Hyppää sisältöön

Liikkeelle myös korona-aikana – Lue UKK-instituutin kootut vinkit

Koostimme lukupaketin UKK-instituutin asiantuntijoiden ohjeista poikkeusolojen liikkumiseen, paikallaanolon tauottamiseen ja urheiluun. 

Koronapandemia on aiheuttanut suuria muutoksia päivittäiseen liikkumiseen, liikunnan harrastamismahdollisuuksiin sekä kilpaurheiluun. Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että liikkumista ja treenaamista jatketaan myös poikkeusoloissa, ja UKK-instituutin asiantuntijat ovat antaneet monessa eri mediassa ohjeita ja vinkkejä korona-ajan liikkumiseen. 

Alla olevasta koosteesta ja linkatuista jutuista voit lukea tarkemmin, miten lääketieteen tohtori Tommi Vasankari, erikoistutkija Pauliina Husu, hallinto- ja kehitysjohtaja Anne-Mari Jussila ja ylilääkäri Jari Parkkari ovat ohjeistaneet harjoittelemaan ja palautumaan koronan keskellä. Samalla voit poimia käyttöösi taukojumpat ja muut kotioloihin soveltuvat liikkumisvinkit. 

Ikäihmiset 

Aamulehdessä ja Iltalehdessä on tuotu esiin ikäihmisten liikkumattomuuden ikäviä seurauksia. Tommi Vasankarin mukaan korona osuu ikääntyneille juuri pahimpaan aikaan. 
– Yhden aktiivisen kauden putoaminen pois voi aiheuttaa pahoja terveyshuolia ikäihmisille heti seuraavana talvena, Vasankari huolehtii. 
Ikäihmisten onkin erityisen tärkeää harrastaa jumppaa kotona ja käydä lenkillä. 
– Sillä tavalla he rakentavat suojaa tulevan talven liukkaita kelejä ja flunssaepidemioita vastaan, Vasankari toteaa. 

Kokeile: Kotijumpat iäkkäille 

Kahden eritasoisen kotiharjoitteluohjelman liikkeet harjoittavat tasapainoa ja lihasvoimaa. 

Lapset ja nuoret 

Ilta-Sanomissa on pohdittu usean asiantuntijan johdolla, mitä lasten ja nuorten hyvinvoinnille tapahtuu, kun urheiluseurojen ja koulujen toiminta koronaviruksen myötä pysähtyi. UKK-instituutin johtaja, lääketieteen tohtori Tommi Vasankari kantaa huolta etenkin vähiten liikkuvista lapsista ja nuorista. 
– Heidän kohdallaan koululiikunta, koulumatkat ja koulun aikana liikkuminen ovat olleet yhdessä se liikkumisen summa, Vasankari mainitsee. 

Lisää liikettä: Breikkikalenteri 

Smart Moves -hankkeessa tuotettu Breikkikalenteri tarjoaa ideoita liikkeen lisäämiseen. 

Kuntoilijat 

Helsingin Sanomissa on syvennytty arjen aktiivisuuteen. Elämänpiirin typistyessä ja arkiliikunnan vähentyessä liikkumattomuus voi lisääntyä huomattavasti ja vaikutus terveydelle voi olla suuri, erikoistutkija Pauliina Husu huomauttaa. 
– Tilanteeseen on kuitenkin ratkaisuja, Husu vakuuttaa. – Liikkumisen voi ripotella lyhyiksi pätkiksi pitkin päivää: käy ulkoilemassa lounastunnilla, osallistu lasten etäliikuntatuntiin tai juo kahvit seisten. 

Yle Puheella/Tiina Lundbergin Huoltamolla on mietitty vaihtoehtoja kunnosta huolehtimiseen poikkeusaikoina UKK-instituutin hallinto- ja kehitysjohtaja Anne-Mari Jussilan kanssa. 
– Kun salille tai höntsävuorolle ei pääsekään, tulee päiviin lisätä liikettä muilla tavoin, Jussila korostaa. 

Pilko paikallaanoloa: Sylvi-taukojumpat 

Sylvin retrohenkisissä taukojumpissa tehdään kaikenikäisille sopivia liikkeitä parin minuutin ajan. 

Urheilijat 

Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä on pureuduttu koronan aiheuttamiin uhkiin etenkin urheilijan näkökulmasta. Tommi Vasankari varoittaa, että koronaviruksen vaikutukset keholle voivat olla huomattavan suuria. 
– Urheilijan kohdalla on se riski, että koronavirus vaikuttaa keuhkokudokseen eikä maksimiin viritetty kroppa välttämättä palaudu entiselleen, Vasankari mainitsee. 
Tampereen urheilulääkäriaseman ylilääkäri Jari Parkkari korostaa, että kokonaiskuormituksen huomioiminen on nyt erityisen tärkeää. 
– Koronan aiheuttaman stressin vuoksi kevyestäkin treenistä palautumiseen voi mennä useita päiviä, Parkkari painottaa. 

Treenaa turvallisesti: Terve urheilija 

Terve urheilija -ohjelman materiaalisivulta sekä YouTube-kanavalta saat runsaasti vinkkejä omatoimiseen treenaamiseen. 

Liikutaan turvallisesti & pidetään huolta toisistamme 

11.4.2020 

Jaa somessa:
Takaisin sivun yläreunaan