teoriat ja mallit ovat lisänneet ymmärrystä kognitiivisten, tunneperäisten ja käyttäytymistekijöiden merkityksestä, mutta silti niitä ei ole hyödynnetty kovin hyvin esimerkiksi selkäkivun hoidossa. Kivusta johtuvat tunnetason ja käyttäytymisen muutokset voivat kestää kauan ja ne vaikuttavat myös hoidon tuloksellisuuteen. Psyykkisiä tekijöitä ei kuitenkaan arvioida rutiininomaisesti esimerkiksi fysioterapiassa eikä niitä oteta huomioon riittävästi kliinisessä työssä. 
Akuutin selkäkivun hallintakeinot ovat erilaisia kuin uusiutuvien tai pitkittyneiden selän kiputilojen hoitotavat. Tästä on tieteellistä näyttöä ja tutkittua tietoa voitaisiin hyödyntää enemmän käytännön asiakastyössä. Psyykkisten tekijöiden arviointi ja tunnistaminen selkäkivun varhaisessa vaiheessa on tärkeää. Niiden avulla voidaan saavuttaa paremmat hoitotulokset sekä ehkäistä selkäkivusta johtuvan pysyvän haitan syntymistä. Esimerkiksi muutaman viikon mittainen selkäkipujakso voi haitata kivusta toipumista ja toimintakyvyn palautumista ennalleen. Psyykkisten tekijöiden selvittämistä käytännön työssä haittaa ennen muuta hoitosuositusten puute. 
 
Kivun tulkinta muuttaa käyttäytymistä 
Kipu on varoitussignaali, ja se tulkitaan kognitiivisten prosessien kautta. Kiputuntemuksen ensisijainen tarkoitus on kohdistaa huomio haitalliseen ärsykkeeseen ja tarkkailla sitä. Kognitiivisilla prosesseilla luodaan toimivia ajatusmalleja. Joskus ajatusmallit voivat olla myös tunteiden ohjaamia. Kipuun voi liittyä negatiivisia tunteita, kuten ahdistusta, pelkoa, vihaa, syyllisyyttä, turhautumista ja depressiivisyyttä. Erityisesti depressiivisten tule-ongelmaisten henkilöiden sairaslomien on havaittu olevan kaksi kertaa pidemmät kuin ei-depressiivisillä henkilöillä. 
Kipu voidaan kokea myös uhkana, jolloin se saa paljon huomiota ja kiputuntemus vahvistuu entisestään. Kun pienikin kipu tulkitaan haitalliseksi, saatetaan sen vuoksi vähentää liikkumista. Toisaalta liikkumisen ja muiden aktiviteettien avulla huomion suuntaaminen muualle voi alentaa kiputuntemusta. 
Uskomukset auttavat aivoja käsittelemään runsasta informaatiomäärä ja tulkitsemaan nopeasti ärsykkeitä. Sosiaalisella ympäristöllä on myös suuri vaikutus kivun tulkintaan. Voidaan esimerkiksi ajatella, että työ on aiheuttanut selän kipeytymisen tai että kivun ilmaannuttua pitää päästä heti tutkimuksiin. Vahvat uskomukset kivun haitallisuudesta voivat olla myös syynä siihen, että fyysistä aktiivisuutta vähennetään. Voidaan myös uskoa, että liikkuminen pitkittää kipua ja on yhteydessä toiminnanhaittoihin. 
Usein kipuun liittyvät odotukset vaikuttavat merkittävästi kivun kokemiseen. Yleensä ihmisillä on olemassa käsitys siitä, mistä kipu johtuu, miten sitä pitää hoitaa sekä miten pitkään siitä toipuminen kestää. Nämä kaikki ohjaavat käyttäytymistämme ja toimivat hyvänä ennustajana kivusta toipumisessa. 
Suurin osa kipukäyttäytymisestä on opittua. Näin ollen hoito ja kuntoutustoimenpiteet pitäisi rakentaa progressiivisesti käyttäen erilaisia oppimisstrategioita. Monialaisissa kuntoutusohjelmissa käytetty kognitiivis-behavioristinen terapia on tuottanut hyviä tuloksia. Myös jo varhaisvaiheessa aloitettu kuntoutus voi tuottaa hyviä tuloksia. 
 
Psykologiset mallit avuksi kroonisen kivun hoitoon 
Välttämiskäyttäytymisellä (engl. Fear avoidance model) tarkoitetaan sitä, että henkilö pelkää päivittäisten toimintojen aiheuttavan selkäkipua ja alkaa välttää fyysistä aktiivisuutta. Samalla saatetaan tarkkailla kipuoireita ja kuvitellaan ne pahemmaksi kuin mitä ne oikeasti ovat. Tätä kutsutaan kiputuntemuksen katastrofoimiseksi, jolloin tunnetekijät sekoittavat tulkintaa, muokkaavat käyttäytymistä ja heikentävät jopa työkykyä. Näitä virheellisiä tulkintoja pitäisi ehdottomasti käsitellä kuntoutuksessa. Kuntoutujaa tulisi kehoittaa vähitellen lisäämään sekä fyysistä että sosiaalista aktiivisuuttaan. 
Hyväksymis- ja omistautumismalli (engl. Acceptance and commitment model) on kognitiivisen käyttäytymisterapian suuntaus ja suhteellisen uusi malli. Siinä kartoitetaan mm. henkilökohtaisia arvoja ja sitoutumista arvojen mukaiseen toimintaan. Mallin perusajatus on, että mikäli kipu pitkittyy, ei kipua kuitenkaan tulisi vältellä tai kontrolloida, vaan kivusta huolimatta tulisi elää tavanomaisesti, osallistua eri aktiviteetteihin sekä tavoitella itselle merkityksellisiä asioita. Kuntoutujan kanssa laaditaan realistiset kuntoutustavoitteet ja häntä rohkaistaan osallistumaan päätöksentekoon. 
Muita artikkelissa esiteltyjä psykologisia malleja terveydestä ja kivusta ovat myös “misdirected problem-solving model”, “self-efficacy model” ja “stress-diathesis model”. 
 
Yhteenveto ja johtopäätökset 
Uusiutuvan tai kroonisen selkäkivun hallintakeinojen tulisi olla erilaisia kuin akuutin kivun hoidossa käytettävät keinot. Viikkoja kestävä kipu vaikuttaa emotionaalisella ja käyttäytymisen tasolla, niin että kivusta toipuminen on huonoa ja toimintakyky ei palaudu ennalleen. Tarvitaan asiakaslähtöinen lähestymistapa, joka ottaa huomioon yksilölliset erot elämäntavoissa, ammatillisissa vaatimuksissa ja henkilökohtaisissa hallintakyvyissä. 
Uskomuksiin ja käsityksiin pitäisi puuttua varhaisessa vaiheessa. Selkäkivusta toipuminen on vaikeampaa, jos henkilöllä on taipumus kiputuntemuksen katastrofointiin tai hänellä on negatiivisia tulkintoja kivusta, samoin jos hän välttelee fyysistä aktiivisuutta tai ei usko parantuvansa selkäkivusta 
 
Soveltaminen käytäntöön 
Selkäkivun hoito ja kuntoutus tulisi olla asiakaslähtöistä ja vuorovaikutteista. Ammattilaisten tulisi auttaa selkäkivusta kärsivää henkilöä ymmärtämään akuutin ja pitkittyneen selkäkivun mekanismeja, etsiä asiakkaan kanssa kipua lievittäviä ja kipeytymistä ehkäiseviä keinoja sekä kannustaa asiakasta pysymään myös fyysisesti mahdollisimman aktiivisena. 

Referoitu artikkeli 
Linton SJ, Shaw WS. Impact of Psychological Factors in the Experience of Pain. Physical Therapy 2011;91:700-711. 
Tutkimuslaitos 
Örebron yliopisto, Ruotsi 
Avainsanat 
kipu, selkäkipu, psykologiset tekijät, välttämiskäyttäytyminen, toimintakyky 
 
Lyhennelmän laatija: 
Marjo Rinne, tutkija, terveystiet. tohtori, UKK-instituutti 

Ulkoilu luonnossa on hyvinvoinnin lähde 

23.1.2012 12.25 

Runsas kolmannes kaikesta aikuisten vapaa-ajan liikunnasta tapahtuu luonnossa. Luontoympäristö tuottaa ulkoilijoille psyykkistä hyvinvointia enemmän kuin rakennettu ulkoympäristö. Vahvimpia elpymiskokemuksia saadaan liikuttaessa metsä- tai peltoympäristöissä vesistön tuntumassa. 

