Hyppää sisältöön

Tutkimusreferaatit vuonna 2009

12/2009 Elintapaohjaus vaikuttaa 

12/2009 Jo yksi terveysneuvonnan ryhmäohjaus lisää askeleita ja… 

12/2009 Lisääntyykö liikunta, koheneeko kunto työpaikkojen… 

12/2009 Vapaa-ajan liikunnan muutokset ja kokonaiskuolleisuus 

11/2009 Liikunnnallinen elämäntapa vahvistaa luustoa perimästä… 

10/2009 Kestävyyskunnon yhteys kuolleisuuteen ja sydänsairauksiin 

10/2009 Käyttäytymisen muutosvaiheet eri sosiaaliryhmissä 

6/2009 Liikunnan vaikutukset raskauteen liittyviin ongelmiin 

3/2009 Iäkkäiden tasapaino-ongelmat ja luunmurtumariski 

3/2009 Keski-ikäiset tamperelaiset aiempaa terveempiä, nuorten… 

1/2009 Värähtelyharjoittelun vaikutukset kehon koostumukseen 

Elintapaohjaus vaikuttaa 

31.12.2009 

Jo melko vähäinenkin elintapaohjaus vähentää riskiä sairastua sepelvaltimotautiin. Pelkkää neuvontaa tehokkaampaa oli kuitenkin elintapamuutosta tukeva käyttäytymisinterventio, jossa yhdistyi yksilöllinen ohjaus ja ryhmäohjaus. 

Tekijät 
Maruthur, N.M., Wang, N-Y., Appel, L.J. 
 
Lähde   
Lifestyle Interventions Reduce Coronary Heart Disease Risk. Results From the PREMIER Trial. Circulation  2009;119:2026-2031. http://curc.ahajournals.org
 
Tutkimuslaitos 
Johns Hopkins University School of Medicine ja Johns Hopkins University Bloomberg School of Public Health, Baltimore 
 
Tutkimusasetelma 
Satunnaistettu kontrolloitu koe 
 
Tausta 
Sepelvaltimotaudin riskitekijöihin on mahdollista vaikuttaa muuttamalla elintapoja. Tärkeimpiä riskitekijöitä ovat rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt, tupakointi ja kohonnut verenpaine. Yhdysvaltalaiset lääkärit pyrkivät selvittämään, minkälaisia vaikutuksia eri tavoin annetuilla ohjeilla on sepelvaltimotaudin kokonaisriskiin. 
 
Tavoite 
Tavoitteena oli tutkia, miten monimuotoinen elintapainterventio vaikuttaa laskennalliseen sepelvaltimotautiriskiin (Framinghamin riskiyhtälö) verrattuna pelkkään neuvontaan. Tutkimuksessa myös arvioitiin, onko eri elintapainterventioiden vaikutusten välillä havaittavissa eroja.   
 
Menetelmät 
Tutkittavat (n=810) olivat terveitä, keski-iältään 50-vuotiaita aikuisia, joilla . Osallistuneiden keski-ikä oli 50 vuotta. Heillä ei ollut diabetesta., verenpaine saattoi olla normaalin ylärajoilla (ka 135/85 mmHg), mutta sitä ei hoidettu lääkkein. Tutkittavat satunnaistettiin kolmeen ryhmään: neuvontaryhmä, vahvistamisryhmä (EST= established intervention) ja dieettiryhmä (EST + DASH = Dietary Approaches to Stop Hypertention).   
 
Neuvontaryhmä (n=273) sai kirjallista neuvontamateriaalia ja lyhyen ohjeen elintapamuutoksiin henkilökohtaisessa 30 minuutin tapaamisessa. 
 
Vahvistamisryhmä (EST) ja dieettiryhmä (EST + DASH) osallistuivat intensiiviseen käyttäytymisinterventioon. Heillä oli 4 henkilökohtaista tapaamista ohjaajan kanssa ja 14 ryhmätapaamista.   
Vahvistamisryhmässä (EST) tutkittavat (n=268) saivat yksilöllisiä suosituksia liikkumisesta, laihduttamisesta, kaloreista, alkoholin käytöstä, suolan määrästä ja kokonaiskaloreista sekä niiden suhteesta kokonaisrasvan määrään. Suosituksia vahvistettiin verenpainekontrollilla. 
 
Dieettiryhmässä (EST + DASH) tutkittavien (n=269) elintapasuosituksiin liittyi dieetti. Ryhmä sai ohjeet ruokavaliosta, jossa pyrittiin vähentämään kokonaiskalorimäärää ja rasvoja sekä lisäämään päivittäistä hedelmien, vihannesten ja kevyiden rasvatuotteiden käyttöä.   
 
Päätulokset 
Tutkittavien riski sairastua sepelvaltimotautiin seuraavien 10 vuoden aikana oli laskenut kaikissa ryhmissä 6 kuukauden seurannassa. Neuvontaryhmän riski sairastua sepelvaltimotautiin oli tutkimuksen alussa 1,9 %. 6 kk seurannassa se oli vähentynyt 13 %. Vahvistamis- ja dieettiryhmäläisten riski sairastua sepelvaltimotautiin oli tutkimuksen alussa 1,8 %.  Seurannassa 6 kuukauden kuluttua heidän riskinsä sairastua sepelvaltimotautiin väheni 15 %. Sepelvaltimotaudin riskikertymän lasku 6 kuukauden seurannassa oli merkittävästi suurempi vahvistamis- ja dieettiryhmässä kuin neuvontaryhmässä. Tutkittavien verenpaine, kokonaiskolesteroli ja HDL kolesteroli oli laskenut kaikissa ryhmissä. 
Puolentoista vuoden kuluttua (18 kk seuranta) vaikutukset ja ryhmien välinen ero olivat olennaisesti ennallaan. 
 
Johtopäätökset 
Sepelvaltimotaudin riskiä voidaan vähentää ohjauksella. Jo melko vähäinen panostus tehoaa. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimuksessa arvioitiin erilaisten interventioiden vaikutusta vaaraan sairastua sepelvaltimotautiin kymmenen vuoden aikana. Kaikki interventiot olivat hyödyllisiä. Kuitenkin elintapamuutosta tukeva käyttäytymisinterventio, jossa yhdistyi yksilöllinen ja ryhmäohjaus laski vaaraa sairastua sepelvaltimotautiin enemmän kuin pelkkä neuvonta. 
 
Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Elintapaohjauksella on kansanterveydellistä merkitystä. Tutkimus vahvistaa terveydenhuollon ammattilaisten ohjauksen merkitystä sepelvaltimotaudin ehkäisyssä. Potilaat hyötyvät sekä henkilökohtaisesta että ryhmäohjauksesta. Ohjaustapa, neuvontaa tukevat materiaalit ja käytännön esimerkit tulee valita potilaiden tarpeiden mukaisesti. 
 
Avainsanat 
potilasneuvonta, sydän- ja verenkiertoelintaudit, ehkäisy, elintavat, interventiot 
 
Lyhennelmän laatija 
Erja Toropainen, tutkija, THM, sho, ft, UKK-instituutti 

Jo yksi terveysneuvonnan ryhmäohjaus lisää askeleita ja vähentää sairastumisvaaraa diabetekseen 

31.12.2009 17.47 

Tutkimuksessa verrattiin kahta terveysneuvontamenetelmää kävelyn lisäämiseksi henkilöillä, joilla oli sokerirasituskokeella todettu kohonnut veren sokeripitoisuus ja siten suuri vaara sairastua diabetekseen. Vuoden kuluttua liikuntaohjauksesta askelmittaria käyttäneellä ryhmällä veren sokeripitoisuus oli pienempi kuin vertailuryhmällä. 

Otsikko 
Effectiveness of a pragmatic education program designed to promote walking activity in individuals with impaired glucose tolerance: a randomized controlled trial. 
 
Tekijät 
Yates T, Davies M, Gorely T, Bull F, Khunti K 
 
Lähde 
Diabetes Care 2009;32:1404-10 
 
Tutkimuslaitos 
Leicesterin ja Loughborough’n yliopistot, UK 
 
Tutkimusasetelma 
Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus 
 
Tausta 
Heikentynyt sokerinsieto (glukoositoleranssi) on tila, joka voidaan todeta sokerirasituskokeessa ja joka usein johtaa diabeteksen puhkeamiseen. Elintapamuutokset ruokailussa ja liikunnassa voivat ehkäistä diabeteksen puhkeamista. Nämä tulokset perustuvat tutkimusasetelmiin, jossa on käytetty runsaasti erikoishenkilökuntaa elintapamuutoksien aikaansaamiseksi. Toistaiseksi ei ole tutkimustietoa, riittäisikö yksinkertaisempi ohjaus avohoidossa kävelyn lisäämiseen. 
 
Tutkimusongelma(t) 
Voidaanko kertaohjauksella joko askelmittarin kanssa tai ilman sitä lisätä kävelyä ja parantaa sitä kautta glukoosinsietoa henkilöillä, joilla sokerirasituskokeella oli todettu heikentynyt glukoosinsieto. 
 
Menetelmät 
Tutkittavat rekrytoitiin alueellisesti hankkeesta, jossa väestölle tehtiin sokerirasituskoe. Tutkimukseen valittiin ne, joilla todettiin heikentynyt sokerinsieto (mutta ei tyypin 2 diabetesta). Tutkittavat satunnaistettiin kolmeen ryhmään, joista kaksi sai terveysneuvontaa kolmen tunnin ryhmäohjauksena ja kolmas sai lyhyen informaation tilastaan (vertailuryhmä). 
 
Neuvontatilaisuudessa koulutettu diabetesasiantuntija kertoi diabeteksesta ja heikentyneestä glukoosinsiedosta sekä  kävelystä sen hoitomuotona. Toinen neuvontaryhmistä sai askelmittarin ja räätälöidyt ohjeet kävelytavoitteen lisäämiseksi vaiheittain. Toinen ryhmä sai yleiset liikuntaohjeet ilman askelmittaria. Neuvontaryhmät saivat lisäksi 10 minuutin palautteen kävelyohjelmansa toteutumisesta 3 ja 6 kuukauden kuluttua tutkimuksen alusta. 
 
Tutkimuksen alussa sekä 3, 6 ja 12 kuukauden kuluttua tehdyillä kyselyillä selvitettiin osallistujien fyysistä aktiivisuutta. Lisäksi tiedusteltiin, miten paljon he tiesivät heikentyneestä sokerinsiedosta ja minkälainen käsitys heillä oli omista mahdollisuuksistaan lisätä liikkumista. 
Samoina tutkimusajankohtina tehtiin myös kahden tunnin sokerirasituskoe, mitattiin pituus, paino, painoindeksi, vyötärönympärys ja verenpaine sekä määritettiin veren rasva-aineet. Askelten määrä mitattiin askelmittarilla kolmen vuorokauden ajan. 
 
Päätulokset 
Tutkimukseen sopivista kolmannes (103 henkilöä) suostui osallistumaan ja 87 oli mukana tutkimuksen loppuessa vuoden kuluttua. Tutkittavien keski-ikä oli 65 vuotta ja kaksi kolmannesta oli miehiä. Keskimääräinen painoindeksi oli 32. Kolmanneksella oli beetasalpaajalääkitys ja puolella kolesterolilääkitys. Tutkimuksen alussa keskimääräinen päivittäinen askelmäärä oli reilu 6600. Askelmittariryhmässä askelmäärä lisääntyi tutkimuksen loppuun mennessä noin 2000 askeleella, mikä vastaa noin 140 min kohtuukuormitteista liikuntaa viikossa. Ilman askelmittaria liikkuneessa kävelyryhmässä askeleet lisääntyivät vähemmän (1400 askelta). Vastaavat muutokset fyysisessä aktiivisuudessa todettiin liikuntakyselyn perusteella lasketuista aktiivisuusmääristä (MET-min kävelyssä sekä kohtuukuormitteisessa ja raskaassa liikunnassa). 
 
Tutkimuksen päävastemuuttuja oli glukoosipitoisuus sokerirasituskokeessa. Askelmittarin saaneessa kävelyryhmässä 12 kk:n kuluttua sokerirasituskokeen kahden tunnin glukoosipitoisuus oli 1,3 mmol/l pienempi kuin vertailuryhmässä ja myös paastoarvo oli pienempi. Vastaavaa muutosta ei todettu kävelyryhmässä, joka ei saanut askelmittaria. 
 
Tutkimuksen lopussa ei missään ryhmässä todettu muutoksia painossa, vyötärönympäryksessä, verenpaineessa eikä veren rasvoissa (kokonaiskolesteroli, HDL-kolesteroli, triglyseridit). 
 
Johtopäätökset 
Kertaohjaus käyttäen strukturoitua neuvontamenetelmää sekä askelmittaria ja yksilöityjä tavoitteita kävelyn lisäämiseksi oli tehokas menetelmä parantamaan glukoosinsietoa henkilöillä, joilla oli hiljattain todettu suuri sairastumisriski diabetekseen. Sen sijaan yleisempi liikuntaneuvonta ilman askelmittaria ei johtanut samaan tulokseen. Jotta voitaisiin lisäksi vaikuttaa painoon ja verenpaineeseen, tarvittaisiin ilmeisesti useampi neuvontakerta ja seurantaa. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Hyvin suunniteltu ja toteutettu hanke. Tutkimuksen kato oli pieni. Liikuntavammoista ei ole mainintaa. Ei myöskään tietoa, monellako glukoosirasitustulos muuttui patologisesta normaaliin. 
 
Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Käytännöllinen tutkimusongelma, johon vastaamiseksi laadittu selkeä tutkimusasetelma. Neuvontaosuus on siirrettävissä terveyskeskukseen ja työterveyshuoltoon, erityisesti terveydenhoitajien työhön, mutta edellyttää heidän kouluttamistaan (perehtyminen liikuntasuosituksiin, askelmittarin käyttöön sekä yksilöllisten askeltavoitteiden asettamiseen). 
 
Avainsanat 
diabetes, glukoosiaineenvaihdunnan häiriöt, kävely, askelmittari, liikuntaneuvonta 
 
Lyhennelmän laatija 
Katriina Kukkonen-Harjula, vanhempi tutkija, dosentti, UKK-instituutti 

Lisääntyykö liikunta, koheneeko kunto työpaikkojen liikuntahankkeissa? 

31.12.2009 

Riittämätön liikunta on merkittävä kansanterveysriski. Työpaikoilla järjestetyt liikunnan edistämishankkeet voivat tuottaa huomattavia toimintakyky-, terveys- ja taloushyötyjä, tavoitetaanhan niillä suuri osa aikuisista. Hankkeiden vaikuttavuudesta ei kuitenkaan ole selvää yleiskuvaa, sillä likikään kaikkia hankkeita ei seurata riittävästi eikä arvioida asianmukaisesti. Äskettäin ilmestyi kaksi katsausta, joissa täydennettiin aikaisempia yhteenvetoja ajan tasalle. Molemmissa katsauksissa kertyi näyttöä työpaikkojen liikuntahankkeiden vaikuttavuudesta sekä liikunta-aktiivisuuden että hengitys- ja verenkiertoelimistön kunnon kannalta. Hankkeiden välillä oli kuitenkin isoja eroja. Saatiin myös viitteitä vaikuttavuutta parantavista keinoista. 
 
Katsauksen tausta 
Työpaikkojen liikunnanedistämishankkeista kootut tutkimuskatsaukset ovat tuottaneet ristiriitaisia päätelmiä. Tässä esiteltävään meta-analyysiin koottiin tietoa hankkeista yhtenäisten kriteerien avulla tutkimustietokannoista ja niitä täydentävistä lähteistä. 
 
Otsikko 
Are worksite interventions effective in increasing physical activity? A systematic review and meta-analysis 
 
Tekijät 
Abraham Ch., Graham-Rowe E. 
 
Lähde 
Health Psychology Review 2009;3(1):108-144 
 
Tutkimuslaitos 
Department of Psychology, University of Sussex, Brighton, UK 
 
Katsauksen aineisto ja menetelmät 
Valinta   
Työpaikkojen liikuntahankkeita koottiin analyysia varaten yhteensä 4390 vuosilta 1972-2007. 
Analysoitavaksi otettiin vain hankkeet, joissa 
– oli arvioitu edistämistoimilla saavutettua työntekijöiden fyysisen aktiivisuuden lisäystä tai hengitys- ja verenkiertoelimistön kunnon paranemista 
– osanottajiksi hyväksytyillä ei ollut pitkäaikaissairauksia 
– oli sekä liikunta- ja kontrolliryhmä tai kysymys oli satunnaistetusta, kontrolloidusta kokeesta. 
 
Tulosmitat 
Intervention vaikuttavuutta ilmaistiin muutoksilla fyysisessä aktiivisuudessa (esim. itseilmoitetun liikunnan määrässä) tai hengitys- ja verenkiertoelimistön kunnossa (VO2max). 
 
Tulosmitasta laskettiin kunkin intervention osalta ns. Cohenin effect size (d). Sen avulla voidaan vertailla eri interventioiden vaikuttavuutta (vähäinen <0,2, kohtalainen 0,2 – 0,5, vahva >0,5). 
 
Tulokset 
Seulonnassa jäi analyysiin 55 intervention arviointia, jotka sisältyivät 37 hankkeeseen. 
 
Vaikutukset fyysiseen aktiivisuuteen 
Hankkeissa käytetyillä liikunnanedistämiskeinoilla saatiin aikaan vähäistä parannusta liikunta-aktiivisuudessa (keskimäärin d=0,2). Osassa hankkeista vaikutusta ei todettu lainkaan, toisissa vaikutus oli vähäinen tai kohtalainen. 
 
Vaikutukset hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoon 
Kuntomitoissa todettu vaikuttavuus oli johdonmukaisempi, mutta pienempi (d=0,15) kuin liikuntamitoissa (d=0,23). Vaikuttavuus oli voimakkaampi interventioissa, joissa tähdättiin nimenomaan liikunnan lisäämiseen tai kunnon kohottamiseen liikunnalla, kuin niissä, joissa pyrittiin yleisemmin terveyden tai elintapojen muutoksiin; jälkimmäisissä ei juurikaan havaittu kunnon parantumista. 
 
Kävelyinterventiot 
Hankkeita, joissa oli tähdätty kävelyn lisäämiseen, tarkasteltiin myös erikseen. Niissä vaikuttavuus oli melko johdonmukaisesti vahvan rajoilla (d=0,54). Kävelyinterventioiden vaikuttavuus oli näin arvioituna nelinkertainen muihin liikunnanedistämisinterventioihin verrattuna. Valitettavasti yhdessäkään kävelyinterventiossa ei ollut käytetty kuntomittauksia. 
 
Interventiokeinojen vaikuttavuus 

  • Tiedonantoja tai opastusta oli käytetty useimmissa kävelyhankkeissa. Näiden keinojen räätälöiminen yksilöllisesti lisäsi vaikuttavuutta kävelyhankkeissa, mutta ei muissa liikuntahankkeissa. 
  • Hankkeissa, joissa käytettiin liikunnan itsearviointia ja omatoimista kirjaamista liikunta lisääntyi selvästi enemmän.  Kuntomittareissa ei sellaista parannusta todettu. 
  • Yksityiskohtaisen liikuntatavoitteen (“mitä, missä, milloin, miten”) asettaminen yleisen tavoitteen sijasta heikensi hieman vaikuttavuutta, kun mittarina oli itsearvioitu liikkuminen. Kuntomitoissa ei yleisellä tavoitteella todettu mitään vaikutuksia, kun taas yksityiskohtaisten tavoitteiden käyttö lisäsi vaikuttavuutta ja keskimäärin vaikuttavuus parani kohtalaiseksi. Vaikuttavuus kasvoi vielä tästäkin, kun oli lisäksi määräajoin tarkasteltu osallistujan etenemistä, porrastettu tavoitteet tai tehty näitä molempia. 

 
Pohdinta 
Hankkeiden välillä oli isoja eroja vaikuttavuudessa. Analyysit osoittivat, että hankkeissa yleisimmin käytetyt liikunnan tulosmitat (itseilmoitettu liikunta) yliarvioivat vaikutuksia. Hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoahan oli arvioitu objektiivisemmin. Kävelyn lisäämistä koskevat tulokset ovat samanlaisia kuin väestöinterventioissa on todettu. Lisäksi liikunnan edistämisessä on hyötyä samoista tutkituista keinoista kuin terveyskasvatushankkeissa yleensä. 
 
Kuntomuutosten perusteella vaikuttavuus oli parempaa v:n 1996 jälkeen julkaistuissa kuin aikaisemmissa hankkeissa. Vaikka hankkeiden vaikuttavuus näyttää keskimäärin vähäiseltä, merkittäviä kansanterveyshyötyjä kertyisi, jos edes tämä vaikuttavuus saavutettaisiin ja säilytettäisiin koko työssä olevan väestön keskuudessa ja kaikissa hankkeissa. Suurempi vaikuttavuus edellyttäisi interventioiden sovittamista tarkemmin väestön eri osaryhmiin ja interventiokeinojen täsmällisempää käyttöä. 
 
Arviointi 
Tässä käsitellyt hankkeet osoittavat liikuntainterventioiden saavutettavissa olevaa vaikuttavuutta (efficacy). Vaikka hankkeet oli toteutettu työpaikoilla eikä laboratorioissa, ei samaa vaikuttavuutta voida odottaa kaikissa luonnollisissa oloissa. Katsaus sopii ohjeeksi asioista, joihin on aihetta kiinnittää huomiota, kun suunnitellaan omia työpaikkahankkeita ja arvioidaan niitä. 
Arvioidut hankkeet ja kunkin hankkeen vaikuttavuus on esitelty systemaattisesti artikkelin taulukoissa. 
 
Hankkeiden valintakriteerit olivat tiukemmat kuin aikaisemmissa katsauksissa. Lisäksi tiukimman tutkimusasetelman mukaisissa hankkeissa vaikuttavuus oli jonkin verran vahvempi. Analyysit tuottivat uutta tietoa mm. itseilmoitetun liikunnan ja kuntomittausten eroista sekä käytettyjen interventiokeinojen hyödyllisyydestä. Valitettavasti varsinkin aikaisemmissa hankkeissa käytetyt keinot ja niiden toteutuminen on selvitetty puutteellisesti. 
 
Samantapaisia tuloksia toisessakin meta-analyysissä 
Samalla viikolla julkaistussa Connin ym. (2009) meta-analyysissa päädyttiin samantapaisiin tuloksiin: Työpaikkojen liikuntahankkeiden vaikuttavuus oli vapaa-ajan liikunnan lisääntymistä tarkasteltaessa keskimäärin vähäinen (d=0,21) ja hankkeiden välillä oli isoja eroja. Tulosta havainnollistaa arvio, että   askeliksi muutettuna interventiotoimia saanut ryhmä ottaisi loppumittauksessa  päivittäin keskimäärin 612 askelta enemmän kuin vertailuryhmä. Kuntoa osoittavassa VO2max-arvossa vaikutuksen voimakkuus oli kohtalaisen ja vahvan rajoilla (0,47–0,57). 
Tässä analyyissa oli kuitenkin mukana hyvin pieniäkin hankkeita eikä niissä kaikissa ollut kontrolliryhmiä. Conn ym. yrittivät selvittää myös hankkeiden muita vaikutuksia. Tulokset jäivät monessa suhteessa epäyhtenäisiksi ja epätarkoiksi. 
 
Viite 
Conn VS, Hafdahl AR, Cooper PS, Brown LM, Lusk SL, Meta-analysis of work-place physical activity interventions. American Journal of Preventive Medicine 2009;37(4):330-339 
 
Avainsanat 
liikunta, interventiotutkimukset, työpaikat, fyysinen aktiivisuus, terveyden edistäminen, hankkeet 
 
Lyhennelmän laatija 
Ritva Nupponen, YTT, dos. 

Vapaa-ajan liikunnan muutokset ja kokonaiskuolleisuus 

31.12.2009 

Ruotsalaisessa väestöseurannassa 50 vuotta täyttäneiden miesten liikunta-aktiivisuutta ja kuolleisuutta seurattiin 35 vuoden ajan. Tulosten mukaan fyysisesti passiivisten liikunnan lisääminen ei ensimmäisen viiden vuoden aikana vaikuta kokonaiskuolleisuuteen, mutta 10 vuoden jälkeen kokonaiskuolleisuus on samalla tasolla kuin jatkuvasti liikuntaa harrastaneilla. Liikunnan lisäämisellä saavutettu terveyshyöty vastaa tupakoinnin lopettamisella saavutettua hyötyä.

Otsikko 
Total mortality after changes in leisure time physical activity in 50 year old men: 35 year follow-up of population based cohort 
 
Tekijät 
Byberg L, Melhus H, Gedeborg R et al. 
 
Lähde 
BMJ (=British Medical Journal) 2009;338;b688 
 
Tutkimuslaitos 
Uppsalan yliopisto ja Karolinska Institutet, Ruotsi 
 
Tutkimusasetelma 
35-vuotisseuranta uppsalalaisista 50-vuotiaista miehistä 
 
Tausta 
Vaikka fyysisen passiivisuuden terveysriskit (ylipaino, diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, osteoporoosi ja syöpä) ovat hyvin tiedossa, länsimaissa puolet keski-ikäisistä miehistä ei harrasta säännöllistä liikuntaa. Nuoruusiän fyysinen passiivisuus on vahingollista, mutta myöhemmin elämässä tapahtuvan liikunnan lisäämisen vaikutuksista kuolleisuuteen on vähemmän tietoa. 
Viestinnässä tätä tietoa voitaisiin verrata muiden elintapojen riskeihin ja terveysvaikutuksiin. 
 
Tutkimuksen tarkoitus 
Tutkimuksessa selvitettiin fyysisen aktiivisuuden vaikutuksia kokonaiskuolleisuuteen ottaen huomioon fyysisen aktiivisuuden muutokset seuranta-aikana. Tätä tutkittiin 50-vuotiaiden miesten kohortissa 35 vuoden seuranta-aikana. Lisääntyneen liikunnan vaikutuksia kuolleisuuteen verrattiin tupakoinnin lopettamisen vaikutuksiin. 
 
Menetelmät 
Tutkimusaineiston muodostivat v. 1970 Uppsalan alueella asuneet 49–51-vuotiaat miehet, jotka vastasivat elintapakyselyyn(n= 2205). Kysely toistettiin heille 60, 70, 77 ja 82 vuoden iässä. Fyysistä aktiivisuutta arvioitiin joka kerralla samoilla kysymyksillä: 
1. Vietätkö suurimman osan ajastasi lukien, katsellen TV:tä, elokuvissa tai muissa vähäistä liikkumista vaativissa toimissa? (vähäinen fyysinen aktiivisuus) 
2. Lähdetkö usein kävelemään tai pyöräilemään huvin vuoksi? (kohtalainen fyysinen aktiivisuus) 
3. Harrastatko jotain liikuntalajia tai raskaita puutarha- ja ulkotöitä vähintään kolme tuntia viikossa? (suuri fyysinen aktiivisuus) 
4. Harrastatko säännöllisesti rasittavaa liikuntaa tai kilpaurheilua? (suuri fyysinen aktiivisuus) 
 
Ensimmäisen ja toisen kyselyn jälkeen osallistujat luokiteltiin neljään luokkaan: a) muuttumaton vähäinen fyysinen aktiivisuus (vaihtoehto 1 tai 2 molemmissa kyselyissä), b) muuttumaton suuri fyysinen aktiivisuus (3 tai 4 molemmissa kyselyissä), c) vähentynyt fyysinen aktiivisuus (3 tai 4 ensimmäisessä, 1 tai 2 toisessa kyselyssä) ja d) lisääntynyt fyysinen aktiivisuus (1 tai 2 ensimmäisessä, 3 tai 4 toisessa kyselyssä). 
Analyyseissä otettiin huomioon myös työn fyysinen kuormittavuus, kehon painoindeksi, verenpaine, verenpainelääkitys, diabetes, koettu terveys, alkoholin käyttö, koulutustausta, sosioekonominen asema sekä tupakointi (ei koskaan tupakoinut, tupakoinnin lopettanut, tupakoi). Kyselyiden lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin sairaaloiden rekisterejä. 
 
Päätulokset 
Tutkimuksen alkutilanteessa 50-vuotiaista miehistä 15 prosenttia oli fyysisesti passiivisia, 36 prosenttia liikkui kohtuullisesti ja lähes puolet oli fyysisesti aktiivisia, he ilmoittivat harrastavansa vähintään kolme tuntia viikossa liikuntaa tai raskaita puutarha- ja ulkotöitä. Kokonaiskuolleisuus tuhatta henkilöä kohden oli vastaavasti 27,1,  23,6 ja 18,4 vähäisen, kohtuullisen ja suuren fyysisen aktiivisuuden ryhmissä. Suuresta fyysisestä aktiivisuudesta johtuva suhteellinen kuolleisuuden lasku oli 32 prosenttia verrattuna vähäisen fyysisen aktiivisuuden ryhmään ja 22 prosenttia verrattuna kohtuullisen fyysisen aktiivisuuden ryhmään. Liikuntaa 50 ja 60 ikävuosien välillä lisänneiden miesten kuolleisuus pysyi korkeana ensimmäiset viisi vuotta. Kymmenen vuoden seurannan jälkeen liikuntaa lisänneiden kuolleisuus oli samalla tasolla kuin koko ajan runsaasti liikkuneiden. Lisääntyneellä liikunnalla saavutettu kuolleisuuden väheneminen verrattuna jatkuvaan vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen oli verrattavissa tupakoinnin lopettamisen vaikutukseen. 
 
Johtopäätökset 
Keski-iässä lisääntynyt liikunta johtaa pitkällä aikavälillä kuolleisuuden vähenemiseen, ja liikunnan vaikutukset olivat yhtä suuria kuin jatkuvasti liikuntaa harrastaneiden ryhmässä. Tuloksia voidaan verrata tupakoinnin lopettamisen vaikutuksiin. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimus oli toteutettu huolella ja raportoitu selkeästi. Tutkimuksen vahvuuksia ovat laaja väestöotos, pitkä seuranta-aika, useat samansisältöiset mittauskerrat, luotettavat rekisterit ja väestötiedot sekä tutkijoiden monipuolinen pohdinta tuloksia selittävistä syistä. Lisääntyneen liikunnan ansiosta aineenvaihdunta paranee, mikä vähentää metabolista oireyhtymää, lihavuutta sekä sydän- ja verisuonisairauksia. Tähän vaikuttavat tutkijoiden mukaan myös liikunnan aikaansaamat inflammatoriset, hormonaaliset ja hermostolliset vasteet, jotka edistävät terveyttä vaikuttamalla hermo-lihas-järjestelmään ja aivojen toimintaan. Lisäksi ikääntyneillä liikunta ylläpitää lihasvoimaa, tasapainoa, toimintakykyä ja koettua elämänlaatua. Tutkimuksen analyyseissa muiden mahdollisten tekijöiden vaikutukset tuloksiin oli huomioitu kattavasti. 
 
Tutkijat pitivät tutkimuksensa heikkoutena sen kohdistumista vain yli 50-vuotiaisiin miehiin. Enemmän tietoa liikunnan lisäämisen vaikutuksista tarvitaan myös naisista ja muista ikäryhmistä. Lisäksi tutkimuksessa fyysisen aktiivisuuden määrää arvioitiin melko karkealla kyselyllä, mihin sisältyy väärinluokittelun vaara. 
 
Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Tutkimuksessa tuli ilmi, että kuolleisuutta tarkasteltaessa tutkimuksessa tarvitaan tarpeeksi pitkä seuranta-aika. Käytännön liikunnanedistämistyötä tekeville kuolleisuus on liian karkea ja kaukana oleva mittari, jolloin neuvonnassa kannattaa aluksi kiinnittää huomiota liikunnan lisäämisellä nopeammin saavutettaviin hyötyihin. Näitä ovat mm. energisyyden lisääntyminen, unen laadun paraneminen, jaksaminen jne. Tupakoinnin riskit ja tupakanpolton lopettamisen hyödyt ovat kiistattomat. Tässä tutkimuksessa liikunnan lisäämisen hyödyt olivat yhtä merkittäviä kuin tupakoinnin lopettamisen hyödyt. Käytännön neuvonta- ja valistustyössä tämä on konkreettinen faktatieto, joka voi auttaa fyysisesti passiivista asiakasta pohtimaan liikunnan aloittamisen hyötyjä. 
 
Lyhennelmän laatija 
Annika Taulaniemi; suunnittelija, THM, ft, UKK-instituutti 

Liikunnnallinen elämäntapa vahvistaa luustoa perimästä riippumatta 

30.11.2009 

Otsikko 
Long-term leisure time physical activity and properties of bone: A twin study 
 
Tekijät 
Ma H, Leskinen T, Alen M, Cheng S, Sipilä S, Heinonen A, Kaprio J, Suominen H, Kujala UM 
 
Lähde 
Journal of  Bone and Mineral Research 2009;24:1427-1433 
 
Tutkimuslaitos 
Terveystieteen laitos, Jyväskylän yliopisto 
 
Tutkimusasetelma 
Kaksostutkimus, poikkileikkaus 
 
Tausta 
Aikuisiän liikuntaharrastuksen tiedetään lisäävän luuston tiheyttä ja lujuutta. Tieteellinen näyttö perustuu suurelta osin poikkileikkaustutkimuksiin, havainnoiviin pitkittäistutkimuksiin tai korkeintaan muutaman vuoden kestoisiin satunnaistettuihin kontrolloituihin liikuntainterventiotutkimuksiin. Perimällä ja luuston ominaisuuksilla on tunnetusti vahva yhteys, minkä vuoksi perimän mahdollista sekoittavaa vaikutusta ei voi sulkea pois, kun arvioidaan liikunnan vaikutuksia luustoon. 
 
Tutkimusongelma(t) 
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko perimällä oleellista vaikutusta vuosikymmeniä kestäneen vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden luustovaikutuksiin. 
 
Menetelmät 
Suomalaisten kaksosten elintapoja ja liikunta-aktiivisuutta oli seurattu vuodesta 1975 alkaen viiden vuoden välein, ja tähän tutkimukseen otettiin mukaan ainoastaan sellaiset kaksosparit, joista toinen oli fyysisesti aktiivisempi yli 30 vuoden kestoisen seurannan aikana kuin toinen. Tutkimukseen valikoitui näin 16 iältään 50–74-vuotiasta samaa sukupuolta olevaa kaksosparia. Seitsemän pareista oli samamunaisia ja yhdeksän erimunaisia. 
 
Aktiivisuutta kuvattiin päivittäisillä MET-tunneilla (METh/d), joka aktiivisemmalla kaksosella oli keskimäärin noin 9 MET-tuntia/päivä (vastaa kolmen tunnin rauhallista kävelyä päivässä) ja passiivisemmalla kaksosella noin 2 MET-tuntia/päivä (vastaa alle tunnin kestoista rauhallista kävelyä). 
 
Painoa kantavan sääriluun rakenne ja lujuus arvioitiin perifeerisellä tietokonetomografialla (pQCT) 
 
Päätulokset 
Fyysisesti aktiivisten samamunaisten kaksosten sääriluun varren kuoriluu oli keskimäärin 8 % paksumpi ja varsi 20 % jäykempi kuin kaksosten passiivisilla osapuolilla. Nilkan alueella sääriluun hohkaluun tiheys oli 12 % suurempi ja puristuslujuus oli 18 % suurempi. Erimunaisilla kaksosilla tulokset olivat samansuuntaisia, mutta suuruudeltaan jonkin verran pienempiä. 
    
Johtopäätökset ja soveltaminen käytäntöön 
Tutkimuksen tulosten perusteella kymmeniä vuosia kestänyt säännöllinen liikunta-aktiivisuus näyttää vahvistavan luustoa selvästi, ilman että perimällä on siihen oleellista vaikutusta. Suuruudeltaan havaitut erot luuston ominaisuuksissa olivat lähestulkoon samaa tasoa, mitä on havaittu UKK-instituutin tutkimuksissa eräiden urheilijaryhmien ja verrokkien välillä.   
Aiemmin on epidemiologissa tutkimuksissa havaittu, että jopa selvästi vähäisemmällä fyysisellä kokonaisaktiivisuudella (24 MET-tuntia/viikko = 3,5 MET-tuntia/päivä) on selvä lonkkamurtumilta suojaava vaikutus.  Kun vielä muistetaan, että fyysisesti aktiivisten kaksosten kokonaisliikunnasta noin 75 % koostui kävelystä, hölkästä, murtomaahiihdosta sekä erilaisista hyötyliikuntamuodoista (puutarha- ja metsätyöt), niin meillä jokaisella voi perimästämme riippumatta olla hyvä mahdollisuus vahvistaa luitamme ja alentaa myös murtumariskiämme omaksumalla liikunnallinen elämäntapa – esimerkiksi Liikuntapiirakan linjausten mukaisesti. Luuliikuntasuositukset tarjoavat toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja yksilöllisiksi luuliikuntamuodoiksi. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Vaikka kaksostutkimus on tutkimuksellisesti pätevä asetelma osoittamaan perimän yhteyttä tutkittavaan vastemuuttujaan, niin on muistettava, että tässä tutkimuksessa kaksosparien lukumäärä jäi varsin pieneksi. Tällöin tilastollinen voima jää heikoksi ja mahdolliset erot yksilöllisissä ympäristötekijöissä (esim. erot liikunta-aktiivisuudessa lapsuus- ja nuoruusvuosina, ravitsemus, tupakointi, alkoholin käyttö, erot työkuormituksessa, aikaisemmat vammat, sairaudet) voivat vaikuttaa tuloksiin. Myös sukupuoli voi vaikuttaa tuloksiin, mitä ei tässä tutkimuksessa pystytty arvioimaan. 

