Hyppää sisältöön

TULE-ystävällinen joogapilates – miksi ohjaajakoulutus on tarpeen?

UKK-instituutti aloittaa syksyllä 2018 TULE-ystävällisen joogapilateksen ohjaajakoulutuksen. Blogissa koulutuksen vastuuhenkilö, suunnittelija Annika Taulaniemi kuvaa syitä, jotka johtivat uuden koulutuksen kehittämiseen sekä tapoja, joiden avulla koulutusta lähdettiin rakentamaan. 

Pilates on keikkunut vuosia American College of Sports Medicinen vuosittain julkaisemalla liikuntatrendien listalla 20 suosituimman liikuntamuodon joukossa, viimeksi julkaistussa listassa sen paikan on ottanut välillä listalta pudonnut jooga. 
Terveysliikunnan asiantuntijana UKK-instituutti ei voi tarttua jokaiseen liikunnan muotikiekaukseen. Terveysliikunnan pitäisi olla turvallista ja tuottaa terveyshyötyjä vähäisin terveyshaitoin. Tämä pitäisi todentaa tutkitun tiedon avulla. Kuitenkin suurin osa liikunnan terveyshyödyistä esim. tuki- ja liikuntaelimistölle (TULE) jää toteutumatta sen vuoksi, että kestävyystyyppisen liikunnan lisäksi suositellut kaksi lihaskunto- ja/tai liikehallintaharjoituskertaa viikossa toteutuu vain 10,8 %:lla suomalaisesta aikuisväestöstä. Tämän vuoksi ei ole haitaksi, että perinteinen tutkimuslaitos tarttuukin liikuntamuotoon, joka on suosittu. 

Tutkimustietoa tarvitaan  

Kun aikanaan toistakymmentä vuotta sitten opiskelin pilatesohjaajaksi (Ylab Education Tukholma), tein koulutukseen liittyvän lopputyön aiheesta ”Pilates for Low Back Pain”. Tutkitun tiedon määrä oli hämmästyttävän vähäinen verrattuna siihen, miten voimakkaasti pilatesta oli markkinoitu menetelmänä, jonka avulla selkäkivut jäävät historiaan. Olin itsekin aloittanut pilatesharrastuksen juuri tämän vuoksi, kun fysioterapeutin pohjakoulutuksella ajattelin tämän symmetrisen, pääosin lattiatasossa tapahtuvan harjoittelun korjaavan kieroa selkääni ja auttavan toistuviin, alati paheneviin selkäkipujaksoihini. 
Väitöskirjatyöni ja erilaisten UKK-instituutissa toteutettujen koulutusten myötä olen jatkuvasti seurannut tutkimusjulkaisuja pilateksen vaikutuksista terveyteen. Valitettavasti tämän alan tutkimuksen laadulle ja kattavuudelle ei voi kauheasti vieläkään hurrata. Esimerkiksi kaikki pilateksen vaikutusta selkäkipuun käsittelevät tutkimukset on toteutettu kroonista selkäkipua potevilla, jolloin lähes mikä tahansa, vähänkin järkevästi toteutettu liikunta on hyödyllistä. Myös tutkimus joogan vaikutuksista selkäkipuun on keskittynyt kroonisiin selkäpotilaisiin. UKK-instituutin raportointivaiheessa oleva, ei-kroonista (toistuvaa tai sub-akuuttia) selkäkipua potevien hoitoalan työntekijöiden sovellettua pilatestyyppistä ja selkäneuvontaa käsittelevä tutkimus (NURSE RCT) tuo tähän lähiaikoina oman, tarpeellisen lisänsä. 

Selän terveyttä tukevan tutkimustiedon valossa pilates sinällään ei ole – hyvin toteutetusta mainonnasta huolimatta – tarpeeksi kattava liikuntamuoto. Pitkälle joogaharjoitusten pohjalta kehitetyssä, mutta joogan filosofian hylänneessä perinteisessä pilateksessa on aika vähän joogaan sisältyviä alaraajojen ojennusvoimaa, tasapainoa sekä useiden TULE-terveyden kannalta oleellisten nivelten liikkuvuutta lisääviä harjoituksia. Toisaalta joogassa ei välttämättä keskitytä samalla tavoin keskivartalon harjoittamiseen kuin pilateksessa, missä keskivartalon lihasten roolista ja hengityksen merkityksestä on paljon erilaisia koulukuntaeroja. Selän terveyttä tukevien, tutkittujen periaatteiden toteuttaminen harjoittelussa edellyttää usein huolellista harjoitusten valintaa ja/tai muokkaamista. Näiden periaatteiden noudattaminen tukee samalla myös muun tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä. 

Joogavammat 

Joogaharrastajien määrän lisääntymisen myötä myös joogavammat ovat lisääntyneet. USA:ssa tehdyn selvityksen mukaan joogavammat lisääntyivät vuosien 2001-2014 välissä 8-kertaisesti yli 65-vuotiailla, nuoremmilla (45-65v) ne ”vain” kaksinkertaistuivat. Suurin osa vammoista oli erilaisia revähdyksiä ja venähdyksiä ja tapahtui vartalon alueelle, etenkin selälle. Muita yleisiä vammakohteita ovat niska, olkapäät ja ranteet sekä alaraajat – siis lähes koko keho. Koska isossa mittakaavassa joogan moninaiset terveysvaikutukset peittoavat joogassa syntyneet vammat, amerikkalaiset viranomaiset suosittelevat sen harjoittamista, mutta vain asianmukaisesti koulutetun joogaopettajan ohjauksessa. 

Joogaa – pilatesta – joogapilatesta 

Itse aloitin alkuun hyvinkin epäsäännöllisen joogaharrastukseni tämän vuosituhannen alussa. Astangajoogatunnilla tapahtuneen selkävamman seurauksena pidin joogassa pitkähkön tauon, ja keskityin lähinnä pilatekseen, kunnes palasin myös joogaharjoittelun pariin. Koska mielestäni pilateksesta ”puuttui” jotain ollakseen koko kehon TULE-terveyttä tukevaa, halusin ottaa omaan ohjaukseeni enemmän joogan harjoituksia, mistä syystä kouluttauduin ensin Power Yoga-ohjaajaksi (Ylab Education) ja sen jälkeen joogaopettajaksi (Purna Yoga College Helsinki). Omia tuntejani kutsuin ensin joogalla maustetuksi pilatekseksi, nyt joogapilatekseksi. Joidenkin alan toimijoiden mielestä jooga on joogaa ja pilates pilatesta, eikä niitä pitäisi yhdistää. Minä ajattelin, että on tyhmää olla hyödyntämättä sekä pilateksen että joogan hyviä puolia ja täydentää niitä toinen toisillaan. 

Ohjaajakoulutuksen tarve 

Joogan ja pilateksen harjoittelu voi sisältää TULE-vammojen riskin, mutta molempia harjoitusmuotoja voidaan toteuttaa tavalla, joka tukee TULE-terveyttä hyvin, kuntouttaa ja ennaltaehkäisee vammoja. Oma harjoitteluni toteutuu pääsääntöisesti itsekseni, mutta olen pyrkinyt käymään silloin tällöin eri ohjaajien jooga- ja pilatestunneilla. Usein olo on erinomaisen tunnin jälkeen ollut epätodellisen hyvä, lähes euforinen. Toisinaan olen ollut turhautunut, kun selkään on sattunut heti harjoitusta kokeillessa, tai kun olen joutunut jättämään osan selälle riskialttiiksi tietämistäni harjoituksista pois tai soveltamaan niiden tilalle jotain muuta. Joskus sieppaa, kun osallistujien suorituksia ei korjata, vaikka pitäisi (no eihän sen minulle osallistujana pitäisi kuulua). Kun selkä-, niska-, olkapää ja polvivammat ovat melko yleisiä, miksei ohjata järkevämmin? Nämä kokemukset ovat vahvistaneet ajatuksiani siitä, että tässä on yhden koulutuksen mentävä aukko. 

Koulutuksen sisällön suunnittelu 

Pyysin parikseni koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen fysioterapeutti, joogaopettaja ja pilatesohjaaja Merja Lindströmiä. UKK-istituutissa ja Tampereen urheilulääkäriasemalla on vankka sekä tutkimukseen että käytännön pitkään työkokemukseen perustuva asiantuntemus selkävammojen lisäksi niska-hartiaseudun ja ala-raajojen terveyttä tukevasta harjoittelusta, jota tässä koulutuksessa hyödynnetään ja jota Merjan jooga-asiantuntemus täydentää hyvin.. Rajasimme koulutuksen koskemaan TULE-terveyden kannalta oleellisia asioita: 

  • sellaista teoriatietoa, jonka ymmärtäminen on oleellista harjoitusten valinnassa, kehittelyssä, muokkaamisessa, toteutuksessa ja ohjauksessa ja 
  • sellaisia käytännön jooga- ja pilatesharjoituksia, jotka ovat erityisen tarpeellisia ja jotka ohjataan TULE-terveyden kannalta perustellulla tavalla. 

Moniin joogakoulutuksiin oleellisena osana kuuluva joogafilosofia, mantrat sekä ravitsemus ja life-style jäävät tämän koulutuksen ulkopuolelle, samoin pilateksen laiteharjoittelu ja edistyneiden tason mattoharjoitusliikkeet. Suomessa on jo paljon hyvää koulutusta niistä kiinnostuneille. 

Me haluamme toteuttaa koulutuksen, jonka käyneet osaavat suunnitella ja ohjata joogapilatestunteja, jotka ovat turvallisia, TULE-terveyttä tukevia, ja jonne asiakkaat haluavat tulla uudelleen. 

Koulutus alkaa syyskuusssa 

Koulutus alkaa syyskuussa 2018 ja jatkuu helmikuuhun 2019. Kurssi sisältään viisi lähiopeutusjaksoa sekä verkko-opiskelua Opintuutti-verkko-oppimisalustalla ja omaa harjoittelua koulutuksessa saatujen videoiden avulla. 
Omat kokemukseni UKK-instituutin Opintuutti-verkko-oppimisalustan käytöstä selkäystävällisissä pilateskoulutuksissa ovat osoittaneet, että myös hyvin käytännönläheistä koulutusta pystytään toteuttamaan lähiopetusjaksojen lisäksi myös verkossa, mikä on osallistujalle usein kätevämpää. Myös luonto kiittää turhan matkustelun välttämisestä. 

 
Annika Taulaniemi 
suunnittelija, THM, ft, pilatesohjaaja, joogaopettaja ja väitöskirjatutkija, jonka omat selkävaivat ovat pysyneet kurissa jo vuosia (KOP KOP puuhun) 

19.6.2018  

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan