12/2013 Urheiluvammoja voi ehkäistä harjoitteluohjelmilla
12/2013 Kalsium-D-vitamiinilisän vaikutus terveyteen
11/2013 Sähköpyöräily kohentaa vähän liikkuneen kestävyyskuntoa
10/2013 Miten edistää välituntiliikuntaa?
9/2013 Liikunta pienentää iäkkäiden murtumariskiä
6/2013 Liikehallintaharjoittelu helpottaa alaselkäkipua
6/2013 Työmatkakävely vähentää rannemurtuman riskiä
4/2013 Liikunnallisesti aktiiviset lapset nukkuvat riittävästi
3/2013 Lihaskuntoharjoittelu on yhteydessä parempaan…
2/2013 Interventioilla vain vähän vaikutusta lasten liikkumiseen
2/2013 Huono fyysinen kunto nuorena lisää keski-iän luunmurtumia
1/2013 Liiallinen istuminen on yhteydessä metaboliseen oireyhtymään
1/2013 Liikunnan lisäyksestä terveyshyötyjä ennemmin tai myöhemmin
Urheiluvammoja voi ehkäistä harjoitteluohjelmilla
18.12.2013 14.00
Keskeinen sisältö
Esiteltävässä katsauksessa selvitettiin aiemmin julkaistujen tutkimusten perusteella, voidaanko erilaisilla harjoitusinterventioilla vähentää urheilussa sattuvia äkillisiä vammoja ja rasitusvammoja. Meta-analyysin mukaan voimaharjoittelu oli tehokkain tapa vähentää urheiluvammojen riskiä. Riski pieneni myös asentotuntoharjoittelulla sekä monisisältöisellä harjoittelulla. Venyttelyharjoittelulla sen sijaan ei ollut vaikutusta urheiluvammojen riskiin.
Tutkimusasetelma
Meta-analyysi satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista.
Tausta
Urheiluvammojen ehkäisyinterventioista on tehty aikaisemmin useita katsauksia ja meta-analyysejä. Aikaisemmissa tutkimuksissa ei kuitenkaan ole tarkasteltu erikseen (stratified analyses) erilaisten harjoitusinterventioiden vaikutusta äkillisten vammojen ja rasitusvammojen riskiin.
Tutkimusongelma
Tavoitteena oli selvittää, voidaanko harjoitusinterventioilla vähentää urheiluvammoja. Lisäksi tavoitteena oli selvittää erikseen voima-, venyttely- ja asentotuntointerventioiden sekä monisisältöisten interventioiden vaikuttavuutta urheiluvammojen ehkäisyssä.
Menetelmät
Kirjallisuushaku tehtiin tieteellisistä tietokannoista (PubMed, EMBASE, Web of Science ja SPORTDiscus). Katsaukseen otettiin mukaan lokakuuhun 2012 mennessä ilmestyneet satunnaistetut kontrolloidut harjoitteluinterventiotutkimukset, jotka täyttivät seuraavat kriteerit:
1) primaaritason preventiotutkimus
2) koehenkilöt terveitä tutkimukseen liittyessään (kykeneviä täysipainoiseen urheilemiseen)
3) tutkimuksen kohteena urheilu- ja liikuntavammat
4) asianmukaiset interventio- ja kontrolliryhmät
5) ihmistutkimus
6) julkaisukieli englanti
7) vertaisarvioitu julkaisu.
Katsauksesta jätettiin pois tutkimukset, joissa käytettiin harjoittelun sijaan/rinnalla muita menetelmiä, kuten teippaus tai pohjalliset, sekä tutkimukset, joiden kohdejoukon urheilulaji oli pyöräily, moottoriurheilu, hiihto/alppilajit, tai hevosurheilu (lajin liikkuminen tapahtui kulkuvälineillä/-neuvolla).
Päätulokset
Meta-analyysiin hyväksyttiin 25 tutkimusta. Tutkimushenkilöitä oli yhteensä 26 610 ja urheiluvammoja 3464. Kolmessatoista tutkimuksessa oli mukana vain aikuisia ja 11 tutkimuksessa vain nuoria urheilijoita, yhdessä tutkimuksessa mukana oli sekä aikuisia että nuoria. Tutkimusten kohderyhminä oli jalkapalloilijoita, koripalloilijoita, käsipalloilijoita, salibandyn pelaajia, varusmiehiä, opiskelijoita ja kuntourheilijoita. 12 tutkimuksessa käytettiin monisisältöistä harjoittelua, joka koostui mm. voima-, hyppely-, tasapaino- ja tekniikkaharjoittelusta. Kuudessa tutkimuksessa interventio sisälsi asentotuntoharjoittelua mm. tasapainoilua pehmeällä alustalla tai tasapainolaudalla. Neljässä tutkimuksessa käytettiin voimaharjoittelua, johon kuului toiminnallista lihaskuntoharjoittelua tai eksentristä voimaharjoittelua. Venyttelyohjelmia käytettiin kolmessa tutkimuksessa, ja ne sisälsivät ennen harjoittelua suoritettavia staattisia venytyksiä alaraajojen lihasryhmille.
Meta-analyysin mukaan harjoitteluinterventioilla urheiluvammojen riski pieneni 36,8 %, vaikkakin yksittäisten tutkimusten tulokset eivät olleet yhteneväisiä. Ikäryhmittäin tehdyssä analyysissä harjoitusinterventiot vähensivät vammariskiä sekä nuorilla että aikuisilla. Niin äkillisten vammojen kuin rasitusvammojenkin riski pieneni harjoitteluohjelmien avulla.
Voimaharjoittelu oli tämän tutkimuksen mukaan tehokkain tapa vähentää urheiluvammojen riskiä. Vammojen riski pieneni myös asentotuntoharjoittelulla ja monisisältöisellä harjoittelulla. Venyttelyharjoittelulla ei ollut vaikutusta urheiluvammojen riskiin.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimus oli menetelmällisesti hyvin toteutettu ja selkeästi kirjoitettu.
Johtopäätökset ja tulosten soveltaminen käytäntöön
Urheiluvammojen riskiä on mahdollista pienentää harjoitusohjelmilla. Huomioitavaa on kuitenkin se, että tiettyyn harjoittelumuotoon, kuten voima-, asentotunto- ja venyttelyharjoitteluun, keskittyneitä tutkimuksia on vielä julkaistu varsin vähän. Monisisältöistä harjoittelua harjoitusinterventionaan käyttäneitä tutkimuksia on julkaistu tähän mennessä eniten. Lisätutkimusta urheiluvammojen ehkäisystä tarvitaan.
Vammojen ehkäisyyn tähtäävä harjoittelu tulisi kuulua rutiininomaisesti viikoittaiseen harjoitteluun ympärivuotisesti, etenkin lajeissa, joissa vammoja esiintyy paljon. Vammojen ehkäisyyn liittyvää tutkittua tietoa tulisi jalkauttaa systemaattisesti etenkin liikunnan ja urheilun parissa toimiville valmentajille, liikunnanohjaajille, liikunnanopettajille ja terveydenhuollon ammattilaisille.
Referoitu tutkimus
Lauersen JB, Bertelsen DM, Andersen LB. The effectiveness of exercise interventions to prevent sports injuries: a systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. Br J Sports Med, published Online First: 07.10.2013, doi: 10.1136/bjsports-2013-092538.
Artikkelin Online-supplement osoitteessa http://bjsm.bmj.com/content/early/2013/10/07/bjsports-2013-092538/suppl/DC1
Lyhennelmän laatija
Kati Pasanen, tutkimus- ja kehittämispäällikkö, filosofian tohtori, UKK-instituutti
Kalsium-D-vitamiinilisän vaikutus terveyteen
5.12.2013 14.00
Keskeinen sisältö
Esiteltävän tutkimuksen mukaan kalsium-D-vitamiinilisä ei vähentänyt lonkkamurtumien esiintyvyyttä. Lonkan luuntiheys sen sijaan parani ja nikamamurtumien esiintyvyys väheni hieman. Hyvä hoitomyöntyvyys pienensi myös lonkkamurtuman vaaraa. Vitamiinilisillä ei ollut vaikutusta myöskään suolistosyöpiin, leviävään rintasyöpään, sydän- ja verisuonitauteihin eikä kokonaiskuolleisuuteen.
Tutkimusasetelma
WHI-tutkimus (Women’s Health Initiative) on laaja seitsemän vuoden interventiotutkimus, jossa 36 282 menopaussi-iän ohittanutta naista satunnaistettiin saamaan päivittäin joko kalsium-D-vitamiinivalmiste (1000 mg + 400 IU =10 µg) tai lumevalmiste.
Tutkimuksen alkaessa tutkittavat olivat 50-79-vuotiaita. Intervention päätyttyä 29 862 naista jatkoi viiden vuoden seurantatutkimuksessa, jonka tavoitteena oli selvittää kalsium-D-vitamiinilisän pitkäaikaisvaikutuksia terveyteen. Seurannan aikana naiset saivat käyttää kalsium- ja /tai D-vitamiinivalmisteita, mikäli halusivat. Päävastemuuttujina olivat lonkkamurtumat ja suolistosyövät. Toissijaisena vastemuuttujina olivat nikamamurtumat, rinta- ja muut syövät, sydän- ja verisuonitaudit sekä kokonaiskuolleisuus.
Menetelmät
Tutkimuksen alussa kysyttiin lääkitykset ja sairaudet sekä kalsiumin ja D-vitamiinin kokonaissaanti (ruokavalio ja vitamiinivalmisteet). Tutkittavilla oli lupa käyttää omia kalsium- ja D-vitamiinivalmisteita, kunhan kalsiumin saanti niistä jäi alle 1000 mg ja D-vitamiinin saanti alle 600 IU (15 µg). Intervention päätyttyä tutkittavat saivat vapaasti valita, käyttävätkö jatkossa vitamiinivalmisteita, mutta niiden käyttö kysyttiin.
Intervention aikana tutkittavilta kysyttiin terveydentilaan liittyviä tietoja puolivuosittain ja seurannan aikana vuosittain. Terveydentilassa tapahtuneet muutokset tarkistettiin potilastiedoista.
Päätulokset
Kalsium-D-vitamiini -ryhmässä lonkkamurtumien määrä ei vähentynyt, mutta lonkan luuntiheys parani hieman. Interventio ei vähentänyt myöskään syöpiä, sydän- ja verituonitauteja eikä kokonaiskuolleisuutta. Sen sijaan nikamamurtumien ilmaantuvuus oli keskimäärin 13 % pienempi kalsium-D-vitamiinilisää saaneiden ryhmässä. Rintasyövän suhteen tutkimus oli ristiriitainen: valmisteet näyttivät hieman vähentävän paikallisen rintasyövän vaaraa, mutta leviävän rintasyövän suhteen ryhmien välillä ei ollut eroa.
Kun analyyseihin otettiin mukaan vain ne tutkittavat, jotka käyttivät vähintään 80 % saamistaan valmisteista, kalsium-D-vitamiinia saavilla oli 23 % pienempi lonkkamurtumariski ja 19 % pienempi nikamamurtumariski koko tutkimusajanjaksolla.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimuskohortti on iso ja edustava otos amerikkalaisia naisia. Interventio oli pitkäkestoinen satunnaistettu kaksoissokkotutkimus, seurantoineen tutkimus kesti noin 11 vuotta. Tutkimusvalmiste oli kalsium-D-vitamiinilisä, joten on mahdotonta eritellä kalsiumin ja D-vitamiinin vaikutuksia toisistaan. Intervention päättyessä 76 % naisista käytti tutkimusvalmistetta ja Seurannan aikana yli 40 % tutkittavista ilmoitti käyttävänsä valmisteita.
Tutkimusvalmisteessa oli D-vitamiinia 400 IU (10 µg). Annos noudatti IOM:n (Institute of Medicine) virallista suositusta tutkimuksen alkaessa, mutta sitä on kritisoitu liian pieneksi, jotta se vaikuttaisi. Hiljattain IOM nosti alle 70-vuotiden saantisuosituksen 15 µg:aan ja yli 70-vuotiaiden suosituksen 20 µg:aan. Koska noin puolet tutkittavista käytti intervention aikana myös omia D-vitamiinivalmisteita, D-vitamiinin saanti valmisteista oli keskimäärin 773 IU eli lähes 20 µg. Valitettavasti tutkimuksessa ei analysoitu seerumin D-vitamiinipitoisuuksia, joten ei ole mahdollista arvioida, oliko D-vitamiinin saanti riittävää. Intervention aikana arvioitiin kokonaiskalsiumin ja D-vitamiinin saanti, seurannan aikana kysyttiin vain valmisteiden käyttö.
Seurannan aikana tapahtuneet lonkkamurtumat tarkistettiin terveydenhuollon tiedoista, sen sijaan itse raportoituja nikamamurtumia ei tarkistettu. Tutkimuksen alkaessa tutkittavien keski-ikä oli 62 vuotta, joten tutkittavat olivat vielä suhteellisen nuoria saadakseen lonkkamurtuman. Vain 17 % oli 70-79-vuotiaita, ja he ehtivät saavuttaa iän, jossa lonkkamurtumariski alkaa selvästi suurentua. Myöskään mahdollisia D-vitamiinin tai kalsiumin runsaan saannin aiheuttamia haittavaikutuksia ei kerätty seurannan aikana, mutta intervention aikana munuaiskiviä oli 17 prosentilla valmisteryhmässä.
Tutkimustulosten sovellettavuus
Riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti on tarpeen luuston terveyden kannalta, mutta tarpeettomasta kalsium- tai D-vitamiinivalmisteiden käytöstä ei ole hyötyä. Ennen kalsium- ja/tai D-vitamiininvalmisteiden suosittelemista on hyvä selvittää, paljonko niitä saadaan ruokavaliosta. (Pohjoismaiset ravitsemussuositukset: kalsiumia 800 mg/pv, D-vitamiinia 10 µg alle 75-vuotiaille ja 20 µg 75 vuotta täyttäneille).
Referoitu tutkimus
Jane A Cauley, Rowan T Chlebowski, Jean Wactawski-Wende, JA Robbins, RJ Rodabough, Z Chen, KC Johnson, MJ O´Sullivan RD Jackson, JE Manson: Calcium plus vitamin D supplementation and health outcomes five years after active intervention ended: the Women’s Health initiative. J Women’s Health 2013; 22 (11). DOI:10.1089/jwh.213.2470
Avainsanat
kalsium-D-vitamiinilisä, lonkkamurtuma, sydän- ja verisuonitaudit, kokonaiskuolleisuus
Lyhennelmän laatija
Kirsti Uusi-Rasi, erikoistutkija, filosofian tohtori, UKK-instituutti
Sähköpyöräily kohentaa vähän liikkuneen kestävyyskuntoa
6.11.2013 8.00
Keskeinen sisältö
Sähköpyöräily näyttää kuormittavan riittävästi verenkiertoa ja hengityselimistöä, jotta se säännöllisesti toteutettuna voi kohentaa kestävyyskuntoa. Seuraavassa kuvataan ensimmäinen tutkimusraportti sähköpyöräilyn pitkäaikaisvaikutuksista eli harjoitteluvaikutuksista aiemmin vähän liikkuneilla istumatyötä tekevillä.
Tausta
Sähköpolkupyörää on kehitelty kolmen vuosikymmenen ajan ja sitä on markkinoitu ympäristöystävällisenä kulkuvaihtoehtona. Viime vuosina on ilmestynyt ensimmäisiä tutkimusraportteja siitä, kuormittaako sähköpyöräily riittävästi verenkierto- ja hengityselimistöä täyttääkseen terveysliikuntasuositusten fysiologiset vaatimukset. Sähköpyöräilyn vaikutuksia verenkierto- ja hengityselimistöön on selvitetty mittaamalla sykettä ja hapenkulutusta pyörälenkin aikana. Niiden perusteella sähköpyöräily näyttää tarjoavan kevytkuormitteisemman vaihtoehdon ja siten se voisi houkutella vähän liikkuvia esimerkiksi työmatkapyöräilyyn.
Tutkimusasetelma
Tutkimukseen osallistui 24 keski-ikäistä istumatyötä tekevää virkailijaa, jotka vapaa-aikanaan eivät harrastaneet runsaasti liikuntaa. He olivat aikaisemmin autoilleet töihin, mutta vaihtoivat nyt työmatkoillaan sähköpolkupyörään kuuden viikon ajaksi. Pyöräilyjaksoa edelsi neljän viikon kontrollijakso ilman pyöräilyä.
Tutkimusongelma
Tutkimuksella pyrittiin selvittämään, miten työmatkan säännöllinen (vähintään kolmesti viikossa) kulkeminen sähköpyörällä vaikuttaa hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoon aiemmin vähän liikkuneilla keski-ikäisillä istumatyön tekijöillä.
Menetelmät
Lääkärintarkastuksen jälkeen tehtiin maksimaalinen kuormituskoe polkupyöräergometrillä, jonka aikana mitattiin hapenkulutus ja hiilidioksidin tuotto. Lisäksi veren maitohapon (laktaatin) pitoisuuksia mitattiin testin aikana useaan kertaan, jotta voitiin määrittää, miten suuri polkemisteho vastasi 2 ja 4 mmol/l:n maitohappopitoisuuksia. Sydämen syke mitattiin ainoastaan sykemittarilla eikä sydänfilmiä seurattu kokeen aikana. Kuormitustesti tehtiin alussa, neljän viikon kontrollijakson jälkeen ja kuuden viikon pyöräharjoittelun jälkeen. Lisäksi tutkittavat pitivät päiväkirjaa työmatkapyöräilystään. Fyysinen aktiivisuus työssä, työmatkoilla ja vapaa-aikana arvioitiin kyselylomakkeella tutkimuksen alussa.
Päätulokset
20 henkilöä oli mukana tutkimuksen loppuun asti. Miesten keski-ikä oli 45 vuotta ja naisten 43 vuotta. Keskimääräinen kehon painoindeksi (BMI) oli miehillä 27,0 ja naisilla 24,7 eikä siinä tapahtunut muutoksia kymmenen viikon jälkeen mitattuna. Miehet käyttivät sähköpolkupyörää työmatkoihin keskimäärin 4,1 ja naiset 2,9 kertaa viikossa. Kuuden viikon aikana miesten pyöräilymatkan pituus oli keskimäärin 405 km ja naisten 246 km. Keskimääräinen päivittäinen pyöräilymatka oli 15,5 km. Verrattaessa kymmenen viikon koetuloksia kuuden viikon tuloksiin maksimaalinen polkemisteho (sekä absoluuttinen että painoon suhteutettu) ja 4 mmol/l:n laktaattipitoisuutta vastaava polkemisteho suurenivat sekä miehillä että naisilla harjoittelun jälkeen. 2 mmol/l:n laktaattipitoisuutta vastaava polkemisteho suureni vain naisilla. Maksimaalinen hapenkulutus ( VO2max) ei parantunut. Sydämen maksimaalista sykettä kuormituskokeessa ei ilmoitettu.
Johtopäätökset
Maksimaalinen polkemisteho kuormituskokeessa parani molemmilla sukupuolilla keskimäärin 12 %, mikä on selkeä osoitus kestävyyskunnon paranemisesta.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkittaviksi otettiin henkilöitä, jotka eivät harrastaneet liikuntaa aktiivisesti. Naisten ja miesten aerobinen kunto alussa oli keskimäärin 30 ml/kg/min, mikä ei viittaa erityisen huonoon kuntoon. Työmatkapyöräilyn tehosta ei kerätty tietoa. Suoraan mitattu VO2max ei parantunut tilastollisesti merkitsevästi (naisilla muutos 7,3 prosenttia, miehillä vähemmän), mikä johtunee lyhyestä harjoitteluajasta, pienestä tutkimusjoukosta ja mahdollisesti siitä, että pyöräily ei ollut kovatehoista. Tutkittavien muusta liikunnasta harjoittelun aikana ei ole tietoa.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Sähköpyörä on yksi mahdollisuus lisätä vähän liikkuvien, huonokuntoisten tai vanhempien henkilöiden liikkumista ja tehdä työmatkan aktiivisesta kulkemisesta pysyvä tapa. Sähköpyörän hankintahinta on kuitenkin suurempi kuin tavallisen polkupyörän. Lisäksi Suomen ilmasto-oloissa työmatkan ympärivuotinen kulkeminen pyörällä (niin sähköavusteisella kuin tavallisellakin) on vaikeampaa kuin Keski-Euroopassa, jossa sähköpyörän käyttöä työmatkaliikkumiseen on tutkittu ja pyritty edistämään. Lisätutkimuksia tarvitaan edelleen suuremmilla tutkittavien ryhmillä ja satunnaistetuilla koeasetelmilla. Lisäksi tarvitaan tutkimuksia siitä, miten sähköpyöräily on toteutettavissa erilaisissa ympäristöissä.
Referoitu tutkimus
de Geus B, Kempenaers F, Lataire P, Meeusen R. Influence of electrically assisted cycling on physiological parameters in untrained subjects. European Journal of Sport Sciences 2013;13(3):290-294
Tutkimuslaitos
Vrije Universiteit Brussel, Bryssel, Belgia
Avainsanat
sähköpolkupyörä, työmatkapyöräily, terveysliikunta
Lyhennelmän laatija
Katriina Kukkonen-Harjula, vanhempi tutkija, lääketieteen ja kirurgian tohtori, UKK-instituutti
Miten edistää välituntiliikuntaa?
28.10.2013 8.00
Keskeinen sisältö
Artikkelissa esitellään kaksi tuoretta katsausta, joissa käsitellään esi- ja alakoululaisten välituntiliikunnan edistämisen vaikuttavuutta. Katsausten laadinnassa käytiin läpi viimeisten 20 vuoden aikana aiheesta ilmestyneet tutkimukset.
Espanjalaisessa katsauksessa tuloksia tarkasteltiin suhteessa välituntiliikunnan erilaisiin edistämiskeinoihin, kun taas yhdysvaltalaisessa katsauksessa pyrittiin tekemään yhteenvetoa välituntiliikunnan vaikuttavuudesta yleensä. Molemmissa katsauksissa keskeisimpiä ongelmia olivat satunnaistettujen, kontrolloitujen tutkimusten vähyys ja tutkimuksissa käytettyjen välituntiliikuntamittareiden erilaisuus. Kun kutakin edistämistapaa oli lisäksi tutkittu vain yhdessä tai muutamassa tutkimuksessa, kovin vahvoja päätelmiä yksittäisten edistämiskeinojen vaikuttavuudesta oli vaikea tehdä.
Tulokset antoivat kuitenkin viitteitä siitä, että jotkut keinot voivat olla vaikuttavampia kuin toiset, ainakin lyhyellä aikavälillä. Esim. pihamerkintöjen ja -rakenteiden yhdistelmä näytti tuottavan tulosta alakoululaisilla ainakin puolen vuoden ja vuoden aikavälillä. Katsausten laatijat muistuttivat kuitenkin, että vaikutukset voivat väljähtyä pitkällä aikavälillä, kun keinojen uutuusarvo oppilaiden silmissä ajan oloon hiipuu.
Tausta ja tarkoitus
Välitunnit edistävät oppilaiden keskittymistä ja vähentävät häiriökäyttäytymistä. Välitunneilla voidaan myös helposti lisätä lasten liikuntaa, joka on monissa maissa vähentynyt terveyden kannalta hälyttävästi. Tutkimukset välituntiliikunnasta ovatkin yleistyneet muutaman viime vuoden aikana. Niiden perusteella muun muassa tiedetään, että koulupihan koko on yhteydessä välituntiliikuntaan. Tutkimuksia siitä, millä keinoilla välituntiliikuntaa kannattaisi edistää, on kuitenkin tehty vielä varsin vähän eikä yksittäinen tutkimustulos yleensä riitä osoittamaan jonkin tietyn edistämiskeinon vaikuttavuutta. Nyt esitellyt katsaukset ovat ensimmäisiä aihetta koskevia yhteenvetoja.
Menetelmät
Molemmissa katsauksissa haettiin tutkimusartikkeleita useista eri tietokannoista vähintään parikymmentä vuotta taaksepäin. Espanjalaiset rajasivat tarkastelun tutkimuksiin, joissa 1) edistämistoimiin osallistuneiden oppilaiden liikunta-aktiivisuutta oli verrattu sellaisten oppilaiden liikunta-aktiivisuuteen, joihin vastaavia toimenpiteitä ei ollut kohdistettu, 2) oli käytetty objektiivista liikunnan arviointimenetelmää (syke-, askel- tai kiihtyvyysmittari) ja 3) tarkastelun kohteena oli vähintään kohtuutehoinen liikunta.
Yhdysvaltalaiset ottivat mukaan katsaukseen vain englanninkieliset artikkelit. Tarkastelun ulkopuolelle jätettiin pienet tapaustutkimukset sekä tutkimukset, joissa välituntiaikaa oli tutkimusta varten lisätty ja joissa tulosmuuttujana oli jokin muu kuin liikunnan määrä.
Päätulokset
Katsausten erilaiset valintakriteerit selittävät erot ensimmäisessä vaiheessa löytyneiden artikkeleiden määrässä, joka espanjalaisessa katsauksessa oli 477 ja yhdysvaltalaisessa 1860. Tarkemman rajaamisen jälkeen espanjalaiseen katsaukseen jäi kahdeksan ja yhdysvaltalaiseen 13 artikkelia.
Espanjalaisten artikkeleista löytyneet edistämiskeinot jaettiin neljään ryhmään: pihamerkinnät (2 tutkimusta), liikuntavälineet (2 tutkimusta), pihamerkinnät ja -rakenteet (3 tutkimusta) sekä pihamerkinnät ja liikuntavälineet (1 tutkimus). Pihamerkinnöillä tarkoitettiin koulupihaan piirrettyjä kuvioita tai aluerajauksia, liikuntavälineillä tarkoitettiin esimerkiksi palloja, mailoja ja hyppynaruja ja piharakenteilla puolestaan tarkoitettiin esimerkiksi maalitolppia, koripallotelineitä ja erilaisia aitauksia.
Yhdysvaltalaisessa katsauksessa vastaavaa jaottelua ei tehty, koska tarkoituksena ei ollut tarkastella vaikuttavuutta suhteessa eri edistämiskeinoihin. Sen sijaan amerikkalaiset jaottelivat tutkimusartikkelit aineiston koon mukaan viiteen ryhmään: alle 10 tutkittavaa (1 tutkimus), 11-50 tutkittavaa (3 tutkimusta), 51-150 tutkittavaa (4 tutkimusta), 151-300 tutkittavaa (3 tutkimusta) ja yli 300 tutkittavaa (2 tutkimusta).
Espanjalaisen katsauksen mukaan pelkät pihamerkinnät tai liikuntavälineet tai näiden yhdistelmät eivät lisänneet esi- tai alakouluikäisten välituntiliikuntaa. Pihamerkintöjen ja -rakenteiden yhdistelmä näytti sen sijaan tuottavat tulosta ainakin lyhyellä (puoli vuotta) tai keskipitkällä (1 vuosi) aikavälillä, mutta vain alakoululaisilla.
Amerikkalaisessa katsauksessa välituntiliikunta lisääntyi 12 tutkimuksessa 13:sta. Vaikka tuloksia ei varsinaisesti tarkasteltu edistämiskeinoittain, vaikuttavimmiksi keinoiksi arvioitiin liikuntavälineet, pihamerkinnät, opettajan osallistuminen välituntiliikunnan edistämiseen ja etukäteen suunnitellut aktiviteetit.
Tulosten soveltaminen käytäntöön ja tutkimusten arviointia
Katsaukseen sisältyneitä yksittäisistä tutkimuksista saa ideoita välituntiliikunnan edistämiseen, mutta eri edistämiskeinojen vaikuttavuus jäi vielä varsin epäselväksi. Tämä johtui pääasiassa siitä, että vertailukelpoisia tutkimuksia yhden yksittäisen edistämiskeinon vaikuttavuudesta oli kertynyt vielä liian vähän.
Katsauksiin sisältyneissä tutkimuksissa oli myös paljon heikkouksia, kuten otoskokojen pienuus, otosten valikoituminen sekä kontrolliryhmän ja objektiivisen liikunnan arviointimenetelmän puuttuminen, jotka kaikki haittasivat johtopäätösten tekemistä.
Yleisesti voidaan todeta, että edistämiskeinojen vaikuttavuusarvioinnin tulisi perustua objektiivisiin liikunnan arviointimenetelmiin, koska kyselyihin ja muihin subjektiivisiin menetelmiin liittyy runsaasti erilaisia tutkimusharhoja. On myös vaikea arvioida, miten yleistettäviä tutkimustulokset olisivat Suomessa, jossa välituntitoiminta on vakiintunut osa koulupäivää toisin kuin monessa muussa maassa.
Liikunnan arviointimenetelmän kannalta espanjalaisten tekemä katsaus vaikuttaa ajantasaisemmalta ja luotettavammalta. Se on myös paremmin linjassa aikuisilla tehtyjen liikunnan edistämistutkimusten kanssa; tuntuu epätodennäköiseltä, että välituntiliikunta lisääntyisi keinosta riippumatta – vaikkakin vain vähän – yli 90 prosentissa tutkimuksista. Tosin espanjalaisen katsauksenkin arvoa heikentää huomattavasti se, että tutkimuksia kustakin yksittäisestä edistämiskeinosta oli todella vähän, vain 1-3 per edistämiskeino. Lisää tutkimuksia siis tarvitaan välituntiliikunnan edistämiskeinojen vaikuttavuuden osoittamiseksi.
Referoidut katsaukset
Escalante Y, Garcia-Hermoso A, Backx K, Saavedra JM. Playground designs to increase physical activity levels during school recess: A systematic review. Health Educ Behav 2013 Jul 8, epub ahead of print.
Tutkimuslaitos: Universidad de Extremadura, Avda, Espanja
Ickes MJ, Erwin H, Beighle A. Systematic review of recess interventions to increase physical activity. J Phys Act Health 2013;10:910-26.
Tutkimuslaitos: University of Kentucky, USA.
Avainsanat
Lapset, liikunta, välitunti, edistäminen, vaikuttavuus, systemoitu katsaus
Lyhennelmän laatija
Minna Aittasalo, dosentti, terveystieteiden tohtori, tutkija, UKK-instituutti
Liikunta pienentää iäkkäiden murtumariskiä
10.9.2013 9.00
Keskeinen sisältö
Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tasapaino-. lihasvoima-, hypähtely- ja kävelyharjoitukset ylläpitävät ja parantavat sekä luuston kuntoa että ikäihmisten tasapainoa, kävelyä ja muuta toimintakykyä. Myös iäkkäiden kaatumiset ovat vähentyneet. Nyt referoitu systemaattinen katsaus antaa näyttöä sen puolesta, että säännöllinen liikunta suojaa heitä varsin tehokkaasti myös luunmurtumilta.
Tausta
Iäkkäiden kaatumiset ja niistä aiheutuvat luunmurtumat ovat keskeinen kansanterveysongelma. Säännöllinen liikuntaharjoittelu lisää luuston lujuutta ja pienentää kaatumisriskiä, mutta näyttö liikunnan vaikutuksista murtumariskin vähenemiseen on ollut varsin niukkaa.
Kysymyksenasettelu
Katsaus halusi selvittää, voidaanko säännöllisen liikuntaharjoittelun avulla (tasapaino-. lihasvoima-, hypähtely- ja kestävyysharjoitukset) pienentää ikäihmisten murtumariskiä.
Tutkimusaineisto ja menetelmät
Katsaukseen otettiin mukaan sellaiset vuosina 1980-2012 julkaistut ikääntyvien liikuntatutkimukset, joissa oli raportoitu seuranta-aikana sattuneet luunmurtumat. Mukaan kelpuutetuista 16 tutkimuksesta 13 oli sellaisia, joissa oli raportoitu yleinen murtumariski ja lopuissa 3 tutkimuksessa oli raportoitu nikamamurtumien riski. Ilahduttavaa oli, että valittujen joukossa oli kaksi suomalaistutkimusta: UKK-instituutin tutkimus (Karinkanta ym. Osteoporosis Int 2007) ja oululaisten tutkimus (Korpelainen ym. Osteoporosis Int 2006).
Päätulokset
Yleinen murtumariski oli harjoitteluryhmiin osallistuneilla 51 prosenttia vertailuryhmää pienempi. 754 liikuntaryhmään kuuluneelle tuli seuranta-aikana 36 murtumaa, kun taas 670 verrokkihenkilölle niitä sattui 73. Ero oli tilastollisesti merkitsevä.
Nikamamurtumia oli liikuntaryhmässä 44 prosenttia vähemmän kuin verrokeilla. 103 liikuntaryhmään kuuluneelle tuli seuranta-aikana 19 murtumaa, kun taas 102 verrokkihenkilöillä niitä oli 31. Tämä ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
Johtopäätökset
Säännöllisen liikuntaharjoittelun avulla (tasapaino-, voima-, hypähtely- ja/tai kävelyharjoitukset) voidaan ikäihmisten murtumariskiä pienentää noin 50 prosenttia.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimus on erittäin hyvin toteutettu systemaattinen katsaus ja meta-analyysi liikunnan vaikutuksista iäkkään väestönosan murtumariskiin. Työ noudatti varsin hyvin nykyisiä suosituksia ao. tutkimuksen tekemisestä eli se noudatti kaikissa aineiston keruu- ja analyysivaiheissaan ns. PRISMA-kriteereitä ja -suosituksia (Preferred Reporing Items for Systematic Reviews and Meta-Analyses). Katsausta voidaan siten pitää kattavana ja luotettavana selvityksenä tästä tärkeästä aihepiiristä.
Katsauksen puutteet ja rajoitukset liittyvätkin – ei itse katsaukseen ja sen tekotapaan – vaan referoitujen tutkimusten puutteisiin ja rajoituksiin. Ensinnäkin mukaan kelpuutettuja tutkimuksia oli lukumääräisesti vähän ja ne olivat henkilömäärältään aika pieniä ja keskimääräiseltä seuranta-ajaltaan melko lyhyitä. Toiseksi murtumat olivat yleensä vain toissijainen tutkimuksen tulosmuuttuja ja ne oli kerätty muiden muuttujien ohessa eli niitä on saattanut jäädä rekisteröimättä. Samalla riski julkaisuharhaan eli siihen, että vain myönteisen tuloksen saaneet tutkimukset tulevat julkaistuiksi, on saattanut kasvaa.
Kolmanneksi on muistettava, että sisällöltään ja laadultaan käytetyt liikuntaohjelmat poikkesivat toisistaan ja siksi tulosten tiivistäminen yhdeksi muuttujaksi (kyky ehkäistä murtumia) on ongelmallista. Ideaalitilanteessa kaikissa tutkimuksissa olisi käytetty samaa, hyvin kuvattua ohjelmaa ja siten saatu näyttö olisi selvästi luotettavampaa. Toisaalta samalla olisi menetetty tulosten yleistettävyys liikuntaan laajemminkin.
Katsauksen tekijät toivovatkin, että jatkossa olisi suotavaa tehdä aiheesta laaja ja riittävän pitkä monikeskustutkimus, jossa päätulosmuuttuja olisi murtumat. Lisäksi kohderyhmä ja sen liikuntaohjelma olisivat tarkkaan harkittu ja punnittu.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Kokonaisuutena saksalaistutkimus antaa näyttöä sen puolesta, että säännöllisen liikuntaharjoittelun avulla (tasapaino-, voima-, hypähtely- ja/tai kävelyharjoitukset) voidaan pienentää ikäihmisten murtumariskiä noin 50 prosenttia. Katsaus puoltaa iäkkäiden nykyisiä liikuntasuosituksia.
Referoitu tutkimus
Kemmler W, Häberle L, von Stengel S: Effects of exercise on fracture reduction in older adults. A systematic review and meta-analysis. Osteoprosis Int 2013;24:1937-1950
Tutkimuslaitos
Institute of Medical Physics, University of Erlangen, Germany
Avainsanat
Iäkkäät, liikuntaharjoittelu, murtumariski, meta-analyysi
Lyhennelmän laatija
Pekka Kannus, ylilääkäri, dosentti, UKK-instituutti
Liikehallintaharjoittelu helpottaa alaselkäkipua
25.6.2013 14.52
Keskeinen sisältö
Tutkimuksessa selvitetään millaista tieteellistä näyttöä on liikehallintaharjoittelun vaikuttavuudesta vähentää kroonista ja toistuvaa, epäspesifiä selkäkipua ja siihen liittyviä toiminnanrajoituksia. Liikehallintaharjoittelun vaikuttavuutta verrataan muihin yleisesti käytettyihin hoitomuotoihin, ja se osoittautui tehokkaaksi harjoittelumuodoksi.
Tutkimusasetelma
Meta-analyysi satunnaistetuista kontrolloiduista tutkimuksista (RCT)
Tausta
Aiemmat meta-analyysit eivät ole osoittaneet, että liikehallintaharjoittelu (motor control exercise) olisi yleistä liikuntaharjoittelua vaikuttavampi selkäkipujen ja sen aiheuttamien haittojen hoitomuoto. Viime vuosina (2008-2011) on raportoitu useita uusia ja korkeatasoisia RCT-tutkimuksia liikehallintaharjoittelun vaikuttavuudesta, minkä vuoksi oli tarpeen tehdä niistä uusi meta-analyysi.
Tutkimusongelma(t):
Tavoitteena oli selvittää, miten lyhytaikainen (4-6 vk), keskipitkä (4 -8 kk) ja pitkäaikainen (8-15 kk) liikehallintaharjoittelu vaikuttaa kipuun ja toimintahaittoihin potilailla, joilla on kroonisesti ja toistuvasti alaselkäkipua.
Menetelmät
Vuoden 2011 lokakuuhun mennessä ilmestyneet RCT-tutkimukset etsittiin sähköisistä tietokannoista. Tulosmuuttujatiedot selkäkivusta ja toiminnanrajoituksista muunnettiin asteikolle 0-100.
Päätulokset
Meta-analyysiin hyväksyttiin 16 tutkimusta. Analyysin mukaan toiminnanrajoitusten hoito liikehallintaharjoittelulla oli sekä lyhytaikaisessa, keskipitkässä että pitkäaikaisessa seurannassa tehokkaampaa kuin yleinen liikuntaharjoittelu. Kivun hoidossa liikehallintaharjoittelu oli vaikuttavampaa lyhyessä ja keskipitkässä seurannassa. Manuaaliseen terapiaan verrattuna liikehallintaharjoittelu paransi toimintakykyä paremmin, mutta vaikutuksissa kipuun ei ollut eroa.
Mini-interventioon (neuvontaa) verrattuna liikehallintaharjoittelu oli tehokkaampaa sekä selkäkivun että toiminnanrajoitusten hoidossa riippumatta seurannan kestosta.
Johtopäätökset
Liikehallintaharjoittelu näyttäisi olevan useita muita käytössä olevia menetelmiä parempi hoitomuoto potilaille, jotka kokevat kroonista ja toistuvaa epäspesifiä alaselkäkipua. Lisätutkimusta tarvitaan erityisesti siitä, millaiset epäspesifin alaselkäkivun alaryhmät hyötyvät eniten liikehallintaharjoittelusta.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimus oli menetelmällisesti hyvin toteutettu.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Tulosten soveltamista käytäntöön hankaloittaa se, että toistaiseksi ei tarkasti tiedetä, minkä tyyppiset liikehallintaharjoitukset ovat tärkeitä fyysisen toimintakyvyn edistämisessä ja kivun vähentämisessä. Toimivatko pieniä syviä lihaksia aktivoivat harjoitukset paremmin kuin kuormituksessa aktivoituvien vartalon lihasten toiminnallinen harjoittaminen? Näiden harjoitteiden vaikutusmekanismeja ei myöskään tunneta.
Referoitu tutkimus
Byström MG, Rasmussen-Barr E, Grooten WJ. Motor control exercises reduces pain and disability in chronic and recurrent low back pain: a meta-analysis. Spine 2013;38:E350-8.
Tutkimuslaitos
Karolinska Institute, Stockholm, Sweden: Neurobiologian, Ympäristölääketieteen ja Terveystieteiden osastot.
Avainsanat
liikuntaharjoittelu/terapeuttinen harjoittelu, alaselkäkipu, liikehallinta, stabiloiva harjoittelu, monihalkoinen lihas (multifidus), poikittainen vatsalihas, kuntoutus
Lyhennelmän laatija
Erikoistutkija Jaana Suni, dosentti, TtT, UKK-instituutti
Työmatkakävely vähentää rannemurtuman riskiä
7.6.2013 13.05
Keskeinen sisältö
Liikkuminen lisää kaatumisen vaaraa, mutta toisaalta runsaan liikunta-aktiivisuuden tiedetään vähentävän mm. lonkkamurtumia. Esiteltävän tutkimuksen mukaan keski-ikäisten naisten säännöllinen työmatkaliikunta, erityisesti työmatkakävely vähentää rannemurtuman riskiä jopa puolella. Samanlainen yhteys rannemurtumien riskiin oli myös lumenluonnilla sekä tanssin harrastuksella.
Tausta
Runsaan liikunta-aktiivisuuden ja hyvän fyysisen kunnon tiedetään vähentävän riskiä saada luunmurtuma, erityisesti lonkkamurtuma. Toisaalta liikkuminen itsessään lisää kaatumisia, joka on niin ranne- kuin lonkkamurtumankin yleisin syy. Kirjallisuudessa on jonkin verran viitteitä siitä, että paljon liikkuvilla naisilla riski saada rannemurtuma olisi jonkin verran kohonnut. Rannemurtuma on 50 – 60-vuotiaiden naisten yleisin murtumatyyppi, ja koska aiemman murtuman tiedetään lisäävän mm. vakavan lonkkamurtuman vaaraa, on tärkeää tutkia liikunta-aktiivisuuden vaikutusta rannemurtumiin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin vapaa-ajan liikunnan, kuntoliikunnan ja työmatkaliikunnan yhteyttä keski-ikäisten naisten rannemurtumariskiin.
Menetelmät
Tutkimus perustui laajan ruotsalaisen kohorttitutkimuksen 40-, 50- ja 60-vuotiaiden tietoihin ja heidän seurantaansa murtumien suhteen. Murtumatiedot kerättiin luotettavasti kattavasta alueellisesta vammarekisteristä ja yhdistettiin kohorttitutkimuksen tietoihin. Mukaan otettiin 45 vuotta täyttäneet naiset, jotka saivat seurannan aikana ensimmäisen rannemurtumansa lievän tapaturman seurauksena. Kaikkiaan tutkimukseen soveltuvia rannemurtumatapauksia löytyi 376. Kullekin tapaukselle haettiin kohorttiaineistosta vähintään yksi samanikäinen verrokki. Tutkimusaineisto koostui kaikkiaan 778 keski-iältään 54-vuotiaasta naisesta.
Liikkumista arvioitiin kyselyllä, jolla kartoitettiin työmatkaliikunta, työn aiheuttama fyysinen kuormitus, kuntoliikunta, vapaa-ajan kävely ja pyöräily, tanssi sekä hyötyliikunta.
Päätulokset
Ensimmäinen rannemurtuma sattui keskimäärin 6 vuotta lähtökartoituksen jälkeen. Ranteensa murtaneet olivat vajaat 2 kg kevyempiä kuin verrokit. Vapaa-ajan kävelyllä ei ollut yhteyttä rannemurtumiin, kun taas pyöräilyllä oli. Vähintään kaksi pyöräilykertaa viikossa lisäsi rannemurtuman suhteellista riskiä noin 60 prosentilla. Myös kuntoliikuntaan näytti liittyvän jonkin asteinen rannemurtumariskin nousu. Sen sijaan vähintään kuukausittain harrastettu tanssiliikunta tai lumenluonti vähensi rannemurtuman riskiä noin 40 prosentilla. Säännöllinen työmatkaliikunta puolestaan vähensi rannemurtuman riskiä kaikkina vuoden aikoina 36 – 46 prosentilla, pienin hyötysuhde oli talvella. Kun sekoittavat tekijät (mm. kaikki muut arvioidut liikuntatavat) otettiin huomioon, ainoastaan säännöllisellä työmatkaliikunnalla, tanssilla ja lumenluonnilla oli merkitsevä yhteys rannemurtumiin, ne vähintäänkin puolittivat murtumariskin.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Tutkimuksen tulokset puoltavat selvästi säännöllisen työmatkakävelyn hyödyllisyyttä myös rannemurtumariskin vähentäjänä. Runsas kävely erilaisissa olosuhteissa on omiaan parantamaan myös tasapainoa. Sen sijaan ei liene mikään yllätys, että runsas pyöräily lisäsi rannemurtuman riskiä jonkin verran. Korkeammalta ja nopeammassa vauhdissa kaatuminen tai törmääminen murtaa luun todennäköisemmin kuin kävellessä kaatuminen. Mielenkiintoinen havainto oli myös lumenluonnin ja tanssin yhteys pienempään rannemurtuman riskiin. Lumenluonti voi hyvinkin vahvistaa ranteen luita ja tanssi on eduksi tasapainolle ja liikkumisvarmuudelle, jotka kaikki ovat hyödyksi luunmurtumien ehkäisyssä.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Iso aineisto ja luotettava murtumatietokanta loivat hyvän pohjan liikkumisen eri osa-alueiden ja rannemurtumariskin välisen yhteyden arvioinnille. Liikkumisen arviointi perustui kuitenkin varsin karkeaan kyselyyn, joka tehtiin ainoastaan lähtötilanteessa ja se koski vain eri liikkumismuotojen useutta – ei niiden tehoa tai kestoa . Liikuntakäyttäytymisen oleellisesti muutokset seuranta-aika ovat hyvin voineet vaikuttaa tuloksiin. Liikuntaa koskevat kysymykset eivät myöskään olleet täysin yksiselitteisiä, minkä vuoksi päällekkäisten vastausten mahdollisuutta ei voi pois sulkea.
Työmatkaliikunnan arvioinnissa kävelyä ja pyöräilyä painotettiin eri lailla, minkä seurauksena esimerkiksi säännöllisesti läpi vuoden töihin pyöräilevää henkilöä ei luokiteltu aktiiviseksi työmatkaliikkujaksi, vaikka näin asia todellisuudessa on. Onkin mahdollista, että samalla painokertoimella arvioituna säännöllinen työmatkaliikunta ei sellaisenaan olisi noussut rannemurtumilta suojaavaksi tekijäksi. Tämä ei kuitenkaan vähennä sen tuloksen luotettavuutta, että säännöllinen kävely läpi vuoden vähentää rannemurtuman riskiä.
Referoitu tutkimus
Englund U, Nordström P, Nilsson J, Hallmans G, Svensson O, Bergström U, Pettersson-Kymmer U. Active commuting reduces the risk of wrist fractures in middle-aged women-the UFO study.Osteoporos International 2013;24(2):533-540.
Tutkimuslaitos
Division of Geriatric Medicine, Department of Community Medicine and Rehabilitation, Umeå University
Avainsanat
Rannemurtumat, työmatkaliikunta, kuntoliikunta, hyötyliikunta, pyöräily
Lyhennelmän laatija
Harri Sievänen, dosentti, TkT, tutkimusjohtaja
Liikunnallisesti aktiiviset lapset nukkuvat riittävästi
8.4.2013 9.54
Keskeinen sisältö
Pitkiä yöunia nukkuvat lapset ovat tutkimusten mukaan liikunnallisesti aktiivisempia kuin lapset, joiden yönunet ovat lyhyempiä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin objektiivisesti mitatun liikunnan yhteyttä lasten yöunien pituuteen arkisin ja viikonloppuisin.
Lapset nukkuivat arkisin keskimäärin 9,3 tuntia ja viikonloppuina 9,8 tuntia yössä. Lyhyimpiä yöunia nukkuvat lapset (< 9 tuntia) olivat liikunnallisesti vähiten aktiivisia ja useammin ylipainoisia tai lihavia eniten nukkuviin (>10 tuntia) verrattuna. Myös samaa unirytmiä koko viikon ajan noudattavat lapset olivat liikunnallisesti aktiivisempia kuin viikonloppuisin pidempään nukkuvat lapset.
Tausta
Lasten lihavuus ja sen ehkäisy on sekä nyky-yhteiskunnan että tulevaisuuden ongelma, jota selvittävät parhaillaan liikuntatutkijat ja muut elintapatutkijat. Unen ja liikunnan yhteys aikuisten aineenvaihdunnan säätelyssä tunnetaan melko hyvin. Lyhytunisuus estää ruokahalua säätelevien hormonien toimintaa ja altistaa ylensyönnille. Liikunnan tiedetään olevan yhteydessä ruokahalun säätelyyn.
Myös lapsilla on tutkittu unen ja liikunnan välisiä yhteyksiä ja havaittu pitkään (yli 10 tuntia) nukkuvien lasten olevan liikunnallisesti aktiivisempia kuin vähemmän nukkuvien. Aiemmissa tutkimuksissa ei kuitenkaan ole otettu huomioon unen pituuden viikoittaista vaihtelua eikä arkipäivien ja viikonlopun välisiä eroja unen pituudessa.
Menetelmät
Esiteltävän kanadalaistutkimuksen tavoitteena oli selvittää lasten liikunnan yhteyttä arki- ja viikonloppuöiden unen pituuteen. Aineistossa oli mukana tuhat 10-12-vuotiasta lasta, joiden liikunnan määrää mitattiin kiihtyvyysmittarilla viikon ajan (86 % mittauksista toteutui 389 pojalla ja 467 tytöllä). Painoindeksin perusteella lapset luokiteltiin normaalipainoisiin, ylipainoisiin tai lihaviin.
Objektiivisesti mitattu liikunta luokiteltiin kolmeen ryhmään: istumiseen käytetty aika, kevyt liikunta ja vähintään kohtuutehoinen liikunta. Lisäksi eroteltiin arkipäivien ja viikonlopun liikunta-aika toisistaan. Unen pituus perustui vanhempien arvioon unen määrästä, unimittareita ei käytetty.
Päätulokset
Keskimäärin lapset nukkuivat arkena 9,3 tuntia ja viikonloppuna 9,8 tuntia. Unen kesto oli käänteisesti yhteydessä istumiseen käytettyyn aikaan ja pääosin positiivisesti yhteydessä liikunnan määrään. Lyhyimmän aikaa nukkuvat lapset (< 9 tuntia) olivat liikunnallisesti vähiten aktiivisia, he käyttivät enemmän aikaa istumiseen ja olivat useammin ylipainoisia tai lihavia verrattuna eniten nukkuviin (>10 tuntia). Samat erot ryhmien välillä tulivat vielä selvemmin esiin viikonloppuöinä. Myös unen säännöllisyydellä oli merkitystä: samaa unirytmiä koko viikon ajan noudattavat lapset olivat liikunnallisesti aktiivisempia kuin viikonloppuisin pidempään nukkuvat lapset.
Johtopäätökset ja tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimuksen mukaan unen säännöllisyys on tärkeää sekä arkisin että viikonloppuisin. Tutkimus oli luonteeltaan poikkileikkaustutkimus, josta ei voi päätellä unen, liikunnallisen aktiviteetin tai painon monimutkaisia syy-seuraussuhteita. Niiden selvittämiseen tarvitaan pitkittäisaineisto ja erilaiset analyysimenetelmät. Tutkimuksen laatua heikensi tarkemman unimittarin puute, vaikka vanhempien arvio unen pituudesta osunee melko hyvin kohdalleen. Kaikkia unen pituuteen ja unirytmiin vaikuttavia tekijöitä, kuten murrosiän vaihetta, vanhempien nukkumistottumuksia tai tietokonepelien määrää, ei voitu ottaa huomioon, mikä heikentää tuloksen luotettavuutta jonkin verran.
Näistä rajoituksista huolimatta tutkimuksen ansiona on nostaa esiin unirytmin yhteys liikunnalliseen aktiivisuuteen ja painoon. Vaikka aikuiset kompensoivat viikonloppuna arkena kertyneitä univelkoja, lasten kohdalla asia ei ole yhtä yksinkertainen. Lasten riittävä uni on liikunnallisuuteen ja hyvinvointiin liittyvä tekijä niin arkena kuin viikonloppuna.
Tiivistelmän laatija
Riitta Luoto, lääket. toht. , tutkimusjohtaja, UKK-instituutti
Referoitu tutkimus:
Stone MR, Stevens D, Faulkner GEJ. Maintaining recommended sleep throughout the week is associated with increased physical activity in children. Preventive Medicine 2013;56:112-7.’
Lihaskuntoharjoittelu on yhteydessä parempaan sokeriaineenvaihduntaan
13.3.2013 16.36
Keskeinen sisältö:
Lihaskuntoharjoittelun tiedetään kohentavan sokeriaineenvaihduntaa harjoitustutkimuksissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, onko väestötutkimuksessa lihaskuntoharjoittelulla yhteyttä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin. Lihaskuntoharjoittelukertojen lukumäärä ja lihaskunto-harjoittelun kesto viikossa olivat yhteydessä vähäisempiin sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin. Diabeteksen ehkäisyn ohjelmissa tulisikin kiinnittää nykyistä enemmän huomiota myös viikoittaisen lihaskuntoharjoittelun toteutumiseen.
Tausta:
Lihaskuntoharjoittelua sisältävissä interventiotutkimuksissa harjoittelun on todettu parantavan sokeriaineenvaihduntaa. Lihaskuntoharjoittelulla on havaittu myös terveydelle edullisia vaikutuksia sydän ja verenkiertoelimistöön, tuki- ja liikuntaelimistöön ja mm. kaatumisten ehkäisyssä. Siksi lihaskuntoharjoittelun osuudesta on mainittu erillinen suositus myös kansainvälisissä terveysliikunnan suosituksissa.
Menetelmät:
Tutkijat selvittivät, onko lihaskuntoharjoittelulla yhteyttä sokeriaineenvaihduntaan ns. Australian Diabetes, Obesity and Lifestyle Study -väestötutkimuksessa, johon osallistui 5 831 diabetesta sairastamatonta yli 25-vuotiasta henkilöä. Tutkimus suoritettiin vuosina 2004 – 2005. Sokeriaineenvaihdunnan häiriöksi määriteltiin koholla oleva paastonäytteen veren sokeri, heikentynyt sokerinsietokyky ja uusi diagnosoitu diabetes. Nykyisten terveysliikuntasuositusten mukaiseksi lihaskuntoharjoitteluksi laskettiin vähintään kaksi kertaa viikossa tapahtuva lihaskuntoharjoittelu tai vaihtoehtoisesti vähintään 40 minuuttia viikossa kestävä lihaskuntoharjoittelu.
Tulosten analysoinnissa käytettiin myös tutkittavien ikää, sukupuolta, koulutusta, suvun diabeteshistoriaa, tupakointia, vapaa-ajan kestävyysliikuntaharrastusta ja vyötärömittaa. Lihaskuntoharjoittelun yhteyttä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin selvitettiin logistisella regressioanalyysillä erikseen lihaskuntoharjoittelukertojen (0, 1 tai ≥2 kertaa viikossa) sekä lihaskuntoharjoittelun keston mukaan (0-9 min, 10-39 min, ja ≥40 min).
Päätulokset:
Tutkituista aikuisista 1 055:lla (18%) todettiin sokeriaineenvaihdunnan häiriö. Suositusten mukainen lihaskuntoharjoittelun tiheys (vähintään 2 kertaa viikossa) ja viikoittainen kesto (vähintään 40 min) olivat yhteydessä 27 % ja 31 % vähäisempiin sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin, kun otettiin huomioon edellä mainitut diabetesriskiin vaikuttavat tekijät vyötärönympärystä lukuun ottamatta. Myös suosituksia harvemmalla (yksi kerta viikossa) ja vähemmän aikaa kestävällä (10 – 39 min viikossa) lihaskuntoharjoittelulla oli yhteys vähäisempiin sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin. Jos myös vyötärömitta huomioitiin, yhteys lihaskunto-harjoittelun tiheyden ja viikoittaisen keston yhteys sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin heikentyi.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Nykyisten suositusten mukainen lihaskuntoharjoittelu oli sekä harjoituskertojen että harjoituksen keston osalta yhteydessä vähäisempään sokeriaineenvaihdunnan häiriön riskiin. Jopa suosituksia harvemmalla ja vähemmän aikaa kestävällä lihaskuntoharjoittelulla näytti olevan suotuisa vaikutus sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden yleisyyteen. Tämän väestötutkimuksen tulokset vahvistavat, että lihaskuntoharjoittelu suojaa sokeriaineenvaihdunnan häiriöiltä, kuten interventiotutkimuksissa on havaittu. Siksi diabeteksen ehkäisyohjelmissa tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota myös viikoittaisen lihaskuntoharjoittelun toteutumiseen.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi:
Tämä tutkimus hyödyntää tunnettua australialaista AusDiab-tutkimusta. Tutkittavien määrä on tutkimuksen tarkoitukseen riittävä. Sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden erilaiset muodot on määritetty hyvin. Tutkimuksessa on otettu hyvin huomioon muut sokeriaineenvaihduntaan vaikuttavat tekijät. Lihaskuntoharjoittelun toteutumista arvioitiin erillisellä tätä tarkoitusta varten kehitetyllä kysymyksellä, mutta toisaalta sen toimivuutta ei tämän tutkimuksen mukaan voi arvioida. Kokonaisuutena tutkimus on hyvin suoritettu ja se pystyi selkeästi vastaamaan tutkimuskysymykseen.
Referoitu tutkimus:
Minges KE, MaglianoDJ, Owen N, Daly RM, Salmon J, Shaw JE, Zimmet PZ, Dunstan DW. Associations of strength training with impaired glucose metabolism: The AusDiab Study. Medicine & Science in Sports & Exercise 2013;45(2):299-303.
Tutkimuslaitos:
Baker IDI Heart and Diabetes Institute, Melbourne, Victoria, Australia; Department of Epidemiology and Preventive Medicine, Monash University, Victoria, Australia; The University of Queensland, School of Population Health, Cancer Prevention Research Centre, Brisbane, Australia; School of Exercise and Nutrition Sciences, Deakin University, Melbourne, Australia; School of Sport Science, Exercise and Health, The University of Western Australia, Perth, Australia.
Avainsanat:
diabetes, heikentynyt sokeriaineenvaihdunta, lihaskuntoharjoittelu
Lyhennelmän laatija:
Tommi Vasankari, johtaja, tutkimusprofessori, LT, UKK-instituutti
Interventioilla vain vähän vaikutusta lasten liikkumiseen
11.2.2013 9.22
Keskeinen sisältö
Tutkimuksessa selvitettiin meta-analyysillä, mitä vaikutusta erilaisilla edistämisinterventioilla on lasten liikkumiseen. Katsaukseen valikoitui 30 tutkimusartikkelia, joissa liikkumisen määrää oli arvioitu kiihtyvyysmittarilla. Edistämisinterventioiden vaikutukset lasten päivittäisen liikkumisen kokonaismäärään ja kohtuutehoisen liikkumisen määrään olivat vähäisiä. Tämä voi ainakin osittain selittää sen, että interventioilla ei ole pystytty vaikuttamaan lasten painoindeksiin tai rasvan määrään. Tutkijat näkevät järjestetyn liikunnan edistämisen hyödyt enemmänkin taitojen, itseluottamuksen ja sosiaalisten suhteiden kehittymisen kautta. Saman lehden pääkirjoituksessa esitetäänkin, että lasten liikkumisen edistämisessä tulisi painottaa rakennetun ympäristön merkitystä.
Tausta ja tarkoitus
Liikkumisella on monia terveyshyötyjä, kuten lihavuuden ehkäisy. Suuri osa lapsista ei täytä nykyisiä liikuntasuosituksia ja yleistyneen lihavuuden onkin ajateltu liittyvän vähäiseen liikkumiseen. Sen seurauksena lihavuutta on pyritty torjumaan erilaisten liikkumisen edistämisinterventioiden avulla. Toistaiseksi interventioiden vaikutukset lasten painoindeksiin tai kehonkoostumukseen ovat kuitenkin olleet vähäisiä. Yhtenä syynä voi olla lisääntynyt energiansaanti vastineeksi lisääntyneelle energiankulutukselle. Toisena syynä voi olla se, että interventiot eivät lisää liikkumista niin paljon, että sillä olisi vaikutusta kehon rasvapitoisuuteen.
Liikkumisen edistämisinterventioiden vaikuttavuudesta lapsilla on aikaisemmin laadittu kolme katsausta. Niihin liittyy kaksi keskeistä heikkoutta: 1) mukaan on otettu myös tutkimuksia, joissa on tarkasteltu vain pientä osaa päivän kokonaisliikkumisesta (esim. välitunti, liikuntatunti), jolloin ei tiedetä intervention vaikutuksia kokonaisaktiivisuuteen ja 2) mukaan on otettu myös tutkimuksia, joissa liikkumista on arvioitu subjektiivisilla menetelmillä, kuten kyselyillä, mikä heikentää tulosten luotettavuutta.
Tämän katsauksen avulla selvitettiin meta-analyysiä käyttäen, missä määrin liikkumisen edistämisinterventiot lisäävät lasten liikkumista, kun tarkastelun kohteena on kiihtyvyysmittarilla arvioitu päivittäinen kokonaisliikkuminen ja vähintään kohtuutehoinen liikkuminen.
Menetelmät ja aineisto
Kirjallisuushaku tieteellisistä tietokannoista sekä aiempien katsausten lähdeluetteloista. Katsaukseen otettiin mukaan artikkelit, jotka oli julkaistu vertaisarvioiduissa tiedelehdissä tammikuusta 1990 ja maaliskuuhun 2012 ja jotka täyttivät seuraavat kriteerit:
1) Tutkittavat olivat enintään 16-vuotiaita.
2) Interventio sisälsi osan, joka tähtäsi liikkumisen lisäämiseen ja interventio kesti vähintään neljä viikkoa. Kontrolliryhmään ei kohdennettu minkäänlaisia liikkumisen edistämistoimia.
3) Liikkumista arvioitiin alku- ja seuruutilanteissa kiihtyvyysmittarilla ja tutkimuksessa oli raportoitu liikkumisen kokonaismäärä päivässä, kohtuutehoisen liikkumisen määrä päivässä tai molemmat.
4) Tutkimusasetelma oli joko satunnaistettu tai kontrolloitu.
Kirjallisuushaku tuotti yhteensä 344 artikkelia. Sisäänottokriteerien tarkistamisen jälkeen katsaukseen jäi näistä 30 artikkelia. Interventioihin osallistui yhteensä 14 326 tutkittavaa, joista 6 153:llä oli hyväksytysti kerätyt kiihtyvyysmittaritiedot. Tutkittavista puolet oli tyttöjä ja tutkittavien ikä vaihteli kahdesta kolmeentoista vuoteen. Kahdeksaan tutkimukseen osallistui ainoastaan ylipainoisia ja lihavia lapsia.
Päätulokset
Liikkumisen edistämisinterventioiden vaikutukset lasten päivittäisen liikkumisen kokonaismäärään ja kohtuutehoisen liikkumisen määrään olivat vähäisiä. Tulos oli samansuuntainen riippumatta tutkittavista (sukupuoli, ikä, painoindeksi, fyysinen aktiivisuus), tutkimusasetelmasta (tutkimuksen laatu, seuranta-ajan pituus, tutkittavien määrä, seurantamittauksen ajankohta) tai interventiosta (toteuttamisympäristö, ohjatun liikunnan osuus). Vaikuttavuus oli hieman parempi niissä interventioissa, joihin osallistui pelkästään ylipainoisia ja lihavia lapsia kuin niissä, joihin osallistui kaikenpainoisia lapsia.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Kirjoittajat pohtivat, että liikkumisen edistämisinterventioiden vaikutukset päivittäisen liikkumisen kokonaismäärään olivat niin pieniä, etteivät ne riitä ehkäisemään ylipainoa tai laihduttamaan. Saman lehden pääkirjoituksessa todetaan, että tutkimusnäyttö liikkumisen ja lihavuuden välisestä yhteydestä lapsilla on edelleen heikkoa ja että ylipainon ja lihavuuden sijasta interventioiden tuloksia tulisi arvioida muuttujilla, jotka ovat yhteydessä lasten sydän- ja verisuoniterveyteen (Hamer ja Fisher 2012).
Katsauksen kirjoittajat korostavat vielä, että interventioissa tulisi arvioida objektiivisesti sekä liikkumisen kokonaismäärää että interventioon kuuluvaa liikkumista. Tällöin nähtäisiin, mikä osuus intervention liikkumisella on päivittäisessä liikkumisessa: onko se oikeasti lisä vai tuleeko se vain jonkin saman tehoisen, olemassa olevan liikkumisen tilalle. Nyt tehdyn katsauksen perusteella on siis edelleen vaikea sanoa, olivatko interventioiden vaatimattomat tulokset seurausta tehottomasti toteutetuista interventioista vai puutteellisesta liikkumisen arvioinnista. Katsaus ei myöskään vastaa kysymykseen, minkälainen on vaikuttava interventio, koska eri sisältöisiä interventioita ei suoraan verrattu keskenään.
Tutkimusnäytön perusteella kirjoittajat suhtautuvat kriittisesti interventioiden mahdollisuuteen lisätä lasten liikkumisen kokonaismäärää. He näkevät järjestetyn liikunnan hyödyt enemmänkin taitojen, itseluottamuksen ja sosiaalisten suhteiden kehittymisen kautta. Hamer ja Fisher (2012) jatkavat pohdintaa pääkirjoituksessaan ja painottavat rakennetun ympäristön merkitystä lasten liikkumisen edistämisessä. Tähän tarvitaan liikunnan edistämistutkijoiden, ympäristösuunnittelun asiantuntijoiden ja päättäjien yhteistyötä.
Tutkimuksen arviointia
Katsaus on huolellisesti toteutettu ja raportoitu. Tutkimusten sisäänottokriteerit olivat tiukat, mikä on helpottanut yhteenvedon tekemistä ja tulosten tulkintaa. Täydellinen luettelo ja kuvaus katsaukseen hyväksytyistä tutkimuksista on esitetty erillisessä liitetiedostossa. Siitä käy ilmi muun muassa tutkittavien määrä ja ikä sekä interventioiden sisältö, tulosmuuttujat ja mittarit. Katsauksessa ei verrata eri sisältöisen interventioiden vaikuttavuutta eikä siten oteta kantaa siihen, millainen vaikuttavan intervention tulisi olla.
Katsauksen tilastolliset menetelmät on kuvattu yksityiskohtaisesti ja selkeästi, mutta niiden täydellinen ymmärtäminen edellyttää erityistä perehtyneisyyttä tilastotieteisiin. Taulukot ovat kuitenkin selkeitä ja pelkästään niihin tutustumalla saa hyvän kuvan keskeisistä tuloksista. Samassa lehdessä on myös pääkirjoitus lasten liikunnan edistämisinterventioista otsikolla ”Are interventions to promote physical activity in children a waste of time?”, jossa on esitetty lisää pohdintaa katsauksen tuloksista (Hamer & Fisher 2012).
Referoitu tutkimus
Metcalf B, Henley W, Wilkin T. Effectiveness of intervention on physical activity of children: systematic review and meta-analysis of controlled trials with objectively measured outcomes. BMJ 2012;345:e5888 doi: 10.1136/bmj.e5888 (Published 27 September 2012).
Pääkirjoitus samassa lehdessä: Hamer M, Fisher A. Are interventions to promote physical activity in children a waste of time? BMJ 2012;345:e6320 doi:10.1136/bmj.e6320 (Published 27 September 2012).
Tutkimuslaitos
Department of Endocrinology and metabolism, Peninsula College of Medicine and Dentistry, Plymouth University Campus, UK.
Avainsanat
Lapset, liikunta, interventio, edistäminen, vaikuttavuus, systemoitu katsaus, meta-analyysi
Lyhennelmän laatija
Minna Aittasalo, terveystieteiden tohtori, ft, tutkija, UKK-instituutti
Huono fyysinen kunto nuorena lisää keski-iän luunmurtumia
7.2.2013 10.50
Keskeinen sisältö
Fyysinen kunto määräytyy suurelta osin perimän perusteella, mutta kuntoaan voi silti parantaa olemalla fyysisesti aktiivinen. Huonolla fyysisellä kunnolla on monenlaisia terveysvaikutuksia. Tässä tutkimuksessa todettiin, että nuorena mitattu fyysinen kunto on yhteydessä myöhemmässä elämässä sattuneisiin luunmurtumiin. Keski-iässä murtuman saaneet miehet olivat olleet nuorina selvästi huonompikuntoisempia kuin miehet, joilla ei murtumia keski-ikäisenä ollut. Tutkimus antaakin lisäperusteluita liikunnanedistämiselle nuorena, jotta voidaan ehkäistä luunmurtumia myöhemmällä iällä. Tämän tutkimuksen mukaan 30 prosentin parannus hapenottokyvyssä voi puolittaa lonkkamurtuman riskin.
Tausta
Huono fyysinen kunto on monen terveysongelman taustalla. Vaikka perimä selittää merkittävän osan fyysisestä kunnosta, sitä voi huomattavasti parantaa liikuntaharjoittelulla ja olemalla fyysisesti aktiivinen. Ikääntyvillä vähäinen fyysinen aktiivisuus lisää luunmurtuman vaaraa, minkä taustalla on usein heikentynyt toimintakyky ja kaatuminen. Aiempi murtuma lisää uuden murtuman todennäköisyyttä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, mikä yhteys on nuorena aikuisena mitatulla fyysisellä kunnolla keski-iässä tapahtuneisiin luunmurtumiin.
Menetelmät
Tutkimuksessa oli mukana noin 435 000 ruotsalaista keski-iältään 19-vuotiasta miestä, jotka suorittivat asepalveluksensa vuosina 1969-1978. Otos kattoi 97 % kaikista vuosina 1950-1962 syntyneistä miehistä. Ennen palveluksen aloittamista miehiltä mitattiin vakioiduilla testeillä puristusvoima, kyynärvarren koukistusvoima ja polven ojennusvoima, minkä lisäksi he tekivät maksimaalisen ergometritestin kestävyyskunnon määrittämiseksi.
Tutkimuksen päävastemuuttuja oli ensimmäinen yli 40-vuotiaana tapahtunut murtuma. Tutkimuksessa otettiin huomioon ainoastaan käsien ja jalkojen pitkien luiden, lantion ja nikamien murtumat, jotka olivat syntyneet kaatumisen, kompastumisen tai korkeintaan seisomakorkeudelta tapahtuneen putoamisen seurauksena.
Tutkimusaineistossa oli mukana myös noin 4 400 kaksosparia, mikä mahdollisti perimän, yhteisten ja yksilöllisten ympäristötekijöiden sekä kuntomuuttujien välisten yhteyksien selvittämisen.
Päätulokset
Seuranta-aikana 8 030 miestä sai vähintään yhden murtuman, joista lonkkamurtumia oli 523. Keski-iällä murtuman saaneet miehet olivat nuorena useammin tupakoitsijoita ja heillä oli enemmän diagnosoituja sairauksia. Heidän lihas- ja kestävyyskuntonsa olivat varusmiespalveluksen alussa merkitsevästi heikompia kuin niiden miesten, joille ei tullut luunmurtumaa seuranta-aikana. Kun kaikki mahdolliset sekoittavat tekijät (mm. tupakointi) otettiin tilastollisesti huomioon, sekä heikompi lihasvoima että matalampi hapenottokyky lisäsivät selvästi murtumariskiä. Aerobisella kunnolla oli jonkin verran vahvempi yhteys murtumariskiin. Kun verrattiin aerobisen kunnon ääripäitä toisiinsa, niin heikoimmalla kymmenenneksellä oli 2,7-kertainen suhteellinen riski saada lonkkamurtuma kuin parhaimmalla kymmenenneksellä. Seuranta-aikana tapahtunut murtuma lisäsi kuoleman riskiä 1,8-kertaiseksi ja lonkkamurtuma 4,5-kertaiseksi. Kaksosaineistossa tehdyn analyysin perusteella ihmiset pystyvät vaikuttamaan omilla toimillaan noin kolmasosaan lihasvoimasta ja viidesosaan aerobisesta kapasiteetistä.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Mitä varhaisemmalla iällä saa luunmurtuman harmittoman tuntuisen tapaturman yhteydessä (esim. kävellessä sattunut kaatuminen), sitä suurempi on vakavamman luunmurtuman (mm. lonkkamurtuman) ja ennenaikaisen kuoleman todennäköisyys myöhemmällä iällä. Sattumalta ei voi suojautua, ja jokainen voi saada luunmurtuman fyysisestä kunnostaan riippumatta, mutta riskiä voi pienentää. Vaikka perimä selittää suuren osan fyysisestä kunnosta nuorella iällä, niin liikuntaharjoittelututkimusten mukaan hapenottokykyä ja lihasvoimaa voi parantaa jopa useita kymmeniä prosentteja: tämän tutkimuksen mukaan 30 prosentin parannus hapenottokyvyssä voi puolittaa lonkkamurtuman riskin.
Tässä yhteydessä on hyvä todeta, että suomalaisten varusmiesten keskimääräinen kunto on nykyisin heikentynyt aiempiin vuosikymmeniin verrattuna ja jo nyt iäkkäiden miesten luunmurtumien esiintyvyyden ennustetaan kasvavan nopeasti. Mikä mahtaa olla tilanne 30-50 vuoden kuluttua? Tähän huolestuttavaan uhkakuvaan tulisi ennakoivasti puuttua. Liikuntaharjoittelu ja yleinen fyysisen aktiivisuuden lisääminen kaikissa ikävaiheissa ovat tähän tarkoitukseen varsin käyttökelpoisia keinoja.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Tutkimuksen kohdejoukko oli suuruudeltaan valtava ja se kattoi käytännössä kaikki vuosina 1950-1962 syntyneet miehet. Kaikkien tutkittavien fyysinen kunto mitattiin vertailukelpoisesti samoilla vakioiduilla lihas- ja kestävyyskuntotesteillä. Seuranta-aika oli pitkä (mediaani 35 vuotta) ja tutkimuksen tulokset perustuivat luotettavista rekistereistä kerättyihin ns. pieni-energisiin murtumiin eli onnettomuuksien tai putoamisten aiheuttamat murtumat jätettiin huomioimatta . Tutkimuksen löydöksiä voi pitää erittäin luotettavina, mitä vahvistaa siinä havaitut johdonmukaiset annosvastesuhteet. Vaikka tulokset koskivat ainoastaan miehiä, ei ole mitään erityistä syytä olettaa, etteivätkö havaitut yhteydet pitäisi paikkaansa myös naisilla.
Referoitu tutkimus
Nordström P, Sievänen H, Gustafson Y,Pedersen NL, Nordström A. High Physical Fitness in Young Adulthood Reduces the Risk of Fractures Later in Life in Men: a Nationwide Cohort Study
Journal of Bone and Mineral Research 2012 Nov 26. doi: 10.1002/jbmr.1829. [Epub ahead of print]
Tutkimuslaitos
Department of Community Medicine and Rehabilitation, Geriatric Medicine, Department of Surgical and Perioperative Sciences, Sports Medicine, Umeå University
UKK-instituutti, Department of Medical Epidemiology and Biostatistics, Karolinska Institute
Avainsanat
Fyysinen kunto, lihasvoima, nuoret aikuiset, luunmurtumat, kuolleisuus
Lyhennelmän laatija
Harri Sievänen, dosentti, TkT, tutkimusjohtaja, UKK-instituutti
Liiallinen istuminen on yhteydessä metaboliseen oireyhtymään
15.1.2013 13.28
Keskeinen sisältö
Esiteltävässä meta-analyysissa selvitettiin istumisen yhteyttä metaboliseen oireyhtymän kymmenessä poikkileikkaustutkimuksessa. Tutkimuksiin osallistui yli 21 000 aikuista, ja niissä kuvattiin metabolisen oireyhtymän yleisyyttä eniten ja vähiten istuvien välillä. Vähiten istuviin verrattuna eniten istuvilla metabolisen oireyhtymän riski oli 73 % suurempi. Tämän vuoksi terveydenhuollossa on syytä kannustaa asiakkaita vähentämään tv:n ja tietokoneen ääressä istumista.
Tausta
Metaboliseen oireyhtymään liittyy vähintään kolme seuraavista oireista: vyötärölihavuus, kohonnut verenpaine, kohonneet veren triglyseridit, madaltunut HDL-kolesteroli ja kohonnut paastoglukoosi. Arviolta neljänneksellä eurooppalaisista ja pohjoisamerikkalaisista aikuisista on metabolinen oireyhtymä. Oireyhtymä lisää mm. tyypin 2 diabeteksen ja valtimosairauksien riskiä. Istumisen ja liikkumattoman elämäntyylin vaikutus terveyteen on kiinnostanut tutkijoita enenevässä määrin viime vuosina. Runsas istuminen on yhdistetty useisiin elintapasairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, syöpään ja valtimosairauksiin. Istuminen on itsenäinen, liikkumisen määrästä riippumaton riskitekijä. Istumisen ja metabolisen oireyhtymän yhteydestä on 2000-luvulla tehty useita tutkimuksia, joiden tuloksista on nyt tehty yhteenveto.
Menetelmät
Kirjallisuushaussa löydettiin yli 4000 tutkimusta, joista analyysiin hyväksyttiin 10 sisäänottokriteerit täyttävää poikkileikkaustutkimusta.. Tutkimuksissa on tarkasteltu istumisen määrää ja metabolista oireyhtymää 18 vuotta täyttäneillä miehillä ja naisilla, ja niihin osallistui yhteensä 21 393 henkilöä. Eri tutkimuksissa istumisen määrä oli arvioitu tv:n katseluaikana, ruutuaikana (tv, elokuva ja tietokone) ja istumisaikana sekä kiihtyvyysmittarilla. Meta-analyysissa verrattiin metabolisen oireyhtymän yleisyyttä eniten ja vähiten istuvien välillä.
Päätulokset
Paljon istuvilla henkilöillä esiintyi suuremmalla todennäköisyydellä metabolinen oireyhtymä kuin vähemmän istuvilla. Vähiten istuviin verrattuna eniten istuvilla riski oli 73 % suurempi. Tulokset olivat yhdenmukaisia jokaisessa kymmenessä tutkimuksessa. Riski oli suurentunut, vaikka harrastaisi reipasta liikuntaa.
Tulosten soveltaminen käytäntöön
Runsasta yhtäjaksoista istumista on tärkeä välttää metabolisen oireyhtymän ehkäisemiseksi.. Terveydenhuollossa asiakasta on syytä kannustaa viettämään vähemmän aikaa tv:n ja tietokoneen ääressä.
Tutkimuksen toteuttamisen arviointi
Meta-analyysia pidetään yhtenä laadukkaimmista ja todistusarvoltaan vahvimmista tutkimusmenetelmistä. Tutkimusten tulosten yhdistäminen meta-analyysin avulla suurentaa aineistokokoa ja vahvistaa yksittäisten tutkimusten todistusarvoa. Tässä meta-analyysissa aineisto oli suuri ja tutkimusten tulokset yhdenmukaisia. Puolet meta-analyysiin valituista tutkimuksista (5 kpl) oli määritetty vähintään kohtuullisen laadukkaiksi tutkimuksiksi. Toisaalta meta-analyysiin valitut tutkimukset olivat poikkileikkaustutkimuksia, joiden perusteella syy-seuraussuhteita ei voi määrittää toisin kuin esim. pitkittäis- tai interventiontutkimuksisa. Kymmenestä tutkimuksesta kahdeksassa otettiin huomioon vapaa-ajan liikunnan määrä sekoittavana tekijänä, mutta kahdessa vakiointia ei ollut tehty. Yksi heikkous on se, että valittuihin tutkimuksiin osallistuneet ilmoittivat itse istumisen määrän, mikä usein merkitsee sitä, että istumisen määrä aliarvioidaan. Toisaalta liikkumattomuuden mahdollinen aliarvionti todennäköisesti ainoastaan heikentää havaittua yhteyttä, minkä näin ollen voi olettaa todellisuudessa olevan vielä vahvempi.
Referoitu tutkimus:
Association of sedentary behaviour with metabolic syndrome: a meta-analysis.
Edwardson CL, Gorely T, Davies MJ, Gray LJ, Khunti K, Wilmot EG, Yates T, Biddle SJ.
PLoS One. 2012;7(4):e34916. doi: 10.1371/journal.pone.0034916. Epub 2012 Apr 13.
Tutkimuslaitokset
Diabetes Research Department, University Hospitals of Leicester
School of Sport, Exercise & Health Sciences, Loughborough University, Loughborough
Department of Cardiovascular Sciences, University of Leicester
Department of Health Sciences, University of Leicester, Iso-Britannia
Lyhennelmän laatija:
Jatta Puhkala; terveystiet. maist., ravitsemusterapeutti, UKK-instituutti
Liikunnan lisäyksestä terveyshyötyjä ennemmin tai myöhemmin
14.1.2013 12.19
Elämän taitekohdissa, kuten raskauksien aikana, tulevat äidit ja isät kiinnostuvat elintapojensa tarkistamisesta ja liikunnan lisäämisestä. Osa onnistuu lisäämään liikkumista, osa ei.
Liikkumattomuus raskauden aikana on riskitekijä sekä äidin että syntyvän lapsen terveydelle, etenkin jos raskauden painonnousu ylittää suositukset. Terveysliikuntasuositukset täyttyvät vain pienellä osalla raskaana olevista, norjalaistutkimuksen mukaan vain 15 prosentilla. Vähäinen liikunta raskauden aikana on yhteydessä ainakin selkävaivoihin ja masennukseen raskauden loppuvaiheessa.
Hollantilaisessa kokeellisessa tutkimuksessa liikunnan lisääminen raskauden aikana ei muuttanut noin sadan raskausdiabeteksen riskiryhmään kuuluvan äidin verensokeritasoja, mutta myös vastakkaisia tuloksia on julkaistu. Espanjalaistutkimuksessa raskaana olevien tulos oli päinvastainen: liikkumista lisänneillä sokeritasapaino oli parempi. Eroja selittävät paitsi tutkimuksessa arvioitu liikunnan määrä myös tutkittavien valikoituminen ja suurehko kato erityisesti hollantilaistutkimuksessa.
Vaikka suositukset eivät täyttyisikään, jokainen askel on tärkeä. Australialaisista 65-84-vuotiaista naisista (N=7080) ja miehistä (N= 11 668) koostuvat tutkimusaineistot kertovat, että erityisesti naiset hyötyvät vähäisestäkin viikoittaisesta liikunnasta (noin 300 MET-minuuttia/viikko)- oli se sitten raskauden aikana tai sen jälkeen. Liikuntaa harrastaneet naiset elivät selvästi pidempään kuin liikuntaa harrastamattomat.
Lähteet
Barakat R, Cordero Y, Coteron J, Luaces M, Montejo R. Exercise during pregnancy improves maternal glucose screen at 24-28 weeks: a randomised controlled trial. British Journal of Sports Medicine 2012 Jul;46(9):656-61
Brown WJ, McLaughlin D, Leung J, McCaul KA, Flicker L, Almeida OP, Hankey GJ, Lopez D, Dobson AJ. Physical activity and all-cause mortality in older women and men. British Journal of Sports Medicine 2012;46(9):664-8.
Oostdam N, van Poppel M, Wouters M, Eekhoff E, Bekedam D, Kuchenbecker W, Quartero H, Heres M, van Mechelen W. No effect of the FitFor2 exercise programme on blood glucose, insulin sensitivity, and birthweight in pregnant women who were overweight and at risk for gestational diabetes: results of a randomised controlled trial. British Journal of Obstetrics and Gynecology 2012;119:1098-1107
Gjestland K, Bø K, Owe KM, Eberhard-Gran M. Do pregnant women follow exercise guidelines? Prevalence data among 3482 women, and prediction of low-back pain, pelvic girdle pain and depression. British Journal of Sports Medicine 2012 Aug 17. [Epub ahead of print]
Riitta Luoto, dosentti, LT, tutkimusjohtaja