Lisäksi fyysisesti aktiiviset kaksoset liikkuivat varsin runsaasti (keskimäärin yli 60 MET-tuntia/viikko, joka vastaa 10 tuntia reipasta liikuntaa viikossa), mikä on osaltaan voinut vaikuttaa havaittujen erojen suuruuteen. 
Koska samamunaisilla kaksosilla liikkuvien ja liikkumattomien väliset erot olivat johdonmukaisesti jonkin verran suurempia kuin erimunaisilla kaksosilla, vaikkakaan ei tilastollisessa mielessä, on mahdollista, että tietyn tyyppiseen perimään liittyy jossain määrin parempi luustovaste liikuntakuormitukseen. 
 
Avainsanat 
Fyysinen aktiivisuus, luuliikunta, luun lujuus, luun tiheys 
 
Lyhennelmän laatija 
Harri Sievänen, dosentti, TkT, vanhempi tutkija, UKK-instituutti 

Kestävyyskunnon yhteys kuolleisuuteen ja sydänsairauksiin 

31.10.2009 

Esitellyn meta-analyysin mukaan hyvä kestävyyskunto liittyy matalampaan kokonaiskuolleisuuteen ja vähäisempään määrään sydän- ja verissuonitautitapahtumia. 

Otsikko
Cardiorespiratory fitness as a quantitative predictor of all-cause mortality and cardiovascular events in healthy men and women – a meta-analysis. 
 
Tekijät
Kodama S, Saito K, Tanaka S, Maki M, Yachi Y, Asumi M, Sugawara A, Totsuka K, Shimano H, Ohashi Y, Yamada N, Sone H. 
 
Lähde: 
JAMA 2009;301(19):2024-2035 
 
Tutkimuslaitos: 
Departments of Internal Medicine, University of Tsukuba Institute of Clinical Medicine, Ibaraki; Department of Clinical Trial, Design and Management, Translational Research Center, Kyoto University Hospital, Kyoto; and Department of Biostatistic, Epidemiology, and Preventive Health Sciences, University of Tokyo, Tokyo. 
 
Tausta ja tutkimusongelma: 
Epidemiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että hyvä kestävyyskunto vähentää sydänsairauksia ja kokonaiskuolleisuutta terveillä aikuisilla, mutta tarkemmin niiden kvantitatiivista yhteyttä ei tunneta. 
 
Menetelmät: 
Meta-analyysiin on valittu 33 tutkimusta, jotka selvittivät kestävyyskunnon yhteyttä sydän- ja verisuonitautitapahtumiin sekä kokonaiskuolleisuuteen. Kokonaiskuolleisuuden osalta tutkimusaineistossa oli mukana 102 980 henkilöä, joista seuranta-aikana kuolee 6910 henkilöä. Vastaavasti sydän- ja verisuonitautitapahtumien osalta aineistossa on 84 323 henkilöä ja 4485 tapahtumaa. 
Kestävyyskunto ilmaistiin muuttamalla maksimaalinen hapenottokyky energiankulutusta kuvaaviksi MET-arvoiksi. Analyysissa arvioitiin, miten kokonaiskuolleisuus ja sydän- ja verisuonitautitapahtumien riski muuttui, kun kestävyyskunto parani 1 MET:illä (vastaa noin 1 km/t kovempaa juoksu-/hölkkävauhtia).   
Lisäksi MET-tulosten mukaan muodostettiin 3 kuntoryhmää: huonokuntoiset (<7,9 MET), keskikuntoiset (7,9–10,8 MET) ja hyväkuntoiset (>10,8 MET). 
 
Tulokset 
Kestävyyskunnon ollessa 1 MET-yksikön suurempi henkilöiden kokonaiskuolleisuuden riski oli  13 % pienempi ja sydän- ja verisuonitautitapahtumien riski 15 % pienempi. Huonokuntoisten kokonaiskuolleisuuden riski oli 70 % ja sydän- ja verissuonitautitapahtumien riski 56 % suurempi kuin hyväkuntoisilla. Vastaavasti huonokuntoisten kuolleisuuden riski oli 40 % ja sydän- ja verissuonitautitapahtumien riski 47 % suurempi kuin keskikuntoisilla. 
 
Johtopäätökset ja soveltaminen käytäntöön 
Tutkimuksen mukaan hyvä kestävyyskunto liittyy matalampaan kokonaiskuolleisuuteen ja vähäisempään määrään sydän- ja verissuonitautitapahtumia. Jos maksimaalinen hapenottokyky on parempi kuin 7,9 MET, on kokonaiskuolleisuuden ja sydän- ja verissuonitautitapahtumien riski huomattavasti vähäisempi kuin alle 7,9 MET-kunnon omaavilla. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi: 
Tutkimus on useiden erillisten tutkimustulosten yhdistelmä, eli meta-analyysi. Tämän takia esimerkiksi sydän- ja verissuonitautitapahtumien määritelmät ja kunnon mittaamistavat vaihtelevat suhteellisen paljon eri tutkimuksissa. Toisaalta meta-analyysillä saavutettu suuri henkilömäärä ja riittävä kuolemantapausten ja sydän- ja verissuonitautitapahtumien lukumäärä antaa tutkimukselle hyvän tilastomatemaattisen voiman. 
 
Avainsanat: 
kestävyyskunto, kuolleisuus, maksimaalinen hapenottokyky, sydän- ja verissuonitautitapahtuma 
 
Lue aiheesta myös aiempi UKK-sähkeuutinen: Huono kunto ikääntyvien kuolleisuuden ennustajana 
 
Lyhennelmän laatija: 
Tommi Vasankari, LT, johtaja, UKK-instituutti 

Käyttäytymisen muutosvaiheet eri sosiaaliryhmissä 

31.10.2009 

Terveellisten elintapojen noudattaminen on yleisintä ylimmissä ja harvinaisinta alimmissa sosiaaliryhmissä. Aikaisemmin julkaistujen tutkimusten analyysi osoitti, että yhteiskunnallinen asema on yhteydessä myös terveyskäyttäytymisen muutosvaiheeseen eli siihen, miten valmiita ihmiset ovat omaksumaan ja jatkamaan terveellisiä elintapoja. 

Otsikko 
Are the Stages of Change sosioeconomically distributed? A scoping review 
 
Tekijät 
Adams J, White M. 
 
Lähde 
American Journal of Health Promotion 2007;31(4):237-247 
 
Tutkimuslaitos 
School of Population and Health Sciences, Medical School, Newcastle University UK 
 
Tutkimuksen tausta 
Terveyskäyttäytymisen muutosta kuten jonkin elintavan (esim. liikunnan) omaksumista tai tottumuksesta (esim. tupakoinnista) luopumista havainnollistetaan ja tutkitaan ns. vaihemalleilla. Mallien ideana on, että ihmisen tottumukset muuttuvat vähittäin ja että tässä muutosprosessissa on erotettavissa perättäisiä portaita tai vaiheita. Joka vaiheessa muutoksen eteneminen riippuu vaiheelle tyypillisistä tukitekijöistä, sillä ne auttavat muutosta yrittävää ihmistä ratkaisemaan juuri siinä vaiheessa eteen tulevia ongelmia. Tutkimuksissa haetaan tietoa, joka auttaa terveyden edistäjiä laatimaan juuri tiettyyn käyttäytymismuotoon ja sen tiettyyn muutosvaiheeseen räätälöityjä ja siinä parhaiten vaikuttavia terveydenedistämistoimia. 
 
Tiedetään, että ylimmissä sosiaaliryhmissä terveystottumukset ovat keskimäärin suotuisampia kuin varattomimmissa ja vähiten koulutetuissa väestöryhmissä. Tutkijat olettivat, että vaihemallien kuvaama muutos olisi ylemmissä varallisuus- ja koulutusryhmissä edennyt pitemmälle, ja keräsivät tätä oletusta koskevaa tietoa julkaistuista tutkimuksista. 
 
Tutkimuksen aineisto ja menetelmät 
Tutkijat seuloivat tutkimustietokannoista 317 tutkimusta. Niistä kelpuutettiin aineistoon englanninkieliset, vuodesta 1982 vuoden 2003 syyskuuhun julkaistut tutkimukset, joissa oli esitetty jonkin terveyskäyttäytymismuodon muutosvaihejakauma (montako % tutkituista henkilöistä sijoittui kuhunkin vaiheeseen) ja eritelty se jonkin sosiaaliekonomista asemaa eli sosiaaliryhmää osoittavan indikaattorin (koulutustason, tulotason, ammattiaseman tai näiden yhdistelmän) perusteella. Tutkijat testasivat muutosvaiheen ja sosiaaliryhmän osoittimen tilastollisen yhteyden, ellei se ilmennyt alkuperäisestä tutkimusraportista. Ns. meta-analyysit eivät olleet mahdollisia. 
 
Tulokset 
Katsauksen aineistoon jäi tarkistusten jälkeen kaikkiaan 21 tutkimusta. Ne esitellään katsauksen taulukoissa. Tutkimuksissa oli esitetty tiedot yhteensä 30 eri tutkimusnäytteestä tai otoksesta, joihin kuului yhteensä lähes 190 000 aikuista. Terveyskäyttäytymisenä oli tutkittu fyysistä aktiivisuutta (6 tutkimusta), ravitsemuskäyttäytymisen muotoja (6 kpl), mammografiaseulontaan osallistumista (7 kpl), tupakoinnin lopettamista (8 kpl) ja muita yhteensä 3 kpl.  Vertailuja rajoitti se, että joka käyttäytymismuodon tarkka määritelmä erosi eri tutkimuksissa, samoin erosivat vaiheiden lukumäärä ja niiden täsmällinen sisältö. Kaikissa tutkimuksissa sosioekonomisen aseman yhtenä osoittimena oli tutkittujen henkilöiden koulutustaso. Se osoittautui parhaaksi osoittimeksi myös silloin, kun käytettävissä olivat ammattia, tulotasoa tms. koskevat tiedot. 
 
Joka toisessa (16/30) tutkimuksessa todettiin käyttäytymisen vaihejakauman olevan tilastollisesti merkitsevässä yhteydessä tutkittujen henkilöiden koulutustasoon. Yhteys oli odotetun suuntainen: Pitemmälle koulutetuista oli edennyt käyttäytymisen toteutusvaiheisiin isompi osa kuin vähän koulutetuista. Tämä vastaa ennestään tunnettuja eroja sosiaaliryhmien elintavoissa. Uutta oli havainto, että aikomus muuttaa tottumusta (vaiheet: harkinta, valmistelu) oli yleisempi pitemmälle koulutetuilla kuin vähän koulutetuilla. 
 
Koulutustaso oli yhteydessä vaihejakaumaan kaikissa fyysisen aktiivisuuden tutkimuksissa, ei yhdessäkään mammografiaseulontaan osallistumista koskevassa tutkimuksessa ja osassa muista tutkimuksista. Yhteys näytti riippuvan ensi sijassa tutkitun henkilöjoukon koosta: Tutkimuksiin, joissa yhteys todettiin, oli osallistunut keskimäärin runsaat 10 000 ihmistä. Tutkimuksissa, joissa yhteyttä ei ollut, osallistuneita oli keskimäärin vajaat 1 200, joissakin vain noin 250. 
 
Tutkijat haluavat kiinnittää terveyden edistämisessä huomiota vähemmän koulutettujen väestöryhmien erityistarpeisiin niiden osalta, jotka aikovat muuttaa tottumuksiaan terveellisemmiksi tai ovat ainakin tietoisia muutoksen tarpeellisuudesta. 
 
Arviointi 
Tulokset kertovat siitä, että yleisesti koulutustaso tai sosiaaliryhmä vaikuttaa terveyskäyttäytymisen, lähinnä elintapojen, vaihejakaumaan, mutta vaikutus on lievä. Terveyden edistämisessä ei siis riitä esimerkiksi terveysvalistuksen eriyttäminen koulutus- tai sosiaaliryhmille. Hyödyllisempää on pohtia ensin, millaisesta elintavasta tai tottumuksesta on kulloinkin kysymys, ja päättää toimintatapojen mahdollisesta eriyttämisestä kussakin vaiheessa oleville sen perusteella, miten yhtenäinen ryhmä samassa muutosvaiheessa oleva ihmisjoukko on koulutuksensa, toimintatilaisuuksiensa ym. vaikuttavien seikkojen suhteen. 
 
Avainsanat 
käyttäytymisen muutosvaihe, sosiaaliryhmäerot, väestön terveyserot, terveyskäyttäytyminen, terveyden edistäminen 
 
Lyhennelmän laatija 
Ritva Nupponen, YTT, dos., vanhempi tutkija 

Liikunnan vaikutukset raskauteen liittyviin ongelmiin 

30.6.2009 

Kirjallisuuskatsauksessa tutkittiin raskautta edeltävän ja raskauden aikaisen liikunnan vaikutuksia tiettyihin raskauteen liittyviin ongelmiin kuten äidin raskausdiabetekseen, raskauden aikaiseen painonnousuun sekä sikiön syntymäpainoon, synnytyksen ajankohtaan ja synnytystapaan. Liikunta näytti vähentävän riskiä näihin raskauteen liittyviin komplikaatioihin. 

Otsikko 
Effect of exercise on pregnancy outcome 
 
Tekijät 
Gavard JA, Artal R 
 
Lähde 
Clinical Obstetrics and Gynegology 2008;51(2):467-480 
 
Tutkimuslaitos 
Department of Obstetrics, Gynegology, and Women’s Health, St Louis University School of Medicine. Saint Louis, Missouri 
 
Tutkimusasetelma 
Kirjallisuuskatsaus 
 
Tausta, ongelma ja tavoite 
Yhdysvalloissa käytössä olevat raskautta koskevat liikuntasuositukset ovat vuodelta 2002, jolloin American College of Obstetricians and Gynecologists (ACOG) suositteli päivittäin 30 minuuttia tai enemmän teholtaan kohtuullista liikuntaa raskaana oleville naisille, joilla ei ole lääketieteellisiä tai synnytykseen liittyviä komplikaatioita. Suositus on perustunut lähinnä asiantuntija-arvioihin, sillä aiheesta oli v. 2002 julkaistu tutkimuksia melko vähän ja niihin liittyi monia metodologisia ongelmia. 
Vuoden 2002 jälkeen liikunnan vaikutuksista raskauteen on julkaistu uusia tutkimuksia, ja katsausartikkelin tavoitteena oli arvioida kriittisesti raskautta edeltävän ja sen aikaisen liikunnan vaikutuksia raskauteen liittyviin ongelmiin.   
 
Menetelmät 
Katsausta varten käytiin läpi kaikki ennen vuotta 2008 julkaistut englanninkieliset tutkimukset, joita oli yhteensä 20. Äitiin kohdistuvista vaikutuksista tarkasteltiin raskausdiabetesta ja raskauden aikaista painonnousua. Sikiöön kohdistuvia muutoksia olivat syntymäpaino (pienipainoisuus, suuripainoisuus), synnytyksen ajankohta (ennenaikainen, myöhäinen) ja synnytystapa (sektiot). 
 
Päätulokset 
Useimmiten liikunta vähentää raskauteen liittyvien komplikaatioiden riskiä. Selkeimmin liikunta vähensi riskiä sairastua raskausdiabetekseen, erityisesti kun liikuntaa harrastettiin sekä ennen raskautta että sen aikana (kumuloituva vaikutus). Liikunta suojasi raskausdiabetekselta sitä paremmin, mitä reippaampaa liikuntaa harrastettiin. Samansuuntaista, mutta ei niin vahvaa näyttöä, löytyi raskausmyrkytyksen osalta. Myös raskausmyrkytyksen riski pieneni merkitsevästi, jos liikuntaa harrastettiin sekä ennen raskautta että sen aikana. Paino nousi raskauden aikana vähemmän niillä raskausdiabeetikoilla, jotka noudattivat liikunta- ja dieetti-interventiota verrattuna pelkkää dieettiä noudattaviin äiteihin. 
 
Liikunnan vaikutuksista sikiöön oli vielä melko vähän tutkimuksia. Raskautta edeltävä ja sen aikainen liikunta näyttää vähentävän ainakin pienen tai suuren syntymäpainon, sektioiden ja ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Vain raskasta liikuntaa (kestävyysjuoksua) raskauden viimeisellä kolmanneksella harrastaneilla äideillä lapsen syntymäpaino oli keskimäärin 200–400 g tavallista pienempi. 
 
Johtopäätökset 
Huolimatta eri tutkimuksien monista mahdollisista harhoista ja metodologisista ongelmista, voidaan tämän katsauksen perusteella todeta raskautta edeltävän ja sen aikaisen liikunnan vähentävän riskiä edellä kuvattuihin raskauskomplikaatioihin. Jatkossa aiheesta tarvittaisiin lisää kontrolloituja, satunnaistettuja tutkimuksia. 
 
Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Katsauksen perusteella voi suositella turvallisesti melko tehokastakin liikuntaa raskaana oleville ja raskautta suunnitteleville naisille, mikäli heillä ei ole ilmennyt raskauteen liittyviä tai lääketieteellisiä komplikaatioita. 
 
Avainsanat 
liikunta, raskaus, raskausdiabetes, raskauden aikainen painonnousu 
 
Lyhennelmän laatija 
Tanja Mäkinen, LL, liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri

Iäkkäiden tasapaino-ongelmat ja luunmurtumariski 

31.3.2009 

Niillä iäkkäillä ruotsalaisilla, jotka kysyttäessä kertovat huonontuneesta tasapainosta, on kolminkertaistunut riski saada jokin osteoporoottinen murtuma. Yksinkertainen kysymys tasapaino-ongelmista onkin varsin helppo ja halpa tapa arvioida iäkkään murtumariskiä. 

Otsikko 
Simply ask them about their balance – future fracture risk in a nationwide cohort study of twins 
 
Tekijät 
Wagner H, Melhus H, Gedeborg R, Pedersen NL, Michaëlsson K 
 
Lähde 
American Journal of  Epidemiology 2009;169:143—149. 
 
Tutkimuslaitos 
Department of Surgical Sciences, Section of Orthopaedics, University Hospital, Uppsala, Ruotsi 
 
Tausta 
Osteoporoosi ja etenkin kaatuminen ovat välittömiä riskitekijöitä iäkkäiden henkilöiden luunmurtumille. Huono tasapaino on yhteydessä kaatumisiin, mutta sen itsenäistä roolia murtumien ennustamissa ei ole tutkittu riittävästi ja tulokset ovat olleet epäyhtenäisiä. 
 
Tutkimusasetelma 
Ruotsalaisen väestöpohjaisen kaksoskohortin etenevä seuranta Uppsalassa; henkilöiden ikä seurannan alussa oli 55—88 vuotta. 
 
Kysymyksenasettelu 
Tutkimus halusi selvittää, voidaanko yksinkertaisella kysymyksellä iäkkään henkilön mahdollisista tasapainovaikeuksista ennustaa tulevia, kaatumisiin liittyviä luunmurtumia.  Tarve yksinkertaisille ja halvoille murtumariskin arviointimenetelmille on ilmeinen. 
 
Menetelmät 
Ruotsalaisessa yli 55-vuotiaiden kaksosten seurantakohortissa (n=29 276), joka toteutettiin vuosina 1998—2000, tutkittaville tehtiin laaja-alainen puhelinhaastattelu elintavoista, oireista ja sairauksista. Yksi kysymys kuului: “Onko teillä huonontunut tasapaino?” ja siihen vastausvaihtoehdot olivat “kyllä” tai “ei”. 
 