Luonnon virkistyskäyttö 2010 
Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) koordinoima Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi -tutkimus (LVVI) tehtiin ensimmäisen kerran 1998-2000 ja toisen kerran 2009-2010. Uusimman tutkimuksen tarkoituksena oli antaa ajantasainen kuva aikuisväestön ulkoilusta ja luonnon virkistyskäytöstä sekä niiden muutoksista vuosikymmenen aikana. Tutkimuksessa mitattiin lähes yhdeksän tuhannen 15-74-vuotiaan suomalaisen ulkoilun harrastamisen määrää ja laatua kuudella eri kyselykierroksella eri vuodenaikoina internet- ja postikyselyllä. Osa vastaajista osallistui ulkoilun hyvinvointikokemuksia selvittäneeseen teematutkimukseen, jossa kahdella kyselykierroksella peruskysymysten lisäksi vastattiin koettua terveyttä, hyvinvointia ja luonnossa liikkumista koskeviin kysymyksiin. 

Aikuisväestö ulkoilee keskimäärin 2-3 kertaa viikossa, ja ulkoilukertoja kertyy vuodessa n. 170. Tavallisimpia ulkoilutapoja ovat kävely tai sauvakävely, koiran ulkoiluttaminen, pyöräily, maastohiihto, juoksulenkkeily ja lasten kanssa ulkoilu. Suhteellisesti eniten suosiotaan ovat kasvattaneet vuosikymmenen aikana juoksulenkkeily, retkiluistelu, lumikenkäily ja golf. 

Ulkoilu luonnossa elvyttää ja lisää hyvinvointia 
Ulkoilun hyvinvointivaikutukset -teematutkimuksen aineisto kerättiin osana LVVI- perustutkimusta tammi-helmikuussa ja touko-kesäkuussa 2009 (N=3069). Tutkimuksessa verrattiin ulkoilun koettua virkistävyyttä muihin vapaa-ajan harrastuksiin ja vertailtiin eri liikunta- ja ulkoiluympäristöissä saatuja elpymisen ja emotionaalisen hyvinvoinnin kokemuksia. 

Ulkoilu luonnossa tuotti monia muita vapaa-ajan harrastuksia enemmän mielihyvää. Se koettiin virkistävämpänä kuin esimerkiksi ilmaisu- tai taideharrastukset ja kulttuuritilaisuuksissa käynti. Virkistävimmiksi vapaa-ajan toiminnoiksi koettiin matkailu kotimaassa tai ulkomailla ja kesämökkeily tai oleskelu vapaa-ajan asunnolla. 

Rakennetussa ympäristössä, kuten kävely- ja pyöräteillä tai ulkoliikuntapaikoilla, liikkuminen ei tuonut yhtä voimakkaita elpymiskokemuksia (esim. tarmokkuuden ja keskittymiskyvyn lisääntyminen, ajatusten selkiytyminen, rentoutuminen ja rauhoittuminen, arkihuolien unohtaminen) kuin luonnossa liikkuminen. Toisaalta sisäliikuntatiloissa saatiin yhtä vahvoja elpymiskokemuksia kuin luonnossa liikuttaessa. Luonnossa vahvimmat elpymiskokemukset syntyivät metsä- tai peltoympäristöissä, jotka sijoittuivat veden äärelle. 

Tutkimus osoitti, että luonnossa liikkuminen ylipäänsä oli yhteydessä parempaan emotionaaliseen hyvinvointiin. Tämä yhteys välittyi vahvimmin juuri miellyttävästä ulkoiluympäristöstä saatujen elpymiskokemusten kautta. Tulos vahvistaa käsitystä siitä, että ulkoiluympäristöjä tulee kehittää yhä enemmän sekä liikkumiseen kannustaviksi että hyvää oloa lisääviksi painottamalla ympäristön houkuttelevuutta, monimuotoisuutta ja esteettisyyttä. 

Teematutkimuksen tulokset on julkaistu tuoreessa Metlan raportissa Luonnon virkistyskäyttö 2010. Julkaisu sisältää tiedot LVVI-tutkimuksen toteutuksesta, väestön ulkoilusta ja muusta luonnon virkistyskäytöstä 2010 ja niissä tapahtuneista muutoksista 2000-luvun alkuun verrattuna sekä neljästä teematutkimuksesta. Lisäksi raportista löytyvät laajat Ulkoilutilastot 2010, jotka ovat myös verkossa: 
www.metla.fi/metinfo/monikaytto/lvvi 

Lähde 
Korpela K & Paronen O. Ulkoilun hyvinvointivaikutukset. Teoksessa: Sievänen T & Neuvonen M. toim. Luonnon virkistyskäyttö 2010. Vantaa: Metlan työraportteja 212, 2011, s. 80-89. 

Kirjoittaja 
Olavi Paronen, YTM, erikoistutkija, UKK-instituutti 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan