TUTKITTUA TIETOA SUOMESTA
Suurempi askelmäärä, pidempi seisomisaika ja parempi kunto ovat yhteydessä parempaan lihasten insuliiniherkkyyteen vähän liikkuvilla työikäisillä aikuisilla, joilla on ylipainoa ja kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen ja sydän- ja verisuonisairauksiin, selviää Turun Valtakunnallisen PET-keskuksen ja UKK-instituutin tutkimuksessa. Näitäkin tärkeämpää lihasten aineenvaihdunnalle on kuitenkin terve kehonkoostumus.
Elintavat vaikuttavat verensokeria säätelevän insuliinihormonin toimintaan. Esimerkiksi vähäisestä liikunnasta ja epäterveellisestä ruokavaliosta aiheutuva ylipaino voi johtaa insuliiniherkkyyden heikkenemiseen eli insuliiniresistenssiin. Heikentynyt insuliiniherkkyys puolestaan lisää tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.
Insuliiniherkkyys vaihtelee elimistön eri kudosten välillä. Normaalisti erityisesti lihakset reagoivat insuliiniin herkästi, ja lihasten kyky käyttää insuliinin välittämää glukoosia määrittääkin pitkälti koko kehon insuliiniherkkyyttä.
– Liikuntaharjoittelun tiedetään parantavan lihasten insuliiniherkkyyttä, mutta liikemittarilla mitatun paikallaanolon, seisomisen ja arkiliikkumisen vaikutuksia lihasten insuliiniherkkyyteen ei ole aiemmin tutkittu, kertoo väitöskirjatutkija Taru Garthwaite Turun yliopistosta.
Turun Valtakunnallisen PET-keskuksen ja UKK-instituutin tutkimuksessa selvitettiin paikallaanolon, liikkumisen ja kunnon yhteyksiä lihasten insuliiniherkkyyteen vähän liikkuvilla työikäisillä aikuisilla, joilla on ylipainoa ja kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen sekä sydän- ja verisuonisairauksiin. Insuliiniherkkyys määritettiin reisilihaksista positroniemissiotomografialla eli PET-kuvauksella.
Kehon rasvaprosentti merkittävä tekijä insuliiniherkkyydessä
Tutkimuksessa havaittiin, että pidempi seisomiseen käytetty aika, korkeampi päivittäinen askelmäärä ja parempi kunto olivat yhteydessä parempaan lihasten insuliiniherkkyyteen. Istuminen puolestaan oli yhteydessä heikentyneeseen insuliiniherkkyyteen. Lisäksi insuliiniherkkyys oli huonompaa niillä, jotka istuivat yli 10,5 tuntia päivässä verrattuna vähemmän istuviin. Kun huomioon otettiin kehon rasvaprosentti, yhteyksiä ei kuitenkaan enää havaittu.
– Tämä viittaa siihen, että kehonkoostumus on lihasten insuliiniaineenvaihdunnan kannalta tärkeämpää kuin istumiseen tai liikkumiseen käytetty aika, jos liikkuu vähän ja ylipainoa on jo kertynyt, Garthwaite sanoo.
– Liikunnan tiedetään kuitenkin auttavan painonhallinnassa ja parantavan kehonkoostumusta, ja siten kevyenkin liikkumisen tai seisomisen lisääminen arkeen voi vaikuttaa myös lihasten insuliiniherkkyyteen, Garthwaite huomauttaa.
Tämän tutkimuksen perusteella ei voida ennustaa syy-seuraussuhteita, mutta tulokset korostavat terveen kehonkoostumuksen tärkeyttä aineenvaihdunnalliselle terveydelle, erityisesti jos henkilöllä on monia diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä.
Seuraavaksi tutkijat pyrkivät selvittämään, miten päivittäisen istumisajan vähentäminen vaikuttaa lihasten insuliiniherkkyyteen ja muihin sydän- ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijöihin kuuden kuukauden mittaisen tutkimusjakson aikana.
Tutkimus on julkaistu Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports -lehdessä
Lisätietoja: väitöskirjatutkija Taru Garthwaite, Valtakunnallinen PET-keskus, Turun yliopisto, taru.garthwaite(a)utu.fi