Helsingin ja Uudenmaan neuroyhdistys järjesti toukokuun lopussa koulutus- ja keskustelutilaisuuden aiheesta Miksi neurologista sairautta sairastavan kannattaa liikkua ja miten?
Paljon kysymyksiä – vähän yksiselitteisiä vastauksia
Keskustelu eteni alustukseni aiheiden suuntaisesti: Miksi kenen tahansa kannattaa liikkua? Miten liikunta vaikuttaa neurologisen sairauden oireisiin? Miten liikkumista pitää soveltaa ja säätää neurologisten oireiden kanssa? Miten liikkuminen vaikuttaa kipuun? Mitä ovat nykyiset, suomalaiset liikuntasuositukset? Mitä lisäarvoa uudet, vuonna 2018 julkaistut amerikkalaiset liikuntasuositukset tuovat? Minkälaiset suositukset auttaisivat osallistujia oman liikkumisen suunnittelussa? Riittääkö viikkosuositus vai auttaisiko päiväkohtainen suositus jäsentämään tarkemmin oman liikkumisen toteutusta? Minkälaisia liikkumisen motiiveja osallistujat tunnistavat? Mitä liikkumisen esteitä, mitkä niistä liittyvät sairauden oireisiin, mitkä ovat ulkoisia syitä?
Uudet, vuonna 2018 julkaistut suositukset korostavat liikunnan ja unen välisiä yhteyksiä. Osallistujien omat kokemukset asiasta vaihtelivat. Pääsääntöisesti liikunnan, varsinkin ulkona liikkumisen koettiin tuovan paremman unen. Tuotiin esiin myös raskaamman liikunnan mukanaan tuoma unettomuus: vaikka liikkuminen olisi tapahtunut aamupäivällä, siitä voi seurata seuraavan yön univaikeuksia. Keskustelua herättivät myös liikuntasuositusten sanamuodot: jos liikunnan intensiteettiä kuvataan ilmaisulla ”hengästyy ja hikoaa”, mitä sitten, jos ei koskaan pääse liikkumisessaan sille tasolle, että hengästyy ja hikoaa (ehkä autonomisen hermoston toiminnan muutosten vuoksi). Myös hiljattain julkaistun tutkimuksen (Demaneuf et al. 2019) esittely liikuntaharjoittelusta MS-tautia sairastavan kivun hallinnassa herätti vilkasta keskustelua, ja osallistujat pohtivat sairauden, kivun ja liikunnan yhteyksiä monesta näkökulmasta.
Liikkumisen mahdollisuudet kapenevat sairauden edetessä
Liikkumisvaikeuksien ja toimintakyvyn laskun myötä liikkumisen mahdollisuudet kapenevat. Ohjattujen liikuntojen tarjonta koettiin osin rajalliseksi. Nuori tai keski-ikäinen neurologista sairautta sairastava ei löydä aamulla tai päivällä mieluista liikuntaa, jos tarjonta keskittyy pääosin eläkeläisten tuolijumppaan. Illalla ei enää jaksa eikä pärjää terveempien ja parempikuntoisten ohjatuissa ryhmissä. Itsestä huolehtiminen,toimintakyvyn ja terveyden ylläpito ei aina riitä motiiviksi, halutaan kokea myös liikunnan iloa, kilpailua tai mielihyvää kuten kuka tahansa liikkuja. Toisaalta korostettiin myös liikkumista yli kuntarajojen, tiedotusta, omaa aktiivisuutta ja omien toiveiden esille tuomista liikuntaa järjestäville tahoille.
Vuoropuhelu avartaa näkemyksiä liikkumisen soveltamisesta
Keskustelun aktivisuus yllätti. Kouluttajana miettii usein, miten saisi osallistujat keskustelemaan, kysymään, haastamaan ja etsimään ratkaisuja. Painajaisena on täysin tuppisuuna istuva porukka, joka ei nosta katsettaan pöydästä. Tyhjän ajan pelko laittaa haalimaan ”varoiksi” liikaa materiaalia. Nyt ei ollut siitä pelkoa. Keskustelu, kysely ja kommentointi oli varsin vilkasta. Meidän ammattilaisten on muistettava, että samat liikkumisohjeet eivät päde kaikille neurologisissa sairauksissa. Jokainen itse sairastava on omien oireidensa ja kehonsa reaktioiden asiantuntija. Niiden esiin tuominen auttaa ymmärtämään sitä laajaa asioiden määrää, joka tulee ottaa huomioon neurologista sairautta sairastavien liikkumista koskevan materiaalin tuottamisessa, liikkumisen lisäämisessä tai liikunnan toteutuksessa.
Annika Taulaniemi
suunnittelija, UKK-instituutti
Neuroliiton liikunnan neuvottelukunnan puheenjohtaja
Kuvassa Annika Taulaniemi kouluttamassa. Paikalla oli yli 20 aktiivista paikallisen neuroyhdistyksen jäsentä.
Kuva: Neuroliiton liikuntapalveluiden erikoissuunnittelija Riitta Samsten
5.6.2019