Haastatteluun vastasi 84 % kohortista. Haastattelun jälkeen seurattaville tulleet luunmurtumat rekisteröitiin Ruotsin kansallisesta hoitoilmoitusrekisteristä ja seurattavien omista ilmoituksista. 
 
Päätulokset 
Verrattuna niihin, jotka haastattelussa olivat vastanneet, ettei heidän tasapainonsa ole huonontunut (88 % kaikista), tasapaino-ongelmasta kertoneilla (12 % kaikista) oli 3-kertainen riski saada jokin osteoporoottinen murtuma seuranta-aikana.  Lonkkamurtumariski oli vastaavasti 3,9-kertainen. Koska tasapaino-ongelma oli myös kohdeväestössä varsin yleinen (em. 12 %), jopa 33 % kaikkien osteoporoottisten murtumien ja 45 % lonkkamurtumien riskin vaihtelusta tutkitussa väestössä voitiin selittää huonontuneen tasapainon avulla. 
 
Johtopäätökset 
Iäkkäillä, jotka kertovat haastattelussa, että heillä on huonontunut tasapaino, on selvästi kohonnut riski saada kaatumisiin liittyvä luunmurtuma.  Riski ei näytä selittyvän muilla tunnetuilla murtumien riskitekijöillä. Yksinkertainen kysymys tasapainosta on helppo ja nopea tapa arvioida iäkkään murtumariskiä. 
 
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi 
Tutkimus on erittäin hyvin toteutettu väestöpohjainen epidemiologinen kohorttiseuranta.  Aineisto oli tarpeeksi suuri ja sen seuranta-aika riittävän pitkä, jotta asetettuihin kysymyksiin saatiin riittävän luotettavat vastaukset. Aineiston tilastollinen käsittely oli asianmukainen ja mahdolliset tulosta sekoittavat tekijät oli otettu hyvin huomioon.  Ansiokasta oli myös se, että murtumat oli mitä ilmeisimmin saatu hyvin kattavasti ja luotettavasti kerätyksi.   
 
Tutkimusasetelman suurin ongelma oli, että kysymys tasapaino-ongelmista oli varsin yksinkertainen eikä aineisto siten anna lisätietoa esimerkiksi tasapaino-ongelmien ja murtumien annos-vastesuhteista. Aineisto ei myöskään pystynyt rekisteröimään kaatumisia, joten tasapaino-ongelmien suhde kaatumisiin jäi selvittämättä. Lisäksi on muistettava, että kaikkia mahdollisia tulosta sekoittavia tekijöitä ei yhdessä tutkimuksessa yleensä pystytä hallitsemaan. 
 
Pyydetyssä kommentissa Michael Walsh ehdottaakin, että yksittäisten riskitekijöiden sijasta analysoitaisiin iäkkäiden henkilöiden raihnaisuuden ja murtumien koko riskitekijärypästä yhdessä, koska lukuisat murtumien riskitekijät vaikuttavat samansuuntaisesti rinnakkain tai peräkkäin ja korreloivat usein vahvasti keskenään.       
Jatkotutkimusten selvitettäväksi jää, voidaanko esimerkiksi tasapainoa lisäävillä harjoitteilla vähentää iäkkäiden murtumariskiä.   
 
Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Kokonaisuutena ruotsalaistutkimus antaa vahvaa näyttöä sen puolesta, että varsin yksinkertaisilla kysymyksillä ja havainnoinneilla on mahdollista selvittää luotettavasti iäkkäiden luunmurtumariskiä. Kysymys tasapaino-ongelmista, liikkumisvarmuudesta ja mahdollisista kaatumisista tulisikin liittää mukaan kaikkiin tilanteisiin, joissa ikäihmistä haastatellaan hänen terveydestään ja sairauksistaan. Tämä on erityisen tärkeätä, jos iäkäs henkilö on tullut vastaanotolle jonkin vamman takia. 
 
Avainsanat 
ikääntyneet, tasapaino-ongelmat, kaatuminen, murtumat 
 
Lyhennelmän laatija 
Pekka Kannus, LT, dosentti, ylilääkäri, UKK-instituutti 

Keski-ikäiset tamperelaiset aiempaa terveempiä, nuorten aikuisten terveyskehityksessä uhkia 

31.3.2009 

Eri ikäryhmien terveyden kehitys 2000-luvulla on ollut epätasaista. Keski-ikäisten ja juuri eläkeiän saavuttaneiden terveydentila ja fyysinen toimintakyky ovat kohentuneet. Sen sijaan aikuistuvien nuorten terveys ei ole parantunut, ja on joiltakin osin kehittynyt jopa epäsuotuisaan suuntaan, mm. lihavuus ja liikkumattomuus ovat yleistyneet. Väestöryhmien väliset terveys- ja elintapaerot ovat edelleen suuria. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta UKK-instituutin ja Tampereen kaupungin raportista ”Tamperelaisen aikuisväestön terveys ja terveyspalvelujen käyttö”. 

Terveydentila 
Nuorten ja nuorten aikuisten (15−34-vuotiaat) naisten koettu terveys huononi koko 1990-luvun, mutta ei ole enää muuttunut 2000-luvulla. Nuorten miesten sairastavuus on viime vuosina jonkin verran lisääntynyt. Nuorten yleisimpiä sairauksia ja vaivoja olivat lihavuus (9 %), masennus (7 %), astma (6 %) ja selkävaivat (6 %). Nuorista naisista noin 15 prosenttia kärsi unettomuudesta usein ja joka neljäs poti lähes jatkuvaa väsymystä. Myös elintavoissa on parantamisen varaa. Nuorilla naisilla tupakointi ei ole vähentynyt yhtä selvästi kuin miehillä. 30 prosenttia 15−24-vuotiaista naisista tupakoi satunnaisesti tai päivittäin, nuorista miehistä 25 prosenttia. Yli puolet (54 %) 25−34-vuotiaista miehistä käytti alkoholia viikoittain, naisista 30 prosenttia. Terveyden kannalta riittämättömästi liikkuvia oli lähes 40 prosenttia nuorista aikuisista, lapsiperheiden vanhemmista yli puolet. Ylipainoisten osuus 25−34-vuotiaista oli noussut 35 prosentista 40 prosenttiin kolmessa vuodessa. 
 
Keski-ikäisten (45−64-vuotiaat) koettu terveys oli kohentunut ja psyykkinen oireilu ja haittaava pitkäaikaissairastavuus olivat vähentyneet sekä pitkällä (1990-luvulta alkaen) että lyhyellä (2000-luvulla) aikavälillä. Tämä trendi näkyy myös koko maassa. Tästä myönteisestä kehityksestä huolimatta monet sairauksien riskitekijät yleistyvät keski-iässä. Noin neljäsosalla oli kohonnut verenpaine, viidesosalla kohonnut kolesteroli ja lähes viidennes työikäisistä oli lihavia. Vaikka päivittäinen tupakointi oli vähentynyt, silti noin viidennes poltti päivittäin, miehet yleisemmin kuin naiset. Vähintään kaksi kertaa viikossa alkoholia käyttävien osuus oli lisääntynyt 1990-luvun alusta, miehillä 28 prosentista 37 prosenttiin ja naisilla 8 prosentista 20 prosenttiin. Runsas kolmannes keski-ikäisistä (37 %) liikkui liian vähän. Vuodesta 2005 liikuntaa olivat lisänneet vain 45−54-vuotiaat miehet, jotka olivat aktivoituneet sekä vapaa-ajallaan että arkiliikunnassa. 
 
Ikääntyneiden terveyskehitys on ollut pääosin myönteistä 2000-luvulla. Varsinkin nuorimpien eläkeikäisten (65−74-vuotiaat) naisten terveys ja fyysinen toimintakyky olivat kohentuneet. Sen sijaan yli 75-vuotiaista miehistä ja naisista valtaosalla oli jokapäiväistä elämistä rajoittavia sairauksia tai vaivoja sekä heikentynyt liikkumiskyky. Joka toisella 75 vuotta täyttäneellä naisella oli hyvin suuria vaikeuksia raskaampien kotitöiden tekemisessä.   
 
Monet terveysongelmat kuten huonoksi koettu terveys ja haittaavat sairaudet, unettomuus, huono fyysinen kunto ja päivittäinen tupakointi olivat yleisimpiä vähiten koulutettujen ja työmarkkina-asemaltaan heikoimmassa asemassa olevien eli työttömien keskuudessa. Vastaavasti terveimpiä olivat eniten kouluja käyneet ja vakinaisessa työssä olevat. Nämä väestöryhmien erot alkoivat näkyä jo nuoressa aikuisiässä ja olivat suurimmillaan työikäisillä. Sosioekonomiset terveyserot eivät ole ainakaan pienentyneet 2000-luvulla ja saattavat lähivuosina vielä lisääntyä. 
 
Terveyspalvelut 
Lääkärin vastaanotolla vuoden aikana käyneitä oli 76 prosenttia, kun vastaava osuus vuonna 2005 oli 72 prosenttia. Viime vuosina selvimmin osuuttaan kaikista lääkärikäynneistä olivat lisänneet työterveyslääkärikäynnit. Noin 60 % vastaajista oli käynyt vuoden aikana hammaslääkärissä, noin 40 prosenttia yksityissektorilla ja noin viidennes kunnallisella puolella. 
 
