12/2011 Henkilökohtainen liikunnan edistäminen on tehokasta
12/2011 Elintapojen vaikutukset äitien työhön paluuseen ja työkykyyn
10/2011 Lonkkamurtumia voidaan ehkäistä ilman lääkehoitoa
10/2011 Vaihdetaan isommalle vaihteelle: onko pyöräily lääke…
9/2011 Huono kunto varusmiespalveluksen keskeyttämisen taustalla
8/2011 Kavereiden vaikutus lasten fyysiseen aktiivisuuteen
6/2011 Vähäinen liikunta kasvattaa vyötärönympärystä
5/2011 Koulumatkaliikuntaa edistetään innokkaasti
3/2011 Liikunta pienentää Iäkkäiden naisten lonkkamurtuma- ja…
3/2011 Tyypin 2 diabeetikon liikuntaneuvontaan kannattaa liittää…
2/2011 Liikunnan vaikutukset elimistön tulehduksellisiin tekijöihin…
Henkilökohtainen liikunnan edistäminen on tehokasta
28.12.2011 10.22
Tutkimusten mukaan osa väestöstä liikkuu terveyden kannalta liian vähän. Miten liikunta- ja terveysalalla, kouluissa tai työpaikoilla voitaisiin edistää liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta tuloksellisesti?
Yhteisötasoiset vai yksilölliset toimintatavat?
Tuore Cochrane-kirjallisuuskatsaus arvioi yhteisötasoisten liikunta-aktiivisuutta lisäävien toimintatapojen vaikuttavuutta. Liikunnan lisäämisen toimintatapoina olivat viestintä paikallisissa medioissa sekä esim. julisteet, esitteet ja verkkosivut, yksilöllinen liikuntaneuvonta ja yhteistyö vapaaehtoisjärjestöjen tai viranomaisorganisaatioiden kanssa. Liikuntaan aktivoitiin myös kouluissa, työpaikoilla, vanhusten tai kodittomien palvelukeskuksissa ja ostoskeskuksissa. Myös ympäristöön pyrittiin vaikuttamaan, esimerkiksi rakentamalla kävelyteitä.
Katsauksen mukaan monialaiset laajat hankkeet eivät edistäneet tuloksellisesti väestön liikunta-aktiivisuutta. Tehokkaammin ihmisten liikunta-aktiivisuutta lisää terveydenhuollon ammattialaisen vastaanotolla saatu yksilöllinen liikuntaneuvonta. Näillä käynneillä on luontevaa keskustella liikkumisen terveyshyödyistä ja ohjata liikkumaan esimerkiksi liikkumisreseptin avulla.
Millainen on tuloksellinen toimintatapa?
Lääkäriltä saatu lyhyt ohje, johon liittyi kirjallista materiaalia, vaikutti asiakkaan liikunta-aktiivisuuteen 6-12 kuukauden ajan. Vielä enemmän lyhyen aikavälin muutoksia saatiin aikaiseksi, kun neuvonnassa otettiin huomioon myös asiakkaan valmius liikkua, alkutilanteen liikkumistottumukset ja asiakkaan suosimat liikuntamuodot. Lyhyt, 3-10 minuuttia kestävä neuvonta oli yhtä tuloksellinen kuin pidempään kestänyt neuvonta.
Liikkumisresepti on lähete liikuntaohjelmaan. Siihen kuuluu alku- ja loppuarviointi, ohjattu liikuntaohjelma, säännöllinen seuranta ja liikunta-ammattilaisen tuki. Liikunta tapahtuu tavallisimmin liikuntakeskuksissa tai uimahalleissa. Ohjelmaan voi liittyä myös muuta aktiivisuutta, kuten pyöräilyä, puutarhanhoitoa ja kävelyä.
Liikkumisresepti lisäsi potilaiden fyysistä aktiivisuutta, vaikka johdonmukaista näyttöä fyysiseen kuntoon tai terveyteen liittyvässä elämänlaadussa ei välttämättä löytynytkään. Myönteisenä tutkittavat kokivat masennuksen vähenemisen.
Riskiryhmien keskuudessa liikkumisreseptistä on vähän tutkimuksellista näyttöä, sen sijaan pitkäaikaissairaiden liikunnallisen kuntoutuksen hyödyistä näyttöä on enemmän.
Yhteenvetoa
Katsaukset vahvistavat aiempaa tutkimustietoa, jonka mukaan vähän liikkuvien henkilöiden fyysiseen aktiivisuuteen saadaan erilaisilla toimintatavoilla pieni, mutta tilastollisesti merkittävä lisäys.
Liikunta-aktiivisuutta edistävillä toimintatavoilla on siis mahdollista vaikuttaa tutkittavien liikkumiseen ja sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoon. Vaikutukset näkyvät lyhyessä tai keskipitkässä seurannassa. Tutkimusten tuloksiin vaikuttavat osallistujien vähäinen liikuntaohjelmiin osallistuminen ja niissä pysyminen – vain alle puolet osallistujista on jatkanut ohjelman loppuun asti. Liikunta-aktiivisuuden lisäämiseksi ja vaikuttavuuden arvioimiseksi tarvitaan hyvin suunniteltuja tutkimuksia, joissa fyysistä aktiivisuutta mitataan laadukkaasti ja toistettavasti interventio- ja vertailuryhmissä.
Johtopäätös
Perusterveydenhuollossa tehokkain ja taloudellisin tapa edistää liikuntaa on lyhyt ohje, jonka saa henkilökohtaisesti, puhelimella tai sähköpostissa. Liikkumisresepti on konkreettinen liikuntaneuvonnan työtapa ja tukee ammattilaisten yhteistyötä.
Lähteitä
Baker PRA, Francis DP, Soares J, Weightman AL, Foster C. Community wide interventions for increasing physical activity. Cochrane Database of Systematic Reviews 2011;4.
Hillsdon M, Foster C, Thorogood M. Interventions for promoting physical activity. Cochrane Database Syst Rev 2005;1:CD003180.
Pavey TG, Taylor AH, Fox KR, Hillsdon M, Anoyke N, Campbell Jl, et. al. Effecr of exercise referral schemes in primary care on physical activity and improving health outcomes: systematic review and meta-analysis. BMJ 2011; 343:d6462.
Williams NH. Promoting physical activity in primary care. Editorials BMJ 2011;343.d6615 doi: 10.1136/bmj.d6615)
Kirjoittajat
Erja Toropainen, tutkija, THM, UKK-instituutti
Riitta Luoto, tutkimusjohtaja, lääket. toht., UKK-instituutti
Elintapojen vaikutukset äitien työhön paluuseen ja työkykyyn
19.12.2011 12.31
Keskeinen sisältö
Liikuntatottumuksilla, kuten myös muilla elintavoilla, on monia kytköksiä perhevapaalta työhön paluuseen ja työkykyyn. Tutkimuksen mukaan vuosi synnytyksen jälkeen puolet äideistä harrasti terveytensä kannalta riittävästi liikuntaa, kun taas loput liikkuivat vähemmän. Liikuntaa riittävästi harrastavat äidit arvioivat työkykynsä ja kuntonsa paremmaksi kuin muut. Heillä oli myös vähemmän masennusoireita.
WORK-ohjelma
Suomen Akatemian WORK-ohjelman tutkimuksessa on selvitetty elintapojen muutoksen merkitystä raskaana olevien työkykyyn, sairauspoissaoloihin ja työelämään paluuseen. Äitien työhön paluuta tutkittaessa on hyödynnetty aineistoa, joka kerättiin pirkanmaalaisessa Neuvonta, elintavat ja liikunta neuvolassa -tutkimuksessa vuosina 2008-2010. Kokeellisen tutkimuksen päätavoitteena oli ehkäistä raskausdiabetesta tehostamalla liikunta- ja ravitsemusneuvontaa. (Ks. Tiedote: Elintapojen parantaminen raskauden aikana on hyväksi äidin ja lapsen terveydelle)
Aineistoon kuuluvalle 474 äidille tehtiin vuosi synnytyksen jälkeen kysely, jolla pyrittiin selvittämään työhön paluuta edistäneitä tai jarruttaneita seikkoja. Vastaajista osa oli jo siirtynyt työelämään, osa taas oli edelleen kotona.
Kyselyyn vastanneet äidit arvioivat muun muassa nykyistä työkykyään, kuntoaan sekä sitä, miten tyytyväisiä he olivat painoonsa. Liikuntatottumuksilla ja muilla elintavoilla sekä niihin osittain liittyvällä tyytyväisyydellä omasta painosta on monia kytköksiä työhön paluuseen ja työkykyyn. Työhön palanneilla äideillä oli alhaisempi painoindeksi ja he olivat tyytyväisempiä painoonsa kuin kotona olevat äidit.
Liikunta ehkäisee masennusta
Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että elintapojen ja masennuksen välillä on yhteys ja tämä pitää paikkansa myös perhevapailla oleviin äiteihin. Masennusoireet eivät vaikuta ainoastaan äidin mielialoihin, vaan ne voivat vaikuttaa myös lapsen ja koko perheen hyvinvointiin. Riittävästi liikuntaa harrastavilla äideillä oli vähemmän masennusoireita, joten liikunnasta voidaan todeta olevan hyötyä kokonaisvaltaisesti, sekä raskauden aikana että sen jälkeen.
Neuvolassa annetusta tehostetusta elintapaneuvonnasta oli tutkimuksen mukaan hyötyä erityisesti ensisynnyttäjille. Neuvontaa saanneilla ensisynnyttäjillä oli vähemmän masennusoireita vuosi synnytyksen jälkeen kuin niillä ensisynnyttäjä-äideillä, joille neuvontaa ei annettu.
Perhevapaalta takaisin työelämään -luku on ilmestynyt Suomen Akatemian yhteistyössä Gaudeamuksen kanssa julkaisemassa kirjassa Työstä, jousta ja jaksa – työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus (toim. Petteri Pietikäinen).
Lähde
Luoto R, Kauppinen K, Luotonen A. Perhevapaalta takaisin työelämään. Teoksessa: Pietikäinen P, toim. R´Työstä, jousta ja jaksa: työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Hki: Gaudeamus, 2011:141-154
Lonkkamurtumia voidaan ehkäistä ilman lääkehoitoa
25.10.2011 13.44
Keskeinen sisältö
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko monipuolisella ohjausta ja neuvontaa sisältävällä kurssilla vähentää lonkkamurtumien ilmaantuvuutta 60-70-vuotiailla naisilla. Tutkittavat osallistuivat viikon kurssille ja kahteen kertauspäivään, joiden aikana annettiin monipuolista neuvontaa ja ohjausta osteoporoosista ja murtumien ehkäisystä. Tutkimuksen päätulos oli, että kurssiin osallistuneille sattui kontrolliryhmään verrattuna puolet vähemmän lonkkamurtumia 10 vuoden seuranta-aikana.
Tausta
Kaatumiset ja murtumat ovat iäkkäillä yleisiä ja niillä voi olla vakavia seurauksia sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Vähintään joka kolmas 75 vuotta täyttänyt henkilö kaatuu vuosittain, ja kaatumisista joka toinen aiheuttaa jonkin asteisen vamman. Suurin osa kaatumisvammoista on lieviä, mutta noin 5-10 prosenttia kaatumisista aiheuttaa vakavan vamman, kuten murtuman tai päävamman. Lonkkamurtumia Suomessa sattuu vuosittain noin 7 000, ja niiden ilmaantuvuus kasvaa erityisesti 70 ikävuoden jälkeen. Iäkkäiden väestöosuuden kasvaessa lonkkamurtumien määrän on arvioitu jopa kolminkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Jotta lonkkamurtumien hoito ja kuntoutus eivät kävisi yhteiskunnalle ylivoimaiseksi, kaatumistapaturmien ehkäisy on yksi ennaltaehkäisevän terveydenhuollon keskeisimpiä tavoitteita.
Yleisimmät lonkkamurtuman vaaratekijät liittyvät kaatumisiin ja terveydentilaan. Vaikka osteoporoosi on kiistatta yksi lonkkamurtuman vaaratekijöistä, sattuu lonkkamurtumia myös sellaisille henkilöille, joilla ei ole todettu osteoporoosia. Lonkkamurtumien syntyyn vaikuttavat myös kaatumismekanismi, lonkan ja reisiluun mittasuhteet, lonkan seudun pehmytkudoksen määrä sekä luun laatu. Tärkeintä lonkkamurtumien ehkäisyssä on kaatumisten ehkäisy ja luun kunnosta huolehtiminen.
Tavoitteet
Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, voidaanko monipuolisella ohjausta ja neuvontaa sisältävällä kurssilla vähentää lonkkamurtumien ilmaantuvuutta iäkkäillä naisilla. Lisäksi analysoitiin lonkkamurtumien vaaraa lisääviä tekijöitä ja intervention vaikutuksia elintapoihin.
Tutkimusasetelma
Kontrolloitu 10 vuoden seurantatutkimus (n=2 182); interventioryhmässä oli 1 004 ja verrokkiryhmässä 1 174 henkilöä.
Aineistot ja menetelmät
Vuosina 1996-2010 toteutettuun tutkimukseen kutsuttiin 4 200 kotona asuvaa 60-70-vuotiasta uusmaalaista naista. Heistä puolet sai kutsun osallistua osteoporoosin ennaltaehkäisykurssille (interventioryhmä) ja toiset 2100 henkilöä saivat kutsun osallistua kirjekyselyyn (verrokkiryhmä). Molempien ryhmiin kutsuttujen henkilöiden taustatiedot sairauksista, lääkehoidosta, elintavoista ja aiemmista murtumista saatiin tutkittavien itsensä täyttämistä kyselylomakkeista. Uusintakyselyt toistettiin molemmille ryhmille 2, 5, 8 ja 10 vuoden kuluttua tutkimuksen alusta.
Interventio
Viikon kurssille osallistui 10-20 henkilöä kerrallaan. Kurssiohjelma sisälsi fysioterapeutin, ravitsemusasiantuntijan, toimintaterapeutin, jalkojenhoitajan ja lääkärin ohjausta, joka toteutettiin yksilö- tai ryhmäohjauksena. Ohjelma sisälsi liikuntaa, tietoa kotitapaturmista ja niiden ehkäisystä sekä yleistä ohjausta ravitsemussuosituksista ja terveellisistä elämäntavoista.
Ravitsemusohjauksessa korostettiin riittävän proteiinin, D-vitamiinin ja kalsiumin saantia. Liikuntasuositus oli liikkua vähintään puoli tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Tupakoinnin ja väsyttävien lääkkeiden käytön lopettamista suositeltiin. Turvallisen liikkumisen kannalta pyydettiin kiinnittämään huomiota moniin kodin ja elinympäristön turvallisuutta lisääviin tekijöihin, kuten esteettömiin kulkuväyliin, tukikaiteisiin ja turvallisiin jalkineisiin. Lisäksi esiteltiin ja kokeiltiin apuvälineiden käyttöä. Jokaiselle kurssilaiselle tarjottiin mahdollisuus osallistua kaksi kertaa kertauspäiville. Osallistujat saivat kurssilta ja kertauspäiviltä mukaansa kirjallista materiaalia.
Päätulokset
Tutkimukseen kutsutuista 4 200 naisesta tutkimukseen osallistui 2 182 naista (52 %). Kutsutuista 48 prosenttia osallistui kurssille (n=1 004) ja 54 prosenttia kirjekyselyyn (n=1 178). Interventioryhmässä oli vähemmän tupakoivia naisia, mutta enemmän kalsium- tai D-vitamiinilisää käyttäviä ja laktoositonta ruokavaliota noudattavia. Heillä oli myös enemmän aikaisempia kaatumisia ja murtumia sekä enemmän kaatumisen vaaraa lisääviä sairauksia tai lääkkeitä.
Monimuutuja-analyysissä lonkkamurtumien vaaraa lisäsi tupakointi, ikä, kaatuilutaipumus ja sairastettu aivoverenkiertohäiriö. Toisaalta kurssin käyminen vähensi lonkkamurtumien vaaraa 55 prosenttia. Interventioryhmässä sattui 12 lonkkamurtumaa (1,2 %) ja kontrolliryhmässä 29 (2,5 %). Murtumien ilmaantuvuudessa näkyi eroja ryhmien välillä vasta neljännen seurantavuoden jälkeen.
Seuranta-aikana molempien ryhmien kalsiumin saanti ja D-vitamiinivalmisteiden käyttö oli yleistä, mutta interventioryhmässä runsaampaa. Liikunta oli molemmissa ryhmissä alusta alkaen runsasta eikä siinä todettu seuranta-aikana muutosta ryhmien välillä. Tupakointi oli alussa verrokkiryhmässä yleisempää, mutta seuranta-aikana tupakointi väheni molemmissa ryhmissä eikä ryhmien välistä eroa enää havaittu tutkimuksen lopussa. Myös kaatuilutaipumuksen ero tasaantui ryhmien välillä. Interventiolla ei saatu aikaa pysyvää muutosta esim. unilääkkeiden käyttöön.
Johtopäätökset
Tutkimus tukee näyttöä siitä, että lonkkamurtumia voidaan ehkäistä kurssimuotoisen ohjauksen ja neuvonnan keinoin ilman osteoporoosilääkitystä. Tutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että 10 vuoden seurannassa useampi kurssin käynyt henkilö käytti kalsiumia ja D-vitamiinilisää kuin verrokkiryhmässä. Kurssilaiset hyödynsivät myös apuvälineitä verrokeita useammin. Nämä tekijät saattoivat vähentää kaatumisia ja niistä johtuvia lonkkamurtumia. Moniosaisissa ja moniammatillisesti toteutetuissa interventioissa ei kuitenkaan voida yksiselitteisesti analysoida, mitkä intervention osatekijät olivat tuloksen kannalta kaikkein vaikuttavimpia.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimuksen ehdottomia vahvuuksia olivat pitkä seuranta-aika ja kontrolloitu tutkimusasetelma. Moniosaisessa interventiossa oli asiantuntevasti puututtu moniin oleellisiin kaatumisten ja luun lujuuteen liittyvään vaaratekijään. Tutkimuksen metodisena heikkoutena voidaan kuitenkin pitää sitä, että tutkittavat oli satunnaistettu eri ryhmiin jo ennen tutkimuksen varsinaista alkua ja satunnaistamisen kriteerit jäivät itse raportissa epäselväksi. Ennakkosatunnaistaminen saattoi vaikuttaa osallistujien valikoitumiseen siten, että interventioryhmään hakeutui enemmän terveydestään muutenkin kiinnostuneita naisia, joille kurssin käymisestä oli vielä oletetusti verrokkeja enemmän hyötyä. Tutkimuksen taustatiedot kysyttiin pelkästään kyselylomakkeilla, joten kerätyissä tiedoissa voi olla puutteita molemmissa ryhmissä.
Tutkimukseen osallistuneiden keski-ikä oli tutkimuksen alkaessa vain 65 vuotta. Koska lonkkamurtumien ilmaantuvuus lisääntyy selkeästi vasta 70 ikävuoden jälkeen, olisi intervention vaikutus jäänyt toteamatta ilman tutkimuksen pitkää seurantaa. Yhtenä tutkimuksen heikkoutena voidaan myös pitää sitä, että siinä ei onnistuttu luotettavasti seuraamaan tutkittavien liikunnan määrää ja laatua. Myöskään liikuntakykyyn liittyvä osatekijöitä, kuten lihasvoimaa, ei mitattu, vaikka kurssin ohjauksesta valtaosa liittyi liikuntaan. Julkaistujen tutkimusten perusteella tiedetään, että monipuolisella ja säännöllisellä liikuntaharjoittelulla pystytään tehokkaasti vähentämään kaatumisia ja lisäämään jonkin verran luun lujuutta, joten liikunnalla on voinut olla merkitystä tutkimuksen tuloksiin.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Tutkimus antaa uutta tietoa lonkkamurtumien lääkkeettömästä ehkäisystä. Moniosainen kurssi tai osia siitä on toteutettavissa kaikissa maamme terveyskeskuksissa ja kuntoutuspalveluita tuottavissa organisaatioissa. Kurssi voidaan toteuttaa vähäisin lisäresurssein ryhmämuotoisena myös muussa avoterveydenhuollossa. Kurssin toteuttaminen vaatii kuitenkin alussa henkilökunnan kouluttamista kokonaisvaltaiseen kaatumisten ja murtumien ehkäisyyn.
Referoitu tutkimus
Pekkarinen Tuula. Kurssimuotoisen ohjauksen ja neuvonnan vaikuttavuus lonkkamurtumien ehkäisyssä. Hki: Miina Sillanpään Säätiön julkaisusarja A:9, 2011
Tutkimuslaitos
Miina Sillanpään Säätiö
Avainsanat
Ehkäisy, iäkäs, kontrolloitu seurantatutkimus, kurssit, lonkkamurtuma, lääkkeetön hoito, nainen, ohjaus, neuvonta.
Lyhennelmän laatija
Maarit Piirtola, filosofian tohtori, tutkija, UKK-instituutti
Vaihdetaan isommalle vaihteelle: onko pyöräily lääke liikkumattomuuteen?
14.10.2011 15.52
Monet terveysliikunnan edistäjät pitävät pyöräilyä ratkaisuna väestön vähäiseen liikuntaan. Teoreettisesti ajatellen työmatka-, asiointi- ja vapaa-ajan pyöräily voisikin riittää väestön terveysliikunnaksi. Pyöräilyn viehätys perustuu sen alhaisiin kustannuksiin sekä siihen, että periaatteessa suurella osalla ihmisistä on mahdollisuus harrastaa pyöräilyä. Pyöräily sopii kaikille ikä- ja sosiaaliryhmille, ja sitä on alettu arvostaa tärkeänä osana liikennepolitiikkaa.
Pyöräily on terveellistä
Lupaavaa, joskin rajoitettua tietoa pyöräilyn terveyshyödyistä on ollut olemassa jo jonkin aikaa. Tuore systemaattinen kirjallisuuskatsaus tunnisti 16 tutkimusta, joissa selvitettiin nimenomaan pyöräilyyn liittyviä terveysvaikutuksia.
Tutkimusten mukaan poikien ja tyttöjen kestävyyskunnon ja pyöräilyn välillä vallitsi positiivinen yhteys. Aikuisten interventiotutkimuksissa osallistujien kunto parani ja terveyttä vaarantavat riskitekijät vähenivät selkeästi. Useissa epidemiologisissa väestötutkimuksissa havaittiin merkittävää kokonais- ja syöpäkuolleisuuden, sydän- ja verisuonisairauksien sekä paksusuolen ja rintasyövän sairastuvuuden alenemista. Myös lihavuuden esiintyminen väheni.
Pyöräilyn terveysriskit
Pyöräilyn terveysriskejä ovat erityisesti tapaturmaiset vammat. Sen lisäksi pyöräilijä altistuu ilmansaasteille, mihin on viime aikoina alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Äskettäin laaditussa pyöräilyn terveyshyötyjen ja riskien analyysissa arvioitiin eliniän muutoksia, mikäli kaupunkiympäristössä siirrytään autoilusta pyöräilyyn. Vertailu osoitti, että pyöräilyn vaikutus eliniän ennusteeseen (3-14 kuukautta lisää elinaikaa) oli huomattavasti suurempi kuin ilmansaasteiden ja tapaturmien aiheuttama eliniän ennusteen aleneminen (ilmansaasteet 0,8-40 päivää ja tapaturmat 5-9 päivää).
Pyöräilyn esteet
Pyöräilyä rajoittavat henkilökohtaiset ja sosiaaliset syyt sekä ympäristötekijät. Riittämätön kunto ja taito sekä kustannukset mainitaan usein liikunnan esteinä, mutta ne eivät välttämättä päde pyöräilyyn, koska valtaosa ihmisistä osaa pyöräillä ja heillä on siihen varaa. Yleisesti mainittu este liikunnalle on ajanpuute, mutta asiointi- ja työmatkapyöräilyyn tai kuntopyörän polkemiseen televisiota katsottaessa se ei päde.
Pyöräilyn esteitä voidaan vähentää. Erityisesti infrastruktuuria ja liikenneympäristöä tulisi suunnitella pyöräily-ystävällisemmäksi. Näin voitaisiin myös vähentää turvattomuuden tunnetta, minkä monet ilmoittavat pyöräilyn esteeksi.
Pyöräilyn edistäminen
Pyöräilyn kehittämiseen liittyy monia näkemyseroja. Kilpailu moottoriliikenteen kanssa on suuri haaste, vaikka monessa maassa myydään vuosittain enemmän pyöriä kuin autoja. Kypärän käyttöpakkoa voidaan perustella monilla argumenteilla, mutta perusteita löytyy myös sitä vastaan. Pääosin kokeelliset interventiotutkimukset osoittavat selvästi, että kypärä suojaa pyöräilijää vammoilta. Toisaalta näyttö kypäränkäytön hyödyllisyydestä väestötasolla on kiistanalainen. Pyöräilyvammat ovat selvästi harvinaisempia maissa, joissa pyöräillään paljon ja joissa on hyvä pyöräilyinfrastruktuuri mutta kypärän käyttö ei ole yleistä, kuin maissa, joissa käytetään kypärää mutta infrastruktuuri on kehittymätön. Lisäksi kypärän vaikutus ulkonäköön voidaan kokea epäedulliseksi – ja tämä saattaa olla este pyöräilyn aloittamiselle.
Toistaiseksi näyttö pyöräily-ympäristön muutosten vaikutuksista väestön pyöräilyaktiivisuuteen on epäselvä. Äskettäin julkaistun systemaattisen katsauksen mukaan pyöräilyn edistäminen yksilötasolla voi olla vaikuttavaa, mutta yhdyskuntatasoisten infrastruktuurin kehittämishankkeiden tuloksia ei vielä ole kovinkaan paljon käytettävissä. Englantilaisessa Cycling Towns -projektissa panostettiin ympäristön kehittämiseen sekä pyrittiin vaikuttamaan interventioilla väestön käyttäytymiseen. Alkuvaiheen havainnot osoittivat, että pyöräily kasvoi 27%:n väestötasolla. Hollantilaisessa Delfin kaupungissa parannettiin pyörätieverkostoa, mikä lisäsi pyöräilymatkoja jonkin verran kolmen vuoden aikana.
Laajoissa pyöräilyn edistämisohjelmissa, kuten Hollannin Bicycle Master Plan -hankkeessa, on parannettu pyöräilyn ja julkisen liikenteen yhteiskäyttöä lisäämällä pyörien pysäköinti-mahdollisuuksia ja pyörien vuokrausta juna-asemilla. Kaupunkipyörähankkeita on toteutettu monissa kaupungeissa meillä ja muualla. Systemaattisesti dokumentoituja tuloksia on vähän. Havaintojen mukaan edistämishankkeet voivat tuottaa myönteisiä tuloksia paikoissa, joissa on suuri väestötiheys, eri toimintojen, kuten asumisen, työpaikkojen ja palveluiden sekoittumista suosiva kaavoitus, alhaiset nopeusrajoitukset moottoriliikenteelle ja kohtuulliset pyöräilyolosuhteet.
Haasteita tutkimukseen ja suunnitteluun
Globaalisti pyöräilyn edistämisen haasteita ovat, kuinka pyöräilyn väheneminen liikennemuotona saadaan pysäytettyä kehittyvissä maissa ja kuinka kehittyneissä maissa voidaan luoda pyöräily-ystävällisempiä ympäristöjä.
Suomessa olisi tärkeää lisätä lyhyiden matkojen pyöräilyä, mihin voidaan vaikuttaa mm. parantamalla pyöräilyolosuhteita. Pyöräilyä edistävässä tutkimuksessa on haasteena siirtyä poikkileikkaustyyppisistä tutkimuksista sellaisiin interventiotutkimuksiin, joissa pyritään lisäämään tai ylläpitämään pyöräilyä luonnollisissa yhteisöissä ja yhdyskunnissa.
Tällä hetkellä pyöräilyn mahdollisuuksia vähentää liikkumattomuutta ei ole hyödynnetty riittävästi. Alan tutkimus- ja edistämistahojen on syytä vaihtaa isommalle vaihteelle, jotta pyöräilyn terveyspotentiaali saadaan täysimääräisesti käyttöön.
Kirjoittaja:
Pekka Oja, PhD
Kirjoitus pohjautuu artikkeliin:
Bauman A, Titze S, Rissel C, Oja P. Changing gears: bicycling as the panacea for physical inactivity? British Journal of Sports Medicine 2011;2011;45(10):761-762
Tekstissä viitattu systemaattinen kirjallisuukatsaus:
Oja P, Titze S, Bauman A, de Geus B, Krenn P, Reger-Nash B, Kohlberger T. Health benefits of cycling: a systematic review. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports 2011;21:496-509
Huono kunto varusmiespalveluksen keskeyttämisen taustalla
30.9.2011 11.26
Keskeinen sisältö
Suomessa varusmiespalveluksen keskeyttäminen on yleistynyt viime vuosina ja samalla varusmiesten fyysinen kunto on huonontunut sekä lihavuus yleistynyt. Puolustusvoimissa noin 13-15 % varusmiehistä (3500-4000 henkilöä vuosittain) keskeyttää asepalveluksen lääketieteellisten syiden vuoksi. Yleisimpiä keskeyttämisen syitä olivat tuki- ja liikuntaelimistön vammat ja vaivat sekä mielenterveyden ongelmat. Yleisesti ottaen huonot tulokset fyysistä kuntoa mittaavissa testeissä olivat yhteydessä palveluksen keskeyttämiseen.
Keskeytys on yhteiskunnan näkökulmasta kallista ja aiheuttaa usein myös fyysistä, henkistä ja taloudellista haittaa nuorelle itselleen. Varusmiespalveluksen keskeyttäneillä miehillä on lisäksi suurentunut riski yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen. Siksi keskeyttämisen riskitekijöihin olisi syytä vaikuttaa mm. panostamalla nuorten miesten liikunnan edistämiseen jo ennen varusmiespalvelua sekä kiinnittämällä huomiota nuorten henkiseen hyvinvointiin.
Tausta
Lähes koko ikäryhmä Suomen 18-vuotiaista nuorista miehistä tavoitetaan puolustusvoimien kutsuntojen lääkäritarkastuksissa. Tässä yhteydessä nuoria miehiä pitäisi pystyä aktivoimaan liikuntaan nykyistä paremmin. Huono fyysinen kunto on vahva riskitekijä terveysongelmien ilmaantumiselle myöhemmällä iällä.
Tavoitteet
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää varusmiesten keskeytysten määrä ja niiden taustalla olevia syitä. Tutkittavia muuttujia olivat nuorten miesten sosioekonominen tausta, terveydentila, terveyskäyttäytyminen ja fyysinen kunto.
Aineistot ja menetelmät
Varusmiesten selkävaivojen ja tapaturmien ehkäisytutkimus (VASTE) toteutettiin Porin Prikaatissa Säkylässä 24 kuukauden mittaisena prospektiivisena kohorttitutkimuksena, jossa neljää peräkkäistä saapumiserää vuosina 2006-2008 (N=1411) seurattiin kuuden kuukauden ajan varusmiespalveluksen ensimmäisestä päivästä lähtien. Palveluksen alkuvaiheessa varusmiehille tehtiin kyselytutkimus, jolla kartoitettiin alokkaiden sosioekonomista taustaa, terveyttä ja terveyskäyttäytymistä. Lisäksi varusmiehet suorittivat kuntotestit (12-minuutin Cooper-juoksutestin ja viisi eri lihaskuntotestiä). Tiedot palveluksen keskeytymisestä kerättiin varuskunnan sähköisistä rekistereistä.
Päätulokset
Kuuden kuukauden asepalveluksen aikana 133 (9,4 %) varusmiestä keskeytti asepalveluksen lääketieteellisistä syistä kahden ensimmäisen palvelusviikon jälkeen. Tuki- ja liikuntaelimistön vammat ja vaivat sekä mielenterveyden ongelmat olivat yleisimmät syyt palveluksen keskeytymiseen. Matala koulutustaso yhdistettynä heikkoon koulumenestykseen oli voimakkain yksittäinen keskeytystä ennustava muuttuja. Myös urheiluseuraan kuulumattomuus, huono Cooperin testin tulos, huono itsearvioitu terveys ja vyötärölihavuus olivat selkeitä keskeyttämisen riskitekijöitä. Yleisesti ottaen huonot tulokset fyysistä kuntoa mittaavissa testeissä olivat yhteydessä keskeyttämiseen.
Tutkittaessa mielenterveydellisistä syistä aiheutuvia keskeytyksiä erikseen huono itsearvioitu terveys ikätovereihin verrattuna oli vahvin yksittäinen riskitekijä. Tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista aiheutuviin keskeytyksiin vahvimmin oli yhteydessä huono tulos sekä vatsalihastestissä että etunojapunnerrustestissä. Riski (HR) palveluksen keskeytymiseen oli näillä miehillä 2,4-kertainen.
Johtopäätökset
Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan etukäteen arvioida varusmiehen selviytymistä asepalveluksessa. Moniin havaittuihin riskitekijöihin voidaan vaikuttaa. Varusmiespalveluksen keskeytymisiä voitaisiin todennäköisesti vähentää parantamalla varusmiesten kestävyyskuntoa, alaraajojen lihasvoimaa ja vartalonlihasten kestävyyttä jo ennen asepalveluksen alkua. Suositeltavaa olisi, että ennen asepalvelukseen astumista nuorten harjoittelun tavoitteena olisi hyvä tulos (≥ 2600 m) 12 minuutin juoksutestissä. Lisäksi nuorten miesten nykyistä parempi painonhallinnan ohjaus ja panostaminen henkisen hyvinvoinnin parantamiseen voisivat edesauttaa nuorten miesten armeijassa selviytymistä.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimuksen vahvuuksia olivat varusmiesten korkea osallistumisprosentti sekä terveysongelmien ja keskeytysten kattava ja tarkka rekisteröinti.Tutkimuksen heikkoutena voidaan pitää pienehköä otoskokoa (n=1411), joka ei sallinut aineiston pilkkomista pienempiin ryhmiin. Heikkous on myös tyttöjen vähäisyys varusmiesaineistossa, jolloin heidän tuloksiaan ei voitu luotettavasti arvioida.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Nuorten fyysistä kuntoa tulisi kohentaa aktiivisin keinoin monilla yhteiskunnan tasoilla.
Esimerkiksi kouluissa (peruskoulu ja toisen asteen oppilaitokset) liikuntatunteja tulisi lisätä ja koulujen kokonaisvaltaista liikunnallistamista tulisi tukea. Tämän lisäksi pitäisi panostaa erityisesti kutsuntaikäisen miesten liikunnan edistämiseen. Nuorena opittu liikkumisen taito säilyy aikuisuuteen ja täten parantaa yksilön hyvinvointia pitkällä tähtäimellä. Liikunnan lisäksi myös terveyden sosiaaliset ja psyykkiset näkökulmat tulisi ottaa huomioon ja antaa nuorille miehille tarvittaessa näissäkin asioissa kutsuntavaiheessa kokonaisvaltaista tukea.
Referoitu tutkimus:
Taanila H, Hemminki AJ, Suni JH, Pihlajamaki H, Parkkari J. Low physical fitness is a strong predictor of health problems among young men: a follow-up study of 1411 male conscripts. BMC Public Health. 2011;11:590.
Tutkimuslaitos:
UKK-instituutti, Tampere, yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa.
Avainsanat:
fyysinen kunto, harjoittelu, kuntotesti, liikuntatapaturmat, riskitekijät, epidemiologia
Lyhennelmän laatijat:
Anne-Mari Jussila, kehittämispäällikkö, UKK-instituutti / Tampereen urheilulääkäriasema
Henri Taanila, tutkija, UKK-instituutti / Tampereen urheilulääkäriasema
Jari Parkkari, dosentti, ylilääkäri, UKK-instituutti / Tampereen urheilulääkäriasema
Kavereiden vaikutus lasten fyysiseen aktiivisuuteen
3.8.2011 8.25
Keskeinen sanoma
Ystävät ja kaveripiiri vaikuttavat kouluikäisten lasten liikunnan aloittamiseen omalla esimerkillään ja sanallisella kannustuksella. Liikunnan ylläpitämistä ja jatkumista tukee eniten yhdessä liikkumisen tuoma ilo. Parhaan ystävän vaikutus omaehtoisen liikunnan määrään on erityisen vahva pojilla.
Tausta
Monien liikuntainterventioiden on todettu vaikuttavan vähän tai parhaassa tapauksessa vain lyhytaikaisesti lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen. Liikuntaa edistettäessä tulisi tunnistaa sellaisia käyttäytymistä ohjaavia tekijöitä, joihin vaikuttamalla voi odottaa tapahtuvan muutoksia. Tällaisia tekijöitä ovat ystävät ja kaveripiiri, joiden merkitystä lasten fyysisessä aktiivisuudessa on tutkittu suhteellisen vähän.
Tavoitteet
Tutkimukseen kuului kaksi osaa. Laadullinen tutkimus selvitti, millaisia käsityksiä alakouluikäisillä lapsilla oli ystäväpiireistä, liikunnan ja sosiaalisen aseman suhteesta omassa ikäryhmässä ja ystävien vaikutuksista liikunnan aloittamiseen ja ylläpitämiseen. Määrällisen tutkimuksen tavoitteena oli mitata tutkimukseen osallistuneiden koululaisten fyysisen aktiivisuuden määrän yhteyttä heidän parhaiden ystäviensä liikkumisen määrään..
Aineistot ja menetelmät
Laadulliseen tutkimukseen osallistui 113 10-11-vuotiasta koululaista 11:stä ala-asteen koulusta Bristolissa (UK). Koulut valittiin matalan, keskitason ja korkean sosioekonomisen statuksen alueilta. Oppilaat muodostivat 17 fokusryhmää, jotka haastateltiin.
Kvantitatiivisen tutkimuksen aineisto kerättiin samojen alueiden 40 ala-asteen 6. vuoden oppilailta. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin akselerometrillä eli kiihtyvyysanturilla (ActiGraph) tutkimukseen osallistuvilta lapsilta ja heidän nimeämiltään parhailta ystäviltä. Liikeanturia pidettiin viisi peräkkäistä päivää.
Tutkimukseen osallistui 986 oppilasta, joista liikemittaritiedot saatiin 472:lta oppilaalta ja hänen parhaalta ystävältään.
Parhaiden ystävien vaikutusta oppilaiden fyysiseen aktiivisuuteen arvioitiin myös kyselylomakkeella. Siinä tiedusteltiin parhaan ystävän kanssa liikkumisen useutta ja paikkaa sekä oppilaan ja ystävän urheiluseuraan tai joukkueeseen kuulumista ja molemminpuolista liikuntaan kannustamista.
Päätulokset
Kaveripiirillä ja ystävillä on vaikutusta 10-11-vuotiaiden fyysiseen aktiivisuuteen.
Fokusryhmähaastatteluissa oppilaat tunnistivat kolmenlaisia ystäväpiirejä, joilla on erilaisia vaikuttamisen tapoja: koulukaverit, naapurin kaverit ja muut kaverit, jotka olivat ystäviä organisoidusta harrastustoiminnasta tai lasten vanhempien ystävien lapsia.
Oppilailla oli ystäviä monista eri ryhmistä ja he osallistuivat eri aktiviteetteihin eri kaverien kanssa. Kaveripiireissä arvostettiin fyysistä aktiivisuutta ja erityisesti pelitaitoja, ja pojilla nämä ominaisuudet liittyivät korkeaan sosiaaliseen asemaan ryhmässä. Tytöillä tämä yhteys oli monimutkaisempi: ryhmän sosiaaliset normit saattoivat olla myös liikunnalle vähemmän suotuisia.
Ystävät auttoivat liikunnan aloittamisessa vetämällä mukaan, toimimalla malleina ja kannustamalla. Liikunnan ylläpitoon vaikuttaa eniten ystävien kanssa vietetty yhteinen liikunta-aika ja kavereiden kanssa harrastetun liikkumisen hauskuus.
Liikeanturin tulokset osoittivat, että keskiraskaan tai sitä rasittavamman liikunnan määrä päivässä oli sitä suurempi, mitä aktiivisempi liikkuja tutkittavan lapsen paras ystävä oli. Parhaan ystävän liikunnallisuuden määrä vaikuttaa erityisesti poikien fyysisen aktiivisuuden määrään. Tytöillä aktiivisuuden lisäys edellytti suurta liikkumisen määrää ystävän kanssa.
Kyselyn perusteella oppilaan ja hänen parhaan ystävänsä aktiivisuuden yhteys oli voimakkain, kun liikkuminen tapahtui kotipiirissä ja sen lähiympäristössä. Koulu- tai joukkueliikunnassa parhaan ystävän vaikutusta ei havaittu. Vain pojilla parhaan ystävän suullisella liikuntaan kannustamisella oli yhteys omaan aktiivisuuteen.
Johtopäätökset
Lasten ja nuorten omaehtoisen liikunnan lisäämiseksi tarvitaan toimenpiteitä, jotka perustuvat kavereiden kanssa liikkumiseen, ystävien kannustukseen ja liikunnallisiin malleihin. Vertaistuki auttaa erityisesti liikuntaan houkuttelemisessa, kun parhaat kaverit vetävät mukaan.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimuksen vahvuuksia olivat laadullisten ja määrällisten menetelmien käyttö sekä oppilaan ja hänen parhaan ystävänsä liikkumisen objektiivinen mittaaminen. Ystävien mallivaikutuksen tarkastelua kavensi pitäytyminen vain yhteen, samaa koulua käyvään ystävään sekä tutkimuksen poikkileikkausasetelma, joka rajoitti syy ja seuraus-yhteyden suunnan päättelyä tilastollisissa yhteyksissä.
Referoidut tutkimukset
Jago R, Brockman R, Fox KR, Cartwright K, Page AS, Thompson JL. Friendship groups and physical activity: qualitative findings on how physical activity is initiated and maintained among 10-11 year old children. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 2009;6:4 doi:10.1186/14679-5868-6-4
Jago R, Macdonald-Wallis K, Thompson JL, Page AS, Brockman R, Fox KR. Better with a Buddy: influence of best friends on children’s physical activity. Medicine & Science in Sports & Exercise 2011;43 (2):259-265.
Tutkimuslaitokset
Department of Exercise, Nutrition & Health Sciences, University of Bristol, UK and School of Psychology, University of Southampton, UK
Centre for Exercise, Nutrition & Health, School for Policy Studies, University of Bristol, UK
Avainsanat
lapset, fyysinen aktiivisuus, kaveripiiri, ystävät, käyttäytymismallit, akselerometri, fokusryhmä
Lyhennelmän laatija
Olavi Paronen, erikoistutkija, UKK-instituutti
Vähäinen liikunta kasvattaa vyötärönympärystä
21.6.2011 13.18
Keskeinen sanoma
Runsas fyysinen aktiivisuus vähentää rasvan kertymistä vatsan alueelle ja voi siten auttaa ehkäisemään kroonisia sairauksia ja ennenaikaista kuolemaa. Jo 15 minuuttia reipasta kävelyä päivässä vähentää lihomisriskiä.
Tausta
Yli 200 miljoonaa eurooppalaista miestä ja naista on liikapainoisia ja heistä 70 miljoonaa on lihavia. Vaikka lihavuuden taustalla on useita mm. perimään, ympäristöön tai sosioekonomiseen taustaan liittyviä tekijöitä, tärkein tekijä on edelleen energian saannin ja kulutuksen välinen epätasapaino, eli energian saanti on suurempi kuin kulutus.
Kysymyksenasettelu
Tutkimus halusi selvittää vaikuttaako fyysinen aktiivisuus (sekä vapaa-aikana että työssä) 1) painonnousuun ylipäätään, 2) vyötärönympärykseen riippumatta lähtöpainosta tai painonmuutoksesta, 3) niiden henkilöiden lihomiseen, jotka tutkimuksen alkaessa olivat normaalipainoisia.
Tutkimusaineisto ja menetelmät
Tutkimus (EPIC-PANACEA study) on eurooppalainen monikeskustutkimus, jossa on mukana kymmenen maata (Tanska, Norja, Ruotsi, Ranska, Saksa, Kreikka, Italia, Espanja, Alankomaat ja Iso-Britannia). Tutkittavat ovat edustava otos 25-79-vuotiasta paikallista väestöä. Tutkimuksessa on mukana kaikkiaan yli 500 000 henkilöä, joista tähän osatutkimukseen seurattiin 84 511 miestä ja 203 987 naista keskimäärin 5 vuotta. Tutkittavat jaettiin neljään luokkaan fyysisen aktiivisuuden perusteella: 1) liikkumattomat, 2) vähän liikkuvat, 3) kohtalaisen aktiiviset ja 4) aktiiviset. Neliluokkainen indeksi validoitiin lähes 2000 tutkittavan edustavassa otoksessa arvioimalla fyysisen aktiivisuuden aiheuttama energiankulutus sykemittarin ja kiihtyvyysmittarin avulla.
Pituus, paino ja vyötärönympärys mitattiin tutkimuksen alussa, seurannassa käytettiin itse ilmoitettuja tietoja. Fyysisen aktiivisuuden arvioinnissa huomioitiin työn kuormittavuus (istumatyö, seisomatyö, kevyt manuaalinen ja raskas manuaalinen työ) sekä vapaa-ajan liikunta (liikuntalaji ja liikuntaan käytetty aika).
Päätulokset
Miehistä lähes 50 % ja naisista 60 % liikkui vain vähän tai ei lainkaan. Koko joukossa miehillä paino nousi keskimäärin puoli kiloa ja naisilla kilon viiden vuoden seurannan aikana, vyötärön ympärysmitta kasvoi vastaavasti noin 3 cm miehillä ja 6 cm naisilla. Kuitenkin normaalipainoisista tai lievästi ylipainoisista miehistä (BMI alle 30) 3 603 henkilöä eli 5,1% siirtyi luokkaan BMI ≥ 30 (lihava). Vastaava luku naisille oli 7 484 (4,2 %). Runsas fyysinen aktiivisuus auttoi pitämään sekä miesten että naisten vyötärönympäryksen kurissa lähtöpainosta riippumatta. Yli 50-vuotiailla miehillä fyysinen aktiivisuus ei ollut yhteydessä painon muutokseen, kun taas yli 50-vuotiailla naisilla ja alle 50-vuotiaista sekä miehillä että naisilla runsas liikunta suojasi painonnousulta. Liikunta auttoi erityisesti lihavien naisten painonhallinnassa. Vähäinen liikunta ennusti vyötärönympäryksen kasvua lähtöpainosta tai ikäryhmästä riippumatta
Johtopäätökset
Tulokset osoittivat, että fyysinen aktiivisuus hyödyttää kaiken ikäisiä ja kaiken painoisia miehiä ja naisia. Runsas fyysinen aktiivisuus vähentää vatsan alueen rasvoittumista lähtöpainosta tai painonvaihtelusta riippumatta ja auttaa ehkäisemään kroonisia sairauksia ja ennenaikaista kuolemaa sekä miehillä että naisilla.
Lähtötilanteessa tutkittavat luokiteltiin neljään luokkaan fyysisen aktiivisuuden mukaan; yhden luokan muutos vastasi noin 15 min ripeää kävelyä päivässä. Tämä pieni ero fyysisessä aktiivisuudessa (esim. liikkumaton vs. vähän liikkuva) vähensi lihomisriskiä 7-10 % miehillä ja naisilla. Jo suhteellisen vähäinen fyysisen aktiivisuuden lisäys voi vähentää rasvan kertymistä vyötärön seudulle.
Fyysisen aktiivisuuden yhteys vyötärön ympärykseen oli lineaarinen: mitä vähemmän fyysistä aktiivisuutta, sen pidempi vyö iästä, sukupuolesta ja lähtöpainosta riippumatta. Vaikutus painoon oli pienempi, mutta erityisesti alle 50-vuotiaita normaalipainoisia liikunta auttoi pysymään normaalipainossa ja lihavilla varttuneilla naisilla liikunnasta oli apua painonhallinnassa.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimuskohortti on iso ja edustava otos terveitä eurooppalaisia miehiä ja naisia. Tutkimus on seurantatutkimus, joten se ei osoita syy-seuraussuhdetta. Esimerkiksi keskivartalon lihavuus voi olla seurausta vähäisestä fyysisestä aktiivisuudesta, mutta voi myös olla niin, että lihavuus vähentää fyysistä aktiivisuutta. Fyysinen aktiivisuus on kysytty vain alkutilanteessa, joten mahdollisia aktiivisuuden muutoksia ei ole voitu ottaa huomioon. Pituus, paino ja vyötärönympärys mitattiin lähtötilanteessa, mutta seurannassa on käytetty itse raportoituja tietoja, ja ihmisillä on taipumus kaunistella painoa alaspäin.
Referoitu tutkimus
Ulf Ekelund, Herve Besson, Jian’an Luan et al.: Physical activity and gain in abdominal adiposity and body weight: prospective cohort study in 288,498 men and women. American Journal of Clinical Nutrition 2011; 93: 826-35.
Avainsanat
fyysinen aktiivisuus, liikapaino, vyötärön ympärys, krooniset sairaudet, kuolema
Lyhennelmän laatija
Kirsti Uusi-Rasi, erikoistutkija, UKK-instituutti
Koulumatkaliikuntaa edistetään innokkaasti
23.5.2011 16.17
| Minna Aittasalo
Keskeinen sisältö
Esiteltävää systemoitua katsausta varten tehtiin kirjallisuushaku koulumatkaliikuntaa edistävistä interventiotutkimuksista. Arviointikriteerit täytti kaikkiaan 14 interventiota, joista suurin osa oli toteutettu Yhdysvalloissa, Australiassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Interventioiden vaikutuksia arvioitiin vertaamalla alku- ja lopputilanteen vaikutuksen suuruutta.
Suurin osa tarkastelluista interventioista lisäsi koulumatkaliikuntaa ainakin vähän. Parhaat tulokset saavutettiin interventioilla, joissa tavoite oli rajattu selkeästi koulumatkaliikuntaan.
Tausta
Tutkimusten mukaan päivittäisliikkuminen, kuten koulumatkaliikunta, on yhteydessä lasten ja nuorten päivittäisen liikkumisen kokonaismäärään ja hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoon. Koulumatkaliikunnalla voi siten olla tärkeitä terveysvaikutuksia. Koulumatkaliikunta on kuitenkin vähentynyt viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana voimakkaasti ja siksi koulumatkojen kulkemista kävellen ja pyöräillen onkin pyritty edistämään erilaisilla hankkeilla.. Varhaisimmat vertaisarvioidut tutkimukset koulumatkaliikunnasta ovat vuodelta 2003. Tutkimustoiminta on sen jälkeen ollut vilkasta ja koulumatkaliikunnasta on julkaistu jo useita katsauksia. Katsauksissa on kuitenkin pääosin tarkasteltu koulumatkojen kulkutapoja ja niiden yhteyttä liikkumisen määrään ja muihin terveysmuuttujiin. Sen sijaan kokonaisvaltainen katsaus koulumatkaliikuntaa edistävien interventioiden menetelmistä tai vaikutuksista puuttuu.
Tutkimusongelma
Tämän systemoidun katsauksen tarkoituksena oli tarkastella tieteellisissä lehdissä julkaistujen koulumatkainterventioiden menetelmiä ja vaikuttavuutta sekä tehdä niistä päätelmiä, jotka auttavat suuntaamaan koulumatkaliikunnan tutkimusta jatkossa.
Menetelmät
Kirjallisuushaku tehtiin tieteellisistä tietokannoista sekä aiempien katsausten lähdeluetteloista.Tietokantahaussa käytettiin termejä ”school-age children”, ”active transportation” ja ”interventions”, joita tarkennettiin eri lähteistä saaduilla hakusanoilla. Katsaukseen otettiin mukaan englanninkieliset artikkelit, jotka oli julkaistu viimeistään tammikuussa 2010.
Kirjoittajat seuloivat materiaalista mukaan otettavat, kriteerit täyttävät tutkimukset. Tutkimusten laadun arvioinnissa käytettiin Evaluation of Public Health Practice Projects (EPHPP) -viitekehystä. (http://www.hamilton.ca/NR/rdonlyres/6B3670AC-8134-4F76-A64C-9C39DBC0F768/0/QATool.pdf). Interventiomenetelmiä arvioitiin The Active Living by Design (ALBD) -viitekehyksen avulla (Bors ym. The Active Living by Design national program: community initiatives and lessons learned. Am J Prev Med 2009;37:S313-321).
Vaikuttavuutta arvioitiin laskemalla vaikutuksen suuruus (effect size) Cohen’s d -arvon avulla kullekin tutkimukselle erikseen. Vaikutuksen suuruus laskettiin vertaamalla keskenään interventioryhmän ja vertailuryhmän tai alku- ja lopputilanteen tuloksia toisiinsa. Cohen’s d jaettiin viiteen luokkaan: mitätön pieni, kohtalainen, suuri ja hyvin suuri.
Päätulokset
Kirjallisuushaku tuotti yhteensä 5931 artikkelia. Katsaukseen jäi 14 kriteerit täyttävää artikkelia, joista kaksi oli samasta interventiosta. Interventiot oli toteutettu Amerikassa (8), Australiassa (3) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (2). Suurin osa niistä tapahtui kaupunkiympäristössä ja kohdistui 5-12-vuotiaisiin lapsiin.
Laadun arviointi
Kaikkien tutkimusten laatu sai yleisarvosanakseen (global rating) ”heikko” EPHPP-viitekehyksen mukaan arvioituna: tutkimusjoukko ei ollut missään tutkimuksessa edustava, vain kolmessa tutkimuksessa oli satunnaistettu ja kontrolloitu asetelma, analyyseissä ei ollut otettu huomioon sekoittavia tekijöitä, liikkumisen arviointi perustui subjektiivisiin menetelmiin, joiden luotettavuutta ei ollut testattu ja tilastolliset menetelmät eivät olleet tutkimusasetelmaan sopivia.
Menetelmien arviointi
Vain kaksi tutkimusta täytti kaikki viisi menetelmäkriteeriä. Interventiot sisälsivät kolme keskeistä vaikuttamisen osatekijää: koulut, vanhemmat ja yhteisön (community). Useissa tutkimuksissa raportoitiin myös interventioihin kohdistuneita taloudellisia investointeja.
Vaikuttavuuden arviointi
Lähes kaikissa tutkimuksissa raportoitiin koulumatkaliikunnan lisääntyneen intervention jälkeen. Prosentuaalinen muutos vaihteli kuitenkin tutkimuksissa paljon (3-64 %). Cohen’s d-arvon perusteella intervention vaikutuksen suuruus oli kolmessa tutkimuksessa mitätön, kuudessa pieni, kahdessa suuri ja yhdessä erittäin suuri. Kahdelle tutkimukselle ei voitu laskea Cohen’s d -arvoa ja kahdessa tutkimuksessa tulosmuuttujana oli muu kuin koululiikunta. Toisessa niistä interventio lisäsi liikkumisen kokonaismäärää ja toisessa kävellyn koulumatkan pituutta.
Johtopäätökset
1) Koulumatkaliikuntaa edistävät interventiot ovat aineiston kooltaan sekä tarkastelun laajuudeltaan ja tavoitteiltaan hyvin erilaisia.
2) Interventioilla, joihin osallistui koulu, vanhemmat ja lähiympäristö ja joiden tavoite oli rajattu koulumatkaliikunnan edistämiseen, oli suurempi vaikutus kuin interventioilla, joiden tavoite ei ollut niin tarkkaan rajattu.
3) Useimmat interventiot olivat heikkolaatuisia.
4) Koulumatkaliikunta lisääntyi interventioiden vaikutuksesta vain vähän mutta lupaavasti.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Katsaus oli huolellisesti toteutettu ja raportoitu. Erilliset liitteet antavat kattavan kuvan siitä, miten tutkimusten laatua, menetelmiä ja vaikuttavuutta oli arvioitu. Taulukoissa on kuvattu selkeästi interventioiden kohdejoukko ja sisältö sekä viitekehyksiin perustuvat arviot tutkimusten laadusta, menetelmistä ja vaikuttavuudesta.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Katsaukseen sisältyneet tutkimukset ja niissä käytetyt menetelmät olivat varsin erilaisia. Siksi niiden vaikuttavuudesta oli vaikea tehdä johtopäätöksiä, mikä heikentää mahdollisuutta hyödyntää tuloksia käytännön liikunnan edistämistyössä. Lisää tutkimustietoa tarvitaan siis interventioista, jotka ovat toistensa suhteen samankaltaisia, jotta niiden tuloksia voidaan käyttää näytönasteen arvioimisessa.
Kaikki katsaukseen sisältyneet tutkimukset arvioitiin heikkolaatuisiksi. Joskus interventioita saatetaan toteuttaa enemmän innostuksen kuin tiedon tuottamisen näkökulmasta. Molemmat ovat tärkeitä, mutta useimmiten innovaatiot tarvitsevat jatkuakseen päätöksentekijöiden tukea. Sitä edesauttaa näyttö toiminnan vaikuttavuudesta, minkä vuoksi on tärkeää panostaa interventioiden ja niiden arvioinnin huolelliseen suunnitteluun.
Käytännön kannalta keskeinen havainto oli, että edistämistavoitteita ja -toimenpiteitä ei kannata hajottaa moneen asiaan, vaan parhaat tulokset voidaan saada aikaa rajaamalla interventio selkeästi koulumatkaliikuntaan. Samankaltaisia havaintoja on tehty myös aikuisten liikunnan edistämistutkimuksissa.
Referoitu tutkimus
Chillón P, Evenson KR, Vaughn A, Ward DS. A systematic review of interventions for promoting active transportation to school. Int J Behav Nutr Phys Act 2011,8:10.
Tutkimuslaitos
University of Cranada, Department of Physical Education and Sport, Espanja
Avainsanat
Koulumatkaliikunta, interventio, liikunnan edistäminen
Lyhennelmän laatija
Minna Aittasalo, terveystieteiden tohtori, ft, tutkija, UKK-instituutti
Liikunta pienentää Iäkkäiden naisten lonkkamurtuma- ja kuolemanriskiä
18.3.2011 9.19
Keskeinen sanoma
Pääasiassa kotioloissa tehdyt tasapaino-. lihasvoima- ja hypähtelyharjoitukset ylläpitävät iäkkäiden naisten tasapainoa ja kävely- ja toimintakykyä ja suojaavat heitä tehokkaasti lonkka- ja muilta murtumilta. Harjoittelu näyttää myös pienentävän kuolemanriskiä.
Tausta
Iäkkäiden kaatumiset ja niistä aiheutuvat luunmurtumat (erityisesti lonkkamurtumat), muut vammat ja kuolintapaukset ovat keskeinen kansanterveysongelma. Säännöllinen voima- ja tasapainoharjoittelu pienentää todistetusti kaatumisriskiä, mutta näyttö liikunnan vaikutuksista vamma- ja kuolemariskin vähenemiseen on ollut varsin niukkaa.
Kysymyksenasettelu
Tutkimus halusi selvittää, voidaanko 20 minuutin päivittäisellä kotiharjoitteluohjelmalla (tasapaino-. lihasvoima- ja hypähtelyharjoitukset) parantaa tai pitää yllä iäkkäiden, kotona asuvien naisten tasapainoa, lihasvoimaa, toimintakykyä ja luuntiheyttä sekä vähentää heidän murtumariskiään. Samalla haluttiin selvittää, vaikuttaako harjoittelu naisten kuolemanriskiin.
Tutkimusaineisto ja menetelmät
Tutkimus oli alun perin 160 kotona asuvan oululaisen naisen (keski-ikä aloitushetkellä 73 v) satunnaistettu, kontrolloitu kaksi ja puoli vuotta kestävä harjoitteluinterventio. Kaikilla oli lähtötilanteessa jonkin verran alentunut luuntiheys eli osteopenia. Harjoittelu tehtiin joka vuosi lokakuun alusta maaliskuun loppuun kerran viikossa valvotusti yhdessä, muutoin kotona. Ohjatuissa harjoituksissa käytiin keskimäärin 73-78 prosenttisesti, kotiharjoituksia tehtiin keskimäärin 3 kertaa viikossa.
Intervention jälkeen sekä harjoitteluryhmän että vertailuryhmän naisia seurattiin useamman vuoden ajan niin, että keskimääräinen kokonaiseuranta-aika oli vähän yli seitsemän vuotta. Seurantakäyntejä tutkimusyksikössä oli kerran vuodessa. Seurannan loppuun asti jatkoi yhteensä sata naista (63 %). Murtumatiedot kerättiin sairaaloiden hoito-ilmoitusrekisteristä ja potilaspapereista. Seuranta-aikana sattuneet kuolintapaukset selvitettiin valtakunnallisesta kuolinsyytilastosta.
Päätulokset
Naisten tasapaino, kävelynopeus ja toimintakyky pysyivät seuranta-aikana paremmin yllä harjoitteluryhmässä kuin vertailuryhmässä. Luuntiheys aleni iän myötä samalla lailla molemmissa ryhmissä.
Yleinen murtumariski oli harjoitteluryhmässä 32 % vertailuryhmää pienempi (17 murtumaa vs. 23 murtumaa), ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Harjoitteluryhmässä ei ollut lainkaan lonkkamurtumia, kun taas vertailuryhmässä niitä oli peräti 5. Harjoitteluryhmässä oli seuranta-aikana yksi kuolintapaus, vertailuryhmässä peräti 8 (kuolemariski 89 % alhaisempi harjoittelijoilla kuin vertailuryhmässä). Sekä lonkkamurtuma- että kuolemariskin ero oli tilastollisesti merkitsevä.
Johtopäätökset
Iäkkäiden kotona asuvien naisten tasapaino, kävelynopeus ja toimintakyky pysyvät yllä säännöllisen kotiharjoittelun avulla. Tämä näyttää suojaavan murtumilta (etenkin lonkkamurtumilta) ja pienentävän oleellisesti naisten kuolemanriskiä.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimus on erittäin hyvin toteutettu väestöpohjainen satunnaistettu, kontrolloitu liikuntainterventio ja sen jatkoseuranta. Aineisto oli tarpeeksi suuri ja etenkin sen seuranta-aika riittävän pitkä, jotta asetettuihin kysymyksiin saatiin melko luotettavat vastaukset. Aineiston tilastollinen käsittely oli asianmukainen ja mahdolliset tulosta sekoittavat tekijät oli otettu hyvin huomioon. Ansiokasta oli myös se, että murtumat ja kuolintapaukset oli mitä ilmeisimmin saatu hyvin kattavasti ja luotettavasti kerätyksi.
Tutkimusraportin ehkä suurin puute on, että liikuntaharjoittelun toteutumisesta intervention jälkeisinä vuosina raportissa ei kerrota mitään eikä siten myöskään analysoitu, oliko seurantamuuttujissa eroa hyvin ja huonosti harjoitelleiden välillä (ns. efficacy analyysi). Näin lukijalle jää arvailujen varaan, miten hyvin harjoitteluryhmäläiset toteuttivat kotiohjeitaan jatkovuosina ja miten harjoitteluahkeruus näkyi tuloksissa. Tutkimuksessa ei myöskään rekisteröity kaatumisia ja niiden vakavuutta, jolloin liikuntaryhmäläisten pienentynyt (lonkka)murtumariski jäi vaille suoraa selitystä.
Tutkimuksen sykähdyttävimpiä tuloksia eli lonkkamurtumariskin ja kuolemanriskin selvää alenemaa harjoitteluryhmässä tutkijat kommentoivat varsin varovasti. He ehdottavatkin, että saadut tulokset täytyy varmistaa laajemmissa jatkotutkimuksissa, joissa murtumat ja kuolintapaukset ovat tutkimuksen päätulosmuuttujina. Tällaiseen tutkimukseen olisi hyvä liittää mukaan kustannus-vaikuttavuusanalyysi ja toteuttaa se myös sairaammilla, usein laitoksissa asuvilla iäkkäillä henkilöillä. Myös vanhat miehet saisivat olla tutkimuksen kohteena.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Kokonaisuutena oululaistutkimus antaa vahvaa näyttöä sen puolesta, että säännöllisellä ja varsin yksinkertaisella ja edullisella liikuntaohjelmalla (tasapaino-, voima- ja hypähtelyharjoitukset) voidaan pitää yllä iäkkäiden toimintakykyä ja sitä kautta estää jopa murtumia ja kuolemantapauksia. Tutkimus tukee hienosti iäkkäiden nykyisiä liikuntasuosituksia.
Referoitu tutkimus
Korpelainen R, Keinänen-Kiukaanniemi S, Nieminen P, Heikkinen J, Väänänen K, Korpelainen J. Long-term outcomes of exercise: follow-up of a randomized trial in older women with osteopenia. Arch Intern Med 2010;170:1548-1556.
Tutkimuslaitos
Oulun diakonissalaitoksen liikuntaklinikka ja Oulun yliopiston terveystieteiden ja lääketieteen tekniikan yksiköt
Avainsanat
Iäkkäät naiset, liikuntaharjoittelu, tasapaino, kävely, murtumat, kuolemat
Lyhennelmän laatija
Pekka Kannus, ylilääkäri, dosentti, UKK-instituutti
Tyypin 2 diabeetikon liikuntaneuvontaan kannattaa liittää ohjattua liikuntaa
2.3.2011 15.12
Keskeinen sisältö
Ohjattu vuoden liikuntaharjoittelu parantaa tyypin 2 diabeetikon sokeritasapainoa ja pienentää sydäntautiriskiä paremmin kuin pelkkä liikuntaneuvonta
Tausta ja tutkimusongelma
Liikunta suojaa tyypin 2 diabetesta sairastava sydänkuolemalta ja parantaa sokeriaineenvaihduntaa. Liikunta myös ehkäisee sairastumista tyypin 2 diabetekseen. Väestötasolla keskeinen kysymys on, miten intensiivistä liikunnan tai muun elintapaneuvonnan tulee olla, jotta sillä olisi merkitystä tyypin 2 diabeetikon sokeriaineenvaihduntaan ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin. Riittääkö liikuntaneuvonta vai antaako ohjattu liikunta paremmat tulokset? Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia 12 kk:n ohjatun liikunnan ja liikuntaneuvonnan sekä pelkän liikuntaneuvonnan vaikutuksia tyypin 2 diabeetikoiden sokeriaineenvaihduntaan ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin.
Menetelmät
Tutkimukseen osallistui 606 vähän liikkuvaa tyypin 2 diabeetikkoa, joilla oli myös metabolinen oireyhtymä. Potilaat satunnaistettiin 12 kuukauden ohjatun liikunnan ja liikuntaneuvonnan ryhmään ja pelkkään 12 kuukauden liikuntaneuvontaryhmään. Ohjattu liikunta kaksi kertaa viikossa sisälsi sekä kestävyysliikuntaa että lihaskuntoa kehittäviä liikkeitä. Kestävyysliikunta toteutettiin juoksumatolla, stepperillä ja erilaisilla ergometreilla. Lihaskuntoharjoitteluun kuului neljä ja venyttelyihin kolme erilaista liikettä. Harjoitusten rasitustaso säädettiin maksimaalisen hapenottokyvyn ja lihaskuntoliikkeiden osalta yhden toiston maksimin mukaan. Ohjatun liikunnan määrä oli 2 t 30 min viikossa, ja harjoituksen energiankulutus kasvoi kuukausittain. Kuntoa, sokeriaineenvaihduntaa, ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä mitattiin monipuolisesti.
Päätulokset
Ohjattuun liikuntaan osallistuneet liikkuivat enemmän kuin pelkästään liikuntaneuvontaa saaneet. Ohjattuun liikuntaan osallistuneilla pitkäaikaista sokeritasapainoa mittaava HbA1c pieneni, kestävyyskunto parani, verenpaine laski, vyötärönympärys lyheni (3.6 cm), insuliiniherkkyys parani, HDL-kolesterolin pitoisuus suurentui ja LDL-kolesterolin pitoisuus pienentyi verrattaessa pelkkään liikuntaneuvontaan osallistuneisiin.
Johtopäätökset ja tulosten soveltaminen käytäntöön
Ohjatun liikunnan ja liikuntaneuvonnan yhdistelmään osallistuneilla fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärä oli kaksi kertaa suurempi kuin pelkästään liikuntaneuvontaa saaneilla, mutta pelkästään liikuntaneuvontaa saaneillakin fyysisen aktiivisuuden määrä lisääntyi tutkimuksen aikana. Pelkkään liikuntaneuvontaan osallistuneillakin tapahtui suotuisia muutoksia monissa sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöissä, mutta positiiviset muutokset sekä sokeritasapainossa että sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöissä olivat suurempia ohjattuun liikuntaan osallistuvien ryhmässä.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimus tehtiin monikeskustutkimuksena ympäri Italiaa. Tutkimuksessa käytetty ohjattu liikunta oli mitä ilmeisimmin hyvin suunniteltu ja toteutettu, koska ohjattuun liikuntaan osallistuneilla havaitut muutokset kunnossa, kehon koostumuksessa, sokeriaineenvaihdunnassa ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöissä vastasivat onnistuneiden liikuntainterventioiden tuloksia.
Referoitu tutkimus
Balducci S, Zanuso S, Nicolucci A, De Feo P, Cavallo S, Cardelli P, Fallucca S, Alessi E, Fallucca F, Pugliese G, for the Italian diabetes exercise investigators. Effect of an intensive exercise intervention strategy on modifiable cardiovascular risk factors in subjects with type 2 diabetes mellitus. A randomized controlled trial: the Italian diabetic and exercise study (IDES). Arch Intern Med 2010;170:1794-1803.
Tutkimuslaitos
Diabetes Division, Sant’Andrea Hospital, Rooma ja muut IDES-tutkimuksen tutkimuskeskukset.
Avainsanat
Diabetes, kestävyysharjoittelu, kunto, lihaskuntoharjoittelu, liikunta, sokeriaineenvaihdunta, sydäntautiriskitekijät.
Lyhennelmän laatija
Tommi Vasankari, LT, johtaja, tutkimusprofessori, UKK-instituutti
Liikunnan vaikutukset elimistön tulehduksellisiin tekijöihin vähäiset!
10.2.2011 11.12
Keskeinen sisältö
Liikunnan tiedetään vaikuttavan positiivisesti toimintakyvyn ylläpitoon, mutta vaikutusmekanismit ovat epäselviä. Yksi mahdollinen selitys on pitkäaikaisen liikunnan vaikutus elimistön puolustusjärjestelmän vahvistumiseen, mikä näkyy muun muassa tulehdusta välittävien merkkiaineiden vähentymisenä verinäytteissä. Kokeellisessa tutkimuksessa selvitettiin tämän yhteyden syy-seuraus-suhdetta iäkkäillä henkilöillä.
Tausta
Elimistön krooninen tulehdustila (inflammaatio) on vanhenemisprosessissa merkittävä tekijä, joka vaikuttaa toimintakyvyn laskuun ja kuolleisuuteen myös silloin, kun sairautta ei havaita. Liikunnan vaikutuksia tulehdustilaan ei tarkoin tunneta, mutta epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu liikunnan olevan yhteydessä vähäisempään tulehdustilaan kuin liikkumattomuuden.
Tutkimusongelma
Tutkimuksessa selvitettiin, vaikuttaako vuoden mittainen liikuntaharjoittelu samanaikaisesti useisiin tulehduksellisiin tekijöihin iäkkäillä, toimintakykyisillä henkilöillä.
Menetelmät
Tutkittavat satunnaistettiin kahteen ryhmään, joista toinen liikkui ohjatusti vuoden ajan, toinen sai elintapaneuvontaa viikoittain 26 viikon ajan ja sen jälkeen kuukausittain.
Päätulokset
Liikuntaryhmä toteutti liikunnan keskimäärin 60 %:sti, liikkuen lähes neljä kertaa viikossa, yhteensä 2 t 18 minuuttia. Kummankaan ryhmän paino ei muuttunut. Liikuntaryhmässä jotkut merkkiaineet (interleukiini-8 arvot, IL-lsRII, sTNFRq) erosivat vertailuryhmän arvoista, mutta kokonaisuudessaan liikunnan vaikutus tulehduksellisiin tekijöihin oli kuitenkin melko vähäinen.
Johtopäätökset
Liikunta ei tähän tutkimukseen osallistuneilla 70-89-vuotiailla henkilöillä vähentänyt elimistön tulehdusta välittäviä tekijöitä juuri lainkaan.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimus oli tehty melko iäkkäille henkilöille, joten heillä oli todennäköisesti muitakin sairauden esiasteita kuin diabetes, joka oli ainoa artikkelissa raportoitu sairaus. Tutkimus oli ensimmäinen laatuaan – aiemmissa tutkimuksissa oli huomioitu vain yksittäisiä tulehduksellisia tekijöitä, tässä useampia. Tulehdukseen liittyvien tekijöiden tiedetään vaihtelevan suuresti verinäytteissä, joten yksittäinen mittaus saattaa olla liian epävarma arviointi inflammaatioprosessista. Epidemiologisissa tutkimuksissa liikunnan ja tulehdusta välittävien tekijöiden käänteinen vaikutus tunnetaan, mutta kokeelliset tutkimukset eivät sitä vahvista, ei tämäkään tutkimus. Lisätutkimukset ovat tarpeen tulosten ristiriitaisuuden selvittämiseksi.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Terveellisen vanhenemisen edistämisessä on tärkeää kehittää edelleen liikuntaohjelmia, joilla voitaisiin vähentää vanhenemista jouduttavia tulehduksellisia prosesseja. Tässä tutkimuksessa käytetty liikuntaohjeistus ei välttämättä ollut riittävän intensiivinen tuottamaan toivottuja vaikutuksia. Liikunnan tiedetään kuitenkin merkittävästi hidastavan iäkkäiden toimintakyvyn alentumista. Liikuntasuositukset ovat edelleen voimassa, vaikka tämä tutkimus ei vahvistanutkaan oletusta, että liikunta vähentäisi tulehdusta välittäviä tekijöitä kokonaisuudessaan.
Referoitu tutkimus:
Beavers KM, Hsu F-C, Isom S, Kritchevsky SB, Church T, Goodpaster B, Pahor M, Nicklas BJ. Long-term physical activity and inflammatory biomarkers in older adults
Medicine and Science in Sports and Exercise 2010;42:2189-96.
Tutkimuslaitos
Section of Gerontology and Geriatric Medicine, Department of Internal Medicine, Wake Forest University School of Medicine, Winston-Salem NC, USA
Avainsanat: liikunta, ikääntyminen, inflammaatio, tulehdukselliset tekijät
Lyhennelmän laatija
Riitta Luoto, dosentti, LT, tutkimusjohtaja
Potilaan odotukset vaikuttavat tule-vaivojen hoitotulokseen
21.12.2010 15.54
Keskeinen sanoma
Tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoidon ja kuntoutuksen vaikuttavuutta voidaan ennakoida selvittämällä potilaan odotuksia. Omat odotukset paranemisesta näyttivät kohentavan akuutista selkäkivusta kärsivän koettua toimintakykyä. Samansuuntainen tulos saatiin, kun kysyttiin potilaan odotuksia tekonivelleikkauksen jälkeisestä tilanteesta.
Tausta
Tuki- ja liikuntaelimistön (tule) kipujen lievittymisessä ensisijaisena on pidetty kuntoutuksessa käytettyjen harjoitusmenetelmien fysiologisia tekijöitä. Todellisuudessa saavutettuun lopputulokseen vaikuttavat todennäköisesti kuitenkin sekä potilas itse, terapeutin osaaminen ja vuorovaikutustaidot sekä ympäristötekijät. Kun kuntoutuksessa valitaan sopivia hoitomenetelmiä, pitää huomioida esimerkiksi kivun merkitys potilaalle. Potilaan odotukset ovat yhteydessä myös kliiniseen lopputulokseen, hoitotyytyväisyyteen sekä tavoiteltuun käyttäytymismuutokseen.
Tässä artikkelissa
• määritellään terveysodotuksiin liittyvät käsitteet
• selvitetään, miten potilaiden odotukset vaikuttavat tuki- ja liikuntaelimistön kipujen hoitotuloksiin ja millä tavoin odotukset muuttavat niitä.
• selvitetään, miten potilaan odotuksia hoitoon tullessa voitaisiin kliinisessä työssä parhaiten mitata ja hyödyntää.
Odotuksiin liittyvät määritelmät ja sekoittavat tekijät
Katsauksessa perehdytään odotuksien määritelmiin, joita Thompsonin ja Sunolin (1995) mukaan ovat:
- Ennakoidut odotukset (predicted expectations) ovat henkilön uskomuksia ja ajatuksia siitä, mitä tulee tapahtumaan.
- Ihanneodotukset (ideal expectations) eivät ole tarkasti ennakkoon määriteltyjä, mutta ne ovat odotuksia, joita henkilö toivoo tapahtuvan.
- Normatiiviset odotukset (normative expectations) ovat henkilön käsityksiä siitä, miten hoidon pitäisi edetä ja miten asiakaslähtöistä toiminta on. Tämä liittyy pikemminkin asiakastyytyväisyyteen, ei välttämättä kivun muutokseen.
- Epämääräiset, muotoutumattomat odotukset (unformed expectations) ovat henkilön tiedostamattomia odotuksia tai sellaisia, joita hän ei halua tai ei pysty kertomaan.
Terveydenhuoltoon liittyvät odotukset voivat olla positiivisia tai negatiivisia. Yksilöllisiin odotuksiin vaikuttavat lisäksi sukupuoli, koulutustaso, ikä, rotu, psykologiset tekijät (pelko, selviytymiskeinot, masennus, ahdistuneisuus), kivun voimakkuus ja siviilisääty.
Mittaus moniulotteista, tulokset samansuuntaisia
Yksilöllisiä odotuksia on mitattu Likertin asteikollisilla väittämillä, luokka-asteikollisilla kysymyksillä tai laajoilla, useita aihealueita kattavilla kyselylomakkeilla. Niissä on kysytty muun muassa potilaiden odotuksia kivun lievittymisestä, väsyneisyydestä, toimintakyvyn paranemisesta tai työhön paluusta. Joskus kuntoutusta aloitettaessa kannattaa esimerkiksi kysyä, millaisia odotuksia asiakkaalla on yksittäisen toimenpiteen vaikutuksesta hoidon lopputulokseen.
Yhteenvetona useista tule-vaivoja ja potilaiden odotuksia selvittäneistä tutkimuksista katsauksessa todettiin, että ennakoiduilla odotuksilla ja tule-vaivoilla oli selvä yhteys. Yleiset odotukset akuutin selkäkivun paranemisesta näyttivät parantavan koettua toimintakykyä. Samansuuntainen tulos saatiin kysyttäessä potilaiden odotuksia tekonivelleikkauksen jälkeisestä tilanteesta. Katsauksessa esitetään myös, että tule-vaivojen ”täsmä-interventiot” eivät välttämättä ole niin oleellisia kuin se, millaiset odotukset ja asenne interventioon osallistuvilla on. On havaittu, että myönteiset odotukset vaikuttavat olennaisesti jopa plasebotyyppisessä kivunlievityksessä.
Odotusten vaikutukset tule-vaivoihin
Kuntoutujan/potilaan odotusten merkitys voi näkyä fysiologisina, kognitiivisina tai psykologisina vasteina. Fysiologiset vasteet voivat näkyä kehon synnyttäminä opioidimekanismeina (esim. kipua lievittävät endorfiinit), sekä kivusta johtuvan aivo-aktiivisuuden ja selkäydintason refleksien (esim. tiedostamaton lihasjännitys) vähenemisenä.
Kognitiivisella tasolla vasteet syntyvät, kun hoidon yhteydessä annetaan oikeaa tietoa tule-vaivan luonteesta ja ymmärretään mahdollisuudet vaikuttaa siihen itse. Tämä vähentää esimerkiksi kivun pelkoa ja auttaa pysymään fyysisesti aktiivisena, jolloin fyysinen toimintakykykin säilyy paremmin.
Myös psykologiset vasteet johtuvat mahdollisesta kivun lievittymisestä. Kivun aiheuttama ahdistuneisuus lievittyy. Motivaatio osallistua kuntoutustoimenpiteisiin voi parantua ja odotukset saavat yksilön keskittymään muihin asioihin kuin vain tule-vaivoihin.
Sovelluksia kliiniseen työhön
Odotuksia mittaamalla voidaan ennustaa hoitotuloksia. Toiseksi, kun potilaan odotukset ja toiveet selvitetään toimenpiteitä valittaessa, voidaan tehdä yksilöllisiä, hänelle sopivia valintoja. Joskus parhaiten soveltuvat vaihtoehdot eivät ole näyttöön perustuvien suositusten mukaisia. Ennen kaikkea pitäisi huomioida, että vahvat kielteiset odotukset vaikuttavat eniten kipuun.
Tule-vaivoista aiheutuvien kipujen lievittyminen voi joskus olla mahdollista, kun potilaan kanssa keskustellaan hänen odotuksistaan. Toisaalta terveydenhuollon ammattilaisen tulee olla rehellinen eikä hän saa luoda harhakuvitelmia tai epärealistisia odotuksia hoitojen vaikutuksista tilanteeseen.
Lisäksi pitää erottaa ennakoidut odotukset (predicted expectations) ihanteena pidetyistä odotuksista. Yksinkertaisimmillaan kliinisessä työssä voisi kysyä:
”Mitä ajattelet tapahtuvan ja mitä haluaisit, että tapahtuu?” ja ”Millaisia tuloksia odotat saavuttavasi neljän viikon kuntoutusjaksolla?”
Katsauksen toteuttamisen arviointi
Katsaus on tehty systemaattisena kirjallisuuskatsauksena ja siihen on kerätty runsaasti aiheesta julkaistua tuoretta tutkimustietoa tuki- ja liikuntaelin potilaiden odotuksista. Aihealue on varsin mielenkiintoinen ja vähemmän huomiota saanut terveydenhuollon ammattilaisten työssä. Artikkeli on kirjoitettu jäsennetysti ja tekstissä on käytetty runsaasti havainnollistavia kliinisiä esimerkkejä. Aineistosta olisi voinut mahdollisesti tehdä vielä tarkemman meta-analyysin, jolloin julkaisujen arviointi olisi ollut systemaattisempaa ja tulokset edustavampia.
Hyödynnettävyys
Katsauksen tuottamaa tietoa voivat hyödyntää kaikki tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoito- ja kuntoutustyötä tekevät ammattilaiset. Artikkeli korostaa käyttäytymistieteellisiä ja asiakaslähtöisiä ratkaisumalleja sekä tasavertaisen vuorovaikutuksen merkitystä ammattilaisen ja potilaan kesken.
Referoitu tutkimus
Otsikko: Individual Expectation: An Overlooked, but Pertinent, Factor in the Treatment of Individuals Experiencing Musculoskeletal Pain
Tekijät: Bialosky JE, Bishop MD, Cleland JA.
Lähde: Physical Therapy 2010;90:1345-1355
Tutkimuslaitos: University of Florida and Franklin Pierce University, Concord, New Hampshire, USA
Avainsanat:
tuki- ja liikuntaelinsairaudet, odotukset, neuvonta, aikuiset
Lyhennelmän laatija
Marjo Rinne, tutkija, UKK-instituutti
Elintapaohjaus – mistä apu käytännön työhön?
21.12.2010 15.45
Pääsanoma
Elintapaohjauksesta on tehty paljon tutkimuksia. Niiden perusteella on kuitenkin vaikea tehdä yhteenvetoa sitä, miten ohjauksen myönteiset vaikutukset saadaan aikaan. Referoitu artikkeli esittelee lähestymistavan, jolla voidaan helpottaa elintapaohjausintervention suunnittelua.
Taustaa
Terveydenhuollon käytännön työssä toteutetaan yhä enemmän erilaisia käyttäytymisen muutosta tavoittelevia interventioita. Niiden vaikuttavuudesta tarvitaan lisää tietoa. Muutoksen arvioinnin rinnalla on tärkeää oppia ymmärtämään intervention prosesseja eli sitä, mikä vaikutukset on saanut aikaan ja miten.
Elintapaohjauksen tekniikalla tarkoitetaan kuvausta siitä, miten interventio toteutetaan. Esimerkiksi, miten asetetaan käyttäytymiseen liittyvä tavoite, annetaan palautetta tai opetellaan ja kokeillaan muutokseen tarvittavia taitoja.
Käyttäytymisen osatekijöillä eli determinanteilla tarkoitetaan elintapoihin vaikuttavia tekijöitä. Ne ovat usein psykologisia ja siten näkymättömiä tekijöitä (esim. motivaatio, asenteet ja aikomukset), jotka vaikuttavat elintapamuutoksen toteuttamiseen ja ylläpitämiseen.
Artikkeli kuvaa teoriaan perustuvan intervention suunnittelua. Keskeisenä ideana on näkemys siitä, että terveyteen ja käyttäytymiseen vaikuttaminen edellyttää käyttäytymisen osatekijöiden ja niihin vaikuttavien tekniikoiden tunnistamista ja yhdistämistä.
Lähestymistavassa on kolme askelta.
1. Käyttäytymisen osatekijöiden tunnistaminen:
• taidot
• uskomukset omista kyvyistä
• asenteet ja oletetut tulosodotukset
• motivaatio ja tavoitteet
• ympäristö ja voimavarat.
2. Käyttäytymistä muuttavien tekniikoiden tunnistaminen:
• käyttäytymisen ja terveyden väliseen yhteyteen liittyvän tiedon tarjoaminen
• aikomuksen muodostaminen
• esteiden tunnistaminen
• ohjeiden tarjoaminen
• käyttäytymisen demonstrointi
• tavoitteiden asettaminen
• käyttäytymisen omaseuranta
• repsahduksen ehkäiseminen
• stressin hallinta tai motivoiva haastattelu.
3. Tekniikoiden ja osatekijöiden välisen yhteyden tunnistaminen:
• asiantuntijapaneeli arvioi, mitkä tekniikat olisivat vaikuttavia muutettaessa tiettyä käyttäytymisen osatekijää.
Lisätutkimusta tarvitaan
Elintapaohjaus on haasteellista. Vaikuttavuusnäyttöä elintapaohjauksesta tarvitaan, mutta myös työn kehittämisen kulttuuria. Vastausten löytämiseksi tarvitaan tutkijoiden, kouluttajien ja käytännön toimijoiden saumatonta, ennakkoluulotonta ja avointa yhteistyötä. Jatkotyötä tarvitaan myös täydentämään tekniikkojen listaa, poistamaan päällekkäisyyksiä ja tarkentamaan jäljellejäävien tekniikoiden määrittelyä. Listaus mahdollistaa sen, että tekniikoiden keskinäisiä suhteita ja niihin sisältyviä prosesseja on mahdollista selvittää aiempaa paremmin.
Johtopäätökset
Teoria tarjoaa hyödyllisen apuvälineen elintapainterventioiden suunnitteluun. Mitään tekniikkaa ei kuitenkaan todettu ylivertaiseksi suhteessa muihin. Interventiot, jotka räätälöitiin asenteiden, pystyvyyden tunteen, muutosvaiheen ja muutosprosessin mukaan, olivat vaikuttavampia kuin räätälöimättömät interventiot. Paremman vaikuttavuuden on arveltu johtuvan siitä, että teoriat osoittavat, mihin asioihin ja milloin on tärkeää puuttua. Teoriat näyttävät suuntaa interventioiden arvioinnille eli sille, missä mahdollisen muutoksen tulisi näkyä.
Tulosten hyödyntäminen
Käytännön työssä on helpompi jäljitellä menestyksekkäiksi todettuja interventioita, kun tiedetään, mitä tekniikoita on käytetty. Tekniikoiden (vaikuttamisen keinojen) lista helpottaa myös hyvien käytäntöjen kuvaamista.
Referoitu artikkeli
Michie S., Johnston M, Francis J, Hardeman W, Eccles M. From theory to intervention: Mapping theoretically derived behavioural determinants to behaviour change techniques. Appl Psychol Int Rev 2008:57:660-80.
Lisää aiheesta
Sanna M. Salmela, Tarja Kettunen, Marita Poskiparta
Vaikuttavan elintapaohjausintervention suunnittelu – helpommin sanottu kuin tehty?
Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2010;47: 208-218.
Lyhennelmän laatija
Erja Toropainen, THM, tutkija
Vanhempien ympäristöpelot lasten liikkumisen rajoittajina
29.11.2010 10.15
Keskeinen sanoma
Vanhemmat voivat rajoittaa lastensa liikkumista kokemiensa lähiympäristön riskien vuoksi. Erityisesti nuorempien lasten ja teini-ikäisten tyttöjen koulupäivän ulkopuolinen liikunta voi siksi vähentyä.
Tausta
Viime vuosina on tutkittu ympäristöön liittyvän turvattomuuden tunteen vaikutuksia aikuisten liikkumiseen. Vähemmän on selvitetty vanhempien kokemien ympäristöriskien ja -pelkojen yhteyttä lasten omaehtoiseen liikuntaan ja sen rajoittamiseen. Jos lasten ulkona viettämä aika rajoitusten vuoksi vähenee, niin todennäköisesti myös lasten fyysinen kokonaisaktiivisuus pienenee.
Tutkimuskysymykset
Tutkimus selvitti
1. millä tavoin vanhemmat rajoittavat lastensa jalkaisin tai pyörällä kulkemista ja muuta liikunta-aktiivisuutta kouluajan ulkopuolella
2. miten vanhempien asettamat rajoitukset ovat yhteydessä lasten fyysisen aktiivisuuden eri muotoihin
3. ovatko vanhempien kokemat lähiympäristön riskit ja heidän lapsiinsa kohdistamat liikkumisen rajoitukset yhteydessä toisiinsa.
Tutkimusaineisto ja menetelmät
Tutkimukseen osallistui 170 australialaista 10-11-vuotiasta lasta (poikia 51 %) ja 270 15-17-vuotiasta nuorta (poikia 43 %) 19 koulusta Melbournen alueelta. Tiedot kerättiin vuonna 2006 kyselyillä koululaisilta ja heidän vanhemmiltaan. Suurin osa (87 %) vastanneista vanhemmista oli äitejä.
Lasten ja nuorten matkaliikkumista (”active transport”) mitattiin kysymällä, montako kertaa viikossa he kulkivat kävellen tai pyöräillen 15:een eri kohteeseen, kuten kouluun, vapaa-ajan keskuksiin ja kauppoihin. Koulupäivän ulkopuolisen liikunnan mittaamisessa käytettiin liikeanturia, jota tutkimukseen osallistujat pitivät seitsemän peräkkäistä päivää.
Vanhempien lapsiinsa kohdistamaa rajoittavaa käyttäytymistä arvioitiin 14 väittämällä, joista puolet mittasi lähinnä kieltoja, esim. ”En salli lapseni olla ulkona pimeän tultua”. Puolet mittasi valvontaa ja suojelua, esim. ”Lapseni ei saa kävellä/pyöräillä asuinympäristössämme ilman valvontaa”. Vanhempien kokemaa ympäristöriskiä selvitettiin kysymällä, miten todennäköisenä vanhemmat pitävät sitä, että lapsi joutuu vuoden aikana ikävyyksiin vieraan henkilön kanssa ja joutuu katua kävellen/pyöräillen ylittäessään auton töytäisemäksi kodin lähiympäristössä.
Päätulokset
Vanhemmat rajoittivat molemmissa ikäryhmissä enemmän tyttöjen kuin poikien ulkona liikkumista etupäässä kielloilla. Nuoremmalle ikäryhmälle vanhempien asettamat rajoitukset olivat yleisempiä kuin vanhemmalle ikäryhmälle. 15-17-vuotiaiden tyttöjen liikkumisen rajoittaminen oli vahvimmin yhteydessä riskeihin, joita vanhemmat liittivät lähiympäristöönsä.
Nuorimpien poikien vapaa-ajan liikuntaa rajoitettiin valvonnalla erityisesti viikonloppuisin. Vanhimpien tyttöjen liikuntarajoitukset ja -kiellot ajoittuivat iltatunteihin. Vain 15-17-vuotiaiden poikien liikkumiselle ei asetettu rajoituksia, jotka olisivat vaikuttaneet liikkumisen määrään.
Johtopäätökset
Vanhempien asettamat rajoitukset vähentävät erityisesti lasten ja nuorten tyttöjen aktiivista arkiliikuntaa ja koulupäivän ulkopuolista ripeää liikuntaa. Nuorten liikkumisreviirin laajentuessa tytöille asetetaan liikkumisrajoituksia, joihin vaikuttavat vanhempien kokemat ympäristöön liittyvät riskit ja pelot. Sen sijaan yli 15-vuotiaat pojat ovat jo vanhempien rajoitusten ulkopuolella ja saavuttavat suuremman vapauden itsenäiseen liikkumiseen aikaisemmin kuin tytöt.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Pienestä havaintomäärästä huolimatta tutkimuksen vahvuus oli, että kahteen eri ikäryhmään kuuluvia tyttöjä ja poikia tarkasteltiin erikseen. Objektiivisesti mitattu liikunta-aktiivisuus ja arkiliikkumisen huomioon ottaminen lisäsivät tulosten mielenkiintoa. Tutkimuksen rajoituksia olivat poikkileikkausasetelma, joka esti syy-yhteyksien ja muutosten päättelyn sekä tutkimuksen sijoittuminen yksinomaan suurkaupunkiympäristöön. Lisäksi vanhempien, pääasiassa äitien kokemat riskit ja pelot oli arvioitu kovin kapeasti.
Tulosten hyödynnettävyys
Tulokset ovat hyödyksi, kun pyritään parantamaan fyysisen elinympäristön koettua turvallisuutta, joka ei välttämättä käy yksiin ns. objektiivisen turvallisuuden kanssa. Asukaslähtöinen yhdyskuntasuunnittelu voi edistää lasten ja nuorten liikkumista rakennetussa ympäristössä mm. siten, että se vähentää vanhempien todellisia tai kuviteltuja pelkoja ja niistä johtuvia lasten liikunnan rajoituksia.
Referoitu tutkimus
Otsikko: Are children and adolescents less active if parents restrict their physical activity and active transport due to perceived risk?
Tekijät: Carver A, Timperio A, Hesketh K, Crawford D
Lähde: Social Science & Medicine 2010;70:1799-1805
Tutkimuslaitos: Deakin University, Australia
Avainsanat:
lapset, nuoret, vanhemmat, liikunta, koettu riski, liikunnan rajoittaminen
Lyhennelmän laatija
Olavi Paronen, erikoistutkija, UKK-instituutti