Kunnallisista terveyspalveluista kaikkein tyytyväisimpiä oltiin aikuisneuvontaan, äitiys- ja lastenneuvoloihin ja opiskelijaterveydenhuoltoon. Omalääkärin vastaanotolla vuoden aikana käyneistä (29 %) lähes 80 prosenttia oli tyytyväinen saamiinsa palveluihin. Eniten tyytymättömiä (30 %) oli nuorten aikuisten joukossa. Iän myötä tyytyväisyys omalääkäripalveluihin lisääntyi. 
 
Runsas kymmenesosa (12 %) vastaajista oli sitä mieltä, että kunnalliset sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat Tampereella hyvin, vajaa kolmannes (30 %) toivoi niihin pieniä muutoksia ja viidennes katsoi palvelujen tarvitsevan perusteellisia muutoksia tai koko palvelujärjestelmän uudistamista. Loput eivät ottaneet kehittämistarpeisiin kantaa. Suurin kehittämistarve (39 prosentin mielestä) oli hammashoitopalveluilla. Sitten tulivat vanhustenpalvelut (30 %) sekä mielenterveyspalvelut ja terveyskeskuspalvelut (21 %). 
 
Tulokset osoittavat, että erityisesti aikuistuvien nuorten terveystarpeisiin ja -palveluihin on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota, sillä myöhemmän aikuisiän hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavat elinolot ja elintavat alkavat vakiintua jo tässä iässä. Tulisi turvata myös työelämän ja työterveyshuollon ulkopuolella olevien työikäisten työkykyä ylläpitävät terveyspalvelut. 
 
 
Nyt seitsemättä kertaa toteutettua väestön terveysseurantaa on tehty vuodesta 1990 kolmen vuoden välein Tampereen kaupungin ja UKK-instituutin yhteistyönä. Vuoden 2008 terveys- ja sosiaalikyselyyn vastasi 2 120 15 vuotta täyttänyttä tamperelaista osa kirjelomakkeella ja osa internetin kautta. Vastausprosentti oli 61 prosenttia, joka oli hieman alhaisempi kuin aiempina vuosina. 
 
 
Julkaisu
Olavi Paronen, Riitta Luoto & Mika Vuori: Tamperelaisen aikuisväestön terveys ja terveyspalvelujen käyttö. Tampereen terveys- ja sosiaalikyselyn 2008 tuloksia. Tampereen kaupunki. Tietotuotanto ja laadunarviointi. Julkaisusarja C 6/2009. 

Värähtelyharjoittelun vaikutukset kehon koostumukseen 

31.1.2009 

Voimaharjoittelu sekä yksin että yhdistettynä värähtelyharjoitteluun parantaa kehon koostumusta. Harjoittelu ei muuta kehon rasvan määrää, mutta rasvaprosentti pienenee, koska lihasmassan määrä kasvaa. 

Otsikko 
Wholebody vibration augments resistance training effects on body composition in postmenopausal women 
 
Tekijät 
Fjeldstad C, Palmer IJ, Bemben MG, Bemben DA 
 
Lähde 
Maturitas 2009; 63: 79-83 
 
Tutkimuslaitos 
Oklahoman yliopisto, USA 
     
Tutkimusasetelma 
interventio 
 
Tausta 
Iän myötä kehon koostumus muuttuu. Vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla hormonaaliset muutokset johtavat siihen, että rasvaa alkaa kertyä keskivartaloon, mikä puolestaan voi johtaa insuliiniresistenssiin ja metabooliseen oireyhtymään. Iän myötä menetetään myös lihasmassaa ja liikkuvuus ja toimintakyky huononevat. 
 
Vaikka voimaharjoittelun on todettu ylläpitävän ja jopa lisäävän lihasmassaa ja -voimaa, sen vaikutus rasvakudokseen on jäänyt vähäiseksi. Intensiivinen kovatehoinen voimaharjoittelu ei sovi kaikille (esim. nivelrikosta kärsiville), joten tarvitaan vaihtoehtoisia tapoja vaikuttaa kehon koostumukseen. 
 
Värähtelyharjoittelua on tutkittu viime vuosina yhtenä mielenkiintoisena harjoittelumuotona. Teoriassa värähtely voi jopa moninkertaistaa voimaharjoittelun tehon edellyttäen, että harjoittelun aiheuttama kuormitus on turvallinen ja toteuttamiskelpoinen. 
 
Vaikka useimmissa tutkimuksissa värähtelyä on siedetty hyvin, se voi aiheuttaa myös haitta- ja sivuvaikutuksia, kuten alaselkäkipua, huimausta, ihon punoitusta, turvotusta tai alaraajojen kutinaa tai pistelyä. Siksi värähtelyharjoittelusta tarvitaan lisää tutkimusta, jotta ihmisille voidaan antaa ohjeita turvalliseen mutta tehokkaaseen harjoitteluun. 
 
Kysymyksenasettelu 
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, tehostaako värähtely voimaharjoittelun vaikutusta kehon koostumukseen vähän liikuntaa harrastaneilla vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla. 
 
Aineisto 
Tutkittavat 60–75-vuotiaat naiset (n=62) jaettiin kolmeen ryhmään: 1) voimaharjoittelu 2) värähtely & voimaharjoittelu ja 3) vertailuryhmä eli ei harjoittelua. Harjoittelujakso oli kahdeksan kuukautta, ja harjoitusohjelma tehtiin Cybex®-laittein ja värähtelyharjoittelu Power Plate® -värähtelylevyllä. Kehon koostumus mitattiin luustodensitometrillä (DXA) ennen tutkimuksen alkua ja kahdeksan kuukauden kuluttua. 
 
Päätulokset 
Molemmissa harjoitusryhmissä kehon koostumus muuttui myönteisesti. Vaikka koko kehon rasvan määrä ei muuttunut, rasvaprosentti väheni, kun lihasmassan määrä suureni vertailuryhmään verrattuna. Muutos johtui siis lihasmassan lisääntymisestä, ei rasvamassan vähenemisestä. Yhdistetty värähtely & voimaharjoittelu oli hieman tehokkaampaa kuin voimaharjoittelu yksin. 
 
Erityisesti yläraajojen ja vartalon massan jakaumassa tapahtui muutoksia. Alaraajoissa ei ollut muutosta sen paremmin harjoitus- kuin vertailuryhmissä. Luun mineraalimassa näytti hieman vähenevän molemmissa harjoitusryhmissä, vertailuryhmässä ei ollut muutosta. 
 
Johtopäätökset 
Varttuneilla naisilla sekä voimaharjoittelu yksin että yhdistetty värähtely- & voimaharjoittelu paransivat kehon koostumusta. Muutos johtui siitä, että lihasmassa lisääntyi. Rasvamassa ei vähentynyt kummassakaan harjoitusryhmässä. 
 
Tutkimuksen toteutuksen arviointi 
Tutkimukseen osallistuvat olivat vapaaehtoisia naisia, ja vaikka tutkimus on interventio, se ei ole satunnaistettu. Tekijät eivät kerro, miten tutkittavat jaettiin ryhmiin, mutta on mahdollista, jopa todennäköistä, että harjoitusryhmiin kuuluvat naiset olivat keskimääräistä innokkaampia harjoittelemaan, mikä selittää korkean hoitomyöntyvyyden (yli 90 %). 
 
Ryhmät ovat pienet ja 62 aloittaneesta 55 pysyi mukana koko tutkimuksen ajan. Raportista ei käy ilmi, olivatko kaikki harjoitukset ohjattuja. Mitään sivuvaikutuksia tai vammoja ei myöskään kuvata, mutta seitsemän naista kuitenkin keskeytti harjoitusohjelman. 
 
Ryhmien välillä oli eroja lähtötilanteessa, mitä ei oteta huomioon tulosten arvioinnissa. Tutkijat eivät pohdi DXA:aan liittyvää mittausharhaa, joka voi selittää pienen, mutta kliinisesti merkityksettömän luumassan vähenemisen harjoitusryhmissä. He eivät myöskään raportoi lihasvoimamittausten tuloksia lähtötilanteessa eivätkä niissä tapahtuneita muutoksia. 
 
Harjoitusohjelma oli kuitenkin melko intensiivinen, joten olisi mukava tietää, miten se vaikutti lihasvoimaan. On myös hämmästyttävää, että alaraajojen lihasmassa ei muuttunut, kuormittihan harjoitusohjelma myös alaraajoja. 
 
Tulosten soveltaminen käytäntöön 
Värähtelyharjoittelu kiinnostaa kovasti sekä kuntoliikunnan ja kuntoutuksen parissa työskenteleviä että asiakkaita. Monilla kuntosaleilla asiakkaiden käytössä on jo värähtelylaitteita, vaikka niiden tehosta tai vaikutuksista tiedetään toistaiseksi hyvin vähän. 
 
Tutkimusta siis tarvitaan, jotta asiakkaille voitaisiin kertoa, mitä hyötyä värähtelyharjoittelusta mahdollisesti on, ja heitä osattaisiin ohjata turvalliseen ja tehokkaaseen harjoitteluun. Toistaiseksi tehtyjen tutkimusten tuloksia on myös vaikea vertailla, koska käytetyt laitteet ja ohjelmat (amplitudit, taajuudet tai altistusajat) ovat erilaisia, tutkittavista puhumattakaan. 
 
Parantaako värähtelyharjoittelu lihasvoimaa, lihasten voimantuottoa, kehon koostumusta, kehon hallintaa tai tasapainoa, ja voisiko se vaikuttaa myös luustoon vähentäen osteoporoosin vaaraa? Tämän selvittäminen jää tulevien tutkimusten varaan. 
 
Avainsanat 
värähtelyharjoittelu, voimaharjoittelu, kehon koostumus, lihasmassa, rasvaprosentti 
 
Lyhennelmän laatija 
Kirsti Uusi-Rasi, FT, erikoistutkija, UKK-instituutti 
 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan